Vähä nolo olo.
Pari viiikonloppua sitten olin treffeillä yh-äidin kanssa. Olin ollut ennenkin, mutta nyt tilanne eteni siihen, että päädyimme naisen asuntoon. Ihan iltaa kaksin viettämään. Tietäähän sen, mihin päädyttiin.
Eipä siinä mitään, aikuiset ihmiset. Naistuttavani tytön piti olla pitkä viikonloppu isällään ja kavereillaan.
No, me pidettiin kivaa. Ja lopulta kun alkoi tulla väsy, mentiin sänkyyn :)
Kaikkee kivaa, totta kai. Mutta yhtä äkkiä tunnelman keskeytti makuuhuoneen ovella seisonut tyttö, joka kysyi oisko äidillä rahaa, että hän vois käydä hakeen ruokaa kiskalta.
Voi hemmetti kun nolottaa. Vieläkin. Vaikka tytön äiti sanoi, ettei mitään hätää. Tyttö on suvaitsevainen ja tottunut kaikenlaiseen. No joo. Tuli mieleen, ettei kai kaikkeen sellaiseen kaikenlaiseen, että äitiä paneksii tämän tästä uusi outo mies.
No. Näin likan pari päivää sitten ja hän oli kui ei mittään. Ihan läppää kamuina heitettiin. Ja äipän kanssakin skulaa. Mut oli se vaan niin noloo. Josko nää nykynuoret on jotenkin eri puusta mitä me edellinen sukupolvi, ettei ne niin hätkähdä

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ne on kattonu salkkareita.
Luultavasti tyttö on tottunut näkemään tuntemattomia miehiä äitinsä sängyssä, eikä siksi pidä sitä niin outona. Säälittävää lapsen kannalta.
Mitä ihmeen säälittävää siinä on, normaalissa elämässä. Johan ne teinitkin aloittavat samat hommat yhä aikaisemmin nykyään.
Mitä ihmeen pahaa on kahden vapaan ihmisen seksin harrastamisessa?