Suomal. tiedemies, tutkija ja kreationisti

Professori Markku Kulmala syntyi Forssassa 1958. Hän väitteli tohtoriksi v. 1988.
Toiminut professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1996.
Palkintoja ja tunnustuksia: Suomen tiedepalkinto 2003, Euroopan geofysiikan unioinin Wilhelm Bjerkenes -mitali 2007, Aerosolitutkimuksen alan merkittävin Fuchs Memoria -palkinto 2010, Vuoden professori 2012, Bayerin ilmastopalkinto 2012.

Uusitie -lehden erikoisnumero "Ilon aika" 2012/2013 kertoo hänestä mm. seuraavaa:

Markku Kulmala kuuluu maailman lainatuinpiin tutkijoihin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on saanut aerosolihiukkasiin liittyvästä tutkimustyöstään lukuisia palkintoja ja tunnustuksia.

Kaiken menestyksen keskellä Kulmala toteaa tutkivansa Jumalan luomaa maailmaa, mikä on hänen mukaansa ollut tieteen perustana jo 1700-luvulta lähtien. Hän ei näe vastakkainasettelua tieteen ja uskon välillä. Kulmala kertoo,
että Helsingin yliopiston professorikunnassa on useita kristittyjä tieteentekijöitä.

- Jos katsomme luontoa, näemme siellä paljon yksityiskohtia, jotka eivät mitenkään voi olla sattumalta syntyneitä.

Peruskysymyksiä Kulmalan mukaan ovat: Onko Jumala luonut maailman vai onko kaikki syntynyt sattumalta? Ja onko olemassa alku ja loppu vai pyöriikö kaikki ympyrää?

- Nykyisen tieteellisen ajattelun mukaista on ajatella, että on olemassa alku ja loppu. Tässäkään ei ole suuren kuvan ristiriitaa. Toiseksi meillä on ollut paratiisi, josta on menty huonompaan suuntaan. Jos taas mietitään ympäristökysymystä, on siinäkin sama kehityssuunta.
22639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kulmala ei kuitenkaan ole nuoren Maan kreationisti, vai mitä?

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxx Kulmala ei kuitenkaan ole nuoren Maan kreationisti, vai mitä? xxxx

    En tiedä!

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    "En tiedä!"

    Tiedätpäs, mutta et halua kertoa!

    Äänestä

Ei mitään vikaa vaikka tiedemies on uskonnollinen.
Vastaa jopa fiksusti että ei näe vastakkainasettelua tieteen ja uskon välillä.
Mielipiteet ovat mielipiteitä silti,kaikilllahan noita on.

Äänestä

Vaimonikin tekee tuota aerosolitutkimusta ilmanlaatuun ja pienhiukkasiin liittyen ilmatieteenlaitoksella. Se ei anna kuitenkaan meriittejä arvioida evoluutio- tai alkuräjähdysteoriaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxxx Vaimonikin tekee tuota aerosolitutkimusta ilmanlaatuun ja pienhiukkasiin liittyen ilmatieteenlaitoksella. Se ei anna kuitenkaan meriittejä arvioida evoluutio- tai alkuräjähdysteoriaa xxxxxx

    Jos evolutionisti ei tee hengellistä työtä, niin silloin hänelläkään ei ole meriittiä arvostella kreationismia ja uskonasioita.

    Elikkäs myönsit juuri että kreationismi ei ole tiedettä, joten sen pitäisi pysyä erittäin kaukana siitä.

    >Jos evolutionisti ei tee hengellistä työtä, niin silloin hänelläkään ei ole meriittiä arvostella kreationismia ja uskonasioita.

    Jatketaanpa upeaa logiikkaasi. Jos ei tee rikoksia, ei voi arvostella rikollisuutta?

    Jos ei ole kansanedustaja, ei voi arvostella eduskunnan päätöksiä?

    Jos ei ole rakennusyrittäjä, ei voi moittia rakennusyrittäjää virolaisen työvoiman ehtojen polkemisesta?

    Jos ei ole homoseksuaali, ei voi paheksua homoilua?

    "Jos evolutionisti ei tee hengellistä työtä, niin silloin hänelläkään ei ole meriittiä arvostella kreationismia ja uskonasioita."

    Pysykää pois tieteen tontilta, niin kenelläkään ei ole tarvetta tai syytä puuttua teidän kummallisiin oppirakennelmiinne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    426 kirjoitti:

    Elikkäs myönsit juuri että kreationismi ei ole tiedettä, joten sen pitäisi pysyä erittäin kaukana siitä.

    xxxxx Elikkäs myönsit juuri että kreationismi ei ole tiedettä, joten sen pitäisi pysyä erittäin kaukana siitä xxxxxx

    Tiede ja uskonto (kristinusko) tekevät usein yhteistyötä ja yhdessä ne todistavat evoluutioteorian vääräksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_11056 kirjoitti:

    >Jos evolutionisti ei tee hengellistä työtä, niin silloin hänelläkään ei ole meriittiä arvostella kreationismia ja uskonasioita.

    Jatketaanpa upeaa logiikkaasi. Jos ei tee rikoksia, ei voi arvostella rikollisuutta?

    Jos ei ole kansanedustaja, ei voi arvostella eduskunnan päätöksiä?

    Jos ei ole rakennusyrittäjä, ei voi moittia rakennusyrittäjää virolaisen työvoiman ehtojen polkemisesta?

    Jos ei ole homoseksuaali, ei voi paheksua homoilua?

    xxxxx Jatketaanpa upeaa logiikkaasi. Jos ei tee rikoksia, ei voi arvostella rikollisuutta? xxxxxx

    Kyllä voi arvostella rikoksia. eduskunnan päätöksiä tms. On eri asia sellaiset alat, jotka edellyttävät tutkimusta tai asiantuntemusta tai kokemusta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

    "Jos evolutionisti ei tee hengellistä työtä, niin silloin hänelläkään ei ole meriittiä arvostella kreationismia ja uskonasioita."

    Pysykää pois tieteen tontilta, niin kenelläkään ei ole tarvetta tai syytä puuttua teidän kummallisiin oppirakennelmiinne.

    xxxxx Pysykää pois tieteen tontilta, niin kenelläkään ei ole tarvetta tai syytä puuttua teidän kummallisiin oppirakennelmiinne xxxxx

    Kysymys oli nimenomaan vastavuoroisuudesta. Jos kreationisti ei saa puuttua evoluutioteoriaan niin silloin samalla perusteella evolutionisti ei saisi puuttua kreationismiin.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Elikkäs myönsit juuri että kreationismi ei ole tiedettä, joten sen pitäisi pysyä erittäin kaukana siitä xxxxxx

    Tiede ja uskonto (kristinusko) tekevät usein yhteistyötä ja yhdessä ne todistavat evoluutioteorian vääräksi.

    Niitä todisteita edelleen odotellessa...

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Pysykää pois tieteen tontilta, niin kenelläkään ei ole tarvetta tai syytä puuttua teidän kummallisiin oppirakennelmiinne xxxxx

    Kysymys oli nimenomaan vastavuoroisuudesta. Jos kreationisti ei saa puuttua evoluutioteoriaan niin silloin samalla perusteella evolutionisti ei saisi puuttua kreationismiin.

    Ei kukaan kiellä "puuttumasta" evoluutioteoriaan, mutta kuten mistään muustakaan, siitä ei tule valehdella. On havaittu, että fundisuskovaisen on vaikea lausua evoluutioteoriasta yhtä kokonaista lausetta ilman että menee jo valeeksi.

    Kyllähän asia toisaalta on sitten niin, että jos kreationistit todella lakkaisivat valehtelemasta evoluutioteoriasta ja muusta tieteestä, ainakin meikäläinen kokisi velvollisuudekseen jättää hupenevat joukkonne kohteliaasti omiin oloihinsa. Samoin varmaan moni muu.

    Kokeilkaapa. Taitaa olla ylivoimainen rasti?

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Jatketaanpa upeaa logiikkaasi. Jos ei tee rikoksia, ei voi arvostella rikollisuutta? xxxxxx

    Kyllä voi arvostella rikoksia. eduskunnan päätöksiä tms. On eri asia sellaiset alat, jotka edellyttävät tutkimusta tai asiantuntemusta tai kokemusta.

    Mutta raamatun sisällön ja syntyhistorian tutkiminen ilman tutkijan fundamentalistista uskoa on väärin?

    Miten ihmeessä esimerkiksi raamatun ajan historialliset olosuhteet ja vanhan testamentin sisällön suhde vanhempiin mytologioihin voivat olla erilaiset sen mukaan onko tutkija fundisuskomassa vai ei?

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Elikkäs myönsit juuri että kreationismi ei ole tiedettä, joten sen pitäisi pysyä erittäin kaukana siitä xxxxxx

    Tiede ja uskonto (kristinusko) tekevät usein yhteistyötä ja yhdessä ne todistavat evoluutioteorian vääräksi.

    Siispä olet ymmärtänyt sekä uskonnon että tieteen olemuksen ja tehtävän täysin väärin.

    Äänestä

Jaska sä oot p'askiainen

Äänestä
  • Aloittaja

    xxxxx Jaska sä oot p'askiainen xxxx

    Kiitos!
    Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
    .Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
    Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
    Aamen.

    Äänestä

  • old_profile_29143 kirjoitti:

    xxxxx Jaska sä oot p'askiainen xxxx

    Kiitos!
    Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua.
    .Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
    Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
    Aamen.

    Taas marttyyrinkruunu kiilloittui!

    Äänestä

Ei ole mitään väliä onko tieteentekijä kristitty, muslimi, ateisti tai mitä tahansa muuta. Keskeistä on se onko hän rehellinen tieteellisen työnsä suhteen.

TIedemiesten mielipiteet ja tieteellisen työn tulokset pitää myös erottaa toisistaan. Esimerkiksi Markku Kulmalan usko on hänen henkilökohtainen vakaumuksensa eikä tieteellisestä työstä seuraava johtopäätös.

Jos hän on rehellinen tiedemies hän pitää nämä asiat erossa toisistaan, vaikka kokisikin subjektiivisesti "jumalallisen vaikutuksen" luonnossa, niin se ei ole tiedettä, jos sitä ei voi vertaisarvioida.

Äänestä

Missä viipyvät aloituksesi yleislääkäri Reinikaisesta ja merkomoni-taidegraafikko Päliköstä? Tekniikan tohtori Leisola lienee enemmän Tonin heiniä, mutta onhan se nyt kumma jos et noita kahta kotimaista gurua mainitse.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_29143 kirjoitti:

Professori Markku Kulmala syntyi Forssassa 1958. Hän väitteli tohtoriksi v. 1988.
Toiminut professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1996.
Palkintoja ja tunnustuksia: Suomen tiedepalkinto 2003, Euroopan geofysiikan unioinin Wilhelm Bjerkenes -mitali 2007, Aerosolitutkimuksen alan merkittävin Fuchs Memoria -palkinto 2010, Vuoden professori 2012, Bayerin ilmastopalkinto 2012.

Uusitie -lehden erikoisnumero "Ilon aika" 2012/2013 kertoo hänestä mm. seuraavaa:

Markku Kulmala kuuluu maailman lainatuinpiin tutkijoihin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on saanut aerosolihiukkasiin liittyvästä tutkimustyöstään lukuisia palkintoja ja tunnustuksia.

Kaiken menestyksen keskellä Kulmala toteaa tutkivansa Jumalan luomaa maailmaa, mikä on hänen mukaansa ollut tieteen perustana jo 1700-luvulta lähtien. Hän ei näe vastakkainasettelua tieteen ja uskon välillä. Kulmala kertoo,
että Helsingin yliopiston professorikunnassa on useita kristittyjä tieteentekijöitä.

- Jos katsomme luontoa, näemme siellä paljon yksityiskohtia, jotka eivät mitenkään voi olla sattumalta syntyneitä.

Peruskysymyksiä Kulmalan mukaan ovat: Onko Jumala luonut maailman vai onko kaikki syntynyt sattumalta? Ja onko olemassa alku ja loppu vai pyöriikö kaikki ympyrää?

- Nykyisen tieteellisen ajattelun mukaista on ajatella, että on olemassa alku ja loppu. Tässäkään ei ole suuren kuvan ristiriitaa. Toiseksi meillä on ollut paratiisi, josta on menty huonompaan suuntaan. Jos taas mietitään ympäristökysymystä, on siinäkin sama kehityssuunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu