Katsokaa tänään 01.11.2014 YLE:n uutiset kello 20:30.
Jt-asiaa tänään YLE-uutisissa klo 20:30
välittäjäaine
13152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
On se aika järkkyä kun raiskattu ja seksuaalisesti hyväksi käytettyä syytetään kokemastaan. Oliko tuo tyttö sitten syyllinen siihen, että kiihotti miestä liikaa niin, että miehen oli pakko raiskata? Näinhän asia nähdään.
Uhri pyritään syyllistämään, jotta hänet voitaisiin pelotella vaikenemaan (eli saada "katumaan") tai erottaa seurakunnasta.
Syyte on tietysti tekaistu, mutta vanhimmat saattavat olla niin tiukasti Vartiotorniseuran mielenhallinnassa, etteivät itsekään ymmärrä tekevänsä väärin, tai sitten toimivat tietoisesti väärin, jotta säilyttäisivät oman asemansa vanhimpana.
Jos oikeuskomiteassa toimivan vanhimman omatunto heräisi ja hän alkaisi puolustaa uhria, hän saattaisi itsensä alttiiksi erottamiselle ja karttamiselle.
Jehovan todistajat eivät yllättäen kommentoineet asiaa kunnolla. Sellainen on raukkamaisen syyllisen osa.
Hyväksikäytön uhri jätetään yksin ja pyritään vaientamaan "Jehovan nimen" eli järjestön maineen suojelemiseksi. Onneksi tämä käy koko ajan vaikeammaksi, kun tiedonvälitys on avointa ja asia saa huomiota.
Kannattaa jättää nämä asiat pohtimatta,me tiedämme ettei järjestön sisällä olevat asiat kestä päivän valoa,sääliä ei tunneta,arvatkaa jos raiskaaja tai hyväksi käyttäjä olisi järjestöön kuuluva,silloin oltaisiin hiiren hiljaa.
kun Taiteilija ny tuli kaapista
ni panee ny kertoen sen Raiskarin nimen myös?
ettei se edelleenkin jatka hommiaan
Taiteilija on OSAYYLLINEN sen hommiin jos salaa sen nimen vieläkin.
Suomessa media ei julkaise raiskaajien nimiä.
USA:ssa lähes lynkataan BILLCOSBYa
jota toistamiseen
väitetään raiskaajaksi.
toki siellä TUOMIO on myös suurempi,
Suomessa raiskaajien tuomio on pienempi kuin nakkivarkaan joka
kaupasta varastaa nakkipaketin nälkäänsä.
***Aho joutui seitsemäntoistavuotiaana-17 v-
nuoria tyttöjä ja lapsia saalistavan raiskaajan uhriksi.
Yksi tytöistä
kertoi tapahtuneesta seurakunnan vanhimmistolle ja kaikki joutuivat vuorollaan oikeuskomitean eteen.(KUKA tyttö kertoi?)
– Meitä kuulusteltiin moneen kertaan.
Komiteassa oli kolme miestä, jotka kyselivät hyvin intiimejä ja käsittämättömiä asioita, kuten oletko harrastanut ryhmäseksiä.
Meitä pidettiin haureellisina, Aho kertoo.
(olikohan ollut alkoholipitoiset/maailmalliset kotibileet?)
Kuulustelut johtivat Kirsi-Marian erottamiseen Jehovan todistajista.
mites muut tytöt ja pojat, eikös eroitettu?
kirsi-Maria jättää paljon kertomatta...miksi?
http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/taiteilija-kertoo-hyvaksikayttokokemuksensa-kasittelysta-oikeuskomiteassa/
kirsi-Maria jättää paljon kertomatta...miksi?
-On suuri saavutus saada noinkin paljon tilaa tarinalleen. Ei lehdissä tai telkkarissa todellakaan aleta yksityiskohtaisesti asioita selvittämämään ja vaikka materiaalia olisikin niin toimitajat saattavat leikata tai jättää paljon pois. Sekin antaa tosi luotettavan kuvan, että henkilö esiintyy omilla kasvoillaan ja nimellään. Monestihan rikoksien uhrit kerovat kokemuksiaan nimimerkillä ja haastattelut on kuvattu siten ettei kasvoista saa selvää yms
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaus_johtaa_kansaa#mediaviewer/File:Eugène_Delacroix_-_La_liberté_guidant_le_peuple.jpg
Kirsi-Maria Aho on Turkulainen kuvataiteilija.
Hän tiesi jo 12-vuotiaana haluavansa taiteilijaksi.
Suuren vaikutuksen häneen teki
Louvressa näkemänsä maalaus *Vapaus johtaa kansaa*.
Delacroix herätti halun oppia maalaamaan.
Perhe matkusteli paljon Kirsi-Marian ollessa lapsi.
Isä oli nuorena ollut merimies,
ja sama kaipaus nähdä maailmaa veti Kirsi-Mariankin 18-vuotiaana ulkomaille.
Sveitsissä asuessaan Kirsi-Maria opiskeli öljyvärimaalauksen tekniikkaa kuvataiteilija David Parryn ohjauksessa. Matkoilla esimerkiksi Afrikasta ja viimeksi Intiasta saadut vahvat elämykset näkyvät maalausten väreissä ja aiheissa.
http://hejhylje.fi/nayttelyt/18/default/kirsi-maria-aho-funny-farm
joo, ei ihan nynny uskistyttö kun tollaset Idolit jo 12-vuotiaana...
Ei ihme jos erotettiin kun hengasi maailmallisten poikien ja miesten kanssa ties mitä tehden. Eikö tytölle ollu vielä selvää mitä saa jt:nä tehdä ja mitä ei?
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/raiskauskriisikeskus--uhrin-syyllistaminen-edelleen-yleista/3156600
"Seksuaalisen väkivallan uhrit kohtaavat yhä syyllistäviä kommentteja raiskauksen jälkeen. Viranomaiset hallitsevat hienotunteisuuden, mutta uhrin syyllistävä kommentointi on yhä tavallista.
– Suuren yleisön keskuudessa on edelleenkin vallalla vanhoja asenteita, jotka jollain tavalla vierittävät syytä uhrin niskoille, kertoo raiskauskriisikeskus Tukinaisen kehittämispäällikkö Heli Heinjoki.
Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin tänään opettajan kirjoitus siitä, kuinka abiristeilyllä raiskattu tyttö sai nöyryyttävää kohtelua. Raiskauksesta puhuttiin muun muassa muiden matkustajien kuullen.
Syyllistävät kommentit liittyvät raiskauskriisikeskuksen kehittämispäällikön mukaan yleensä uhrin käytökseen, pukeutumiseen tai uhriin liittyvään ominaisuuteen.
– Voidaan jopa sanoa, että olit väärässä paikassa väärään aikaan. Unohdetaan todella se, että siinä on se tekijä, joka on teosta vastuussa, Heinjoki sanoo."