Vai mikä tekee puolisosta hyvän?
Tuntuu että monet etsivät puolisoa joka on: hauska, komea, älykäs, itsenäinen, kouluttautunut, tykkää kulttuurista, liikunnasta jne…
Sitten tarvitaan vielä kemiaa. Mutta riittääkö se?
Toisilla elämänkumppanit vaihtuu, on eroja, ihastumisia, rakastumisia, kolmansia pyöriä.. on pariterapiaa, pettämistä, laskukausia, nousukausia..
Mitä ne on opettanut parin valitsemisesta??
Vai uskooko joku että "ruoho on vihreintä siellä, mistä sitä kastelee eniten"?
Olen siis sinkku ja mietin kovasti näitä asioita.. kiinnostaa kuulla mitä elämänkoulu on muille opettanut. Itse en usko siihen että kannattaa lyödä hynttyyt yhteen jonkun kanssa kenen kanssa on mukavaa.. ja sitten kastellaan sitä ruohoa yhdessä. Uskon johonkin suurempaan kai. Kertokaa kannattaako?
Tuntuu että monet etsivät puolisoa joka on: hauska, komea, älykäs, itsenäinen, kouluttautunut, tykkää kulttuurista, liikunnasta jne…
Sitten tarvitaan vielä kemiaa. Mutta riittääkö se?
Toisilla elämänkumppanit vaihtuu, on eroja, ihastumisia, rakastumisia, kolmansia pyöriä.. on pariterapiaa, pettämistä, laskukausia, nousukausia..
Mitä ne on opettanut parin valitsemisesta??
Vai uskooko joku että "ruoho on vihreintä siellä, mistä sitä kastelee eniten"?
Olen siis sinkku ja mietin kovasti näitä asioita.. kiinnostaa kuulla mitä elämänkoulu on muille opettanut. Itse en usko siihen että kannattaa lyödä hynttyyt yhteen jonkun kanssa kenen kanssa on mukavaa.. ja sitten kastellaan sitä ruohoa yhdessä. Uskon johonkin suurempaan kai. Kertokaa kannattaako?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juu, uskon että on sielunkumppaneita. Vaimoni on mulle sellainen, tunsimme sen toisissamme heti kun tutustuttiin. Vaatii herkkyyttä huomata tuollaiset asiat ja intuitiota erottaa se tavallisesta ihastumisesta ja vetovoimasta. Moniahan vetää puoleensa tyypit, jotka on kaikkea muuta kuin sielunkumppaneita. Ei se silti autuaaksi tee, ihan tavalliset vaikeudet ja erimielisyydet on, mutta kantaa siellä pohjalla.
Kiirettä ei kannata pitää, vaan elää rauhassa aistit ja mieli avoimena. Sitten löytyy jos on löytyäkseen.
Kyllä se sielunkumppanuus tuntuu melkein ensihetkistä asti.
Tulee vetovoima jota ei voi vastustaa eikä se katoa mihinkään vaikka ei toista näkisikään pitkiin aikoihin.
Ero ei käy edes mielessä eikä huomaa, romanttisessa mielessä, muita toista sukupuolta olevia.
Mikään ulkopuolinen voima, toiset ihmiset, p...puheet tms. eivät erota.
Suosittelen :)
Minä uskon myös sielunkumppanuuteen.
Olin avioliitossa sielunkumppanini kanssa. Osasimme lukea toistemme ajatukset katseesta. Olimme kuin yksi ainoa sielu, tunnettiin asiat samalla tavalla, harrastettiinkin samoja asioita. Naurettiin samoille jutuille, Kumpikin osasi nauraa itselleen. Sanaleikki ja nauru, halaukset, suukot, rakkaus täytti elämämme.
En ollut koskaan aikasemmin kokenut mitään niin elämääni täyttävää tunnetta,
veti maton alta. liitossa oli vaikeuksia joista selvittiin yhdessä. NIin nimittäin uskoin ja luulin. Kun kysyin puolisolta onko tämä onnellinen kanssani niin vastasi aina olevansa, hänkään ei ollut koskaan kokenut mitään yhtä ihanaa. Koska tapasimme kypsällä iällä puhuttiin useasti siitä, että miten olisikaan elämämme mennyt jos olisimme tavanneet nuorina.
Jokainen aamu jonka sain herätä rinnallaan oli kuin sateen raikastama ilma jota hengitin keuhkoni täyteen kunnes tunsin että melkeinpä pakahdun siitä täyteläisyyden tunteesta jota avioliitossamme tunsin.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli eteeni nainen joka ilmoitti hänellä olevan suhteen puoliosoni kanssa. Kun puhutaan että ilmat lähti keuhkoista niin minulla todella lähti.
Minut vedettiin painajaiseen josta vieläkin vuosien päästäkin toivon pääseväni irti.
Veti maton alta ja murskasi uskon ja luottamukseni ihmisiin.