Oli vuosi 2004

Suomi24 morsian 2014

Olimme tahoillamme naimisissa ja elimme tyhjiöissämme ja kaipasimme siihen lämpöä. Olin juuri hankkinut tietokoneen kotiimme. Seikkailin netissä ja huomasin jonkun ihmeet chatin siellä. Avasin tämän keskustelun itselleni. Jäin välittömästi siihen koukkuun. Se oli niin jännää ja salaista. Minun piti tehdä kirjoitukset salaa niin lapsiltani kuin mieheltäni. Olin lapsellisen jännittynyt. Yht´äkkiä nimimerkkisi oli siinä ja aloimme kirjoittaamaan. olin niin innoissani sinusta. Kirjoiteltiin pitkään. JAtkoimme töissämme niin etteä työtkin jäi joiltain osin tekemättä...olin niin ihastunut. olit minua vanhempi yli 10 vuotta ja minä kolmenkympinkriisissäni. ehdotit salaista tapaamista sen perusteellen että emme riko perheitämme ja pidetään asiamme meidän välillä. Se sopi minulle. Teimme treffit joilla emme kumpikaan olleet ollut 10 vuoteen kun oli ne perheet. Näimme ja ihastus vaan syveni. Näimme tämän jälkeen niin töihin mennessä ja töistä tullessa. Rakastuit ja kerroit sen minulle ja olinhan minä jo tuntenut niin hetken sinua kohtaan. Suunnittelimme yhteisen matkan työreissun nimeen. Vuokrasimme mökin kauniista paikasta. Siellä se tapahtui , rakastelimme. Olin mielestäni oikeutettu tähän kun en saanut kotoa sitä tunnetta jonka koin sinä yönä. Kotiin palatessa suunnittelimme uutta tapaamista ja näin elimme lähes 10 vuotta salaa tavaten. Lapsien kasvaessa aloimme puhua yhteisestä elämästä oikeasti. Teimme ratkaisumme ja erosimme puolisoistamme. Ei tämä nyt niin helppoa todellakaan ole ollut mutta Suomi24 kautta olemme saaneet elämäämme sen mikä meiltä puuttui. Kiitos siitä että on perustettu ja nämä ihmiset saa toisensa jos niiden on niin tarkoitettu. Olemme kihlautuneet ja häät tulossa pian. Tiedän että kirjoitus tuomitaan syvälle tai siis tekomme. Olemme hyvin tietoisia synneistämme...

1

286

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kateus

      Onnea. Tarinanne kuulostaa romattiselta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      519
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe