Mitä tapahtuu?

Ihan ensiksi jättäkää moraalisaarnat ja sen semmoiset väliin.

Onko kokemuksia seuraavasta.

Kysymykseni: Mitä tapahtuu sen jälkeen kun kaksi toisistaan kauan haaveillutta varattua antaa periksi ja antautuu himon vietäväksi? Jos nyt voidaan ajatella että kumpikaan ei halua mahdottomuuden vuoksi enempää. Eli loppuuko himo kun vihdoin saa vai yltyykö vaan?
29588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Jos suhde alkaa, se yleensä loppuu siihen, kun jompikumpi jää kiinni. Itku pitkästä? ilosta.

Äänestä
  • Joo todennäköisesti, mutta jos ei kerrasta kärähdä, niin loppuuko himo kun kerran saa? Itse veikkaan että yltyy vaan.

    Äänestä

Vaihtoehdot:
1. Lässähtää.
2. Yltyy.
3. Syntyy uusi parisuhde.

Äänestä

"Jos nyt voidaan ajatella että kumpikaan ei halua mahdottomuuden vuoksi enempää."

Sillä on paljon vaikutusta, halutaanko oikeasti yhteistä elämää, vai ei. Mikäli halutaan vain huvitella, niin sanotaan yhteiselämän olevan mahdotonta. Tämän vuoksi himo vaan yltyy, koska sillä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Eri asia miten pääsee toteuttamaan himojaan. Riippuu täysin ko. henkilöiden persoonasta ja parisuhteesta miten toimivat. Jos mielii vieraisiin, on paljastumisen riski aina olemassa. Tämän vuoksi kannattaa todella harkita ja punnita, haluaako erota puolisostaan, tai vähintään liittoonsa suuria vaikeuksia.

Niin, vielä. Jos ryhtyy toteuttamaan himojaan, ja siitä seuraa jonkinlainen pettymys "ai tällaistako tämä vain olikin", niin suhde lopahtaa siihen.

Äänestä

Tähän on toisaalta tosi vaikea vastata, kun jokainen juttu on niin omanlaisensa. Ihmiset, tarpeet, luonteet jne. niin yksilöllisiä. Toisaalta en ole koskaan kuullut, että jos on himonnut jotakuta, että sitten kuin tärppää, niin ois lopahtanut kiinnostus, päinvastoin yltynyt vaan. Mutta koskaanhan ei voi tietää. toisaalta, jos himoitsee jotakuta, niin täytyyhän siinä olla ainakin seksuaalista kiinnostusta/ihastusta jne. Ja siitä ei ole pitkämatka enään mihinkään! Ei edes elämänsä täyskäännökseen. Himot, ihastuminen, rakastuminen on tulella leikkimistä, jos yhtään antautuu. Mutta kuka pystyy olla toteuttamatta himojaan, jos siihen on mahdollisuus. En tiedä.

Äänestä
  • Niinpä niin, tottakai on ihastusta ja seksuaalista kiinnostusta totta tosiaan. Mutta ajattelen näin, että jos kauan pystyy pidättäytymään, tulee myös harvinaisen tietoiseksi näistä mahdollisista not so happy endeistä. Eli joko itse rakastuu, toinen ei, tai molemmat rakastuu ja siinä sitä ollaankin, tai lässähtää ja that's it. Niin että mikä pitää ihmisen sitten näissä kirkkaissa hetkistä kiinni ja missä kohtaa lähtee ns. mopo käsistä. Siihen on vaikea piirtää viivaa.

    Äänestä

  • aamulla... kirjoitti:

    Niinpä niin, tottakai on ihastusta ja seksuaalista kiinnostusta totta tosiaan. Mutta ajattelen näin, että jos kauan pystyy pidättäytymään, tulee myös harvinaisen tietoiseksi näistä mahdollisista not so happy endeistä. Eli joko itse rakastuu, toinen ei, tai molemmat rakastuu ja siinä sitä ollaankin, tai lässähtää ja that's it. Niin että mikä pitää ihmisen sitten näissä kirkkaissa hetkistä kiinni ja missä kohtaa lähtee ns. mopo käsistä. Siihen on vaikea piirtää viivaa.

    " mikä pitää ihmisen sitten näissä kirkkaissa hetkistä kiinni ja missä kohtaa lähtee ns. mopo käsistä. Siihen on vaikea piirtää viivaa. "

    Minäpä sanon missä viiva kulkee. Se on intohimo. Ihastusta ja seksuaalista kiinnostusta vastaan voi vielä kamppailla järjen avulla. Jos on intohimoa - sitä ei pidättele mikään.

    Etenkin naiset ovat hyvin tietoisia "not so happy endeistä". Jos nimittäin nainen tuntee olonsa liitossaan muutenkin "not so happy", niin vieras mies piristää kummasti. Vähän aikaa. Sitten jonkin ajan päästä on todettava > ainakin liitosta on erottava. Jatkui suhde toisen miehen kanssa tai ei.

    Äänestä

Minkä ikäisiä olette? Riippuu paljon myös siitä ja siitä kuinka kova morkkis tulee

Äänestä

Aluksi voi yltyä ja tunnetaan huumaa toiseen. Ajan kuluessa yleensä kiinnostus lopahtaa kun onnen huuma ja himo toiseen laantuu (kuten yleensä käy näissä pikasuhteissa).

Voi jopa herätä ihmettelemään mitä hittoa toisessa oikein näki.

Eli aika turhaa touhua. Saahan sitä hetkeksi hurmiota mutta en sanoisi sen olevan sen arvoista että pelataan oman (ja toisen) suhteen kustannuksella.

Äänestä

Mielikuva on useimmiten parempi kuin todellisuus. Siitä mielikuvasta voi nauttia ihan ilman pettämistä jes!

Äänestä

Pitkän tuntemisen ja jarruttelun jälkeen annettiin periksi. Ensimmäinen kerta oli huikea, mutta niin oli morkkiskin. Kuitenkin tuli sitten toinenkin kerta ja nyt on jo vuosia mennyt... Ei ole loppunut, kuumana palaa liekki edelleen.

Äänestä
  • Eikö kumpikaan teistä tahtoisi enemmän? Rakkautta, parisuhdetta? Vai oletteko nyt parisuhteessa? Jos ette. Miten kestätte mustasukkaisuuden tunteet vakikumppania kohtaan?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Eikö kumpikaan teistä tahtoisi enemmän? Rakkautta, parisuhdetta? Vai oletteko nyt parisuhteessa? Jos ette. Miten kestätte mustasukkaisuuden tunteet vakikumppania kohtaan?

    On siitä puhuttu toisinaan... Toinen osapuoli on todennut, että haluaa ainakin toistaiseksi "pitää paketin kasassa" enkä muuta ajattelekaan. Itse erosin jokunen vuosi sitten - paljolti eron työstämisestä johtui, että tämä "juttu" eteni niin kuin eteni. Varsinaisesti mustasukkaisuutta en muista koskaan tunteneeni ... Ehkä joskus olen tuntenut kateuden poikasen nostavan päätään, jos olen nähnyt hänet puolisonsa kanssa liikkeellä, ei sen kummempaa. Vaikkemme kovin usein tapaa, yhteyttä pidämme lähes päivittäin ja yhteiset hetket aina yhtä ihania.

    Äänestä

  • hard to resist kirjoitti:

    On siitä puhuttu toisinaan... Toinen osapuoli on todennut, että haluaa ainakin toistaiseksi "pitää paketin kasassa" enkä muuta ajattelekaan. Itse erosin jokunen vuosi sitten - paljolti eron työstämisestä johtui, että tämä "juttu" eteni niin kuin eteni. Varsinaisesti mustasukkaisuutta en muista koskaan tunteneeni ... Ehkä joskus olen tuntenut kateuden poikasen nostavan päätään, jos olen nähnyt hänet puolisonsa kanssa liikkeellä, ei sen kummempaa. Vaikkemme kovin usein tapaa, yhteyttä pidämme lähes päivittäin ja yhteiset hetket aina yhtä ihania.

    Kateuden poikanen saa siis noissa tapauksissa vaikka vainoamaan. Nyt ymmärrän tämän paletin. Ei tosiaan kummempaa. Jokainen hakee onnensa murun sieltä mistä löytää.

    Äänestä

  • toistaiseksi niin kirjoitti:

    Kateuden poikanen saa siis noissa tapauksissa vaikka vainoamaan. Nyt ymmärrän tämän paletin. Ei tosiaan kummempaa. Jokainen hakee onnensa murun sieltä mistä löytää.

    Vainoamaan..? Minkä "paletin" ymmärrät?

    Tapauksia on monenlaisia. Itselläni on hyvä elämä, motivoiva työ, joukko rakkaita läheisiä ihmisiä, kivoja harrastuksia - ja tämä mies "kirsikkana kakun päällä", joten miksi alkaisin vainota yhtään ketään? Jos nyt tarkennan tuota kateus-kommenttiani, niin se on lähinnä sellainen "harmi, että joku ehti ennen minua"-ajatus, joka tulee ja menee. Pääni on kestänyt tämän tilanteen tähänkin saakka.

    Äänestä

Kuri pitää siihen asti, kunnes ollaan samaa aikaan viihteellä ja parin lasillisen jälkeen kontrolli menee. Niin intohimoista, tavallaan surullista, fyysinen vetovoima jotain mitä en ole ennen kokenut. Tietysti jonkin asteista ihastumista itselläni ainakin on. Tämä ihminen on paljon "huonompi" mitä oma puolisoni enkä ymmärrä käyttäytymistäni. Ilmeisesti jotain omasta suhteestani puuttuu, mitä en osaa oikein käsitellä tms. Olen pitänyt itselleni puhutteluja, että jos paljastuisi mitä olen tehnyt, niin ero tulisi ja vaikeutuisi muutenkin elämääni paljon. Mutta silti tiedän, että olen liian heikko jos/kun hän lähestyy jälleen. Ollaan siis muutama kiihkeä ilta vietetty.

Äänestä
  • Intohimosta karkaa AINA ns. mopo kädestä. Ei tarvita viidettä, tai yhtäkään lasia alkoholia. Kyllä sinun tapauksessa on kyse "pelkästä" puhtaasta himosta.

    Äänestä

  • Ei se alkoholi sua saa punkkaan vieraan kanssa. Se olet sä itse. Ihminenhän tekee kännissä juuri sitä, mistä selvinpäin haaveilee. Toisaalta surullista, ettet uskalla kohdata intohimosi kohdetta selvinpäin. Seksi on paljon parempaa selvinpäin.

    Älä vaan käy syyttämään puolisoasi siitä, että sä juokset vieraissa. Se ei ole hänen syy mitenkään. Syy on pelkästään sussa. Jos sä oikeasti rakastaisit ja kunnioittaisit puolisoasi et häntä pystyisi pettämään. Sä tiedät riskin mitä käryn käytyä saattaa tapahtua. Se jännitys ilmeisesti lisää kiihkoasi?

    Äänestä

  • ei alkoholin syy kirjoitti:

    Ei se alkoholi sua saa punkkaan vieraan kanssa. Se olet sä itse. Ihminenhän tekee kännissä juuri sitä, mistä selvinpäin haaveilee. Toisaalta surullista, ettet uskalla kohdata intohimosi kohdetta selvinpäin. Seksi on paljon parempaa selvinpäin.

    Älä vaan käy syyttämään puolisoasi siitä, että sä juokset vieraissa. Se ei ole hänen syy mitenkään. Syy on pelkästään sussa. Jos sä oikeasti rakastaisit ja kunnioittaisit puolisoasi et häntä pystyisi pettämään. Sä tiedät riskin mitä käryn käytyä saattaa tapahtua. Se jännitys ilmeisesti lisää kiihkoasi?

    Totta. Arjessa selvin päin ei ole tilaisuutta tullut olla kahdestaan ja ei olla valmiita niitä järjestämään. Se olisi jotenkin niin suunniteltu petos. Haaveilen tästä kyllä jatkuvasti. Ehkä sekin päivä on tulossa. O

    En missään nimessä syytä puolisoani. Kyllä tämä on joku mun oma kriisi, jotain puuttuu tai koen puuttuvan. Onko Se sitten mainitsemasi jännitys..en tiedä. Ajatukset aivan sekaisin siis.

    Äänestä

Vaihtoehtoja on vaikka kuinka:

- voi olla, että kaduttaa jälkeenpäin
- voi olla että se ei ollutkaan sitä mitä haaveili
- voi olla että kärähtää ja leikki loppuu lyhyeen
- voi olla että himot vaan lisääntyy kun huomaa, että se on jännää ja onnistuu
- voi olla, että toinen ei oikeasti himoitsekaan sitä toista vaan sitä tunnetta
- voi olla että toinen haluaa vain leikkiä
- voi olla että toinen haluaa pönkiotystä itsetunnolle
- voi olla että toinen suuttuu ja alkaa kiristää
- jne. jne.

Äänestä

Täällä moralistit maalailevat pirun sarvia seinille, hahahha kokeilkaapa joskus miltä tuntuisi ELÄÄ !! TOTEUTTAEN HIMOJAAN !! ANTAUTUEN HIMOILLEEN !! YHTYÄ TOISEEN IHMISEEN IHAN KIIMASSA !!

Ei se oo jotain elämää suurempaa että VOI VOI VOI kun nyt vois tapahtua VAIKKA IHAN MITÄ !! EI SE MITÄÄN AFFRIIKAN KUMMMAAA OLE !!

Toiselle ihmiselle siinä vaan tehdään hyvää ja molemmilla tekee G.U.T.A.A ihan varmasti.

Voi vitt.u teitä variksenpelättimiä jotka ETTE USKALLA ELÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ YHTÄÄN !!!

Äänestä
  • ELÄMINENkö on sitä, että pettää??

    Kyllä se kuules on niin, että VAIN PELKURIT PETTÄÄ, todellinen eläjä joka uskaltaa elää itsensä näköistä elämää, ei elä parisuhteessa ja petä puolisoa vaan uskaltaa aloittaa alusta toisen kanssa.

    ELÄMINENKÖ JA USKALTAMINENKO ON SITÄ, ETTÄ LYMYÄÄ JOSSAIN PIILOSSA TOTEUTTAEN HIMOJAAN. Hahahah, päivän paras vitsi!!!!!

    Äänestä

Ap ei halua moraalisaarnaa, mutta haluaa ennustuksen. Pyhä yksinkertaisuus.

Äänestä
  • Se, että joku kysyy, ei aina tarkoita etteikö kysyjä tietäisi vastausta. Tämä on keskustelupalsta.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Se, että joku kysyy, ei aina tarkoita etteikö kysyjä tietäisi vastausta. Tämä on keskustelupalsta.

    Ap, kysyt, vaikka tiedät vastauksen? Aikuisten oikeesti, miksi sitten edes kysyt?

    Äänestä

  • Ai, tiedät... kirjoitti:

    Ap, kysyt, vaikka tiedät vastauksen? Aikuisten oikeesti, miksi sitten edes kysyt?

    Miksi kysyin, lähinnä että miten kysyin. "Onko kokemuksia seuraavasta" ja näitä muiden ihmisten kokemuksiahan tässä on saanut mielenkiinnolla lukea.

    Äänestä

Tohon on aivan mahdoton vastata, kun sitä ei voi tietää. Ei kukaan voi tietää etukäteen, mitä tapahtuu, et edes itse tiedä omia reaktioitasi saatikka, että joku muu tietäisi. Sitä himoa joko on tai ei ole. Ei sitä voi kaupasta ostaa tai itse päättää, että nyt olen himokas juuri tuota kohtaan. Mutta luulisi, että jos on himoinnut jotakuta niin mihinkä se yhtäkkiä katoaisi. Ei tiedä.

Äänestä
  • "Ei sitä voi kaupasta ostaa tai itse päättää, että nyt olen himokas juuri tuota kohtaan."

    Se on juuri näin. Monet väittävät, että ihminen päättää kaikesta tekemisistään. Näinhän se usein onkin, paitsi intohimoisessa intohimossa. Mutta ei sitäkään voi tietää miten reagoi, jos intohimon syövereihin joutuu. Monilla intohimo kestää, vuosiakin, rinnakkaissuhteena. Monilla se päättyy heti, kun on hynttyyt yhteen lyöty. Nimittäin intohimoinen suhde on hyvinkin usein täysin järjetön ja sopimaton. Pari ei sovi yhteiselämään, vaikka kaikki kemiat natsaa täysin. Muutaman kuukauden intohimonsa kanssa painiskellut saattaa kuitenkin tajuta, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin erota. Erota sillä tavalla, ettei vahingossakaan näkisi toista.

    Äänestä

Mitä tapahtuu? Voin kokemuksesta kertoa: Himo vaan yltyy. Toinen jää jossain vaiheessa kiinni ja hänelle tulee ero. Toisen puoliso ei tiedä asiasta ikinä mitään. Ja suhde eronneen ja varatun välillä vaan jatkuu ja jatkuu. Ja intohimo pysyy yllä kun harvoin tapaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


temptations kirjoitti:

Ihan ensiksi jättäkää moraalisaarnat ja sen semmoiset väliin.

Onko kokemuksia seuraavasta.

Kysymykseni: Mitä tapahtuu sen jälkeen kun kaksi toisistaan kauan haaveillutta varattua antaa periksi ja antautuu himon vietäväksi? Jos nyt voidaan ajatella että kumpikaan ei halua mahdottomuuden vuoksi enempää. Eli loppuuko himo kun vihdoin saa vai yltyykö vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu