Eversti Erkki Nordbergin arvio siitä miksi Suomi kykeni jo toisen kerran (ensin Talvisodassa) pysäyttämään Venäjän strategisen suurhyökkäyksen:
”Puna-armeija käytti Suomen rintamalla kuitenkin yhteensä 54:ää divisioonaa, 11:tä jalkaväkiprikaatia sekä seitsemiä linnoitusalueen joukkoja eli kaikkiaan 68:aa yhtymää. Suomalaisten pysäyttämän elävän voiman määrä oli hyökkäyksen alkaessa noin 605 000 miestä, joiden taisteluvälineistö oli ylivoimainen.” - - ”Torjuntataistelujen onnistuminen perustui yksinkertaiseen tosiseikkaan. Puna-armeijalla oli suomalaisiin verrattuna mittaamattomat sotilaalliset voimavarat, mutta sillä ei ollut tuossa akuutissa tilanteessa keskittää Suomen rintamille kuin 68 yhtymän joukot. Noin 200 000 Puna-armeijan sotilasta taisteli samaan aikaan Suomenlahden etelärannalla Narvan rintamalla (Passi 1999, 10). Kun elävä voima oli Suomenlahden pohjoispuolella kulutettu noin 130 000 mieheen (JSH 5, 354), hyökkäys pysähtyi.”[
”Puna-armeija käytti Suomen rintamalla kuitenkin yhteensä 54:ää divisioonaa, 11:tä jalkaväkiprikaatia sekä seitsemiä linnoitusalueen joukkoja eli kaikkiaan 68:aa yhtymää. Suomalaisten pysäyttämän elävän voiman määrä oli hyökkäyksen alkaessa noin 605 000 miestä, joiden taisteluvälineistö oli ylivoimainen.” - - ”Torjuntataistelujen onnistuminen perustui yksinkertaiseen tosiseikkaan. Puna-armeijalla oli suomalaisiin verrattuna mittaamattomat sotilaalliset voimavarat, mutta sillä ei ollut tuossa akuutissa tilanteessa keskittää Suomen rintamille kuin 68 yhtymän joukot. Noin 200 000 Puna-armeijan sotilasta taisteli samaan aikaan Suomenlahden etelärannalla Narvan rintamalla (Passi 1999, 10). Kun elävä voima oli Suomenlahden pohjoispuolella kulutettu noin 130 000 mieheen (JSH 5, 354), hyökkäys pysähtyi.”[
Vastaukset 128
Vanhimmat
Termi "mittaamattoman suuret voimavarat" on kliseinen. Sotilaalliset voimavarat voidaan mitata. Kesän 1944 taisteluissa neuvostoliittolaisilla ei maihinnousun (Normandia) jälkeen ollut serusseja jakaa Suomen suunnalle riittävästi. Govorov olisi tarvinnut ainakin 3 armeijakuntaa tuoreita joukkoja panssarineen mutta hän oli jo kiintiönsä kuluttanut Kannaksella. Hänen reservit olivat heikkolaatuiset.
Heinäkuun 1943 ja toukokuun 1944 välisen ajan tappiot puna-armeijalle olivat olleet sodan siihen asti raskaimmat virallisten neuvostodokumenttien valossa (yli 8 miljoonaa miestä).
Saksa ja Suomi pisti hanttiin ryssille pohjoisessa ja etelässä.
Suomen pikkuporvaristo ensin hännysteli natseja mutta sitten ajoi heidät pois Suomesta. Kenen vuoro nauraa Suomen sotahistoriaa?
https://kirja.elisa.fi/ekirja/sielunlaki
Suomen johto katsoi maan olevan vaarassa tuhoutua. Siksi lähdettiin Saksan kelkkaan uskoen sen voittoon.
Kun Saksan tappio 1943 kävi selväksi, oli mietittävä, miten tästä tilanteesta selvittäisiin.
avaajalle löytyvät Ohto Mannisen tuoreesta kirjasta "Viipuri menetetty".
Leningradin rintaman vahvuus oli noin 188 000 miestä taistelun alkaessa. Kesä-heinäkuussa sen kokonaistappiot olivat noin 86 000 miestä, joista kaatuneina 23 000.
Kokonaistappiot Suomen rintamilla kesällä -44 olivat 213 000, joista kaatuneina
113 000. Kokonaisvahvuus oli noin 600 000 miestä.
Panssarivaunutappiot olivat kaikkiaan 925 erilaista vaunua.
Tällä saavutettiin nuo maineikkaat torjuntavoitot.
Nyt ymmärrän mitä Tapio Tiihonen tarkoitti sillä "ettei kuolleita voi kierrättää". Nuo haavoittuneet ovat ts.invaliideja. Muissa armeijoissa oli 3 kertaa enemmän haavoittuneita kuin kuolleita. Puna-armeijassa haavoittuneita Suomea vastaan vähemmän kuin kuolleita. Kuka uskoo noita tilastoja? En minä ainakaan.
Eli 113 000 kuolleen lisäksi haavoittuneita olisi todellisuudesss ollut noin 340 000.
Sitäpaitsi kaatuneet muodostavat vain osan kuolleista. Muita ovat myös haavoihin, sairauksiin, tapaturmiin ym. menehtyneet.
Jopa Mannisella on käsitteet sekaisin tai sitten täällä keskusteluissa käytetään vääriä termejä.
Täyttä humpuukia. Tapio Tiihonen tutki neuvostodokumentit ja havaitsi että tappiot 10.6-17.7.44 välisenä aikana Kannaksella vähintäin 123 000 ja maksimi 143 000. Todennäköisin tappio 133 000.
Hän huomasi pelkästään yhteenlaskuvirheinä neuvostodokumenteissa 30 000 eroja.
Neukut eivät huolineet Talvisodan jälkeen Raatteen taisteluiden kaatuneiden palautuksia heille. Ei sopinut ottaa (vastasivat, että Suomi tarjoaa omia kaatuneitaan propagandamielessä). Ei ollut pokkaa kertoa ylemmille esikunnille, että oikeasti oli tullut tosi pahasti takkiin. Ratkaisuna sitten se, että ei tunnustettu kaatuneita ollenkaan omiksi.
"Jopa Mannisella on käsitteet sekaisin tai sitten täällä keskusteluissa käytetään vääriä termejä. "
Sinulla ne on sekaisin. Mannisella on 50 vuoden tutkijakokemus.
"Eli 113 000 kuolleen lisäksi haavoittuneita olisi todellisuudesss ollut noin 340 000. "
Höpöhöpö. Tuohon lukuun sisältyvät Kannaksella kaikki eri syistä menehtyneet ja haavoittuneet. Kaatuneita on 23 098.
"Kokonaistappiot Suomen rintamilla kesällä -44 olivat 213 000, joista kaatuneina
113 000. Kokonaisvahvuus oli noin 600 000 miestä."
Tuossa minulle on tullut virhe. Tuo 113 000 on Kannaksen kokonaistappiot. Kaatuneiden kokonaismäärä on 46 225.
Löysi sitten stallari mielitutkijansa. Kohta neukuilla ei ollut Kannaksella yhtään tappioita.
Kuuntelin viime viikolla ye-ev.luutnantti Niemisen historialuentoa ja hän kertoi voimasuhtesita seuraavaa:
- neukulla oli Kannaksella ja Laatokan Karjalassa 450 000 miestä
- Suomella oli samalla alueella 270 000 miestä
Eli suhdeluku ei ollut läheskään edes 2-kertainen.
Suomi sai nostettua nopeasti joukkojen lukumäärää keskeyttämällä sotilaiden lomat ja Saksalla oli Lapissa 200 000 miestä.
Kuvitteleeko joku tosissaan, että neukku yritti valloittaa Suomen vain 450 000 miehellä kun vastassa oli ylivoima ja Saksasta saatavissa lisää? Neukulla oli siten rajoitetut tavoitteet, ei Suomen valloitus.
Lappeenranta-Kymijoki ja Suomen armeijan tuhoaminen. Se panisi maan antautumaan. Miehitys voisi olla tarpeeton.
Puna-armeijan vahvuus oli noin 605 000 miestä ja valtava materiaaliylivoima. Sen uskotiin riittävän.
Kannaksella oli noin kolminkertainen miesylivoima ja materiaali kerrassaan murskaava. Suunnitelman mukaisesti päästiin Viipuriin, mutta sitten tuli toppi.
Silti syntyi tilanne, jossa Suomi katsoi välttämättömäksi irtautua sodasta eli NL saavutti tarkoituksensa.
Miksi täällä on alle satadonaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannaksen_suurhyökkäys_1944
Suomalaisten divisioonien vahvuudet olivat huomattavasti alle 13 000 joten Niemisen arvio on teoreettinen maksimi.
"Tuhottu Iosif Stalin"
Köyhää on kun ei ole varaa eri kirjaimiinkaan...
Kuka tahansa voi pistää wikiin mitä lukuja haluaa.
Suomen 14 div ja 7 prikaatissa oli miehistöä korkeintaan 195 000. Monien yksiköiden vahvuudet olivat 15% alle määrävahvuuksien lomien, komennusten ja muiden syiden vuoksi.
Kannatta myös muistaa, että kaikki divisioonat eivät suinkaan ole samanarvoisia!
Govorov sai tehtäväänsä Suomen kesähyökkäykseen seuraavta joukot:
Neuvostojoukkojen kokonaisvahvuus ennen hyökkäyksen alkua oli noin 260 000-280 000 miestä, 440-460 panssarivaunua, 170 rynnäkkötykkiä ja noin 1 600 kenttätykkiä sekä yli 100 rannikkotykkiä.
Nämä joukot olivat ns kaartin divisioonia, joissa mihistö oli nuorta ja joilla oli paras mahdollinen aseistus. Juuri niitä NL käytti sodan loppuvaiheessa silloin kun pyrki läpimurtoihin. Muut joukot olivat sitten tavallisia jv-divisionnia, joiden suori´tuskyky oli tuntuvasti vetelämpi.
Juuri näiden iskudivisioonien puhti loppui Tali-Ihantalaan tuntuvasti enen Kymijokea!
Suomella oli 1944 kesällä tietääkseni 15 divisioonaa ja 6 prikaatia. Luultavasti PsD laskettiin tuohon mukaan.
Neuvostoliittolaisen divisioonan keskivahvuudeksi voidaan otaksua noin 8 000 sillä perusteella että osa divisioonista oli 5 500 miehen vahvuisia kun taas eräät painopistedivisioonien vahvuudet ylittivät 10 000 miestä. Sitten on huomioitava että NL siirsi divisioonien huolto- ja tukimuodostelmia ylijohdolle, armeijakunnille ja armeijoille.
Suomalaiseen divisioonaan kuului vuonna 1944 enää 7 j vpataljoonaa a' 750 miestä. Joten tykki-, Krh- ym tukijoukkoineen sillä tuskin oli 6 000 taistelijaa enempää.
Suomella oli rajajääkäripataljoonat mukaanlukien 128 pataljoonaa jalkaväkeä tai jääkäreitä kun niitä kesällä 1941 oli ollut 16 divisioonassa ja 2 prikaatissa sekä rajajääkäreissä 157. Pudotusta siis 20%. Tykistön vahvuus kasvoi määrällisesti 60%. Samoin heittimien tulivoima oli kasvanut.
Kesällä Suomen tulevaisuus oli kiinni epäsuoran tulen sekä pst:n toimivuudesta. Neuvostoliiton ilmavoimat epäonnistuivat surkeasti suomalaisten joukkojensiirtojen estämisissä.
Suomalaisissa jalkaväkipataljoonissa ei missään vaiheessa kesällä 1944 ollut lähellekään 100 000 miestä. Ja kuitenkin suurin osa suomalaisista yhä näkee mielessään sotilaamme ("puoli miljoonaa ukkoa") tuona kesänä juuri jalkaväkitaistelijoina.
Totuus voi yllättää.
Kenttätykistörykmentin määrävahvuus jatkosodassa oli n. 1 850 henkilöä ja 3 patteristoa eli 36 tykkiä. Patteriston (12 tykkiä) määrävähvuus oli hieman yli 500 miestä. Näin ollen 1 000 kenttätykin armeijan tykistöön on määrävahvuisena kuulunut 50 000 miestä. Kesällä 1944 ilmatorjuntajoukkoihin kuului 30 000 henkilöä. Kun huomioidaan rannikkotykistö niin suomalaisista sotilaista kuului tykistöön suurinpiirtein yhtä moni kuin jalkaväkipataljooniin. Ehkä jopa enemmän. Tosin IT-joukoista rannikkotykistöstä suuri osa ei ollut rintamalla.
Mikäli Govorovilla on ollut 1 600 kenttätykkiä niin silloin kenttätykistön vahvuus on ollut noin 80 000 miestä. Jostain käsittämättömäst syystä eräät opukset puhuvat jopa 5 000 tykistä Kannaksella. Tällainen määrä voidaan saada ainoastaan laskemalla kenttätykkien lisäksi joukkoon pst-tykit, jalkaväen muut tykit, it-tykit, krh:t ja rannikkotykistön.
Kannaksen suomalaisilla puolustajilla on ollut 9.6.44 noin 240 kenttätykkiä eli 20 patteristoa. Ratkaisevassa vaiheessa kenttätykkejä voitiin Ihantalassa kohdistaa yhteen ainoaan iskukohteeseen jopa 250 (noin 21 pston verran). Eräissä tutkimuksissa on todettu että suomalainen tykistö oli parhaimmillaan Kannaksen taisteluissa jopa 100 kertaa tehokkaampi kuin "metsän laitoja ampuva" puna-armeijan kenttätykistö putkimäärään verrattaessa. Suomalaiset ottivat näet Ihantalassa, Äyräpäässä ja U-linjalla käyttöön todella pelottavat metodit: lyhyet 1-2 minuutin tuhoisat yllättävät "mattojen ampumiset" muutamien hehtaarien painopisteille. Niiksi valittiin usein vihollisen ryhmittymisalueet aivan muutamia minuutteja ennenkuin vihollisella itsellään oli tarkoitus aloittaa läpimurtohyökkäys. Tuon rajun paikallisen nopean iskun menestyksen salaisuus oli siinä että siitä iskusta ei ollut vihollisen joukoille selviytymismahdollisuuksia. Hän joko kuoli, haavoittui tai sitten menetti järkensä. Ne harvat jotka kuin ihmeen kaupalla selvisit olivat tosiasiassa henkisesti täysin luhistuneita.
Tämä eteenkin heinäkuussa 1944 alkanut menestyksellinen tiedustelun, tykistön ja ilmavoimien yhteisoperaatio (ns. joint-fire) tuli puna-armeijan joukoille kammottavaksi tuttavuudeksi. Tieto suomalaisten menestyksen salaisuudesta paljastui muille maille vasta sodan jälkeen.
Edelleen on niitä jotka ottavat nimikkeen "kaartindivisioona" vakavasti. Koko nimike otettiin propagandistiseen käyttöön talvella 1941 eikä sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa että sen joukot olisivat sen tasokkaampia kuin muidenkaan divisioonien. Suomalaiset ottivat Kannaksella sotavangeiksi Kaartin Armeijakunnan sotilaita jotka olivat 35-45 vuotta vanhoja kiväärimiehiä. KK-komppanian alikersantti ei osannut purkaa ja koota konekivääriä. Eräät sotilaat olivat ampuneet vain kerran harjoituksissa 2 patruunaa, siinä harjoittelu konekiväärillä.
" Neuvostoliiton ilmavoimat epäonnistuivat surkeasti suomalaisten joukkojensiirtojen estämisissä. "
Niin näyttivät epäonnistuneen. Tästä esimerkki:
" Neuvostoliittolaisten ilmavoimat eivät juuri aiheut
taneet tappioita 4. ja 6. D:lle. Yleisesti otta-
en ilmavoimat eivät aiheuttaneet tappioita kuin vai
n harvoille siirretyistä yhtymistä.
177
Hyök-
käykset kohdistuivat pääasiassa asemia vastaan, mut
ta myös jossain määrin itse kuljetuksia
vastaan.
178
6. D:n arkistoista ei löydy lainkaan merkintöjä vihollisen ilmahyökkäyksistä siirtymisen aikana, ja 4. D:n arkistoistakin löytyy vai n vähän merkintöjä euvostoliittolaisten hyökkäyksistä. Arkistolähteiden mukaan 4. D:aa vast
aan olisi hyökätty ilmasta käsin Leipäsuolla ja Kämärällä. Näiden hyökkäyksien aiheutta mat tappiot jäivät kuitenkin vähäisiksi niin henkilöstön, kuin kalustonkin osalta. Mielenkiintoista on se, että suomalaisista lähteistä löytyy yleisesti ottaen vain vähän merkintöjä neuvostoilmavoimien aiheuttamista tappioista ja
häiriöistä junakuljetuksille, kun taas neuvostoliittolaisista arkisto lähteistä löytyy runsaasti merkintöjä ilmaiskuista, joilla olisi saatu aikaan huomattavia tappioita, kuten rataosuuksien, asemien ja useiden vaunujen, sekä rakennuksien tuho
utumisia. On mahdollista, mutta epätodennäköistä, että näitä ei vain ole kirjattu suomalaisiin lähteisiin. Neuvostoilmavoimien aikaan saamat tappiot on lähteen mukaan kerätty lentäjien havainnoista ja todennettu ilmakuvista. On siis mahdollista, että tuloksia on haluttu suurennella ja ilmakuvia on voitu tulkita vir-
heellisesti.
Tästä hyvänä esimerkkinä on 13. IlmaA:n ilmoittamat suomalaisille aiheutetut
tappiot kesäkuulta. Näiden tappiotietojen mukaan 13. IlmaA oli hyökkäyksillään saanut tuhottua niin paljon ilmatorjuntakalustoa, että se olisi tarkoittanut koko Karjalankannaksen ilmatorjuntajoukkojen täydellistä lamauttamista.Tämä vähentää neuvostoliittolaisten lähteiden luotettavuutta. "
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92517/SM429.pdf?sequence=2
Monet ovat psekuloineet syitä miksi punaiset ilmavoimat epäonnistuivat. Onpa jotkut stalinistit vakavissaan pohdiskelleet että NL ei olisi tosissaan edes erittänyt tuhota joukkoja. Totuus on kuitenkin se että suomalaiset olivat sijoittaneet peräti kolmasosan ilmatorjunnasta suojaamaan rautatie- ja maatieverkoston suojaamiseen. Kesällä näin oli eteenkin liikenteen tärkeimpien pullonkaulojen suhteen.
Lisäksi neuvostoliittolaisten toimintasäde ei oikein ulottunut kesäkuun puolivälin ja kuun lopun välisellä ajalla tuon liikenteen estämiseen.
Laitetaanpas tuo siteeraus hieman selvempään muotoon:
" Neuvostoliittolaisten ilmavoimat eivät juuri aiheuttaneet tappioita 4. ja 6. D:lle. Yleisesti ottaen ilmavoimat eivät aiheuttaneet tappioita kuin vain harvoille siirretyistä yhtymistä. Hyökkäykset kohdistuivat pääasiassa asemia vastaan, mutta myös jossain määrin itse kuljetuksia vastaan. 6. D:n arkistoista ei löydy lainkaan merkintöjä vihollisen ilmahyökkäyksistä siirtymisen aikana, ja 4. D:n arkistoistakin löytyy vai n vähän merkintöjä euvostoliittolaisten hyökkäyksistä. Arkistolähteiden mukaan 4. D:aa vastaan olisi hyökätty ilmasta käsin Leipäsuolla ja Kämärällä. Näiden hyökkäyksien aiheutta mat tappiot jäivät kuitenkin vähäisiksi niin henkilöstön, kuin kalustonkin osalta. Mielenkiintoista on se, että suomalaisista lähteistä löytyy yleisesti ottaen vain vähän merkintöjä neuvostoilmavoimien aiheuttamista tappioista ja häiriöistä junakuljetuksille, kun taas neuvostoliittolaisista arkisto lähteistä löytyy runsaasti merkintöjä ilmaiskuista, joilla olisi saatu aikaan huomattavia tappioita, kuten rataosuuksien, asemien ja useiden vaunujen, sekä rakennuksien tuhoutumisia. On mahdollista, mutta epätodennäköistä, että näitä ei vain ole kirjattu suomalaisiin lähteisiin. Neuvostoilmavoimien aikaan saamat tappiot on lähteen mukaan kerätty lentäjien havainnoista ja todennettu ilmakuvista. On siis mahdollista, että tuloksia on haluttu suurennella ja ilmakuvia on voitu tulkita virheellisesti.
Tästä hyvänä esimerkkinä on 13. IlmaA:n ilmoittamat suomalaisille aiheutetut
tappiot kesäkuulta. Näiden tappiotietojen mukaan 13. IlmaA oli hyökkäyksillään saanut tuhottua niin paljon ilmatorjuntakalustoa, että se olisi tarkoittanut koko Karjalankannaksen ilmatorjuntajoukkojen täydellistä lamauttamista.Tämä vähentää neuvostoliittolaisten lähteiden luotettavuutta. "
Määrävahvuuksilla ei ollut sotavuosina juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Ajatelkaapa esim. sitä että niinkin keskeisessä yksikössä kuin kiväärikomppaniassa oli määrävahvuuksien mukaan neljä joukkuetta esim. jatkosodan alussa 1941 mutta käytännössä tuo neljäs joukkue oli vain paperilla. Useimmissa oli vain kolme joukkuetta. Näin ollen rykmenttitasolla kiväärijoukkueiden määrä putosi 36:sta 27:ään eli pudotusta tuli jo tuolta osin 360 kiväärimiehellä. Tuo on tietysti kertautunut huoltoportaissa ja näkynyt ehkä esim. jääkärijoukoissa sekä ns. kevyissä osastoissa.
Lisäksi ainakin 6 divisioonasta puuttui kokonaan raskas kenttätykistöpatteristo kokonaan ja patteristoa ei ollut joko ollenkaan tai sitten se oli kevyillä tykeillä varustettu. Myöskään muissa raskasaselajiyksiköissä oli puutteita. Rykmentin määrävahvuus 3 616 sotilasta oli parhaimmillaankin 3 200. Useimmiten n. 3 000.
Kesään 1944 mennessä pataljoonien miesvahvuudet laskivat, divisioona pataljoonamäärä putosi 9:stä 7:ään ja divisoonasta pudotettiin pois jo aiemmin myös Kevyt Osasto (määrävahvuus 597), It.kk-komppania. Divisioonan määrävahvuus tuli tätä kautta putoamaan 16 348:stä noin 3 600 miehellä. Huoltopuolella pudotus lienee kasvanut vielä parilla sadassa jolloin divisioonan määrävahvuudet muutosten jälkeen lienevät olleet noin 12 500. Todelliset vahvuudet ovat sitten olleet mitä ovat. Tyypillisesti määrävahvuudesta pudottiin lomien, komennusten, toipilaiden tai mm. kautta hyvinkin 1 000 - 2 000 sotilaalla.
Kesäkuun alussa hyvin monien divisioonien vahvuudet ovat olleet 10 500 - 11 500 ja esim. panssaridivisioonalla ehkä reilut 8 000. Prikaatien 7 900 sotilaan vahvuuksista ei myöskään kannata juuri puhua. Todennäköisemmin niissä on ollut noin 5 000 sotilasta.
Tässä laskelma Suomen yksiköiden vahvuuksista pelkästään prikaatien ja divisioonien pohjalta:
14 x 11 000 = 154 000
1 x 8 000 = 8 000
7 x 5 000 = 35 000 (sis. rajajääkärit ja ratsuväkiprikaatin)
-----------------------------------
yhteensä.........197 000
Siihen päälle armeijakuntien kenttätykistöjoukot, it, ym. niin kokonaismäärä lienee ollut armeikuntatasolla 220 000. Noista joukoista noin 205 000 on ollut Kannaksella ja Laatokan Karjalassa joita vastaan hyökkäsi noin 460 000 puna-armeijan sotilasta sekä niiden takana olevat reservit. Hyökkääjällä painopistesuunnalla keskimäärin 5-6 kertainen ylivoima. Hyökkäys yleensä tyrehtyy siinä vaiheessa kun painopisteelle ei saada enää lähellekään kolminkertaista ylivoimaa. Tämä tapahtui Kannaksella heinäkuun alussa ja Laatokan Karjalassa heinäkuun puolivälissä. Itseasiassa heinäkuun lopulla voimasuhteet olivat lähes tasoittuneet. Niin rajut olivat puna-armeijan tappiot.
" Kuvitteleeko joku tosissaan, että neukku yritti valloittaa Suomen vain 450 000 miehellä kun vastassa oli ylivoima ja Saksasta saatavissa lisää? Neukulla oli siten rajoitetut tavoitteet, ei Suomen valloitus. "
Oikaisitko tiettämättäsi vai tieten koskien Stalinin tavoitteita kesällä 1944.
Stalinin ensisijainen tavoite oli TUHOTA suomalaisten joukot Karjalan Kannaksella sekä Aunuksen Kannaksilla. Jos tämä ensisijainen tavoite olisi onnistunut, niin Suomihan olisi joutunut antautumaan viholisjoukkojen armoille oli niillä joukkoja vähän tai paljon. Loput suomalaisten joukoista, joita ei keritty tuhota, olisivat osallistuneet Stalinin vallan toteuttamiseen koko Suomen alueella.
,,,,,Stalinin ensisijainen tavoite oli TUHOTA suomalaisten joukot Karjalan Kannaksella sekä Aunuksen Kannaksilla.,,,,,
No voi sua pikkasta kun olet ymmärtämätön. Totta kai hyökkäysarmeijalle asetetaan aina jokin tavoite. Ei hyökkäystä evästetä sanomalla "kunhan nyt vaan hyökkäätte tuonne päin, se riittää". Joukoille annetaan AINA mahtipontinen tavoite. Kuten myös hyökkäävä joukko pyrkii itsekin maksimaalisiin tavoitteisiin.
Mutta kuinka realististiseksi edes Stavka oletti tavoitteen Suomen joukkojen noin suurimittaisesta tuhoamisesta, se on eri asia. Kyllä siellä tiedettiin, että Suomen Karjala ei ole suurisuuntaisten panssariläpimurtojen maastoa vaan hidasta junnaamista huonoa ja harvaa tieverkostoa pitkin, siis oikeastaan korpisotaa. Ja tiedettiin sekin, että Suomen armeija on mestari korpisodassa, ei sitä metsissä noin vain tuhota.
Eikä missään muuallakaan Puna-armeija pyrkinyt tuhoamistaisteluihin noin pienellä ylivoimalla kuin mitä on 450 000 verrattuna 270 000:een. Aivan mahdoton ajatus. Jos Puna-armeijan vahvuus tuolloin olisi ollut luokkaa 800 000 tai yli niin silloin asia muuttuisi uskottavaksi.
Et näy ymmärtävän asiasta mitään.
"Mutta kuinka realististiseksi edes Stavka oletti tavoitteen Suomen joukkojen noin suurimittaisesta tuhoamisesta, se on eri asia."
Suomen armeija arvioitiin Saksaa heikommaksi ja siis helpommaksi tuhota. Se ja Lappeenranta-Kymijoki linja sekä antautuminen asetettiin alkuperäiseksi tavoitteeksi ja 23.6. uudelleen. Ei puna-armeijan tavoitteita koskaan määritetty huvin vuoksi.
Heinäkuussa tavoite todettiin mahdottomaksi ja 12.7. Leningradin rintama määrättiin asettumaan puolustukseen.
Komentajat saivat kuitenkin paikallisesti toimia aktiivisti.
Puna-armeijan ylivoiman laskettiin nimenomaan materiaalipuolella riittäväksi. Tuolloin ei enää laskettu pelkästään miesvoiman varaan, vaan taistelukyky arviotiin ilma- ja panssarivoimien sekä tykistön iskuvoiman perusteella. Näissä Suomen kykyä ei laskettu suureksi.
Voisit perehtyä kesän -44 taisteluja koskeviin tutkimuksiin propagandan toistelun asemesta.
Kyllähän sinä saat esittää omia mielipiteitäsi aivan miten huvittaa ja saat kumota Stalini tavoitteiden toteutumattomuus myös aivan kuten sinua huvittaa. Sinä kun et nojaudu tiedoissasi muuhun kuin omiin olettamuksiisi.
Kun Stalin asetti tavoitteeksi suomalaisten joukkojen tuhoamisen Karjalan ja Aunuksen kannaksilla, niin hänellä oli sillon suunnitelmissa koko Suomen haltuunotto, eikä sen vähempää. Mikään mahti maailmassa ei olisi estänyt Stalinia valtaamasta Suomea jos hänen ensisijainen tavoitteensa TUHOTA SUOMALAISET JOUKOT olisi vaan onnistunut. Karjalan Kannaksella oli vain 70 000 suomalaista, joiden joustavat puolustustaistelut ratkaisivat sen, että Itäkarjalan joukkomme pääsivät vetäytymään Viipurin länsipuolelle vastaanottamaan suurhyökkäyksen paineen.
Jaaha.
Paonomaista perääntymistä kutsutaankin "joustavaksi puolustustaisteluksi",
No,käyhän se niinkin,ja Mannerheim oli joka tilanteessa ajan tasalla,,,
Yrittäkää jo unohtaa ne puheet "puolesta miljoonasta suomalaissotilaasta". 14 divisioonan (9000-12 000 miestä per divisioona) ja 7 prikaatin (4000-5000) vahvuuksilla ei päästä kunnolla 200 000. 460 000 vastassa oli 180 000 sillä Rukajärvellä oli runsas divisioona. 1000 hyökkäysvaunua vastassa oli 30-35 modernia hyökkäysvaunua. Painopistesuunnilla oli 7-10 kertainen hyökkääjien miesylivoima.
"Painopistesuunnilla oli 7-10 kertainen hyökkääjien miesylivoima. "
Tässä ei ole mitään uutta ja samaa tehtiin ihan joka puolella, myös Suomen hyökkäysvaiheessa 1941. Hyökkääjän kuuluukin keskittää joukkonsa siten että paikallinen ylivoima on mahdollisimman murskaava, väh. 3 kertainen on semmoinen nyrkkisääntö, ja mielellään vielä enemmän!! Muu olisi aivan järjetöntä.
On täysin virheellistä laskea puolustajan vahvuuksia pelkästään siitä, paljonko joukkoja oli painopistesuunnassa. Tähän tulee aina ottaa lukuun myös reservit, joiden tarkoitus on nimenomaan reagoida hyökkääjän toimiin! Ja näitä reservejä Suomessa piisasi reippaasti, joten puntit olivat kokonaisvahvuuksissa tasan.
Kun hyökkäys eteni hyvin niin Suomen sodanjohto tiedusteli Stalinilita rauhanehtoja ja sai 22.6.1944 vastauksen, että vainb 'ehdoton antautuminen (=miehitys) kelpaa! Esityshetkellä vaatimus oli täysin realistinen!
Torjuntavoitot saivat Stalinin luopumaan vaatimuksestaan!
Ja oikeastihan reservit olivat sen verran hupeneet ettei Mannerheimin mukaan toista suurhyökkäystä oltaisi kestetty.
"Ja oikeastihan reservit olivat sen verran hupeneet"
Mihin huvenneet? Suomihan oli vedellyt lonkkaa 3 vuotta. Reservit oli kesällä 1944 niin vahvat kuin vain mahdollista.
Elokuussa 1944 Suomi oli verrattomasti vahvemmassa asemassa kuin maaliskuussa 1940. Ja Suomi teki rauhan Neuvostoliiton kanssa juuri sopivalla hetkellä. Torjuntavoitot aiheuttivat sen että Neuvostoliiton 5 vuotta kestänyt yritys Suomen valloittamiseksi sotilaallisesti epäonnistui. Taistelu siirtyi poliittiselle rintamalle jossa Hertta Kuusisen mukaan suomalaiset 10 vuodessa muuttuisivat niin että tätä kautta Suomi siirtyisi kommunistiseksi. Mutta tässäkin NL ja sen hännystelijät epäonnistuivat.
Juuri näiden asioiden vuoksi tietty katkera vähemmistö vihaa torjuntavoittoa. Jo pelkkä maininta siitä sai heissä aikaan itkupotkuraivarin.
Suomi oli Leningradin kokoinen väkimäärältään. Toista samanlaista ei olisi kestänyt.
Stalinin puolustus oli hyvää vauhtia joustamassa Tyynellemerelle asti. Mutta lännen apu pelasti loppuvuodesta 1941.
Tarpeeksi kun tulee lättyyn niin isoimmat vaatimukset hälvenevät.
Stalinin oli pakko tehdä rauha. Vuosina 1921 ja 1922 syntyneet ikäluokat alkoivat kulumaan hälyttävää vauhtia. Ilomantsin taistelu paljasti ettei Suomea miehitetä räkänokkien ja keski-ikäisten juoppojen voimalla. Voimat riitti juuri ja juuri, mutta ilman Suomen rintamaakin taakka oli raskas ja miljoonat venäläiset ämmät jäivät sodan jälkeen ilman miestä.
Alkoi ukot loppumaan ja tuli kiire Berliiniin. Eliittidivisioonia ei sopinnut jauhaa Karjalan korpiin.
Suomalaisten tapaa käydä sotaa ei voi moittia katastrofaaliseksi, sillä NL ei kyennyt tuhoamaan yhtään ainutta suomalaista pataljoonaa, rykmentistä ja divisioonasta puhumattakaan. USA kykeni lähes samaan. Saksa tai Japani ei kyennyt tuhoamaan yhtään jenkkirykmenttiä. Pataljoonasta en ole varma.
Demokratiassa menee vaikka Kosolat, Kuusiset ja muutamat typerykset toista järjestelmää vaativatkin..
Kesäkuussa 1944 suomen joukot oli 9 jv divisioonaa ja panssari divisioona ja 4 prikaatia ja jossain saaressa rtr.
jos laskee että kompanjassa oli 200 taistelevaa ukkoa, niin mies määrän pystyy kyllä selvittämään.
Panssaridivisioonan määrävahvuuskaan ei ollut kuin n. 9 200 miestä (sen todellinen vahvuus lienee ollut 8000 - 8 500). Niistä 4 oli jääkäripataljoonan miehiä eli alle 3 000 taistelijaa. Kannaksella oli maksimissaan (jos 3 viikon taistelujen tappiot oli korvattu) maksimissaan 144 000. Todennäköisesti Kannaksella ei kuitenkaan ollut kiivaiden taistelujen loppupuolella kuin korkeintaan 120 000. Samaan aikaan Laatokan Karjalan joukot koostuivat 3 divisioonasta sekä 2 prikaatista sekä 5 rajajääkäripataljoonasta. Niissä tuskin on ollut kovinkaan paljon yli 40 000 miestä.
Tässä laskelmassa on siis huomioitu vain divisioonat, prikaatit, rannikkojoukot sekä erillisit pataljoonat. Rukajärven suunnalla on ollut noin 13 000 sotilasta.
Hyökkääjien joukko-osastojen yhteisvahvuus on ollut lähellä suomalaisten vahvuuksia eli alkuperäisistä täydennyksien jälkeen oli rintamalla jäljellä enää n. 150 000. Rivistöstä olisi poistunut n. 300 000 sotilasta + täydennykset.
Tappiosuhde on ollut luokkaa 1:6, 1:7 tai 1:8. Reilun kuukauden taistelujen seurauksena hyökkääjä oli menettänyt 80% panssarikalustostaan. Siinä lyhykäisyydessään syy miksi Suomen valloitus epäonnistui täydellisesti puna-armeijalta.
Jokaisen suomalaisen kannattaisi muistaa se oleellinen asia, että Suomen ja Neuvostoliiton solmima rauha merkitsi välittömästi Neuvostoliiton sotavoimien vahvistusmista Saksaa vastaan noin 10%:lla. Noin suuren osan NL oli näet varannut kalustostaan ja strategisista reserveistään Suomea vastaan. Oikeastaan kyse on siis siitä että 17 miljoonalta neuvostoliittolaiselta ei onnistunut 3.7 miljoonan suomalaisen asuttaman maan valtaus. Saksan käymä tuhoamissota ilman muuta heikensi Neuvostoliittoa. Mutta koska USA kävi sotaa Saksaa, ei Suomea vastaan (muuta kuin välillisesti), niin Suomi kesti paineen mutta Saksa taas ei.
Vuosina 1944-45 vähintäin puolet Saksan sotilaallisista tappioista tulivat länsiliittoutuneita vastaa sotimisesta. Vuonna 1944 lend lease-avustukset Neuvostoliittoon olivat huipussaan. Suomi kesti myös tuon avun ikävät seuraukset eli puolustustaistelun arvo nousee myös tältäkin osin suureksi.
Suomalaisporvarit joutui siinä vaiheessa v- 1944 toteamaan, että Hitlerinsä ihannoimaa yhteiskuntaansa ei Suomen synnykään, vaan oli tullut sota ja oikeasti jopa porvaristoa ahdisti kansan lahtaaaminen. Tästä syystä mm. kaikki Suomen tunnetut natsit olivatkin yhtäkiä sitä mieltä, että ei olekaan mukavaa se eugeniikka, vaikka lettipää- jonka naaman vois väääntää solmuun se Hitlerin perinneruokapäcvillä esiintynyt sika nainen ja muut kokoomuslaiset 1930-luvulla, niin nupo pässitkin alkoi ymmärtää, etä he eivät ole parempaa väkeä. Suomeen ei koskaan olis tullut sotia, jos poarvarit ei olis olleet vallassa: s*tanan läskiperset, jotka ihannoi eugeniiikkaa ja kaikkea rasismia, yäk. No miljoona kuollutta suomalaista niiden ideologian vuoksi. Voin hyvin uskoa, kuinka joku pässi porvari on ihannoinut Hitleria: mikäs se ämmä oli, jolla oli 1930-luvulla oikein Hitlerin ihannoimispäivät kodissaan, sika se mikä?
Varmaan läskeille porvareille mahtoi olla ikävää, kun paljastui, että Sakasan keskitysleireissä oli uuneisssa poltettu satoja tuhansia ihmisiä ja että joku ihannoimansa väpäkäsi hitler oli rikollinen. En ole koskaan kokenut murhanhimoa, paitsi lukiessani historian kirjoista, että joku lehmä suomalainen porvari on mennyt paistamaan karjalanpiirakoita natseille "perinneruokapäivillä". Olisin varmaan kuristanut sellaisen ihmishirviön, jos olisin ellänyt sen kanssan samaan aikaan, se joku mikä lie se kierulettti samanlainen kampaus kuin Ukrainan äärioikeiastomeikkipellellä.
Idiootit: vuonna 1944 Neuvostoliitto takasi sen, että tää maa Suomi ei tullut pommitetuksi maan tasalle. Saksalaiset täällä poltti suomalaisia kaupunkeja ja nyhn porvareille, etrei tullut eugeniikkaa ja niiden sekopäiden ihanteita, vaan Suomi sai olla itsenäinen. Itse kunnioittaisin siitä kiitosteosta itäistä naapurimaata, vaikka eihän noi Hitlerin ihannoijat porvarit osaa... Itse uskon,että Lapissa mun isoisän tappoio saksalaiset, eikä neukut, koska sots oli kääntynyt siten, että sota oli lopussa, väpäkäsi- eugeniikko - Hitler jo luovuttanut ja nuo hullut saksalaiset ampui ketä vain.
Mitä mieltä porvarit olete siitä, että saksalaiset irrotteli ihnisten silmiä ja teki mm. psykologisia historiasa tunnettuja kaksoskokeita, erittäin epäeettisiä? Ja heidän tappamisistaan, mitäs porvarit olette mieltä, jotka niiden kanssa liittouduitte ja laitoitte SUOMEN häpeään maailmanhistoriallisesti, mitäs mieltä porvarit olette?
Tottakai porvari hämmästeli ja ihmettelee yhä, että Jooseppi sai lahdattu 20-25 miljoonaa omaa kansalaista!
"vuonna 1944 Neuvostoliitto takasi sen, että tää maa Suomi ei tullut pommitetuksi maan tasalle."
Neuvostoliitolla oli todellakin keväällä 1944 hyvä halu pommittaa kolmessa suurpommituksessa Helsinki maantasalle, mutta kävi taas kuten kaikille neukkujen yrityksille Suomessa vuonna 1944: paha mahalasku!
"En ole koskaan kokenut murhanhimoa, paitsi lukiessani historian kirjoista, että joku lehmä suomalainen porvari on mennyt paistamaan karjalanpiirakoita natseille "perinneruokapäivillä"."
Älä välitä! Saihan henkiset haavasi runsaasti lievitystä kun 70-luvun YYA-aikana juotiin veljenmaljoja neukkujen sikaniskaisten puoluepamppujen kera!
Tarkkispoika taas runoilee tyylistä päätellen!
Tali-Ihantalassakin oli hiippareita paljon, joten viimeisllään oltiin. Muutama kunnon yritys, niin suomalaiset olisivat jättäneet asemnsa. Tämä ei ole paskajuttu, sen vahvistavat "tärähtäneistä" tehdyt tilastot. Jermut olivat just ennen Viipuria sellaisessa sekasorrossa, että aikoivat ruveta käymään toistensa päälle ja sovjetit juhli.
Ilomantsin taistelu todisti puhtia vielä löytyvän.
"Tali-Ihantalassakin oli hiippareita paljon, joten viimeisllään oltiin. Muutama kunnon yritys, niin suomalaiset olisivat jättäneet asemnsa."
Tauno Viljanen on todennut jossakin haastattelussa, ettei Ihantalassa tapahtunut mitään ihmettä. Oli aivan luonnollista, että puna-armeijan hyökkäys pysähtyi suomalaisten saatua puolustukseen riittävästi joukkoja ja tykistön tuli yhtenäiseen johtoon.
Ja kohta kuullaan, että ihan halustahan se puna-armeija silloin pysähtyi.
Suomen alistaminen oli edullisempaa kuin miehitys. Miksi miehittää jokin maa jos maan johto saadaan muutenkin tottelevaiseksi?
Liittoutuneet vallat alistivat Suomen valvontakomission alaisuuteen. USA ja Iso-Britannia hyväksyivät tämän järjestelyn. Näin Neuvostoliitto sai sen mitä halusikin ilman uusia miehistötappioita.
Historiaa EI voi muuttaa jälkiviisaudella (oletuksilla).
Kaikki Wikipediassa esitetyt lukemat puna-armeijan tappioista talvi- ja jatkosodassa on asetettava kyseenalaiseksi koska ne ovat Krivosheevin lukemia. Krivosheev arvioi kuolleita olleen vuosina 1941-45 8.67 miljoonaa. Mutta nyt uudet venäläiset tutkimukset ovat päätyneet 14 241 000 kuolleeseen tai kadonneeseen.
Lukema 64% suurempi kuin Krivosheevin. Lähtökohtaisesti voidaan siis olettaa että talvisodassa menehtyi yli 60% enemmän neuvostosotilaita kuin vain runsaat 126 000. Näyttäisi jopa ylittyvän tuo 200 000 määrä.
Uudet venäläistutkimukset vahvistavat myös sen Tapio Tiihosen arvion että NL menetti Kannaksella 9.6-17.7.44 yli 130 000 miestä. Niistä kuolleiden osuus yli 50 000. Haavoittuneet ovat olleet aika vakavasti haavoittuneita sillä lievät hilattiin rintamalle tehtäviin nopeammin kuin muissa armeijoissa. Jos kiintiöt ei täyty suunnitelmataloudessa ne täytetään vaikka väkisin.
tuoreessa kirjassaan "Viipuri menetetty" tutkinut myös Leningradin rintaman tappiot venäläisten lähteiden perusteella.
Vahvuus oli taistelujen alkaessa noin 188 000 miestä. Kokonaistappiot olivat
113 242 miestä, joista kaatuneina 23 098. Tästä puuttuvat meri- ja ilmavoimat (noin 3 000)i
Rintama sai taistelujen aikana joitakin uusia yhtymiä ja täydennysmiehistöä.
Panssarivaunuja ja rynnäkkötykkejä menetettiin 294.
Vaikka puna-armeija oli jossain määrin tunnoton tappioille, ovat ne luultavasti olleet yksi syy hyökkäyksen keskeyttämiseen.
Myös suomalaisten tappiot olivat erittäin raskaat.
Neuvostoliittolaiset lähteet omista tappioista ovat osoittautuneet kaikenaikaa niin kyseenalaisiksi että esim David Glantz päätynyt vuosien 1942-44 osalta lähes aina 40-82% suurempiin lukemiin. Manninen seuraa noita virallisia varsin puutteellisia neuvostotilastoja jotka kerta kerran jälkeen kasvavat. 1990-luvulla hän käytti Kannaksen lukemina hyökkäyksen hyytymiseen asti 105 000 kun Tiihonen päätyi noin 30 000 suurempiin lukemiin jo pelkän yksikköjen omien tappioiden ynnäyksen jälkeen. Neuvostoliitossa oli tapana valehdella tilastoja tappioista pienemmiksi kuin ne oli ja alikirjaus siirtyi kumuloituen joka portaassa. Virhe alkoi paljastua haavoittuneiden pieninä määrinä suhteessa kaatuneisiin.
Kuinka voi olla mahdollista että haavoittumisia olisi ollut kesällä 1944 vähemmän kuin kuolemia? Suomalaisilla kuolleita oli vain runsas kolmannes haavoittuneista. Jotain noissa kesän 1944 lukemissa on pielessä?
aina tutkimustuloksensa. Jos kaikki aineisto ei ole saatavilla, niin hän ei lähde arvailemaan, vaan palaa asiaan.
"1990-luvulla hän käytti Kannaksen lukemina hyökkäyksen hyytymiseen asti 105 000 kun Tiihonen päätyi noin 30 000 suurempiin lukemiin jo pelkän yksikköjen omien tappioiden ynnäyksen jälkeen."
Kukin tutkii omalla tavallaan.
Viimeisimmässä kirjassaan "Viipuri menetetty" Manninen ilmoittaa puna-armeijan kokonaistappioiksi kesällä -44 Kannaksella 113 242, josta kaatuneita 23 098.
"Kuinka voi olla mahdollista että haavoittumisia olisi ollut kesällä 1944 vähemmän kuin kuolemia?"
OM:n mukaan ei olekaan. Haavoittuneita in runsaasti nelinkertainen määrä.
Länsimaisen kulttuurin ongelma venäläisen kanssa perustuu siihen että halumme tutkia tarkasti oman historiamme. Venäjällä historia kirjoitetaan vastaamaan kulloikin vallassa olevan eliitin näkemystä siitä miten kaikin piti tapahtua. Stalinistinen tulkinta tappioista on aivan oma luku sinänsä. Vihollisille ne ovat aina suuret, omat piiloitetaan.
Krivosheevin ja monien muiden onkin itseasiassa vaikea saada niitä selville. Tutkijat kyllä havaitsevat ristiriitaisuudet. Jatkosodassa suomalaiset saivat 64 000 sotavankia. Neuvostoliitto eri arvioiden 3 000-3 500. Vankisuhde noin 1:18. Molemmilla oli hyökkäys- ja perääntymisvaiheensa sekä yli 2 v asemasotaa.
Ajalta 9.6-10.9.44 suomalaisten tappioi menehtyneinä olivat:
-10424 kaatunutta
-3188 haavoihin menehtynyttä
-2829 kadonnut julistettu kuolleeksi
-45 kuollut sotavankeudessa
-1033 kuolinsyy muu kuin vih toiminta
Yhteensä 17 519
Myöhemmin sotavankeudessa kuoli vielä noin 150.
Mannisen käyttämä venäläinen aineisto kesältä 1944 kuolleina (113 000) antaisi siis tappiosuhteeksi 1:6,4.
Se on kyllä ollut selvästi suurempi. NL:n tappiot ovat olleet Tiihosen havaintojen perusteella vähintäin n.30% suuremmat.
"Mannisen käyttämä venäläinen aineisto kesältä 1944 kuolleina (113 000) antaisi siis tappiosuhteeksi 1:6,4."
Nyt sotket. 113 000 on kokonaistappiot Kannaksella. Kaatuneita oli 23 000.
Kaatuneiden kokonaismäärä on 46 225 eli suomalaisten hyväksi suunnilleen 1:3.
Mihin Tiihosen "havainnot" perustuvat?
Ukot alkoi loppuu. Nyt kuolee taas Donetskis kakaroo. Kestääkö mussikoiden väestöpyramidi tällä kertaa.
Mitään et taaskaan oikaissut,. Koetat väärennellä.
Neuvostoliitto saavutti vähimmäistavoitteensa sekä Talvi- että Jatkosodassa?
Talvisodassahan rosvopäällikko Stalinin haltuun joutui sellutehtaita, joita arveltiin tarvittavan ruudin valmistukseen. Jatkosodassa Suomi teki aselevon, minkä lisäksi armeijamme oli säilynyt aika iskukykyisenä.
Se, ettei Talvisotaa viety Neuvostoliiton kannalta loppuun saakka, vaikka Suomen armeija oli heikossa hapessa, jää vähän epäselväksi. Ehkä vaara kansainvälisestä puuttumisestakin jotain merkitsi?
"Se, ettei Talvisotaa viety Neuvostoliiton kannalta loppuun saakka, vaikka Suomen armeija oli heikossa hapessa, jää vähän epäselväksi. Ehkä vaara kansainvälisestä puuttumisestakin jotain merkitsi? "
Lue Kimmo Rentola: "Residenttimme ilmoittaa..."
http://www.ennenjanyt.net/4-02/rentola.htm
" Nyt oli piru merrassa. Kyllä venäläiset tiesivät, miten vaikeaa liittoutuneiden oli auttaa suoraan Suomea, oli hankala edes päästä paikan päälle, puhumattakaan taistelukokemuksesta talvioloissa, eikä Murmanskilla tai Arkangelillä ollut vielä sitä merkitystä minkä ne saivat 1941. Mutta Kaukasus oli eri asia, sieltä saatiin yli 90 prosenttia Neuvostoliiton raakaöljystä ja vielä isompi osa bensiinistä. Jos Baku joutuisi pois pelistä ilmapommitusten seurauksena, miehityksestä puhumattakaan, se olisi kohtalokas isku Neuvostoliiton sotaponnistuksille vähänkin pitemmällä aikavälillä samoin kuin sen kaupallisille ja strategisille suhteille Saksan kanssa.
Heikentääkseen edelleen Moskovan länsisuhteita myös saksalaiset panivat eri kanavia myöten liikkeelle tietoa, että ranskalaiset aikovat hyökätä Syyriasta Bakua vastaan.[56] Niinpä Turkista äkkiä tuli diplomaattien talvisodan tärkeä polttopiste. Molotov tiukkasi Turkin lähettiläältä, mitä oli tekeillä kenraali Weygandin Turkin-vierailun kulissien takana ja mitä Turkin pääministeri tarkoitti sanoessaan että elämme aikaa jolloin jokainen kätkee aikeensa.[57] Moskovaa ei taatusti rauhoittanut, että turkkilaiset kutsuivat lähettiläänsä kotiin.
Päiväkirjassaan Kommunistisen internationaalin pääsihteeri Georgi Dimitrov luultavasti tavoitti juuri sen iltayön jolloin Stalin muutti mielensä Suomen sodasta. Bolšoi-teatterissa 21. tammikuuta 1940 vietetyn illan jälkeen Stalin selitti lähimiehilleen Suomen suunnan ongelmia.
Aluksi hän oli uhkaavalla mielellä. Oli käynyt ilmi, hän selitti, ettei kyseessä ollut pelkkä Suomi, vaan suomalaisilla oli yllyttäjiä ja he olivat varustautuneet suureen sotaan, lentokentilläkin oli tilaa useammille koneille kuin heillä oli itsellään. Siitä huolimatta heidät pian murskattaisiin ja suojeluskuntalaiset tapettaisiin viimeiseen mieheen, hän lupasi kohottaen maljan.
Silloin ilmapiiri muuttui. Varapuolustusministeri kenraali Georgi Kulik toi rintamalta erittäin huonoja tuoreita uutisia. Stalin syytti häntä vaipumisesta pakokauhuun ja lupasi lähettää psykologian oppikirjan, jossa tuota tilaa kuvaillaan. Entisenä teologian opiskelijana hän ylisti kreikkalaismunkkien viisautta: kun tuli huonoja uutisia, he menivät saunaan miettimään ja pesemään pois "kaiken sen paskan", niin kuin Stalin sanoi, mitä oli saatu vääristä vaikutelmista. Vasta sitten he tekivät päätöksensä, ei vaikutelmien ja kauhukuvien vaan perustavien faktojen pohjalta "
Olisi sinne Norjan rajalle yrittänyt sillä rupusakillaan, niin....
Neuvostoliiton puna-armeijan tykistödivisioonan rakenne muuttui aseiden suhteen seuraavalla tavalla vuodesta 1943 vuosiin 1944-45:
76 mm:n kanuunat: 72 ---->48
122 mm:n haupitsit: 84----->84
152 mm:n haupitsit: 32 ----->32
152 mm:n kanuunat: 36------------>0
203 mm:n haupitsit: 24----->24
120 mm:n krh: 108---------->108
160 mm:n krh: 0-------------->32
Raketinheitin BM-31-12: 0-------------->36
-------------------------------------------------------
yhteensä.......256 (1943) ---->264 (1944-45)
(tykkien määrä väheni 60, Krh/raketinheitin lisääntyi 68)
Vuonna 1944 tykkejä tykistödivisioonassa 188, heittimiä 176. Näin ollen Kannaksen kahdessa tykistödivisioonassa on ollut n. 370 tykkiä ja 350 heitintä.
Jalkaväkidivisioonassa olevan tykistön määrästä vuonna 1944 liikkuu monenlaista tietoa. Toisissa divisiionissa näyttäisi olleen vain yksi tykistörykmentti (24 tykkiä), toisissa myös haupitsirykmentti (36 tykkiä). Vuonna 1941 jvdivisioonaan kuului 60 kenttätykkiä ja kevyttä/ raskasta 66 kranaatinheitintä.
Rynnäkkötykkiprikaateissa näyttäisi olleen 60-65 rynnäkkötykkiä sekä noin 1 100 miestä (siihen näyttää kuuluneen konepistoolein varustettu jv pataljoona).
Kannaksen neuvostojoukkot on yleensä lueteltu seuraavasti:
24 jv divisioonaa (jos jokaisessa yksi tyk rykmentti niin silloin 576-864 kenttätykkiä)
----------------------------
2 tykistödivisioonaa (yht 376 tykkiä ja 352 heitintä)
5 tykistöprikaatia (määrä ei tiedossa, ehkä 400 tykkiä ja yli 300 heitintä)
----------------------------------
8 rynnäkkötykkiprikaatia ( 8 x (60 rt + 5psv) = 480 rynnäkkötykkiä + 40 panssaria)
5 panssariprikaatia ( 5 x 65 = 325 panssarivaunua)
17 raskasta panssarirykmenttiä (17 x 21 = 357 panssarivaunua)
Mikäli nuo panssarijoukot ovat olleet määrävahvuisia olisi niissä pitänyt olla siis 722 panssarivaunua sekä 480 rynnäkkötykkiä, yhteensä 1 202 hyökkäysvaunua. Yhdessäkään opuksessa en ole koskaan nähnyt mainintaa tuollaisesta määrästä joten yksiköt ovat olleet keskimäärin 20-30% alle määrävahvuuksien tai sitten tuo yleisesti esitetty määrä ei tästää.
Panssariyhtymien miesvahvuudesta voidaan tehdä seuraava otaksuma:
13 Panssari- ja rynnäkkötykkiprikaati: n. 1 200 sotilasta jokaisessa
17 Panssarirykmentti: 318 miestä kussakin
---------------------------------------------------------------
yhteensä ............................................ 21 000 miestä
Jv divisioonissa 24 x 6 500 yht.... 156 000
Tykistöjoukot (2 div + 5 pr)............ 50 000
yhteensä ........................................227 000
HUOMATTAVA OSA jalkaväki, panssari- ja tykistöyksiköihin aiemmin kuuluneita huolto- ja tukiosastoja oli siirretty omiin erillisiin orgaaneihin. Esim tyypillisen tykistöpatteriston jolla haupitsit käytössä määrävahvuus laski muutamassa vuodessa 476:sta sotilaasta 359:ään. 24 tykin rykmentin vahvuus laski 1 038:n ja 36 haupitsin rykmentin 1 277 sotilaaseen kun suomalaisessa vastaavan kokoisessa rykmentissä oli 1 813 sotilasta. Vastaavasti 12 tykin suomalaisessa patteristossa oli 512 sotilasta.
Koska Kannaksella on ollut ilmeisesti n. 1 600 kenttätykkiä hyökkääjille on näiden pelkästään kenttätykkipatteristojen, rykmenttien ja erillisten huoltoryhmittyen yhteisvahvuuden täytynyt olla lähes 80 000 miestä. Noissa tykistö ryhmittymissä näkyy kuitenkin noin 30 000 miehen mainittu vajaus.
Ts. pelkästää divisioonien, prikaatien ja rykmenttien vahvuusvertailu Suomen ja Neuvostoliiton sotavoimien välillä Kannaksella 1944 ei ole mielekästä neuvostoliittolaisen organisaatiomuutoksen takia. Suomalaisilla divisoonissa ja prikaateissa oli itsenäiset tuki- ja huoltomuodostelmat kun taas suurelta osin ne puuttuivat puna-armeijan yksiköiltä.
Selvyyden vuoksi mainittakoot vielä että neuvostoliittolaisissa panssariprikaateissa ja rynnäkkötykkiprikaateissa oli vuonna 1944 yleisesti organisaatioon kuulunut moottoroitu konepistoolein varustettu pataljoona ( ilmeisesti noin 400-500 miehen vahvuinen?). Sen sijaan esim. It-pataljoona oli organisaatiouudistuksessa poistettu siitä. Rynnäkkötykkirykmenteissä näyttää olleen vastaavasti komppanian verran konepistoolimiehiä (kokonaisvahvuus rykmentillä 318 miestä ja 21 rynnäkkötykkiä).
Sitä en ole saanut selville oli kaarin raskaissa panssarirykmenteissä sitten komppanian verran jalkaväkisotilaita vai enemmän.
Manninen on tuoreimmassa kirjassaan jaotellut päivittäisiä panssarivahvuuksia. 21.A:ssa oli sen mukaan 9.6. kaikkiaan 315 psv. Päälle rynnäkkötykit. Lisää tuli myöhemmin.
"Manninen on tuoreimmassa kirjassaan jaotellut päivittäisiä panssarivahvuuksia. 21.A:ssa oli sen mukaan 9.6. kaikkiaan 315 psv..."
Jos pitänee paikkaansa niin 17 panssarirykmentissä ja 5 panssariprikaatissa on panssarivaunuja vain puolet niiden määrävahvuuksista tai sitten toinen puoli yksiköistä oli ilman vaunuja. Toisaalta eipä suomalaisten panssaridivisioonakaan (jolla oli tosiasiallisesti ajanmukaisia hyökkäysvaunuja vain n. 30-35) ollut lähelläkään etulinjaa, eikä lähelläkään määrävahvuuksia.
Neuvostoliittolaiseen pseudotodellisuuteen liittyi oleellisesti Potempkinin kulissien rakentelu. Divisioonien pienentäminen ei johtunut ainoastaan kyvyttömistä komentajista vaan myös siitä halusta että täytyi nopeasti luoda vaikuttava määrä "armeijoita" ja "rintamia". Alunperin esim. armeijalla tarkoitettiin armeijakuntien ja divisioonien yhteenliittymää johon kuuluisi n. 250 000 mutta vähintäin 200 000 miestä. Kovin tappoiden ja kroonisen miespulan takia puna-armeija loi armeijoita jotka eivät olleet juuri vahvempia kuin läntiset armeijakunnat ja sen armeijakunnat puolestaan vastasivat suurinpiirtein länsivaltojen divisioonaa.
"Miksi NL ei kyennyt Suomen valtaukseen 1944?"
Ei r-ssiäkään niin paljon ole, etteikö koskaan tai ainakin jostain lopu.
Liittoutuneet sopivat Teheranin konfrenssissa yhdessä, ettei Neuvostoliitto Suomea miehitä.
Suomelle piti jättää vielä toimiva armeija ja riittävä kalusto, että maa pystyisi häätämään saksalaiset. Eihän maata tarvinnut miehittää, Suomi oli jo riittävän hyvin Neuvostoliiton peukalon alla. Teheranissa tehtiin etupiirijako Euroopasta.
Teheranissa Stalin veti kahta läntistä hyödyllistä idioottia - Rooseveltia ja Churchilliä - nenästä. George F. Kennan totesi heti sodan jälkeen Rooseveltin olleen harvinaisen idealistisen ja täynnä illuusioita olleen presidentin jolta puuttui todellinen ulkopoliittinen näkemys.
"Liittoutuneet sopivat Teheranin konfrenssissa yhdessä, ettei Neuvostoliitto Suomea miehitä."
Jos kesän 1944 suurhyökkäys olisi mennyt Stalinin piirustusten mukaan olisi Suomi takuuvarmasti miehitetty ja länsi asetettu tapahtuneen tosiasian eteen. Niin teki Jooseppi aina kun voi ja yleensä länsi silloin antoi periksi!
Torjuntavoitot pelastivat meidät kansandemokratialta!
Stalinin Moskovan konfferenssin
1. Länsivaltojen maihinnousu Pohjois-Ranskaan keväällä 1944.
2. Kolmensuurvallan esitys Turkille liittyä välittömästi sotaan Saksaa vastaan.
3. Kolmen suurvallan esitys Ruotsille lentokenttien luovuttamiseksi liittoutuneiden (lue NL:n)käyttöön.
Moskovassa 1943 marraskuussa sovittiin Saksan sateliittien antautumisesta jolloin länsimaat tekivät esityksen että ne maat voivat vaatia antautumista Saksan sateliiteita joiden kanssa kukin maa oli sodassa. Näinollen USA ja Englanti saivat osalleen Italian kun taas Neuvostoliitto sai Suomen. Ulkoministeri Hull oli huomauttanut USA:n voivan vaatia ehdotonta antautumista vai niiltä mailta joiden kanssa se oli sodassa.
Tähän Molotov ei voinut yhtyä, vaan vaati USA:n tukea vastavuoroisesti Bulgarian ja Romanian suhteen. Yksimielisyyttä ei saatu ja asia jäi avoimeksi.
Litvinov kuitenkin informoi jo marraskuun 10 päivänä Moskovassa toimineita diplomaattipiirejä: " ettei Molotovin maininta ehdottomasta antautumisesta Suomen ja Romanian osalta ollut Moskovan konferenssissa herättänyt vastalauseita.
Julkisuuteen tulleessa kommunikeassa Saksan sateliitit jätettiin kuitenkin yksilöimättä. Litvinovin tiedustellessa uuden USA:n uuden suurlähettiläältä Averell Harrimanin mielipidettä puheestaan. Harriman vastasi hyväksyvänsä sen täydellisesti, Suomea koskenutta kohtaa lukuunottamatta. Näin Litvinov tuli tietämään ettei USA kanta Suomen ehdottomasta antautumisessa
Neuvostoliitolle ollut sama kuin Molotovin.
Se oli muuten niin että Äyräpäässä 9.7.44 annettiin ryssälle kovin tuliryöppy kun 2.divisioonaa tukenut tykistö ja heittimet ampuivat tuona päivänä ryssän niskaan 18 800 laukausta. Ihantalassa ei tiettävästi yhtenäkään päivänä annettu sellaista rumputultu. Vihollinen ampui vielä enemmän (30 000) mutta sen tulituksella ei ollut läheskään samanlaista tehoa huonoista ampumenetelmistä johtuen. Tykistö ampui vielä viimeisessä vaiheessa 16.-17.7 Vuosalmella 7 660 ja heittimistö 4 480 laukausta. Sen jälkeen naapurin hönkäily silläkin ilmansuunnalla laimeni.
Suomalainen kenttätykistö ampui jatkosodassa kaikkiaan hieman yli 4½ miljoonaa kranaattia. Sodan päättyessä suomalaisten varastossa oli vielä yli 2 122 000 kenttätykin ammusta. Suomi itse oli sodan aikana tuottanut 3 800 000 kenttätykin ammuskuorta.
Näin!
Tiettävästi 6.D, siis tuo Vihman divisioona joka tuotiin Karhumäestä viimeisenä reservinä Kannaksen taisteluun ja suoraan painopistesuunnalle Ihantalaan oli myös vajaa. Siihen kuuluvasta JR 12:n taisteluvahvuudesta puuttui yksi pataljoona. Lisäksi divisioonaan kuuluneesta Erillinen Pataljoona 16:sta puutui ainakin yksi komppania. Voi olla ettei muutkaan suomalaiset divisioonat olleet edes pataljoonien ja komppanoiden osalta täysivahvuisia niinkuin luullaan. Kaikkine komennus- ja lomalla olijoineen Vihman divisioonan vahvuus Ihantalaan tullessa on ollut vähemmän kuin 12 000. Todennäköisesti n. 11 000.
"Kesäkuun alussa vuonna 1944, 6. D:n ollessa vielä Maaselän kannaksella sen organisaatio oli seuraavanlainen: taistelevia joukkoja olivat JR 12 (pl. yksi pataljoona), JR 33 ja ErP 16 (pl.yksi komppania). Epäsuorantulen joukkoja olivat 16.KrhK ja KTR 14. Muita joukkoja olivat PionP 36, VP 35, KssK 34, 16. sotilaspoliisijoukkue , sekä 9. ja 23. TykK. Lisäksi sille oli alistettu 15. TykK, RsPsto 4 ja 3. mittauspatteri. Reservin suhteen 6. D:n ryhmitys noudatti
melko usein käytettyä 1:2 periaatetta. Niin sanotuista taistelevista joukoista neljä pataljoonaa oli eturintamassa ja kaksi oli reservissä."
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92517/SM429.pdf?sequence=2
oli eturintamassa ja kaksi oli reservissä. "
Niin. Ja 6.divisioonan osaltahan kävi niin että siihen Karhumäen suunnalla kuulunut JR 33 jäi Maaselän Kannakselle ja divisioonaan liitettiin 35. Jalkaväkirykmentti (Laaksonen) joka siis matkasi Ihantalaan. Ja siitäkin jätettiin yksi pataljoona Maaselän Kannakselle joten Vihman divisioonan molemmat rykmentit olivat Ihantalassa vain kahden pataljoonan vahvuisia.
" JR 33:n tilalle tuleva JR 35 (pois lukien yksi jalkaväkipataljoona (JP)) piti irrottaa 1. D:sta 19.6. aamuun mennessä kenraalimajuri Vihman käyttöön ja odottamaan tarkempaa marssikäskyä. "
Tuon tiedon mukaan siis 6. divisioonassa oli vain 5 pataljoonaa kun muissa oli 7. Sillä oli kiväärimiehiä lähes kolmannes vähemmän kuin muilla divisioonille.
myös Erillispataljoona eli ErP 16/6. Voi olla, että JR 35 oli vajaa.
Divisioonalla oli vuonna 1944 normaalista 7 pataljoonaa ja niissä yhteensä 21 kiväärikomppaniaa. Vihman divisioonassa näyttää olleen Kannaksella siis vain 5 pataljoonaa ja niissä 14 komppaniaa koska erillisestä pataljoonasta puutui yksi komppania. Näyttäisi kiväärimiehen suhteen nim "historian faktat" olleen täsmälleen oikeassa: 1/3 vajaus kiväärikomppanioista. Prikaatin 4 pataljoonassa oli 12 kiväärikomppaniaa joten Vihman divisioona oli vain hieman vahvempi kuin prikaati kivääritaistelijoiden suhteen mutta tykistön ja muitten osalta määrävahvuuksilla: kaksi patteristoa yksi raskas patteristo kun taas prikaatissa oli tavallinen ja yksi raskas patteristo.
kun JR 12 oli täysi ja JR 35:stä puuttui yksi pataljoona, niin erp:n kanssa siitä tulee kuusi.
Lisäksi Vihmalla oli jatkuvasti alistuksia naapureista, varsinkin 18.D:sta. Eli 6. D oli aika vahva.
Tykistön kirjavahvuudella ei ole merkitystä tässä tilanteessa. Vihmaa tuki tykistöryhmä Luka, jossa oli 12 patteristoa. Lisäksi oli mahdollisuus saada tilapäisesti kuuden patteriston tuli. Koko tätä voimaa myös käytettiin.
"mutta tykistön ja muitten osalta määrävahvuuksilla: kaksi patteristoa yksi raskas patteristo kun taas prikaatissa oli tavallinen ja yksi raskas patteristo."
Divisioonan määrävahvuinen tykistö oli kolmen patteriston rykmentti. Lisäksi perustamisvaiheessa liitettiin kymmeneen divisioonaan raskas patteristo. Tykistöä alistettiin tarpeen mukaan lisää tai annettiin tulenkäyttöoikeuksia.
Kadettiupseerin tekemän tutkinnon mukaan JR 12 ei olisi ollut täysi vaan siitä olisi puuttunut yksi pataljoona.
"Kesäkuun alussa vuonna 1944, 6. D:n ollessa vielä Maaselän kannaksella sen organisaatio oli seuraavanlainen: taistelevia joukkoja olivat JR 12 (pl. yksi pataljoona), JR 33 ja ErP 16 (pl.yksi komppania). Epäsuorantulen joukkoja olivat 16.KrhK ja KTR 14. Muita joukkoja olivat PionP 36, VP 35, KssK 34, 16. sotilaspoliisijoukkue , sekä 9. ja 23. TykK. Lisäksi sille oli alistettu 15. TykK, RsPsto 4 ja 3. mittauspatteri. Reservin suhteen 6. D:n ryhmitys noudatti
melko usein käytettyä 1:2 periaatetta. Niin sanotuista taistelevista joukoista neljä pataljoonaa oli eturintamassa ja kaksi oli reservissä."
Seuraavat suomalaiset joukko-osastot siirrettiin kesäkuussa 1944 muilta rintamasuunnilta Karjalan Kannakselle:
- 3. Pr, PM:n reservi, Sallasta. Päämajan käsky 10.6.44. Perillä 16.6.44.
- 4. D, PM:n reservi,Maaselkä. Käsky 10.6.66. Perillä 18.6.66.
- 20. Pr, PM:n reservi,Aunus. Käsky 12.6.66. Perillä 20.6.44
- 17. D, PM:n reservi, Aunus. Käsky 12.6.44. Perillä 23.6.44
- 11. D, Rintamavastuussa, Aunus. Käsky 16.6.66. Perillä 29.6.44
- 6. D, Rintamavastuu,Maaselkä. Käsky 16.6.44. Perillä 30.6.44 (3.7.44)
Saksalaiset joukot:
303. RynnTykPr,saapui Virosta. Päämajan käsky 23.6.44. Perillä 24.6.44 (Ihantalassa reservinä)
122. D, saapui Virosta. Päämajan käsky 24.6.44. Perillä 3.7.44 (Viipurinlahdelle ,reservi ja tykistön tulituki etulinjalle)
Molotov ja Moskovan Konferenssi lokakuu 1943
Ainakin varsin luotettavana lähteenä pidettävän Birminghamin Itä-Euroopan tutkimuslaitoksen mukaan Molotov oli ulkoministerien Moskovan neuvottelukokouksessa vaatinut Suomelta, Unkarilta ja Romanialta ehdotonta antautumista.
Mitä sitten jatkossa tapahtui ja kuinka länsiliittoutuneet siihen suhtautuivat vaatisi enemmänkin käännöstyötä ja näpyttelyä.
Meidän maa kun on niin pieni, syrjäinen, tietotekniikassa ja humanistisissa tieteissä niin pahasti jälkeenjäänyt, että pitäisi kaikki tutkia ja tehdä itse. Totuuksia kaiken propagandan ja agitaation joukosta ei kansalaisen ole Suomessa helppo löytää.
“Molotov made clear that the USSR was interested only in UNCONDITIONAL SURRENDER (suom. ehdoton antautuminen)”.
Käännös:
”Molotov teki täysin selväksi, että SNTL oli kiinnostunut vain ehdottomasta antautumisesta. Hän oli erityisen huolestunut Unkarista, Romaniasya ja Suomesta: maista, jotka olivat vapaaehtoisesti tukeneet Hitleriä. ... Hän myös vaatimalla vaati, että neuvotteluja ei tule aloittaa opposition kanssa ennen ehdotonta antautumista...”
Molotov and the Moscow Conference, October 1943
http://www2.warwick.ac.uk/fac/soc/economics/staff/faculty/harrison/archive/persa/018english.pdf
Moskovan konferenssi oli toisen maailmansodan liittoutuneiden ulkoministerien neuvottelukokous 18.- 30. lokakuuta 1943 ennen Teherania. Kokous pidettiin tilanteessa jolloin sotilaallinen tilanne rintamilla oli kääntynyt liittoutuneiden hyväksi. Saksalaiset oli ajettu pois Afrikasta USA:n ja Britannian joukot olivat tunkeutuneet Italiaan, ja itärintamalla, sodan päänäyttämöllä, puna-armeija oli lyönyt saksalaiset joukot Stalingradissa ja Kurkissa. Saksa ei pystynyt enää vastaiskuihin.
Konferensiin osallistuivat USA:n ulkoministeri Cordell Hull, Iso-Britannian ulkoministeri Anthony Eden, Neuvostoliiton ulkoministeri V. M. Molotov. Hullin ehdotuksesta Moskovan sopimuksen allekirjoitti myös Kiinan Moskovan lähettilä Fu Ping Sang .
Moskovan sopimuksessa liittoutuneet sopivat seuraavasta:
- Jatkaa yhteisiä toimia vihollisen antautumiseksi ja riisumiseksi aseista sekä rauhan turvaamiseksi.
- Luoda liittoutuneiden kansojen kansainvälinen järjestö. (Tästä syntyi Yhdistyneet kansakunnat YK).)
- Tuhota Italian fasismi täydellisesti.
- Muodostaa vapaa ja riippumaton Itävalta julistamalla sen liittäminen Saksaan vuonna 1938 pätemättömäksi.
Tässä lienee peruslähtökohdat noiden maiden päämiesten Teheranin kokoukselle marraskuussa 1943. Teheranin kokous marraskuussa oli oleva myös Suomen kannalta tärkeä ja määräävä lähtökohta ja perustekijä vuodelle 1944: Taustana Paasikiven rauhanneuvotteluille helmi- maaliskuussa, helmikuun Helsingin pommituksille ja lopulta suurhyökkäykselle kesäkuussa.
Vastoin stubbilaisten jakobsonilaisten kaunosielujen näkemystä länsiliittoutuneita ei Suomi kiinnostanut pätkänkään vertaa. Tämän tiesivät aikansa suomalaispoliitikot (vastuulliset) paremmin kuin nykyiset idealistit. Suomella oli merkitystä vain Ruotsin, Neuvostoliiton ja Saksan kannalta.
Talvisota avasi sota-ajan poliitikkojen silmät lopullisesti tässä asiassa. Siksi eloonjäämiskamppailua käynyt Suomi punnitsi asioita vain tästä lähtökohdasta. Politiikalla kuten natsismilla ei ollut päätöksien teossa merkitystä, ei varsinksaan sen jälkeen kun mainitut läntiset suurvallat tukivat Stalinin hirmuhallintoa.
NL, heti jos siihen tarjoutui tilaisuus, pyrki liittämään alueita itseensä ja Stalin vähät välitti mistään "lupauksista". Tarkoituksena oli kesällä ajaa Suomen puolustus konkurssiin ja käynnistää sen jälkeen "kansandemokratisoitumisprosessi".
Paitsi että Suomen asevoimat eivät tuhoutuneet ei myöskään Suomen kommunisteista ollut vallankaappaajiksi. Keskuspoliisi, Airon luoma aluepuolustusjärjestelmä (Suojeluskunta), eliminoi jo vuosina 1940-42 militantin kommunismin tehokkaasti. Jäljelle jäivät etupäässä ne kommunistit jotka ajattelivat kansalliselta pohjalta unohtamatta koskaan esim Stalinin puhdistuksia ja 15 000 suomalaista uhria.
Kesäkuussa 1944 yli 10% NL hyökkäysvaunuista ja lentokoneista oli keskitetty Suomen Karjalan Kannaksella ja Laatokan Karjalassa olevia joukkoja vastaan.
Neuvostoliiton hyökkäysvaunumäärät koko valtakunnassa kesäkuussa 1944 ei ole tarkassa tiedossa mutta mikäli tieto 9 800 kpl:sta pitää paikkaansa oli Suomea vastaan keskitetty peräti 15% niistä.
Kuitenkin Suomi muodosti vain 7% puna-armeijaa vastaan taistelevista joukoista, 4% lentokoneista ja runsaat 1% hyökkäysvaunuista. Silti lopullinen läpimurto jäi NL:lta tekemättä. Saksa tuki Suomea vähemmän kuin länsiliittoutuneet Neuvostoliittoa. Suuri osa NL:n alasammutuista lentokoneista Kannaksen taistelujen 2 ensimmäisen viikon aikana oli amerikkalaisvalmisteisia ja Kannas oli täynnä amerikkalaista kuljetuskalustoa.
Suomen kenttätykistön vahvuus 1.7.1941: 1284 joustolavettista tykkiä.
Vahvuus jatkosodan päätyttyä 15.9.1944: 2066 joustolavettista tykkiä.
On lisäksi merkillepantavaa että 150 mm:n tai sitä järeämmän tykistön määrä kasvoi noin kolminkertaiseksi tuona aikana joten kenttätykistön tulivoima enemmän kuin tuplaantui. Ja ampumamenetelmät olivat maailman huippuluokkaa v.1944.
Noilla joustolavettisilla olisi siten voitu luoda 150 patteriston verran tykistöä ja vielä olisi jäänyt 266 tykkiä jemmaan kuluvien tykkien korvaamiseksi. 3.7 miljoonan asukkaan maalla oli suorastaan ällistyttävän voimakas tykistö. Ei ihme ettei NL katsonut Suomen valloittamista enää heinäkuun 44 jälkeen hintansa arvoiseksi operaatioksi.
Luultavasti koko tykkiarsenaalista vain puolet annettiin divisioonien, prikaatien jaylijohdon käyttöön toinen puoli oli huollossa, koulutuksen käytössä sekä reservissä. Todennäköisesti noin 100 patteristoa olisi ollut kenttätykistövahvuus. Melkoinen määrä kuitenkin. Lähes patteristo jvpataljoonaa kohti.
kaikkea henkilöstön riittävyydestä. Tykistö pystyi perustamaan joukkoja vain sille annetun henkilömäärän mukaan. Toinen tekijä oli viestivälineistö ja vetokalusto.
Kolmas tekijä ampumatarvikkeet.
Kesän -44 alussa oli meillä 87 patteristoa, joista kolme järeää ja 39 raskasta. Tykistö oli alistettu yhtymille. Ylijohdon tykistöreserviä ei ollut.
Varikkojen ylimääräinen kalusto oli vanhentunutta ja heikkoa. Sillä kyllä kyettiin korvaamaan tappiot.
Jos asia kiinnostaa, kannattaa lukea Martti V. Terän ansiokas tutkimus "Kesäkuun kriisi 1944".
Toisaalta esim 2.Divisioonaa (A.E. Martola) tukenut tykistö oli heti Kannaksen taisteluje alussa merkittävä: KTR 15, Kev.Psto 24, Rask.Psto 17, Rask.Psto 18, Rask.Psto 20 ja Rask.Psto 27. Kaikkiaan peräti 8 patteristoa eli määrävahvuisina 92 tykkiä joista puolet raskaita. Se kykeni ampumaan jo 10.6.44 10500 kranaattia eikä vihollinen murtautunut läpi. Hyökkääjän kranaattikulukseen on laskettu mukaan myös krh sekä suorasuuntaus (pst-tykit) jolloin se ainakin oman ilmoituksensa mukaan ampui 60 000 kranaattia. Äyräpää-Vuosalmen suurtaistelussa tykistö ampui 4.7.1944 2.D lohkolle 8 800 laukausta, 5.7. klo 18 ja 6.7. klo 18 välisenä aikana suomalainen tykistö ampui Vuosalmella noin 12 500 ja heittimistö noin 9 700 laukausta. 9.7.44 Äyräpää-Vuosalmella suomalainen tykistö ampui 13 500 kranaattia. Noihin aikoihin alkoi myös Äyräpää-Vuosalmella näkyä selviä merkkejä puna-armeijan sotilaiden psyykkeen murtumisista. Venäläisten arvio oli se että suomalainen tykistö oli tuliteholtaan, nimenomaan teholtaan, saksalaista parempi.
Muutenkin viimevuosien tutkimukset mm. USA:ssa ovat nostaneet kenttätykistön merkittävämpään rooliin II maailmansodassa kuin yleensä ajatellaan. Esim Ardennien saksalainen hyökkäys pysäytettiin tykistön, ei niinkään ilmavoimien ansiosta.
Ei pidä siinä mielessä paikkaansa, sillä divisioonille ei suinkaan oltu jaettu tasaisesti tykistöä eli määrävahvuuksien mukaisesti.
Esim Syvärille jääneiden yksiköiden tykistö jakaantui seuraavasti:
-15. Pr 2 patteristoa + raskas patteristo;
- 5. D 5 patteristoa + raskas patteristo + järeä patteristo + linnoituspatteristo;
- 8. D 3 patteristoa + raskas patteristo + linnoituspatteristo;
- 7. D 3 patteristoa + raskas patteristo + 2 linnoituspatteristoa.
Esim 5.divisioonalla oli tykistöä tukenaan yhtä paljon kuin monilla armeijakunnilla hyökkäysvaiheessa 1941. Itse divisioonassa oli jv-miehiä 25% vähemmän kuin v.1941 divisioonassa.
Käytännössä valinta viittasi siihen että 5.divisioonalle oli varattu keskeinen rooli puoluksessa U-linjalla, niinkuin sitten kävikin. Se oli tykistöllään keskeisessä osassa Nietjärven ja yleensäkin U-linjan taisteluissa.
Sitäpaitsi U-linjan taisteluissa muodostettiin myös erillinen tykistöryhmä Takkula (4 patteristoa jota käytettiin kulloisilla painopistesuunnilla). Suomalainen tapa käydä tapa oli "ongelman ratkaisupainotteinen". NL:lla kaavamainen.
Puna-armeijalla oli krooninen ongelma maalinmäärittelyssä, tulen tarkkuudessa sekä ilma- ja maavoimien tulen keskittämisessä. Sen tykistö oli kaavamainen "metsän laitoja ampuvaa".
Lokakuun vallankumous 1917 ei lopettanut itänaapurissa kapitalismia eikä rikkaita vaan yksityisen monopolikapitalismin (patentti, tekijänoikeus ja tavaramerkki) eli imperialismin. Vain valtio omistaa monopolit demokraattisella Venäjällä, mikä ilmenee moraalissa, sananvapaudessa, ulkopolitiikassa jne.
https://kirja.elisa.fi/ekirja/sielunlaki
Näin ollen kaikilla kansoilla on edessä demokratiakehitys eli köyhien vallankumous - itke Jerusalem.
Keskustelun aiheesta riippumatta tunget noita idioottimaisia näkemyksiäsi.
Sairasta sairautesi. Mutta itseksesi mieluummin.
Suurhyökkäys 1944 Kannaksella perustui siihen, että joukot pikkuhiljaa siirrettiin merikuljetuksilla etelästä ja tietenkin Leningradista.
"Noin 200 000 Puna-armeijan sotilasta taisteli samaan aikaan Suomenlahden etelärannalla Narvan rintamalla (Passi 1999,"
Syitä:
1. Suomi ei kuulu sotilaallisesti helpoimmin valloitettaviin maihin maailmassa (maasto, topografia, vesistöt, otollinen puolustajalle tehdä vastaiskuja)
2. Suomen valloittaminen ei ole erityisen palkitseva (ei keskeinen sijainti, vähän strategisesti tärkeitä raaka-aineita, vähäinen väestö...)
3. Suomalaisten tiukka peräänantamaton tahto puolustautua. Airon luoma aluepuolustusjärjestelmä jota kommunismin luokkasotaideologia ei kyennyt nujertamaan.
4. Kulttuurisesti yhtenäinen kansa - hylkii internationalismia.
Neuvostoliittolaisilla olisi ollut VKT linjan jälkeen vastassa Salpalinja,joka oli erittäin hyvin rakennettu ja raskaasti vahvistettu, ja jota NL:n sodanjohto pelkäsi, ja johon saksalaisten sodanjohtokin laski,että siellä olisi lahdattu paljon venäläisiä,mutta suomalaiset otti ja meni tekemään erillisrauhan,kun olisi pitänyt alkaa sotimaan oikein olan takaa tosissaan.Hitlerkin haukkui suomalaisia tuosta tempusta ,että perkeleen luuseri sakkia koko porukka, miksi alkoivat sotimaan yleensä ollenkaan -41. Tarpeeksi lahdattuaan venäläisiä,suomalaiset olisi voineet käynnistää uudelleen hyökkäykset Venäjälle saksalaisten mukana, ja voittaa vielä koko sodan. Kenenköhän idea oli tuo erillisrauha,joidenkin kotikommarienko?
Kannaksella 31.5.1944 olleiden joukkojen kokonaisvahvuus: 75 048. Sisältää kaikki maavoimien yksiköt, armeijakuntien henkilöstö sekä muut maavoimien yksiköt.
Luvuissasi ei ilmeisesti ole maatalouslomalla olleet. Tykistön hevosia mm. oli viety ruokapulasta johtuen maatalouden palvelukseen. Siksi juuri osa tykeistä jäi naapurin haltuun suurhyökkäyksen yllättäessä Päämajan.
Tuo tieto vahvistaa ettei 5 jvdivisioonassa ole ollut keskim 13000 miestä, sillä panssaridivisioonan määrävahvuus oli 9200 ja kahdessa prikaatissa yht 10000.
75000-19200=55800/5=11160
Siinä jv divisioinan maksimi kesällä 1944
Luulenpa ettei Neuvostoliittoa juuri kiinnostanut Suomen suunta koko sodan kannal-
ta.Kun Puna-Armeija oli vakauttanut asemansa ja vallannut Viipurin,vasistien sota-
propagandan muka lukon,oli jo kiire Baltiaan.Suomalaiset kyllä pysyisivät ruodussa
mutta Puna-Armeijan teräsnyrkki antoi jo lamauttavia iskuja pakenevalle Saksan ar-
meijalle.-Suomea ei haluttu miehittää koska venäläisistä me olemme ikäviä,puhu-
mattomia jurottajia.Huonoja ryyppykavereitakin heikon viinapään tautta :)
-Mutta onneksi nykyään ovat venäläiset löytäneet Suomen taas.Kohta satatuhatta
suomenvenäläistä tuovat iloista ilmettä ja kulttuurin räiskettä Suomen harmautta korostavaan katukuvaan.Da!
"Tuo tieto vahvistaa ettei 5 jvdivisioonassa ole ollut keskim 13000 miestä, sillä panssaridivisioonan määrävahvuus oli 9200 ja kahdessa prikaatissa yht 10000.
75000-19200=55800/5=11160
Siinä jv divisioinan maksimi kesällä 1944 "
Niin. Edellyttäen tietysti sen että tuo armeijakuntien esikuntiin ja rakuunaprikaatin yliarvioitu luku ( 5 000) kompensoivat toisensa. Tuo on joka tapauksessa perustavaa laatua oleva todennäköinen luku. Jos 5 divisioonassa kussakin olisi ollut 13 000 miestä, panssaridivisoonassa 9 200 ja kahdessa prikaatissa 5 000 kummassakin olisi päädytty vahvuuteen 84 200 ja armeijakunnan "häntä" mukaanlukien kai lähelle 85 000. Määrä on ollut kuitenkin 10 000 pienempi. Luulen että kummassakaan prikaatissa ei ole ollut 5 000 todellisena vahvuutena vaan ehkä 4 500. Panssaridivisioonan vahvuus 8 500 jolloin divisioonille olisi jäänyt muutaman sadan esikuntalaisen huomioimisen jälkeen keskimäärin 11 400 - 11 500.
Niin puna-armeijan, Saksan kuin Suomenkin armeijoiden vahvuuksia arvioidaan yleensä vahvemmiksi kuin ne ovat olleetkaan. Itärintama oli jatkuvasti pullollaan divisioonia molemmin puolin rintamalinjaa joiden kokonaisvahvuudet olivat runsaasti alle puolet määrävahvuuksista ja taisteluvahvuudet jopa 80% pienemmät kuin määrävahvuudet.
Mitä tämä tahtoo merkitä? Sitä että esim. Ihantalan "150 000 hyökkääjää" ovat olleet todellisuudessa jotain lähellä 100 000. Eikä puolustajiakaan ole ollut 5 divisioonassa 50 000 vaan tuskin 40 000. Ainoa mikä on varmaa oli se että uusien divisioonien (sekä HTK:n) kautta saapuneiden tulo Kannakselle esti kokonaisvahvuuden painumisen alle tuon 31.5.1944 lukeman eli 75 000. Puna-armeijan vahvuudet olivat Ihantalan taistelujen kulminaatiovaiheessa tulleet alas mahdollisesti yli 50 000 huolimatta täydennyksistä (jotka olivat usein myös toipilaita ja kertaalleen Kannaksella haavoittuneita).
Suomalaisten puolustajien voima kasvoi, neuvostoliittolaisten hyökkääjien hiipui. Kuuterselkä-Siiranmäki merkitsi parissa päivässä yli 20 000 miehen tappioita puna-armeijalle. Tuossa vaiheessa vauhti ei kuitenkaan vielä hiipunut. Mutta suomalaiset eivät jääneet saarroksiin, eivätkä tuhoutuneet. Yhtään ainutta suomalaista pataljoonaa ei puna-armeija saarrostamalla tuhonnut sen paremmin talvi- kuin jatkosodassakaan. Sen sijaan kymmeniä saksalaisia divisioonia tuhoutui itärintamalla Stalingradissa alkuvuonna 1943 kuin Valko-Venäjällä heinä-elokuussa 1944.
Suomi soti paremmin kuin Saksa. Sotilas joka ylivoiman edessä pakenee, vaikka paniikissakin, on joka tapauksessa hengissä oleva eikä edes vangittu sotilas. Alakynnessä olevan armeijan testi on se pystyykö se portaittaisella systeemillä pakenemaan: toiset pidättelevät niin että pääosa pakenee. Tällä tavalla armeija Syvärilläkin hoiti paikoitellen yli 200 km vetäytymisen 20 päivässä todella loistavasti. Saksalaiset jäivät Valko-Venäjällä pussiin koska reaktio oli lend lease kalustolla varustettua puna-armeijaa vastaan hidasta. Ensimmäisen kerran juuri vuonna 1944 havaittiin ilmiö jossa saksalaisten liike oli hitaampi kuin puna-armeijan. Ja kiitos tästä kuuluu noille USA:n toimittamille sadoille tuhansille kuljetusajoneuvoille.
Tätä Venäjä ja Putin ei haluaisi sinunkaan tietävän. Mutta minä kerron sen sinulle.
Minä luulen Bror-Erik että sinun pääsi on liian tiukasti ryssän peräaukossa kiinni. Siellä happesi on käynyt vähiin ja ajatuksesi ovat sameat.
Luulenpa myös näin että kärsäsi on juntturassa usalaisen sotaromantiikan luomissa
sankarihahmoissa.Vedä kapteenin imukärsäsi Hollywoodin viihdeperseestä ja totea
että itsemurha on ainut vaihtoehto,kokeile myös räjähteitä :)
Vähän tuollainen arvio itsellänikin on. Sitäpaitsi ei ole suinkaan varmaa että noissa Kannaksen joukoissa oli vahvuus lomat ja komennukset huomioiden todella 75 080 sotilasta. Kyse voi olla myös ns. kirjanpitovahvuudesta joka on aina suurempi kuin rivivahvuus. Rykmenttien kirjanoitovahvuus oli tuona jaksona yleensä noin 3 400 mutta rivivahvuus 2 900-3 000.
Aika vähän oli jenkkejä siellä kannaksella. Ainoa osuus jenkeillä oli, että ruokkivat ja muutenkin varustivat sen neukkuporukan, joka siellä koetti kovasti sisemmälle Suomeen.
Tuolta kyseiseltä ajanjaksolta (31.5.1944) on myös tieto että maavoimien kokonaisvahvuus oli hieman yli 300 000 miestä. Taisi olla 308 000. Kuitenkin 13 jv-divisioonassa, panssaridivisioonassa ja 7 prikaatissa (jos rajajääkäripataljoonat lasketaan prikaatin vahvuiseksi) oli miehistövahvuudet vain noin 200 000 joten maavoimistakin vain 65% kuului rintamalla oleviin yhtymiin.
Mikä oli sitten suomalaisten varsinaisten taistelijoiden määrä? Termi "maavoimien taistelija" on määritelty useimmiten käsittämään seuraavat sotilaat:
-kivääripataljoonat (paitsi esikuntaväki)
-jääkäripataljoonat (paitsi esikuntaväki)
- hyökkäysvaunumiehistöt
- noihin joukkoihin kuuluvat viesti, pioneeri ja muut tukiyksiöt
-pioneeripataljoonat
Sen sijaan esikuntakomppaniat, viestipataljoonat, ilmatorjuntayksiköt, divisioonien esikunnat, huolto ja myös tykistö ei laskettu kuuluvaksi taistelijoihin. Viimeksi mainittujen, eteenkin tulenjohtomuodostelmien poissulkeminen oudoksuttaa. Krh-miehet sen sijaan laskettiin taistelijoihin.
Joka tapauksessa taistelijoiden kokonaismäärä ei ole millään kohonnut ainakaan 100 000 suuremmaksi (henkilötäydennyskeskuksista tulevia taistelijoita ei ole tähän laskettu mukaan). Jatkosodan maavoimista taistelijat muodostivat siis alle kolmasosan mutta tähän joukkoon kohdistui jopa 94% taistelutappioista.
Ja noista noin 186 000 oli Kannaksella ja Laatokan Karjalassa. Niitä vastaan asettui 260 000 - 270 000 Kannakselle ja 190 000 Laatokan Karjalaan. Miehistöylivoima 1:2,45
Tykistöylivoima 1: 3,9 (ml raketinheittimet)
Ilmaylivoima: 1:12
Panssariylivoima:1:32 (ei huomioitu suomalaisten taisteluun kelpaamatonta kalustoa)
Merkillepantavaa on se ettei neuvostoliittolaisten tykistöylivoima määrällä mitattuna ollut suinkaan niin suuri kuin on usein väitetty. Suomalaisilla oli nimittäin taistelujen loppuvaiheessa hyvinkin lähes tuhat kenttätykkiä rintamajoukoille. Reservissä lähes toinen mokoma. Syyskuun 15.päivänä joustolavettisia jo 2 066 (jäykkälavettisia, joita ei juuri enää käytetty lisäksi noin 400).
Suomalaisilla divisioonilla ja prikaateilla oli lisäksi noin 650 kranaatinheitintä vaikka laskettaisiin rykmenttien, prikaatien ja divisioonien komppaniat (120 mm heittimillä) määrävahvuuksien mukaan vain alimmalla 6 heittimen määrällä. 123 pataljoonassa on ollut noin 370 kevyttä heitintä. Raskaat heittimet: noin 280 on ollut merkittävä epäsuoran tulen voiman lisäys vuoteen 1941 verrattuna. Samoin se että raskaitten 150-155 mm:n tykkien määrän yli kolminkertaistuminen.
Epäsuoran tulen voima kasvoi ehkä jopa kolminkertaiseksi 3 vuodessa. Sen ampumamenetelmät olivat aivan maailman huippuluokkaa. Tuli oli nopeaa ja ja sitä voitiin nopeasti siirtää uusiin kohteisiin nerokkaalla innovaatiolla joka täällä on tullut jo aiemmin mainituksi.
Tekemällä rauhan Suomen kanssa vahvisti NL asevoimiaan muilla rintamilla 10%:lla ja Suomi maksamalla noin 300 miljoonaa dollaria vältti pahimman: bolshevismin. Sekä NL että Suomi hyötyivät rauhasta. Sota on taakka. Huonosti kävi briteille: menettivät imperiumin. Toinen suuri häviäjä oli Venäjän imperiumin kansat. Sodasta palattiin ankeuteen, alistavaan järjestelmään. USA taas ei palannut sotaa edeltäneeseen suurtyöttömyyteen. Sota poisti työttömyyden ja Euroopan jälleenrakennus varmisti täystyöllisyyden.
Saksan kansasta 70% aloitti matkan kohti militarismista vapaata yhteiskuntaa. 30%:n osuus oli jäädä traumaattiseen järjestelmään. Sieltä väkeä vähitellen liukeni länteen sillä reaalisosialismi oli täysi katastrofi.
Tsekit oli hölmöjä tuossa sosialismi-illuusiossaan. Maksoivat naiiviudestaan kovan hinnan. Nyt kommunismi onkin Tsekissä kielletty natsismiin verrattu ideologia.
Suomella ei ollut vuosista niinkään paljon hävettävää kuin esim briteillä. Teimme oikeat inhorealistiset ratkaisut.
Jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen, olisi sen pitänyt jatkaa sotimista Saksaa vastaan Suomen maaperällä. Eihän saksalaisia olisi muuten saatu pois maasta.
Tosiasiassa Suomelle "järjestettiin" sellainen tilanne, että maamme armeija kykeni häätämään saksalaiset maasta omin avuin, eikä Neuvostoliiton tarvinnut siihen paneutua.
" häädetty", vaan he lähtivät oman suunnitelmansa mukaan rivakinta mahdollista vauhtia. Hyökkäys Tornioon sotki vetäytymisen viikoksi, mutta sitten mentiin taas minuuttiaikataululla.
Neuvostoliitto ei viitsinyt miehittää Suomea koska tiesi saksalaisten vetäytyvän
Norjaan muutenkin,mutta suomalaisille oli hyvä opettaa tottelevaisuutta suurval-
lalle.Pantiin suhnat häätämään aseveljiään mikä oli oikein koska suomalaiset pi-
ti suuruudenhulluudestaan tellätä paikalleen.Tekemään mitä käskettiin.Noista ta-
pahtumista alkoi Suur-Suomen nousu vasta kun sotavasistien suut tukittiin voimalla.Tämä pätee tänäkin päivänä Isänmaamme parhaaksi.
Suomalaisille pitäisi lapsesta saakka opettaa että kompromissi on mahdoton niin Venäjäkään ei koskaan ikinä puuttuisi Suomen asioihin.
"Neuvostoliitto ei viitsinyt miehittää Suomea koska tiesi saksalaisten vetäytyvän
Norjaan muutenkin,mutta suomalaisille oli hyvä opettaa tottelevaisuutta suurval-
lalle."
Torjuntavoitto on edelleen katkera pala Kremlin propagandistille. Suomi jäi miehittämättä, koska yritykset torjuttiin.
Saksalaisten karkotus oli välirauhan ehto, koska NL halusi rikkoa aseveljien välit ja siinä aika hyvin onnistui.
Suomelle ei mitään "järjestetty". Stalinilla ei ollut voimia miehittää Suomea ja hallita sitä vaarantamatta muita operaatioita. Meretskovin toiminta Petsamossa ja Kirkkoniemellä osoitti kuitenkin Puna-Armeijan olevan kykenevä uuvuttamaan Suomen.
Tuli varmaan vähän yllätyksenä venäläisille kun oli yli 600,000 miestä ja valtava materiaaliylivoima Suomea vastaan suunnattu jonka uskottiin silloin riittävän Suomen armeijan tuhoamiseksi mutta venäläiskenraali/marsalkka pyytää Stalinilta lisää joukkoja edetäkseen pidemmälle Suomea.
Govorov pyysi Stalinilta kahta armeijakuntaa eli kymmentä divisioonaa kun hän suomalaisten sotilasasiantuntijoiden mukaan olisi tarvinnut kolme eli peräti 15 uutta divisioonaa.
Mies oli totisesti sössinyt suunnitelman eikä koskaan kohinnut merkittävään asemaan puna-armeijassa. Kunniamerkit jaettiin 68 000 sotilaalle peittämään epäonnistuminen. Tuo määrä viittaa niihin joita Kannaksella ns. taistelijoista oli enää jäljellä.Useimmat pataljoonat Ihantalassa ja Äyräpäässä olivat alle 50 taistelijan vahvuisia.
On muuten huvittavaa esittää kesän taisteluiden tappiosaldoksi 113 000 kaatunutta ja 100 000 haavoittunutta kun kaikissa muissa armeijoissa haavoittuneita oli yleensä kolme kertaa kaatuneita enemmän. Joku täällä esittikin arvoituksen ratkaisuksi sitä että nuo haavoittuneet olisivatkin olleet todellisuudessa invalidisoituneita. Myös Suuren Isänmaallisen Sodan tilastoissa näkyy samanlainen suhde kuolleita suurinpiirtein yhtä paljon kuin haavoittuneita kun otetaan tuo tuorein akatemian arvio 14 241 000 kuolleesta sotilaasta. Suomalaisten taistelutappiot kuolleina (myös kadonneina ja vankeudessa menehtyneinä) kesä-elokuussa olivat n. 17 300.
Tappiosuhde 1:6,5 mikäli noudatamme tuota varsin kyseenalaista neuvostotappioarviota. Joka tapauksessa oleellista muutosta tslvisotaan ei ollut kuin se että puna-armeija tuli loppukesällä varsin perusteellusesti lyötyä alun suomalaiskaaoksen jälkeen.
Talvisodassa suomalaisten asemat sen sijaan pahenivat sodan lopulla päivä päivältä. Kesä 1944 paljasti puna-armeijan reservien surkean tason.
Puna-armeija: tuo riehuva raiskaava humalainen roskajoukko.
"On muuten huvittavaa esittää kesän taisteluiden tappiosaldoksi 113 000 kaatunutta ja 100 000 haavoittunutta kun kaikissa muissa armeijoissa haavoittuneita oli yleensä kolme kertaa kaatuneita enemmän."
Kuka ja missä tuollaista esittää?
Manninen esittää KANNAKSEN kokonaistappioiksi 113 242, josta kaatuneita
23 009. Se on noin 20 %.
Valko-Venäjän operaatio olisi vaarantunut, ukot alkoi loppumaan.
Mielenkiintoista miten Jooseppi päästi tuon Pariisi-möläytyksen suustaan Suomen-episodista huolimatta. Mikäli Stalin olisi uskonut armeijansa olevan "voittamaton" ja kykenevä "pääsemään Pariisiin", niin ei pyyntöä lyödä Ranskaa köyhempi Suomi oltaisi evätty. Stalinin usko "Suureen Unelmaan" oli lopultakin varsin hauras.
Manninen on aiemmin esittänyt että puna-armeija menetti Viipuriin 20.6.44 mennessä 60 000 miestä kun taas suomalaisten tappiot olivat 9 800. Tiihosen käymän neuvostoaineiston sekä niissä ilmenevien virhelaskelmien perusteella tappiot olivat kuitenkin olleet 75 000. Jolloin tappiosuhde oli lähes 1:8. Viipurin jälkeinen epäonnistuminen johti tyypilliseen neuvostoliittolaiseen "tiedon katoamiseen". Taistelujen kiihdyttyä tapahtui sama kuin Rhzevin tapaisiin "häivyttämisiin". Todennäköisempää on näet se että tappiosuhde suomalaisiin jatkui entiseen 1:6, 1:7 tai jopa 1:8 malliin suomalaisten tuhoavassa tykkitulessa. Jos suomalaiset aihettivat ensimmäisen 11 päivän aikana 60 000 - 75 000 miehen tappiot ei ole mitään syytä olettaa että seuraavien noin 25 päivän periodilla tahti olisi laantunut.
Se mitä todella Viipurin jälkeen tapahtui oli stalinistisen historiankirjoituksen astuminen esille. Soppatykeiltä ja kertaalleen haavoittuneista haettiin heinäkuussa kaartin divisiooniin täydennystä kun aiempi tykinruoka oli loppu.
Tiihosen keräämä aineisto viittaa 130 000 - 143 000 miehen tappioihin siinä vaiheessa kun Govorov oli Äyräpäässä heinäkuun 18.päivänä lopullisesti epäonnistunut.
Niin kauan kun puna-armeija hyökkäsi sen tappiot olivat yhtä korkeat kuin 11 ensimmäisen aikana (suhteellisesti). 130 000- 143 000 tarkoittaa niin monta kuollutta tai invalidisoitunutta. Tämänhän me jo tiedämmekin.
Sotahistorian tutkimisen ongelma on siinä jos toinen osapuoli (tässä tapauksessa Suomi) kertoo totuuden omista tappioista kun taas toinen (NL) piiloittelee todellisia tappioitaan. Mikäli tappiosuhde olisi ollut 1:3 olisi Suomi romahtanut heinäkuussa 1944. Painopistesuunnalla hyökkäys hyytyy siinä vaiheessa kun kolminkertainen ylivoima on menetetty. Kannaksella tämä koettiin kesä-heinäkuun vaiheessa.
Heinäkuun lopulla 1944 suomalaiset olivat tappamisella tasoittaneet voimasuhteet. Puna-armeijan tappiot = suomalaisten tappiot 250 000. Sisältää Kannaksen, Laatokan Karjalan ja Rukajärven alueen. Molemmat toivat täydennyksiä suunnitelmiensa mukaisesti.
Eversti ja filosofian maisteri Erkki Nordbergin tutkimus " Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla ", toi muutaman kiinnostavan esimerkin Neuvostoliiton offensiiveista Suomen rintamalla alkuvuonna 1942: Krivi Maaselän Kannaksella tammikuussa, Syväri ja Kiestinki huhti-toukokuussa sekä Krivi uudestaan syyskuussa 1942. Offensiivit joihin osallistui useita satoja tuhansia puna-armeijan sotilasta ovat jääneet yllättävän vähälle huomiolle sotahistoriassa. Ensinnäkin - Suomi torjui kaikki offensiivit kovissa taisteluissa joissa tappiot kuolleina olivat suomalaisille noin 2 000 miestä. Neuvostoliiton tappiot olivat peräti 44 000 kaatunutta ja 121 650 haavoittunutta. Kaatuneiden ja haavoittuneiden suhde näyttää olevan uskottava. Kysymyksenalainen on sen sijaan se kuinka moni haavoittuneista menehtyi. Yleensä nuo lukemat viittaavat menehtyneiden määräksi n. 60 000.
Mainittakoot että suomalaisia kaatui jatkosodassa 25.6.41-11.9.44 yhteensä 37 689. Menehtyneitä tuolta ajalta sotatoimien takia 54 502. Pelkästään nuo vuoden 4 vähälle huomiolle jäänyttä offensiivia maksoi puna-armeijalle enemmän.
Neuvostoliittolaisia sotilaita on menehtynyt II maailmansodassa noin 15 miljoonaa ja yli 12 miljoonaa jo siinä vaiheessa kun Suomi solmi syyskuussa 1944 rauhan. On täysin selvä että tuollainen verilöyly vaikutti taatusti NL:n haluun päästä ratkaisuun Suomen rintamalla joka ei sille lopultakaan ollut päätavoite. Mutta kummallisella tavalla kaikilla rintamalohkoilla aina Ilomantsia ja Rukajärveä myöten yritettiin kesällä 1944 lyödä suomalaisten rintamat ja vallata maa. Ei onnistunut. Ja kun ei onnistunut alettiin myöhemmin puhua "rajoitetuista tavoitteista". Uskokoon ken uskoo. Minä en usko noita selityksiä. Faktat viittaavat aivan muihin tavoitteisiin.