Olen tehnyt määräaikaisia sijaisuuksia ja pätkätyötä terveydenhuolto alalla kohta 10 vuotta. On tullut nähtyä jos vaikka minkälaista työyhteisöä. Määräaikaisena ei ole useinkaan päässyt mukavalle juttutasolla muiden kanssa, vaan olen ollut töissä se jonojen purkaja ja välttämätön paha.
En ole kokenut onnistumisen enkä työn tekemisen iloa juuri koskaan. Työttöminä aikoina olen suurinpiirtein pelännyt mihin seuraavaksi joutuu.
Nyt kun olen viimein vakituisessa työsuhteessa, en osaa nauttia tästäkään. Kuulin kautta rantain silloin alussa joskus, että olin paras hakija tähän toimeen, minua oli kehuttu jo eteenpäinkin yhteistyökumppaneille, että nyt tulee sellainen jolla on nouhauta yli odotusten.
Kuitenkin saan kuulla pomon suunnalta aina tasaisin väliajoin että jotain on taas tehty vajavaisesti tai olisi pitänyt tajuta ja huomata jokin kumma asia laajemmin.
Edeltäjä on jättänyt sumaa jälkeensä ja sen purkaminen vie aikaa, siitä huolimatta tulisi pysyä aikatauluissa ja jopa kiriä sitä kiinni. Kehityskeskustelusta jäi mieleen se, että en pomon mielestä ilmeisesti ollut tosissani hakemassa tätä paikkaa vaikka valituksi tulinkin sitten. Ihmetteli miksi en ole enempää innostunut työstäni, pitäisi olla riemuissaan ja uhkua intoa koska pääsen toteuttamaan taitojani.
Minä nyt en vaan ole sellainen ihminen että hihkusiin riemusta ja pomppisin ilmaan, se kuluttaa liikaa energiaa joka tulisi suunnata työhön (sarkastista naurua).
Teen kyllä työni tunnollisesti, ehkä liiankin, koska mietin paskajäykkänä vapaa-ajalla että teinköhän kaikki oikein ja muistinko kaiken, kun saattaa olla että tästäkin työasiasta on jotain sääntöjä joista en ole tietoinen. Maanantait ahdistaa, ketuttaa jo sunnuntai aamuna valmiiksi.
Kritisoin itseäni myös siitä, että en ihan oikeasti ole kiinnostunut asiatasoa syvemmin hoidettavieni asioista. En ole mikään kanaemo-tyyppinen vieraita ihmisiä kohtaan. Ja tästäkin tullut pomolta ihmettelyä "Eikö sulla todellakaan jää huoli että miten tää ihminen pärjää sit kun lähtee sun luota. Siis ei vai? Ompa kumma kun kyl yleensä sitä miettii viel kotonakin et pärjääköhän se, mä ainakin miettisin?"
No minä nyt en vaan mieti kun minulla on omakin perhe ja oma vapaa-aika, oma elämä.
Informaatio työpaikalla ei oikein kulje, siitä sainkin kuulla jo perhetyessäni tähän uuteen. Pomo on sen tyyppinen ihminen että jos jotain kritisoi että jokin uusi asia tuli ihan puskista, hän vetoaa siihen että on kyllä sanonut asiasta. Niin, ehkä jossain kahvikuppi keskustelussa ja taas oli tämäkin kahvitilaisuus ehkä jäänyt tiedottamatta.
Näyttää ettei maailmassa enää ole sellaista työpaikkaa tai toimenkuvaa joka innostaisi, työstä on tullut välttämätöntä pakkopullaa.
Uusi työpaikka ei innosta
Ruune Berg
3
279
Vastaukset
- kataonna
Asia selvä.
- ehrugb
Ihan samat fiilikset ja kokemusket on täälläkin. Mietin alan vaihtoa ja äkkiä.
- fvdfb
No just. Ja se hoidettavien tilanne paranee sillä, että niitä murehditaan kotona työpäivän jälkeen? Se, että et murehdi... Sitä kutsutaan AMMATILLISUUDEKSI. Auttaa jaksamaan.
Mutta mieti ihmeessä muita vaihtoehtoja, jos tympii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362882Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 951302
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2241216