Esitys Suomelle: Ruotsinkin koneet valvomaan Suomen ilmatilaa?

Ulkoministeriön työryhmä esittää Suomen lainsäädäntöä muutettavaksi niin, että Suomella olisi mahdollisuus pyytää ja saada muilta valtioilta apua aluevalvontaansa. Aluevalvontayhteistyöhön pyritään ensivaiheessa etenkin Ruotsin kanssa.
Työryhmän mukaan aluevalvontalakiin voitaisiin lisätä pykälä aluevalvontatuen pyytämisestä toisen valtion sotilasviranomaiselta. Kaksiosainen pykälä voisi työryhmän esityksen mukaan kuulua näin:

– Aluevalvontaa varten voidaan pyytää toisen valtion sotilasviranomaisen tukea siten kuin kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä annetussa laissa ja [puolustusvoimista?] annetussa laissa säädetään.


– Puolustusvoimat voi 1 momentissa tarkoitetun päätöksen mukaisesti esittää toisen valtion sotilasviranomaiselle kohteen tunnistamista ja tätä koskevan tiedon antamista koskevan pyynnön tai ryhtyä muihin päätöksen toimeenpanoa koskeviin toimiin.

Päätös voisi koskea pidempiaikaista yhteistyötä tai vain tiettyä yksittäistä tilannetta.

Työryhmän mukaan uusi säännös olisi tarpeellinen ”johtuen erityisesti syventyvästä puolustusyhteistyöstä Suomen ja Ruotsin välillä”.

– Tämän yhtenä alueena on Suomen ja Ruotsin meri- ja ilmavalvontayhteistyön syventäminen. Valvontayhteistyön syventämistä tukevat maiden välinen tiivis meritilannekuvayhteistyö SUCFIS-järjestelyn kautta sekä mahdollinen ilmatilannekuvayhteistyö. Yhteistyö alueellisen koskemattomuuden valvonnassa olisi luontevaa jatkoa Suomen ja Ruotsin väliselle muulle yhteistyölle, työryhmä perustelee.

Työryhmä uskoo, että ”syventyvä valvontayhteistyö täydentäisi valvonnan kattavuutta ja mahdollistaisi suorituskykyjen optimaalisemman käytön”.

Ruotsi-yhteistyön myötä yhteisvalvonta voisi myöhemmin laajentua.

– Suomen ja Ruotsin välisen alueellisen koskemattomuuden valvontayhteistyön kokemusten myötä vastaavanlaista yhteistyötä voidaan kehittää jatkossa myös muiden valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa, työryhmä toteaa.

Tuki tarkoittaisi käytännössä sitä, että ”tuen antamiseksi Suomelle toisen valtion sotilasilma-alus tai sota-alus voisi tarvittaessa tulla myös Suomen alueelle ja tukeutua satamaan tai sotilas- ja yhteistoimintalentoasemalle”.

– Toisen valtion aluksella ei kuitenkaan olisi oikeutta tulla Suomen alueelle omasta aloitteestaan vaan se tapahtuisi aina puolustusvoimien aluevalvonnasta vastaavan johtoportaan pyynnöstä, työryhmä toteaa.

Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyön, muun muassa aluevalvonnan yhteistyön, syventämiseen pyrkiminen on kirjattu vuonna 2012 annettuun valtioneuvoston selontekoon.

Työryhmää johti ulkoministeriön oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta. Mukana ryhmässä oli valtioneuvoston kanslian, ulkoministeriön, oikeusministeriön, sisäministeriön, puolustusministeriön, pääesikunnan ja tasavallan presidentin kanslian edustajia.

us
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivottavasti toteutuu pian. Yhteistyö on hyvästä ja Ruotsikin varmasti on mukana.

Äänestä

Tämä on hyvä, vaikkakaan tämä yhteistyö ei korvaa NATO-jäsenyyttä, kuten kommentoi eilen Viron TV:n "Välisilm"-lähetyksessä virolainen turvallisuusasiantuntija Illimar Lepik von Wiren

http://uudised.err.ee/v/eesti/136dfb0a-67ea-4993-a4c2-87de1d790530

von Wirenin mukaan molemmissa maissa mietitään pitäisikö liittyä NATO:n jäseneksi.

Äänestä

Ehdottomasti samaa mieltä. Natoon heti kuin mahdollista. Yhteistyö Ruotsin kanssa on hyvä asia mutta natoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein näin se menee kirjoitti:

Ulkoministeriön työryhmä esittää Suomen lainsäädäntöä muutettavaksi niin, että Suomella olisi mahdollisuus pyytää ja saada muilta valtioilta apua aluevalvontaansa. Aluevalvontayhteistyöhön pyritään ensivaiheessa etenkin Ruotsin kanssa.
Työryhmän mukaan aluevalvontalakiin voitaisiin lisätä pykälä aluevalvontatuen pyytämisestä toisen valtion sotilasviranomaiselta. Kaksiosainen pykälä voisi työryhmän esityksen mukaan kuulua näin:

– Aluevalvontaa varten voidaan pyytää toisen valtion sotilasviranomaisen tukea siten kuin kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä annetussa laissa ja [puolustusvoimista?] annetussa laissa säädetään.


– Puolustusvoimat voi 1 momentissa tarkoitetun päätöksen mukaisesti esittää toisen valtion sotilasviranomaiselle kohteen tunnistamista ja tätä koskevan tiedon antamista koskevan pyynnön tai ryhtyä muihin päätöksen toimeenpanoa koskeviin toimiin.

Päätös voisi koskea pidempiaikaista yhteistyötä tai vain tiettyä yksittäistä tilannetta.

Työryhmän mukaan uusi säännös olisi tarpeellinen ”johtuen erityisesti syventyvästä puolustusyhteistyöstä Suomen ja Ruotsin välillä”.

– Tämän yhtenä alueena on Suomen ja Ruotsin meri- ja ilmavalvontayhteistyön syventäminen. Valvontayhteistyön syventämistä tukevat maiden välinen tiivis meritilannekuvayhteistyö SUCFIS-järjestelyn kautta sekä mahdollinen ilmatilannekuvayhteistyö. Yhteistyö alueellisen koskemattomuuden valvonnassa olisi luontevaa jatkoa Suomen ja Ruotsin väliselle muulle yhteistyölle, työryhmä perustelee.

Työryhmä uskoo, että ”syventyvä valvontayhteistyö täydentäisi valvonnan kattavuutta ja mahdollistaisi suorituskykyjen optimaalisemman käytön”.

Ruotsi-yhteistyön myötä yhteisvalvonta voisi myöhemmin laajentua.

– Suomen ja Ruotsin välisen alueellisen koskemattomuuden valvontayhteistyön kokemusten myötä vastaavanlaista yhteistyötä voidaan kehittää jatkossa myös muiden valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa, työryhmä toteaa.

Tuki tarkoittaisi käytännössä sitä, että ”tuen antamiseksi Suomelle toisen valtion sotilasilma-alus tai sota-alus voisi tarvittaessa tulla myös Suomen alueelle ja tukeutua satamaan tai sotilas- ja yhteistoimintalentoasemalle”.

– Toisen valtion aluksella ei kuitenkaan olisi oikeutta tulla Suomen alueelle omasta aloitteestaan vaan se tapahtuisi aina puolustusvoimien aluevalvonnasta vastaavan johtoportaan pyynnöstä, työryhmä toteaa.

Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyön, muun muassa aluevalvonnan yhteistyön, syventämiseen pyrkiminen on kirjattu vuonna 2012 annettuun valtioneuvoston selontekoon.

Työryhmää johti ulkoministeriön oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta. Mukana ryhmässä oli valtioneuvoston kanslian, ulkoministeriön, oikeusministeriön, sisäministeriön, puolustusministeriön, pääesikunnan ja tasavallan presidentin kanslian edustajia.

us

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu