Mistä voisi johtua että toinen ei vaan halua puhua asioistaan ja ongelmistaan toiselle, vaan pitää ne sisällään? En välttämättä usko että kyseessä olisi pelko mitään kohtaan, vaikka sekin on mahdollista, jostain syystä. Ongelmat kasautuvat ja kasautuvat ja kun niitä ei käsitellä, niin niistä muodostuu ylitsepääsemättömiä ongelmia. Riidan sopiminen on aika hankalaa, koska siis hän ei vaan puhu mitä sisällään ajattelee.
Tuppisuu, tuittusuu
begbie
61741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan samassa tilanteessa.
En itsekään ole mikään kauhean suulas persoona mutta aina olen yrittänyt riidat puhumalla selvittää.
Ainakin ennen yritin. Sama, kuin olisi puhunut seinälle.
Nykyään en enää edes yritä selvittää, puhua, kertoa tunteistani, haaveistani, itsestäni, koska tiedän että ne mitätöidään. Joskus saattaa lipsahtaa muutaman viinilasillisen jälkeen, jonka jälkeen tuntuu ongelmia vaan olevan entistä enemmän.
Seurustelin neljä vuotta tuppisuun kanssa.Aina jos koetin riidellä poikakaveri istui turpa kiinni, ja mitätöi kaiken mistä yrityin puhua. Nyt on ahdistus siltä osin poissa, ei ole enää suhdetta.
Tuttu juttu omassa suhteessa. Minä pidän puhumisesta kovasti, ja sen pitäisi muodostaa suhteen kulmakivi. Mutta jos toinen vain harvoin suostuu puhumaan..
Tai puhuu, mutta vain ja ainoastaan asioista, jotka häntä kiinnostavat (joululahjat etc.), ei esimerkiksi suhteestamme mitään. Kysymyksiin ja keskustelunaloituksiini hän vastaa ynähtäen, olkapäitään kohtauttaen.
Kulmakivi murtuu tätä vauhtia, ellei ole jo murtunut.
Hän on kaksikymppinen, ei mikään teini. Mutta niin tässä vain käy. Plääh.
Kyllä syy siihen miksi ukko rupeaa mykäksi johtuu ainakin joissain tapauksissa daamista (kuten täällä). Parempi olla hiljaa ja odottaa kun eukko lopettaa vouhkaamisensa jota hän nimittää "keskusteluksi"... Itse jutustelisin mielelläni asiallisesti mutta minkäs teet kun toinen yrittää vaan saada sodan pystyyn keinolla kuin keinolla. Kun emäntä on tässä ns "keskustelu-tilassa" niin on aivan turha sanoa mitään, sillä hän ei joko a) ole kuulevinaan b) kuulee, mutta tyrmää asian tyystin c) keksii sanomastani lisää riideltävää
Noo mutta tuo on nyt taaksejäänyttä elämää meitillä. Ero tuli ja oli traagisempi kuin kauniissa ja rohkeissa tai Matilla ja Mervillä konsanaan (kukaan ei kuitenkaan kuollut!)
Miksi mies suhtautuu asian käsittelyyn kuin se olisi turhanpäiväistä? Mies vähättelee, että "eihän nuo nyt mitään isoja ongelmia ole" tai että "ovatko nuo nyt sitten maailman pahin asia"? Eikö mies ymmärrä, että kun nainen ottaa jonkun asian esille, niin se on riittävän iso ongelma naiselle? Miehellä on sellainen tyyli vastailla että tekee asioista lähinnä vitsin, ja siinä sivussa myös antaa naisen ymmärtää olevansa naurettava. Kyllä siinä naisella pinna kiristyy ja varmasti volume kasvaa kun yrittää saada toista ymmärtämään että on itse tosissaan. Tai sitten mies ei puhu mitään. Vastaukset ovat lyhyitä "just joo". Miten asia sitten pitäisi tuoda esille, ellei asiallinen ja rauhallinen "tiedätkö kun olen tässä miettinyt", ja etenkin kun sen tekee käsi toisen ympärillä, niin sovittelevaan tyyliin kuin osaa. Voisihan sitä sitten jättää asian käsittelemättä, mutta se kun ei ole mikään keino selvitellä ongelmia. En ole koskaan saanut omalta mieheltäni vastausta siihen, että mikä on OIKEA tapa tuoda ongelmat esille. Kertoisko joku mies?
Minä yritin puhua. Jos asia oli hänelle epämieluinen, hän vaiensi minut riitelyllä. Joka ainut kerta hän uhkasi lähteä. Väsyin riitelyyn, enkä huomauttanut mistään mitään. Sain lukemattomat kerrat kuulla olevani jörö tuppisuu. Minua sai arvostella vapaasti, kestin kaiken. Viimein vaimo petti luottamukseni sen jälkeen näin hänet vieraassa sylissä intiimeissä tunnelmissa. Kysyin syytä, sain kuulla olevani vainoharhainen hullu. Mustasukkaisuus iski minuun ja pahoitin mieleni hänen puhelinchateistaan ja nettitreffeistään. Kerroin hänelle kaiken tunteistani. Hän vuoroin raivosi, vuoroin mökötti ja piti mykkäkoulua. Reaktio yllätti, jos hän olisi osoittanut katuvansa tai pyytänyt anteeksi, olisin niellyt koko jutun. Nyt minua on loukattu niin verisesti, etten voi enään antaa anteeksi. Erotessamme nyt säälin vain kouluikäisiä lapsiamme.