Nadja
Kolumnisti Mathias Bumsen hiirestä loppui patteri juuri sillä hetkellä, kun ajatus Nadjasta juolahti hänen mieleensä. Nadja ei syntynyt mistään erityisestä, mistään perinteisesti venäläisestä adjektiivista tai suolakurkusta. Ehkä tuuli vain puhalsi idästä ja Nadja tupsahti esiin kuin tyhjästä.
Ihmismieli on siinä mielessä mielenkiintoinen, että ajatuksen ilmestyessä näkyviin se on jo täydellinen, tai mahdollisimman värittynyt. Eli subjektiivisessa mielessä, se on täydellistynyt.
Missä kolumnisti tapasi Nadjan? Ei Nadja ilmestynyt työtuoliin kolumnistin päälle. Ei. Hän ilmestyi esiin väkijoukosta harmaalla liikekadulla, jolla kannettiin paperikasseja huolimatta siitä oli nainen vai mies. Pakkausteollisuus jyräsi.
Kolumnisti katseli näinä kiitävinä millisekunteina naista edessään. Tärkeää tässä oli se että tämä ei huomannut kolumnistia.
Nainen on vapautunut ja suuntautunut markkinatalouden airut ystäviensä joukossa.
He ovat hyvin - jopa erittäin originelleja tai originelliuteen taipuvaisia naisia, sillä he pyrkivät selvästi edesauttamaan sitä käsitystä, että heissä on jotain saavuttamatonta. Kolumnisti ei käyttäisi tässä yhteydessä sanaa kopeus vaan ajattelemattomuus – juuri tässä nimenomaisessa yhteydessä.
Huomiota herättävää oli myös se että naiset olivat kuin toistensa kopioita. He olivat ihmisinä ja olentoina täysin erilaisia, mutta silti visuaalinen näkemys heistä oli se että he olivat kuin samasta muotista valettu - kuitenkin eri huoneessa tuotettu. Eli originelli minä itse kullakin oli raakavedos siitä, mitä se todellisuudessa tulisi olemaan. Ilman suojaavaa ja pukevaa, ohjaavaa huonetta ympärillä.
He marssivat sisään Vuittonille.
Liikkeessä he puhuivat avointa Venäjää. Venäjää puhutaan ulkomailla kahdella eri tavalla, kuiskaten mahdollisimman epäselvästi, ja sitten kovaäänisesti suhisten ja kaikkea mahdollista painottaen. He suhisivat painottaen volyymia. Heidän mielestään se kuului asiaan… Jotenkin, kolumnisti ajatteli. Sulkeutunut ja kuiskaava Venäjä oli sellaista Venäjää, jota puhuttiin niin, että se kuulosti siltä, että kukaan ei saanut selvää mitä sanottiin. Ja tämä kahdesta eri syystä, toinen oli se, että ei kuultu mitä puhuttiin, ja toinen se, että kukaan ei jaksanut kääntää kuiskattua arvausleikkiä selkokielelle. Eli laiskuus kommunikointiin synnytti huumorinlajin, jota ei tapaa missään muualla kuin Venäjän ulkopuolella, eli painottavan ja suhisevan Venäjän, jota lähes huudetaan ääneen. Avoimesti.
Kolumnisti katseli hiiren patteriluukkua. Siinä seisoi ohjeet. Juuri tällaiset tilanteet saivat hänet raiteiltaan. Samassa Nadja unohtui ja katosi.
(Naurua)
Kolumnisti Mathias Bumsen hiirestä loppui patteri juuri sillä hetkellä, kun ajatus Nadjasta juolahti hänen mieleensä. Nadja ei syntynyt mistään erityisestä, mistään perinteisesti venäläisestä adjektiivista tai suolakurkusta. Ehkä tuuli vain puhalsi idästä ja Nadja tupsahti esiin kuin tyhjästä.
Ihmismieli on siinä mielessä mielenkiintoinen, että ajatuksen ilmestyessä näkyviin se on jo täydellinen, tai mahdollisimman värittynyt. Eli subjektiivisessa mielessä, se on täydellistynyt.
Missä kolumnisti tapasi Nadjan? Ei Nadja ilmestynyt työtuoliin kolumnistin päälle. Ei. Hän ilmestyi esiin väkijoukosta harmaalla liikekadulla, jolla kannettiin paperikasseja huolimatta siitä oli nainen vai mies. Pakkausteollisuus jyräsi.
Kolumnisti katseli näinä kiitävinä millisekunteina naista edessään. Tärkeää tässä oli se että tämä ei huomannut kolumnistia.
Nainen on vapautunut ja suuntautunut markkinatalouden airut ystäviensä joukossa.
He ovat hyvin - jopa erittäin originelleja tai originelliuteen taipuvaisia naisia, sillä he pyrkivät selvästi edesauttamaan sitä käsitystä, että heissä on jotain saavuttamatonta. Kolumnisti ei käyttäisi tässä yhteydessä sanaa kopeus vaan ajattelemattomuus – juuri tässä nimenomaisessa yhteydessä.
Huomiota herättävää oli myös se että naiset olivat kuin toistensa kopioita. He olivat ihmisinä ja olentoina täysin erilaisia, mutta silti visuaalinen näkemys heistä oli se että he olivat kuin samasta muotista valettu - kuitenkin eri huoneessa tuotettu. Eli originelli minä itse kullakin oli raakavedos siitä, mitä se todellisuudessa tulisi olemaan. Ilman suojaavaa ja pukevaa, ohjaavaa huonetta ympärillä.
He marssivat sisään Vuittonille.
Liikkeessä he puhuivat avointa Venäjää. Venäjää puhutaan ulkomailla kahdella eri tavalla, kuiskaten mahdollisimman epäselvästi, ja sitten kovaäänisesti suhisten ja kaikkea mahdollista painottaen. He suhisivat painottaen volyymia. Heidän mielestään se kuului asiaan… Jotenkin, kolumnisti ajatteli. Sulkeutunut ja kuiskaava Venäjä oli sellaista Venäjää, jota puhuttiin niin, että se kuulosti siltä, että kukaan ei saanut selvää mitä sanottiin. Ja tämä kahdesta eri syystä, toinen oli se, että ei kuultu mitä puhuttiin, ja toinen se, että kukaan ei jaksanut kääntää kuiskattua arvausleikkiä selkokielelle. Eli laiskuus kommunikointiin synnytti huumorinlajin, jota ei tapaa missään muualla kuin Venäjän ulkopuolella, eli painottavan ja suhisevan Venäjän, jota lähes huudetaan ääneen. Avoimesti.
Kolumnisti katseli hiiren patteriluukkua. Siinä seisoi ohjeet. Juuri tällaiset tilanteet saivat hänet raiteiltaan. Samassa Nadja unohtui ja katosi.
(Naurua)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.