Mitä te teette kun isku tulee? Tai paremminkin sen jälkeen? Miten käyttäydytte? Miten se mieheen vaikuttaa?
Itse lamaannun täysin, yritän kai niin olla ärsyttämättä enempää, mutta olen miettinyt pitäisikö alkaa huutamaan ihan kunnolla ja kokeilla avaisiko se mieheni silmät näkemään mitä hän tekee, vai mitä tapahtuisi. Pelkään että iskuja tulee lisää, mutta paheneeko tämä vain jos en pistä vastaan ja alistun vain tilanteeseen?
Ja ne, jotka olette kokeneet väkivaltaa jo kenties vuosia: Miten reagointinne iskuihin on vuosien aikana muuttunut? Onko se auttanut parempaan vai huonompaan suuntaan?
Itse lamaannun täysin, yritän kai niin olla ärsyttämättä enempää, mutta olen miettinyt pitäisikö alkaa huutamaan ihan kunnolla ja kokeilla avaisiko se mieheni silmät näkemään mitä hän tekee, vai mitä tapahtuisi. Pelkään että iskuja tulee lisää, mutta paheneeko tämä vain jos en pistä vastaan ja alistun vain tilanteeseen?
Ja ne, jotka olette kokeneet väkivaltaa jo kenties vuosia: Miten reagointinne iskuihin on vuosien aikana muuttunut? Onko se auttanut parempaan vai huonompaan suuntaan?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Miehelläs on paha ongelma etkä ole syypää, ei mikään oikeuta lyömään toista. Ota yhteyttä ammattiauttajaan tai jos sulla on hyvä ystävä puhu sen kans. Pahinta on jos pidät tuota normaalina, se ei ole!
Laita kengät jalkaan,ota kimpsut ja kampsut ja
HÄIVY hänen ELÄMÄSTÄ!
Oletko itse sen arvoinen,että annat miehesi tehdä sinulle tämän??? MIETIPPÄ ELÄMÄSI TARKOITUSTA!!!
Itse olen joutunut kokemaan aikoinaan väkivaltaa,ja niinpä päätin että minua ei näin kohdella,ja todella keräsin kamat ja häivyin...
Nyt 7vuoden jälkeen menneestä, olen edelleenkin miettinyt sitä että rohkenin lähteä yhteisestä kodista,ja nyt olen elänyt onnellisessa parisuhteessa jo monta vuotta,ja en mitään tekojani ole todellakaan katunut,päinvastoin..
MINÄHÄN ELÄN ONNELLISTA ELÄMÄÄ!!!!!
TSEMPPIÄ SINULLE,KÄYTÄ PÄÄTÄ..ÄLÄ NYRKKIÄ!!!!!!
KENELLÄKÄÄN ei ole oikeutta, ei minkäänlaista oikeutta lyödä toista ihmistä!!!! Elä hyväksy ainoatakaan iskua enään. Lähde pois ja palaa vasta sitten kun asia on puitu pohjamutia myöten ja lupaus lyömättömyydestä pitää. Ellei toinen voi sairaita tapojaan muuttaa, sinä voit aloittaa uuden arvokkaamman elämän jonkun toisen kanssa.
Meilläkin oli ongelmana väkivaltaisuus, ja kuulin ihan samat neuvot: lähde pois, jätä se sairas paska jnejne, mutta miten se onkin niin vaikeeta. Mä aina lamaannuin, aloin itkeen peloissani, alistuin. Ja odotin että toinen rauhoittuu ja alkaa hellimään ja pyyteleen anteeks. Sitten olin niin prinsessaa, kunnes koko juttu unohtu..vähäks aikaa. Loppujen lopuks en edes kertonu kellekään meidän "tappeluista", koska sehän oli mun vika kun en jättäny miestäni..
No sitten joku napsahti päässä, aloin lyömään takasin, arvaat varmaan miten kävi, sain oikein kunnon selkäsaunan. Seuraavalla kerralla en edes oottanu että tulee isku, aloin riehumaan oikein kunnolla, heitin ruoat lattialle, kaadoin sohvapöydän jne ja huusin koko ajan. Eli olin ihan hullu, huusin miehelle että on mullakin oikeus riehua kun sekin riehuu. Ja tuli tosi hyvä mieli, niin sairaalta kun se kuulostaakin :) Mä en enää ollu uhri, en edes siivonnu sitä sotkua. Onneks mun miehellä siinä vaiheessa aukes silmät, kai se vähän pelkäs mua ja tajus sit että miltä musta tuntuu. Ja haki apua, nyt on käyny vuoden psykologilla ja väkivalta on loppunu (pikkuhiljaa, ei heti eka käynnin jälk).
Tossahan on se riski että väkivalta vaan yltyy ja tulee molemminpuoliseks. Mut meillä se autto. Ja toisaalta kun pääsin siitä uhrin asemasta, niin ehkä mun olis ollu sit helpompi lähteä jos mikään ei olis muuttunu.
Mut sekin vähän riippuu miehen luonteesta ja väkivallan syistä. Kannustan ainakin kokeilemaan huutamista, tehokeinona tavaroiden heittelyä :) ei siinä luultavasti käy pahemmin kuin tähänkään asti! Voimia!!
Tosiaan ei kannata lyödä takaisin. Miehellä on (yleensä) niin paljon enemmän voimaa että siinä häviää. Eikä kannata hajottaa mitään miehelle tärkeää, siinä voi kanssa käydä surkeasti.. Mutta huutaminen on turvallista ja esim. sohvatyynyjen heittely :) Eri asia on että vaikuttaako sitten. Mutta ei kannata vaarantaa omaa turvallisuutta.
Mulla nimenomaan kävi niin että kun heitin lautasen lattialle niin mies kävi kurkkun kiinni, ihan varoittamatta.
Älkää lyökö takaisin! Kun isompi mies käyttää voimaansa täysillä, voitte kuolla! Päinvastoin, pitää lähteä kun mies on poissa, koskaan ei voi tietää koska mies sekoaa täysin.
itseäni ja lapsiamme äidin raivolta nyrkeiltä, kynsiltä, potkimiselta, kuristamiselta ja veisenhuitomiselta parhaani mukaan. Ja yleensä pakenin ja itkin. Onneksi raivorouva on entinen. Sääliksi käy vieläkin lapsiamme.
En ryhtynyt taistelemaan vastaan koska hän vain yltyi siitä. Hän kun ei koskaan antanut periksi, ei kenellekään. Seuraus oli silloin vain se, että päälle tultii kättä pidemmällä. Kehotan kokemuksesta varomaan sitä. Silloin on todella tosi kyseessä.
Niin, oletko päässyt pois? Entä lapsenne?
Sairas ihminen tuntuu vaimosi olevan. Tai toivottavasti entinen vaimosi.
Siinä ei auta kumpikaan. Tuli joskus entisessä elämässä kokeiltua kaikkea mahdollista, mutta ainut mikä auttoi, oli tilanteesta poistuminen. Lopullisesti. Jatkuu tietääkseni hänen nykyisessä avioliitossaan. Toisin sanoen, sinun käyttäytymiselläsi ei ole mitään merkitystä, turpiin tulee jos on tullakseen. On täysin sinun oma päätöksesi, kuinka kauan jaksat olla nyrkkeilysäkkinä.
Toivon hartaasti, että saat jostakin sen sysäyksen, millä revit itsesi siitä irti. Tiedän senkin, että lopullinen päätöksen teko on vaikea ja hidas prosessi. Nämä velikullat kun osaavat yleensä täyttää olemassaolollaan kumppaninsa koko elämän ja tunnekirjon. Siitä syntyy sellainen vääristynyt käsitys, ettei ole elämää tämän suhteen ulkopuolella - niin kuin sitä ei tässä tilanteessa juuri olekaan. Mutta usko pois, kyllä sitä löytyy! Ja paljon parempaa.
Tuppaa lisääntymään vuosien mittaan, en kyllä suosittele testaamista...
Reagointini muuttui vuosien myötä. Kun lapset syntyivät, totesin, että vaikka aikuiset ihmiset miten sairasta suhdetta keskenään pyörittäisivät, ei minulla ole oikeutta pilata lapsia. Aloin reagoida ennen lyöntiä.
Meillä väkivalta liittyi - pääasiassa - alkoholiin. Joten, juovuksissa ovi ei auennut, pidin sisältä kiinni. Kotiin ei ollut tulemista, poliisi paikalle ja korjaamaan rappukäytävästä. Jos ehti sisään, minä samasta lävestä ulos - ja poliisi paikalle. Joka kerta, melkein vuoden ajan. Olo muuttui niin epätoivotuksi, että mies löysi lohduttajan ja minä sain etäisyyttä sen verran, että jaksoin käynnistää prosessin.
Tilanteeseen on jotekin saatava muutos. Useimmiten se muutos on ero. Tai, hankkiutukaa terapiaan, jos tuntuu välttämättömältä jatkaa. Tärkeää ei ole miten reagoit iskuun, vaan mitä teet jo ennen sitä...edelleen tsemppiä, mitä ikinä sitten päätätkin tehdä.
Mä en tiedä miksi mutta mua pelottaa soittaa poliisit väkivaltatilanteeseen pelkään sitä kun hän tulee uudestaan ja hakkaa pahemmin syyttäen vasikaksi kun olen soittanut poliisit paikalle.
Kun en tunne juuri teidän juttua, ts. miestä... On vähän paha mennä antamaan tarkkoja ohjeita. Minulla se toimi, sillä hän oli kuitenkin ulospäin - ainakin yritti olla- ns. mukava mies. Eli ympäristön mielipiteillä oli hänelle merkitystä. Poliisin käynnit vähän hillitsivät häntä, hetkeksi. Samoin hän ei yleensä lyönyt kasvoihin. Mielipuolisessa raivossakin hänellä toimi jarruna omien kasvojen menettämisen pelko.
Jos väkivaltaisuus on sellaista, ettei enää ulkopuolisten ajatuksilla tai teoilla ole merkitystä, siinä ei varmaan jää muuta vaihtoehtoa kuin tosiaan tuo "karkaaminen".
Eli siinä tapauksessa jätä kaikki. Turvakotiin, rahat, jos niitä on mukaan, kassillinen vaihtovaatteita, ja takaisin VAIN viranomaisten kanssa hakemaan loppuja, kun on järjestynyt paikka minne viedä. Menet sinne ja heittäydyt yhteiskunnan turvattavaksi, sitä varten se järjestelmä on. Kyllä ne osaavat siellä opastaa eteenpäin, sinun ei itse tarvitse tietää etukäteen mitä on tehtävä ja missä järjestyksessä. Ovat aivan nähneet ennenkin ihmisiä, joilla on omat voimat loppu. Selvitätte sitten sosiaali- ym avustajien kanssa miten, milloin ja minne saat loput tavarasi haettua. Poliisi voi avustaa myös tässä noutovaiheessa. Sinun ei tarvitse tehdä mitään yksin, jos et jaksa. Ja - vaikka kaikki jäisi, on sekin todennäköisesti parempi vaihtoehto, kuin että jäisit liian pitkäksi aikaa suunnittelemaan. Älä totuttaudu siihen että sinua hakataan. Niitä on jo ihan tarpeeksi, jotka sanovat että "kolmekymmentä vuotta se on hakannut ja kohta en enää jaksa..."
Jos haluat kirjoittaa mailia, löydät sivultani sähköpostiosoitteeni. Jaksamista.
Tiedän hyvin tunteen. Minäkin pelkäsin niin että vapisin. Aikani uhkailin poliisille soittamisella, ja hetken se tehosi, hän rauhoittui ennen kuin tapahtui pahempaa. Sitten hän alkoi uskoa, etten ikinä soittaisi, ja kävi taas kiinni. Silloin soitin. Pelotti ja hävetti aivan kauheasti. Sieltä pyydettiin häntä puhelimeen. Pelkäsin antaa puhelimen, joten annoin ensin osoitteen ja partio lähetettiin heti paikalle. Sitten annoin puhelimen, ja sieltä juteltiin miehen kanssa, joka rauhoittui välittömästi. Sitten hän lähti karkuun ennen poliisien tuloa.
Toisella kertaa taas tein niin, että sanoin miehen kuullen että jos en soita uudestaan klo 11 ja klo 1 yöllä, lähettäkää apua ja etsikää mies nimeltä xx. Se esti kostotoimenpiteitä aika tehokkaasti.
Aika pitkään jaksoin uskoa, että asiat paranevat, sitten lähdin. Älä jää odottelemaan, pääset sitä vähemmällä, mitä aiemmin lähdet.
Alussa säikähdin aivan helvetisti.
Parin vuoden päästä, kun väkivalta vain jatkui, rupesin nauramaan ja pilkkaamaan.
Sanoin et, oletko noin surkea ihminen, kun muuten et pärjää puolet kevyemmälle ihmiselle.
Nauratti lähinnä tilanteiden koomisuus siinä vaiheessa.
100kg aijä pieksee 50 kg akkaa.
Toki lähdin, mutta siihen meni kolme pitkää vuotta.
Turpiin tuli aina vain lujempaa, mitä enemmän nauroin, mutta kai minä sillä yritin saada hänet ylittämään rajan, että olis tappanut minut saman tien.
En onnistunut siinäkään.
Olin yli 2 vuotta väkivaltaisessa suhteessa.
Vakivallan alkuaikoina minä olin aina järkyttynyt, shokissa.
100 kg mies hakkasi 50 kg hentoa naista.
Toisinaan hänen lyödessään sanoin "älä älä, minä rakastan sinua" "älä rakas minuun sattuu", olin varma että hän lopettaa kun kuulee että rakastan häntä ja että minuun sattuu, vaan ei.
Jos huusin, hän käski pitää turpani kiinni.
Jos olin hiljaa hän sanoi että "vittuakos siinä hiljaa itket"
Mikään ei ollut koskaan oikein.
Nyt erosta on 9 kk ja nuo asiat kipeitä muistoja vain.
mulla on ollut suhde mieheen 7,5 vuotta. hän harrastaa enmmänkin henkistä väkivaltaa. Alussa oli myös fyysistä, mutta vähitellen muuttui henkiseen, joka mielestäni melkein pahempaa.
joka kerta kun hän löi tai tuuppas seinään, olin varma et nyt lähden, mut en saanu itteäni ulos kämpästä. se ei ole helppoa sanoa hyvästejä sille elämälle jota elin. Meillä on kuitenkin lapsia, joita en halua erottaa isästään, joka on loistava isä.
3:nen lapsen synnyttyä oli pitkän aikaa kaikki hyvin, kuvittelin jopa eläväni miehen kanssa lopun elämääni, kunnes se alko uudestaan.
hän tuuppasi niin että jalkani turposi jalkapalloksi ja meni ihan mustaksi ja on sitä vieläkin vaikka siitä on jo useampi kuukausi.
mulla oli tytön kanssa neuvola seuraavana päivänä tuuppaamisesta.
olin suunnitellut kaiken valmiiksi: kerron lääkärille mitä on käynyt ja näytän jäljet. onpahan mustaa valkosella jos tulee tilanne et tarviin todistajia...mutta toisin kävi.
jänistin totaallisesti.
pelkäsin, että meidän ihana onnellinen perhe leimataan ja menetän lapseni miehen takia. pelkään koko ajan et jos tulee ero, hän saa lapset. olen nimittäin ollut välillä niin masentunut, että puran pahan oloni lapsiini huutamalla, ilman että he olisivat tehneet mitään väärää.
tilanne on todella paha ja tunnen itseni huonoksi äidiksi, kun en vaan osaa lähteä pois.
toivoisin että naapurit kuulisivat riidan ja soittaisivat poliisin paikalle, mutta ketään ei kiinnosta muiden asiat. toivottavasti mies löytäis vaik toisen naisen.
Onkohan väkivaltainen tai alistava mies todella hyvä isänäkään.
Voit hakea lähetteen mielenterveystoimistoon ja alkaa purkaa siellä omaa pahaa oloasi. Se voisi auttaa sinua näkemään tilanteen paremmin ja ainakin auttaisi lapsiasi, kun voisit käsitellä tuskasi siellä. Terveydenhuollon henkilöt ovat vaitiolovelvollisia, eivätkä he voi vaikuttaa eroprosessissa, ainakaan sinun vahingoksesi, tai kertoa eteenpäin niistä tunteista ja virheistä mitä olet heille keronut. Näin voisit saada takaisin itseluottamustasi, jonka olet menettänyt miehesi kanssa näin kauan elettyäsi ja pystyisit, toivottavasti, myös alkuunpanemaan eroprosessin. Ja saisit takaisin oman elämäsi.