Sisar rakkautta?

No.Minä ainakin lopetin pikkusiskoni paapomisen koska 40v ihminen ei koskaan muuten ole yhteydessä ellei ole jotain vailla. Ja kyllä vuosien varrella hänen eteensä on koko suku tehnyt enemmän kuin tarvis.Kiitos on myös hänelle vieras sana,sen korvaa kateus. Sukulaisuussuhde ei velvoita mihinkään.

1. Eivät voi odottaa, että pidät seuraa ja ajat heitä ympäriinsä.

2. Sinun tehtävä ei ole auttaa missään sairastapauksissa, sitä varten on 112. Ja jos sairastuu vapaa-ajalla, heidän pitäisi tajuta soittaa ensin työterveyteen ja sitten itse pomolle. Kukaan tuskin sairastuu pahimman asteen influenssaan joka kk, ja jos sairastuu, siitä on hyvin merkkejä etukäteen.

3. Mikä on oikea hätä? En ottaisi kotiimme edes hätämajoitukseen, en anna rahaa vastikkeisiin, sähkölaskuun. En ylipäätään vastaa miehen puolen sukulaisten soittoihin enkä tekstareihin.

Omat sukulaiseni eivät soita, koska heitä ei olekaan kasvatettu pummeiksi.

Miehen puolen suvussa saadaan iso draama aikaiseksi joka ainoa vuosi, joka ainoasta äitien ja isänpäivästä ja joulusta puhumattakaan. Kuka menee, minne menee, milloin menee ja kenen kyydissä. Vähintään yhden viikon neuvottelut aina ja kauheat temppuilut lahjojen kanssa ja kuka allekirjoittaa nimen kenenkin korttiin.

Me tehtiin miehen kanssa jo vuosia sitten päätös, ettei osallistuta enää yhteenkään yhteiseen lahjaan ja kortti on aina vain meidän 2 ostama.

Omassa suvussa tiedetään jo vuosien ajan yleisesti, että tänne ja tuonne voi tulla pyhinä, tohon ja tohon aikaan, ja me tekstataan simppelisti, että me tullaan n. klo x. Eikä tarvi herättää koko sisarusparvea, eikä ole kyydittäjiä tai kyytiläisiä mukana, VR ja Bussit on keksitty.

Voi, miten tutulta kuullostaa tuo miehesi suvun hössötys! Samaa tapahtuu meillä! Vahvin porukasta määrää, mitä ostetaan ja millä summalla osllistutaan jne. Ai sitä onnetonta, joka unohtaa jotkut päivät! Vanhemmat sisaret pitävät menomme mielessään, aikojen päästä syytetään, kun et käynyt sitä ja sitä katsomassa jne.
Olenkin alkanut salaamaan lomani, etten joutuisi ohjelmoimaan sitä siarieni tarpeitten mukaan. Nyt huomaan, etten osaa olla mistään onnellinen, vaan huono omatunto painaa, jos minulla ja miehelläni on hauskaa!
Onko totta, että sukulaisuussuhde ei velvoita mihinkään?

Joskus vaan täytyy katkaista tuo näkymätön side sukuun/sisaruksiin, vaikka se hetken kipeää tekisikin.
Elämä on kuitenkin suhteellisen lyhyt, joten miksi kärvistellä toisten eteen, varsinkin silloin kun se tekee itsestä onnettoman.
Elämässään ihminen toimii hyvin harvoin pyyteettömästi, joten "auttamishalun" takana on usein oman glorian kiillottaminen, tai arvostuksen saaminen muilta. Joskus oman elämän tyhjyys saa sisällön näennäisestä näpertelystä toisten hyväksi.
Koirat haukkuu, karavaani kulkee....

Tuo on ihan totta! On yllättävää joutua näin aikuisena sisarien/siskon "hampaisiin", kun ei mielestään ole tehnyt mitään väärää! Alkaa miettiä, kummassa on vika?
Kun on elellyt omaa elämää omassa kodissaan, niin se ei olekkaan oikein, vaan täytyy muistaa "viihdyttää" myös eläkkeellä olevia siskoja, joiden seuraelämä tuntuu välillä vilkkaammalta , kuin omani!? Ehkä pelko siitä, että itse joudun joskus avun tarpeeseen, pitää yllä jonkinlaista "kauhun tasapainoa".

Ihmiset, perhe mukaanlukien, kohtelee niin kuin niiden antaa kohdella. Jos ei itse vedä rajoja, niin kyllähän ne vaatii vaikka mitä. Seuraavan kerran kun turhasta soittavat ja jotain pyytävät sanot vain rauhallisesti ja kohteliaasti, että sinä olet aikuinen ihminen jolla on oma elämä ja omat asiat hoidettavana. Sitten toteat että et halua välejä rikkoa, mutta tavata vain silloin kun oikeasti sinullekin sopii, ja että todellise hädän vaatiessa voit toki auttaa.

Ihme väkeä suomalaiset! Totta kai luulisi, että ihminen haluaa auttaa perhettään. Itse autan mielelläni ja ajan tuosta vain 100 km per suunta ja menen vaikka sisareni avuksi lääkärikäynnille tms. Autan muitakin läheisiä ja vielä ilman, että koen että on saatava korvaus. Enkä ole isotuloinen.

On surullista lukea näin saitojen ihmisten tunneköyhyydestä. Haetaan perusteluja ja syitä, miksi ei tarvitsisi auttaa. Eivät ihmiset pyydä apua, jolleivat ole avun tarpeessa.
Itse tarjoan apuani pyytämättä, kun tiedän että ei esim ole kulkuneuvoa.

Kirjoitatte täällä täysin vakuuttuneina oikeassa olemisestanne. Ette hetkeäkään mieti, että voisitteko suhtautua asioihin toisin. Surullista sukulaistenne kannalta. Ovat täysin oikeutettuja, kun odottavat apua läheisiltään. Torjutte heidät. Ikävä lukea tuollaisista saidoista ihmisistä. Taitaa olla oma elämänne mittatikulla laskemista.

"Köyhyyttä' tajusi alkuperäisen viestin vähän väärin! Totta kai silloin autetaan, jos sukulaisella on joku akuutti hätä, jolloin tukalaa tilannetta pystyy kiireesti auttamaan.

Jos sen sijaan on kyse seuraneitinä olosta ja tominnanohjaajan roolin ottamisesta, on tilanne toinen! Monissa tapauksissa on kyse vain näkymättömien kahleiden solmimisesta sukulaisten nilkkaan turhan yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi, mistä toinen osapuoli ei nauti.

Ei aloittaja mielestäni puhunut saituudesta mitään??

Ollaan vaan jokainen oman elämämme herroja/rouvia, sillä elämä on todella lyhyt....

Arska ymmärsi kirjoitukseni oikein! Apua annan ja olen antanut, silloin kun on selvä tarve, eikä siinä euroja mietitä. Toisten sisarusten elämään puuttuminen, sen ohjaileminen, jopa määräileminen, on asia, jota en sulata! En missään nimessä halua katkaista välejä läheisiin, mutta vaikka olen sisaruksista nuorimpia, haluan jo itse päättää milloin vierailen, kenen luona vierailen, mitä ostan, kenelle ostan, milloin lähden ja minne lähden ym. Mielestäni kylki kyljessä eläminen ja kaikkien asioitten jakaminen ei kerro oikeasta ystävyydestä ja rakkaudesta! Elä ja anna toisten elää, on hyvin sanottu.