palstan naiset

Saivatko palstan naiset halloweenina?
22146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Naimisissa saa.

Äänestä
  • Ei aina.

    Äänestä

En. En ollut edes ulkona tuolloin. Eilen sitä vastoin kävin kahdella viinilasillisella kolmen uuden tuttavan kanssa, mutta ei vietetty iltaa puoltayötä myöhemmäs eikä kyseessä ollut mikään tanssibaari, joten sellaisesta ei tietenkään seuraa saa varsinkaan jos istuu koko siellä olonsa ajan pöydässä muun porukkansa kanssa. Meidän naispuolistenkin juomat tältä illalta menivät porukan ainoan miehen piikkiin, tästä varmaan jotkut taas raivostuvat mutta mies itse maksoi mitään meiltä edes koko asiasta kysymättä meidän kaikkien kolmen juomat joten tuskin sitä voi hyväksikäyttönä pitää (tuskin hän kuitenkaan sitä iskemismielessä teki, kun meidän kaikkien juomat maksoi eikä vain esim. yhden). Tietysti oltiin aika hämmästyneitä ja kiitollisia tuosta.

Äänestä
  • Tais olla kunnon aisurimies olla, kun maksaa, tietysti salaa mielessään myhäili, että ehkä saa pillua, jos maksaa naisten juomat, mutta eipä tainnu tälläkään kertaa herua.

    Hyvähän se on käyttää hyväksi, varsinkin kun toinen oikein kerjää sitä.

    Äänestä

  • kekeruuneberi kirjoitti:

    Tais olla kunnon aisurimies olla, kun maksaa, tietysti salaa mielessään myhäili, että ehkä saa pillua, jos maksaa naisten juomat, mutta eipä tainnu tälläkään kertaa herua.

    Hyvähän se on käyttää hyväksi, varsinkin kun toinen oikein kerjää sitä.

    Eipä tullut mieleenkään.Katsoin kauhuelokuvia..

    Äänestä

  • kekeruuneberi kirjoitti:

    Tais olla kunnon aisurimies olla, kun maksaa, tietysti salaa mielessään myhäili, että ehkä saa pillua, jos maksaa naisten juomat, mutta eipä tainnu tälläkään kertaa herua.

    Hyvähän se on käyttää hyväksi, varsinkin kun toinen oikein kerjää sitä.

    Jaa, mistä voin tietää mitä toisella on mielessä jos ei sitä millään lailla ilmaise? Unohdin muuten mainita, että mielestäni ko. mies on kiinnostava ja menisin ilman muuta hänen kanssaan treffeille jos kysyisi. Mutta ei ole kysynyt, eikä ole kyllä muutakaan ehdotellut (se on kyllä hyvä, kun entuudesta tiedän hyvin etteivät ne irtosuhteet tosiaan ole mua varten) joten en usko että kiinnostan häntä siinä mielessä. Joten eiköhän tuo lienyt ihan vaan joku "herrasmiehen ele".

    Äänestä

Milloin Katalla on tehnyt viimeksi mieli?

Äänestä
  • En muista tarkalleen, mutta kyllä se aina välillä mielessä käy..Mites sulla, oliko naisseuraa?

    Äänestä

  • kata32 kirjoitti:

    En muista tarkalleen, mutta kyllä se aina välillä mielessä käy..Mites sulla, oliko naisseuraa?

    Hiljaista on sillä rintamalla ollut, mikä ei varmasti yllätä ketään.

    Äänestä

  • kiltti atm kirjoitti:

    Hiljaista on sillä rintamalla ollut, mikä ei varmasti yllätä ketään.

    Sain, naamiomies kävi kylässä;-)

    Äänestä

MInkälainen naamiomies?

Äänestä
  • En nähnyt kasvoja naamion takaa, mutta oli taitava:-D

    Äänestä

Saitko monta? Kookas mies?

Äänestä
  • Oli kookas mies.Kävin minäkin haudalle viemässä kynttilöitä..

    Äänestä

  • yx nainen kirjoitti:

    Oli kookas mies.Kävin minäkin haudalle viemässä kynttilöitä..

    Tapaatko seksimiestä uudelleen?

    Äänestä

  • kiltti atm kirjoitti:

    Tapaatko seksimiestä uudelleen?

    No se oli vaan semmoinen halloween haave:-D Eihän sitä koskaan tiedä;-)

    Äänestä

  • yx nainen kirjoitti:

    No se oli vaan semmoinen halloween haave:-D Eihän sitä koskaan tiedä;-)

    Olisitko suostuvainen jos tulisin sun luo naamari kasvojen edessä ja ne vatsalihakset piilossa?

    Äänestä

  • kiltti atm kirjoitti:

    Olisitko suostuvainen jos tulisin sun luo naamari kasvojen edessä ja ne vatsalihakset piilossa?

    Ehkä voisin ollakkin..

    Äänestä

  • yx nainen kirjoitti:

    Ehkä voisin ollakkin..

    Oikea vastaus. Tiedät mistä saat minut kiinni. ;)

    Äänestä

  • kiltti atm kirjoitti:

    Oikea vastaus. Tiedät mistä saat minut kiinni. ;)

    Tiedän.Nyt hyppään sänkyyn karvakamun viereen.Hyvää yötä:-*

    Äänestä

  • yx nainen kirjoitti:

    Tiedän.Nyt hyppään sänkyyn karvakamun viereen.Hyvää yötä:-*

    Hyvät yöt. :)

    Äänestä

Mitä tää halloween-höpinä on olevinaan? Eilen oli pyhäinpäivä. Okei, kaupungilla vietti aikaa sarvipäisiä ihmisiä. Monet kuitenkin kävi omaistensa haudoilla ilman peruukkeja tai sarvia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiltti atm kirjoitti:

Saivatko palstan naiset halloweenina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu