Uusi työpaikka ei innosta

Olen tehnyt määräaikaisia sijaisuuksia ja pätkätyötä terveydenhuolto alalla kohta 10 vuotta. On tullut nähtyä jos vaikka minkälaista työyhteisöä. Määräaikaisena ei ole useinkaan päässyt mukavalle juttutasolla muiden kanssa, vaan olen ollut töissä se jonojen purkaja ja välttämätön paha.
En ole kokenut onnistumisen enkä työn tekemisen iloa juuri koskaan. Työttöminä aikoina olen suurinpiirtein pelännyt mihin seuraavaksi joutuu.

Nyt kun olen viimein vakituisessa työsuhteessa, en osaa nauttia tästäkään. Kuulin kautta rantain silloin alussa joskus, että olin paras hakija tähän toimeen, minua oli kehuttu jo eteenpäinkin yhteistyökumppaneille, että nyt tulee sellainen jolla on nouhauta yli odotusten.
Kuitenkin saan kuulla pomon suunnalta aina tasaisin väliajoin että jotain on taas tehty vajavaisesti tai olisi pitänyt tajuta ja huomata jokin kumma asia laajemmin.
Edeltäjä on jättänyt sumaa jälkeensä ja sen purkaminen vie aikaa, siitä huolimatta tulisi pysyä aikatauluissa ja jopa kiriä sitä kiinni. Kehityskeskustelusta jäi mieleen se, että en pomon mielestä ilmeisesti ollut tosissani hakemassa tätä paikkaa vaikka valituksi tulinkin sitten. Ihmetteli miksi en ole enempää innostunut työstäni, pitäisi olla riemuissaan ja uhkua intoa koska pääsen toteuttamaan taitojani.
Minä nyt en vaan ole sellainen ihminen että hihkusiin riemusta ja pomppisin ilmaan, se kuluttaa liikaa energiaa joka tulisi suunnata työhön (sarkastista naurua).
Teen kyllä työni tunnollisesti, ehkä liiankin, koska mietin paskajäykkänä vapaa-ajalla että teinköhän kaikki oikein ja muistinko kaiken, kun saattaa olla että tästäkin työasiasta on jotain sääntöjä joista en ole tietoinen. Maanantait ahdistaa, ketuttaa jo sunnuntai aamuna valmiiksi.

Kritisoin itseäni myös siitä, että en ihan oikeasti ole kiinnostunut asiatasoa syvemmin hoidettavieni asioista. En ole mikään kanaemo-tyyppinen vieraita ihmisiä kohtaan. Ja tästäkin tullut pomolta ihmettelyä "Eikö sulla todellakaan jää huoli että miten tää ihminen pärjää sit kun lähtee sun luota. Siis ei vai? Ompa kumma kun kyl yleensä sitä miettii viel kotonakin et pärjääköhän se, mä ainakin miettisin?"
No minä nyt en vaan mieti kun minulla on omakin perhe ja oma vapaa-aika, oma elämä.

Informaatio työpaikalla ei oikein kulje, siitä sainkin kuulla jo perhetyessäni tähän uuteen. Pomo on sen tyyppinen ihminen että jos jotain kritisoi että jokin uusi asia tuli ihan puskista, hän vetoaa siihen että on kyllä sanonut asiasta. Niin, ehkä jossain kahvikuppi keskustelussa ja taas oli tämäkin kahvitilaisuus ehkä jäänyt tiedottamatta.

Näyttää ettei maailmassa enää ole sellaista työpaikkaa tai toimenkuvaa joka innostaisi, työstä on tullut välttämätöntä pakkopullaa.