Ja Jumala näki, että niin ei ollut hyvä.

Raamatussa on lause Genesiksessä: "Jumala näki, että niin oli hyvä". Mutta siinä ei sanottu etteikö Hän olisi miettinyt päinvastaista.

Ehkä ne sukupuutton kuolleet fossiilit joita näemme, ovatkin osoituksia lauseesta "Jumala näki, että niin ei ollut hyvä"?

Ei kai taitelija tai kirjailijakaan kaikkia luonnoksiaan ja käsikirjoituksiaan hyväksy. Jotkin nakataan roskakoriin.
1672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Jumala näki, että niin oli hyvä".

Äänestä

"Jumala näki, että niin ei ollut hyvä"

Äänestä

totuutta salatuimpaan saakka, ja ihmisen on juuri tätä vaikea ymmärtää.

Äänestä

Tiesikö Abram mikä olisi parasta tulevaisuuden kannalta ihmisienä tai jälkeläistensä kannalta. Tietysti Isä Jumala kaiken tiesi, mutta kysymys on "Tiesikö Abram mikä olisi parasta tulevaisuuden kannalta ihmisienä tai jälkeläistensä kannalta?"

Äänestä
  • Toki tiesi, ja siksi Aabraham opetti lapsensa kuuntelemaan Luojansa ääntä.

    Äänestä

niin oli hyvä! Ei ihminen voi nähdä näitä asioita.

Äänestä

sillä Isä Jumala näin tahtoo vaikka ihmisenä kuinka vastustaisimme tätä, näin uskon.

Äänestä

tietää näistä asioista, Paavalin opetuksen mukaan uskon ettei voi todellisuudessa.

Äänestä

oppina on hullutus maailmalle ja pahennus juutalaisille, näin on kirjoitettu.

Äänestä

Kyllä Raamatun mukaan juutalaiskristillisen jumalan mielipide luomuksistaan oli että ne olivat kaikki oikein hyvä. Mukaan lukien se käärme, joka oli Raamatun muk. kavalin kedon otuksista.

Äänestä

Yhden miehen ajatushautomo *JC selittää, että sukupuuttoon kuolleet lajit olivat välttämättömiä välivaiheita maapallon valmistamiseksi ihmistä varten, mutta niiden kanssa ihminen ei olisi voinut elää.

*JC on oman objektiivisen arvionsa mukaan "ymmärrykseltään ylivertainen" ja näin varmaan onkin, sillä vain hän ymmärtää miksi ihmisen olisi mahdoton elää, jos viidakoissa yhä kasvaisi siemensaniaisia tai miksi kaikkivaltias ei pystynyt tekemään maailmasta kerralla valmista.

Äänestä
  • Kas vain, JC olikin ehtinyt ensin antamaan oikean vastauksen.

    Äänestä

Avaus oli tyypillinen Raamattua lukemattoman evokin tyhmä lohkaisu.

Todellisuus oli tämä:
"Täydelliset ovat hänen tekonsa" sanoo Raamattu.

Joten jo paljon ennen ihmistä poistuneet hirmiliskot ym. edesmenneet eliöt olivat täyttäneet tehtävänsä maan muokkaamiseksi asuttavaksi ihmistä varten.

Äänestä
  • Minkäslainen tehtävä niillä siinä maanmuokauksessa oikein olikaan, modernin tieteellisen kreationismin mukaan?

    Äänestä

  • Ja miksiköhän kaikkivaltiaalle Jumalalle oli mahdotonta tehdä maailma kerralla valmiiksi?

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Minkäslainen tehtävä niillä siinä maanmuokauksessa oikein olikaan, modernin tieteellisen kreationismin mukaan?

    Minäkin olisin tästä kovin utelias, mutta kuten tiedämme, jyrbä vastaa mieluiten kysymyksiin joiden vastaukset eivät kiinnosta ketään ja hyvin vastahakoisesti, jos lainkaan, niihin jotka eniten kiinnostavat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


It's Bin kirjoitti:

Raamatussa on lause Genesiksessä: "Jumala näki, että niin oli hyvä". Mutta siinä ei sanottu etteikö Hän olisi miettinyt päinvastaista.

Ehkä ne sukupuutton kuolleet fossiilit joita näemme, ovatkin osoituksia lauseesta "Jumala näki, että niin ei ollut hyvä"?

Ei kai taitelija tai kirjailijakaan kaikkia luonnoksiaan ja käsikirjoituksiaan hyväksy. Jotkin nakataan roskakoriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu