Hävitä tavarat joissa asuu paha henki.

Voisiko joku uskovainen uudestisyntynyt kertoa muutaman vastauksen. Minulle kertoi uskovaiset, että minun pitää hävittää kaikki "maallinen" , lp-levyt (siihen aikaan ei ollut cd.levyjä), kirjat. Jopa Dire Straitsin levyt. Koska niiden kautta pahat henget vaikuttavat! Niitä ei saa antaa kenellekkään, ei laittaa roskikseen kokonaisena vaan tuhota kokonaan! Miten on? Ne on mulla vieläkin ne lp-levyt. Jotenkin en ymmärrä asiaa?
401036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Missä kohden Raamattua mainitaan demonien asuvan elottomissa esineissä? En ole keksinyt tuolle taikauskolle muuta taustaa kuin luonnonkansojen uskomukset ja kauhuelokuvat.

Äänestä
  • " Missä kohden Raamattua mainitaan demonien asuvan elottomissa esineissä? "

    Samaa itsekkin ajattelin, kun luin tuo aloituksen. Mutta eräs asia tulee mieleen, eli , jos on uskomatomana ollessaan haalinut ja kuunnellut saatanaa palvovaa musiikkia, en tarkoita näitä kevyitä iskelmiä vaan sitä hevykamaa, en usko, että ne levyt käy kimppuun, mutta HENKI niissä sanoissa viestii sitä, minkä kanssa USKOVA ei enää halua olla tekemisissä .. Se joutaa nimenomaan HÄVITTÄÄ. Tai muita kulttitavaroita.

    Äänestä

Ei noissa levyissä demoja ole, mutta niiden sanoma voi olla esim. raskasta heavymusaa ja julistaa sielunvihollisen toimintaa. En ainakaan itse tuollaisia levyjä halua ja kasaa ja kyllä ne kirpparillakin roskiin laitetaan.

Äänestä
  • Hevirokkari oli taivaan portilla, mutta Pyhä Pietari ilmoitti tylysti: "Tänne ei hevillä pääse!"

    Äänestä

Tällaista taikauskoa esiintyy uskovien keskuudessa, ikävä kyllä. Minulle sanottiin aikoinaan, että hävitä Kalevala-korut, maailman musiikki CD:t, pelikortit jne. Puutarhapatsaassakin oli erään evankelistan mielestä paha henki. Menin itse tuohon vouhotukseen mukaan tuoreena, sinisilmäisenä uskovana. Luotin siihen, että kokeneet uskovat tietävät nämä asiat. Hävitin mm. arvokkaita koruja, koska pelkäsin, että niiden kautta tulisi henkivaltoja.

Kun tulin näkemään totuuden ja Jeesus avasi silmät, niin tajusin, miten pelko hallitsee monia uskovia tällaisten kummallisten uskomusten kautta. Pelko ei koskaan ole Jumalasta. Onneksi sain vapautua, onneksi on Jeesus!

Äänestä
  • Onneksi on Jeesus! Hyvä, että lopulta huomasit miten idioottimaista oppia helluntailaiset levittävät. Selvästikin huomaa, että heidän uskonnossaan paholainen ja pahat henget ovat Jumalaa vahvempia. Heillä on todella heikko Jumala ja voimakas Stana.
    Toisaalta he käsittävät pahat henget ikään kuin viruksina tai bakteereina, jotka leviävät kosketuksen mukana esim. näistä CD-levyistä. Raamatussa taas kerrotaan, että synti on tietoinen valinta, eikä salaperäinen henki-virus, joka iskee ihmiseen tietämättä! Jokaisen uskovaisen täytyy tuntea Raamattu hyvin, jotta oppii erottamaan oikean väärästä ja oppii tuntemaan Jumalan tahdon. Ja tietysti elämään sen mukaista elämää!

    Äänestä

  • Uskova kirjoitti:

    Onneksi on Jeesus! Hyvä, että lopulta huomasit miten idioottimaista oppia helluntailaiset levittävät. Selvästikin huomaa, että heidän uskonnossaan paholainen ja pahat henget ovat Jumalaa vahvempia. Heillä on todella heikko Jumala ja voimakas Stana.
    Toisaalta he käsittävät pahat henget ikään kuin viruksina tai bakteereina, jotka leviävät kosketuksen mukana esim. näistä CD-levyistä. Raamatussa taas kerrotaan, että synti on tietoinen valinta, eikä salaperäinen henki-virus, joka iskee ihmiseen tietämättä! Jokaisen uskovaisen täytyy tuntea Raamattu hyvin, jotta oppii erottamaan oikean väärästä ja oppii tuntemaan Jumalan tahdon. Ja tietysti elämään sen mukaista elämää!

    miksi puhut noin lapsellista ?

    Kukaan helluntaissa ei opeta mitän noin typerää, se on oman pääsi virus jonka nyt päästit palstalle !

    Äänestä

  • toopen touhut kirjoitti:

    miksi puhut noin lapsellista ?

    Kukaan helluntaissa ei opeta mitän noin typerää, se on oman pääsi virus jonka nyt päästit palstalle !

    toopen touhut! Vuosikausia niissä piireissä pyörin, ja kuulin kyllä nämä saarnat ja opetukset! Itseltänikin piti paljon tavaraa hävittää.... Mutta onneksi rakastin Jumalan sanaa, ja tutkin sitä jatkuvasti. Huomasin - kiitos Jumalalle - että moni muukin seurakunnassa kuulemani oppi oli peräisin jostakin muusta lähteestä kuin Raamatusta. Ymmärsin helluntaikokousten muistuttavan enemmän spiritualista istuntoa kuin jumalanpalvelusta. Sanouduin irti kaikesta sellaisesta pakanallisuudesta ja riivaajien opeista.

    Äänestä

  • Uskova kirjoitti:

    toopen touhut! Vuosikausia niissä piireissä pyörin, ja kuulin kyllä nämä saarnat ja opetukset! Itseltänikin piti paljon tavaraa hävittää.... Mutta onneksi rakastin Jumalan sanaa, ja tutkin sitä jatkuvasti. Huomasin - kiitos Jumalalle - että moni muukin seurakunnassa kuulemani oppi oli peräisin jostakin muusta lähteestä kuin Raamatusta. Ymmärsin helluntaikokousten muistuttavan enemmän spiritualista istuntoa kuin jumalanpalvelusta. Sanouduin irti kaikesta sellaisesta pakanallisuudesta ja riivaajien opeista.

    Kalevalakorut ovat pakanakoruja ja niiden mukana tulee demoneja. Kalevalakorut eivät missään tapauksessa sovi uskovaiselle, ne pitää hävittää. Myös Iittalan lasilinnut ovat sielunvihollisen luomuksia ja eivät uskovaisen huonekaluja.

    Äänestä

  • Minäkin muistan kun yksi evankelista käski potkimaan puutarhatonttuja nurin kun niissä muka on riivaajahenkiä.
    Traagista tässä on juuri tämä että vastauskoontulleet ja muuten pelokkaat ja ahdistuneet ihmiset menevät helposti mukaan tämänkaltaiseen vouhotukseen kun ei vielä ole parempaa ymmärrystä.
    Minäkin erehdyin hävittämään kirjoja ja musiikkiäänitteitä joita olen myöhemmin järjen ja raamatuntuntemuksen kasvettua kovasti kaipaillut takaisin.

    Onneksi minullakin Jeesus avasi silmät ymmärtämään, että vaikka demonien olemassaolo on ihan todellista, ovat ne uhkaamassa ihan muita väyliä pitkin kuin jonkun musiikkiäännitteen tai kirjojen kautta.
    Kuten esimerkiksi juuri tällaisen ahdasmielisen uskonnollisuuden kautta, jossa keksitään omasta päästä järjettömiä oppeja ja ideoita, joilla höynäytetään herkkäuskoiset ihmiset pelkäämään kaikkea ympärillään olevaa.

    Äänestä

  • uskovainen nainen kirjoitti:

    Kalevalakorut ovat pakanakoruja ja niiden mukana tulee demoneja. Kalevalakorut eivät missään tapauksessa sovi uskovaiselle, ne pitää hävittää. Myös Iittalan lasilinnut ovat sielunvihollisen luomuksia ja eivät uskovaisen huonekaluja.

    " Myös Iittalan lasilinnut ovat sielunvihollisen luomuksia ja eivät uskovaisen huonekaluja."

    Tuo oli kai pila ? Jos ei olet aika pimeä.

    Äänestä

Kaikkia demoniesineitä ei tarvitse hävittää. Esimerkiksi nurinpäin käännetyn ristin voi kääntää toisteppäin jolloin taas kaikki ilox muuttuu.

Äänestä
  • Historian saatossa monet ihmiset ovat pelänneet ovat antaneet kultakorunsa ja hopeaastiat evlut kirkolle. Kirkko sulattaane ja tekee niistä omia kippoja ja hokuspokus piispan kulta sauvoja ja muita koruja ja ristejä.

    Niin , jolloin ne ovat lähes vaarattomia. ;) Niin se on totta vielä tänäänkin, lesket antavat tontinsa, kiinteistönsä, rahansa testamenteila evlut kirkolle jonka johto viettää makeaa elämää.

    Samaa voi olla myös ns."vapaaissa suunnissa"! Katollisilla jesuuitoille tavis katolisilla tämä meni överiksi kun heillä on omat suuret bisnekset ja se pietatrin aukion kirkko vatikaani ja hoviväki, kardinaalien luksus elämä.

    Eipä nuo evlut piispatkaan missän köyhyydessä elä, kulta ristit heilläkin on kaulassa.

    Äänestä

Dire Straits on musaa kuten Pink Floyd. Laatua.

Vapaamuurarien rituaalimusa ja harekrishnamusa ja bläkmetalli on ristiriidassa tunnustuksellisen kristinuskon kanssa joten niitä ei kannata kuunnella jos sen musan kuuntelu tuo negatiivisuutta elämään.

En kuuntele kristittynä mormoonien enkä adventistien virsiäkään. Huonot fibat tulee niistä.

Äänestä
  • Puhumattakaan ns. israelilaisesta "ylistysmusiikista", joka ei korota KRISTUSTA!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Puhumattakaan ns. israelilaisesta "ylistysmusiikista", joka ei korota KRISTUSTA!

    Ja puhumattakaan palestiinalaisten ym. ählämien ulinamusikista, mitä ne ne.ekeriukot sieltä tolpan nokasta ulisee.

    Äänestä

Elottomat esineet.:"...eivät ne voi pahaa tehdä; mutta eivät ne myöskään voi tehdä hyvää..."

Jer.10:1."Kuulkaa sana, jonka Herra on puhunut teitä vastaan, te Israelin heimo. 2. Näin sanoo Herra: "Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. 3. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. 4. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. 5. Ne ovat kuin linnunpelätin kurkkumaalla, eivät ne voi puhua; kantamalla täytyy niitä kantaa, sillä eivät ne voi astua. Älkää peljätkö niitä, sillä eivät ne voi pahaa tehdä; mutta eivät ne myöskään voi tehdä hyvää..."


Mutta elottomille esineille uhraaminen:"..Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin? 20. Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle;..."

1.Kor.10: 14. "Sentähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta. 15. Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon. 16. Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? 17. Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. 18. Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole alttarista osalliset? 19. Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin? 20. Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. 21. Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. 22. Vai tahdommeko herättää Herran kiivauden? Emme kaiketi me ole häntä väkevämmät?.."

Kyseenalaista on myös jonkun ihmisen korottaminen, tai suorastaan "palvominen". UT:ssa on vain palvelijoita jotka srk:n Jumala on asettanut paikalleen "Kristuksen ruumiiseen " so. srk:aan niinkuin Hän on tahtonut. Ei Jumalan srk. tarvitse "filmitähtiä" vaan palvelijoita kukin omalla paikallaan. Vt:ssa varoitetaan Jumalan rinnalle asettamasta mitään, se on epäjumalan palvelusta.

Äänestä
  • Korjataan >>>>>>>>>>UT:ssa on vain palvelijoita jotka Jumala on asettanut paikalleen "Kristuksen ruumiiseen " so. srk:aan niinkuin Hän on tahtonut. Ei Jumalan srk. tarvitse "filmitähtiä" vaan palvelijoita kukin omalla paikallaan. Vt:ssa varoitetaan Jumalan rinnalle asettamasta mitään, se on epäjumalan palvelusta.

    Äänestä

Esiintyjiä JUmala tahtoo. ILman esiintyjiä ei ole ohjelmaa.

Äänestä

Ne demonit on vieläkin niissä levyissä, ellei olla ajettu pois... kannattaa puhua jollekin väkevälle veljelle...

Äänestä

Vinyli sulaa hyvin,mikäs sen ihanampi maljakko,kun levy,jossa lukee pink floyd.

Äänestä

Mitä sanomaa nuo levyt julistavat: vetävätkö ne kuulijaa enemmän maailmaan vain Jumalan luo?

Äänestä

Mark Knopfler käsittele lauluissaan erilaisia aiheita; ihmissuhteita, sotaa, oikeudenmukaisuutta ja yhteiskuntaa yleensä, erityisiä ihmisiä( esim. Imelda Marcos) , intohimoja, kaipausta, nostalgiaa, historiaa.

Musiikkityyli vaihtelee kansanomaisista balladeista rockabillyyn, cannonballiin, progeen.

Artistilla on artistin vapaus. Sitä ohjaa intuitio ja omat mieltymykset.

Knopfler oli ja on entisen yhtyeensä ( Dire Straits ) myötä virkistävää vaihtelua aikakautena, joka tuotti kaiken sen raskaamman materiaalin, jota joutuu pakosti kuuntelemaan esim. työpaikoilla työkavereiden radioista aamusta iltaan.

Helluntaiplaneetella soi tietenkin hartaammat sonetit.

Äänestä

Aloittaja on pahasti mielisairas tapaus. Ei demoni asu elottomassa esineessä missään muualla kuin ö-luokan kauhuleffoissa.

Äänestä

Tietokone on mielestäni hävitettävien listalla. On uskovia jotka eivät omista koko sontalaatikkoa. Koskapa tietokoneessa on raamattu ja haureus yhdistettynä samojen kansien väliin, sehän on sama kuin olisi kirjahyllyssa raamattu sekä pornolehti rinnakkain.

Äänestä
  • Tietokone on saatanasta. Meillä kotona lapset eivät käytä tietokonetta ja koulutehtävät kirjoitetaan käsin.

    Äänestä

No ei sitten voi mitään jos et ymmärä niin sitten et ymmärrä .

Äänestä

>>>>>>>>>>>>Tietokone on saatanasta. Meillä kotona lapset eivät käytä tietokonetta ja koulutehtävät kirjoitetaan käsin.

Äänestä
  • >>>>>>>>>>>>>Esiintyjiä JUmala tahtoo. ILman esiintyjiä ei ole ohjelmaa.

    Äänestä

"Ei demoni asu elottomassa esineessä missään muualla kuin ö-luokan kauhuleffoissa. " Kysymys ei ole varsinaisesti cd tai lp levyistä, vaan niiden sisällöstä. Siis siitä mikä on korvin kuultavaa tallennetta. Jos tallenteen sisältö(esim. death metal/black metal) on silkkaa jumalanpilkkaa ja rienausta, se tulee korvien kautta mieleen, ja ihmisen mieli saastuu siitä. Tästä on kysymys. Ei varsinaisesti cd tai lp levyjen materiaalista(muovia?) itsestään.

Äänestä

Kysymys ei ole varsinaisesti cd tai lp levyistä, vaan niiden sisällöstä. Siis siitä mikä on korvin kuultavaa tallennetta. Jos tallenteen sisältö(esim. death metal/black metal) on silkkaa jumalanpilkkaa ja rienausta, se tulee korvien kautta mieleen, ja ihmisen mieli saastuu siitä. Tästä on kysymys. Ei varsinaisesti cd tai lp levyjen materiaalista(muovia?) itsestään :D

Äänestä

Että esineissä on muka pahoja henkiä tai riivaajia !

Voisitteko näyttää sen asian RAAMATUSTA ???

Kun Jeesus ajoi riivaajia siitä eräästä riivatusta, niin eivät ne halunneet mihinkään elottomaan esineeseen, vaan elolliseen, ja pyysivät siis pääsevänsä sitten vaikka sikoihin !

Siis eivät pahat henget ja riivaajat pysty sitä elotonta esinettä hallitsemaan ja vallitsemaan, joten niiden olisi siten täysin hyödytöntä elottomiin esineisiin mennä !

Mutta te ylihengelliset vouhottajat, jotka siis näette henkiä ja riivaajia jopa elottomissa esineissä, niin NÄYTTÄKÄÄ RAAMTUSTA, että missä niin sanotaan ja opetetaan ???

Äänestä

1.Sam.16: 14. "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. 15. Niin Saulin palvelijat sanoivat hänelle: "Katso, Jumalan lähettämä paha henki vaivaa sinua. 16. Käskeköön vain herramme, niin palvelijasi, jotka ovat edessäsi, etsivät miehen, joka taitaa soittaa kannelta, että hän, kun Jumalan lähettämä paha henki tulee sinuun, soittaisi sitä, ja sinun olisi parempi olla." 17. Silloin Saul sanoi palvelijoillensa: "Katsokaa minulle mies, joka on taitava soittaja, ja tuokaa hänet minun luokseni". 18. Niin eräs nuorista miehistä vastasi ja sanoi: "Katso, minä olen nähnyt beetlehemiläisellä Iisailla pojan, joka taitaa soittaa ja joka on kelpo mies ja sotilas sekä ymmärtäväinen puheiltaan ja komea mies, ja Herra on hänen kanssaan". 19. Niin Saul lähetti sanansaattajat Iisain luo ja käski sanoa: "Lähetä minun luokseni poikasi Daavid, joka kaitsee lampaita". 20. Ja Iisai otti aasin sekä leipää, viinileilin ja vohlan ja lähetti ne poikansa Daavidin mukana Saulille. 21. Ja Daavid tuli Saulin luo ja rupesi palvelemaan häntä; ja hän tuli hänelle hyvin rakkaaksi ja pääsi hänen aseenkantajakseen. 22. Ja Saul lähetti sanan Iisaille ja käski sanoa: "Anna Daavidin jäädä minua palvelemaan, sillä hän on saanut armon minun silmieni edessä". 23. Niin usein kuin Jumalan lähettämä henki tuli Sauliin, otti Daavid kanteleen ja soitti sitä; silloin Saulin oli helpompi ja parempi olla, ja paha henki väistyi hänestä..."

1.Sam.16: 14. "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä..."
Herra ei ymmärtääkseni lähetä "demoneja" ihmisiin, koska Hän käski ajaa (käskeä ) niitä ulos Hänen Nimessään( Uuden Liiton aikana )
"Demonit "kulkevat , ja etsivät asuntoa, johon heillä on "oikeus" mennä, eli jotain on tapahtunut ihmisen elämän valinnoissa jotta se on mahdollista Mutta entä Herran lähettämä "tuomion henki" tottelemattomille? (Joh.3:36. "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."..")

Miksi tämä tapahtui Saulille "..."Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä..."? Tottelemattomuudestako Herran Sanalle? Näin tekstistä olisi ymmärrettävissä?
1.Sam.15: 22. "Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. 23. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana.".."

Matt.12:43. "Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. 44. Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. 45. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle.".." ( Kontekstin asiayhteys, epäusko Jeesukseen Kristukseen Jumalan lähettämänä Messiaana, joka teki "tunnustekoja" Jumalan Hengen voimassa ,Messiaan vastaanottaminen , tai sen kieltäminen.Tottelemattomuus Jumalan sanan ilmoitukselle )
JATKUU >>>>>>>>>>>

Äänestä
  • >>>>>JATKOA "....1.Sam.16: 14. "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.." ("...paha henki vaivasi häntä.." )
    Herran Hengessä elämisessä("elämä Hengen mukaan" ) on näkyvät seurauksensa, eli "hedelmänsä" , siis "Hengen hedelmät". Entä "tuomion hengen" seuraukset , eli "hedelmät"? Synnillä on "hedelmänsä", eli seurauksensa Room.6:20. "Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. 21. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema. 22. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä. 23. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme..."

    Entä muita "hedelmiä",seurauksia ? Epäraitis "uskonnollinen " elämä josta puuttuu Jumalan Sanalle kuuliaisuus 2.Tim.3: 13. "Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. 14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, 15. ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. 16. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, 17. että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut..."

    Saulin kohdalla ilmeni mm. viha Daavidia kohtaan.
    1.Sam.19: 9." Mutta Herran lähettämä paha henki tuli Sauliin, kun hän istui kotonaan keihäs kädessä ja Daavid soitteli. 10. Niin Saul koetti keihästää Daavidin seinään; mutta hän väisti Saulia, ja tämä iski keihään seinään. Daavid pakeni ja pelastui sinä yönä..."

    Saulin "profetointi" (mahdollisesti saman Herran lähettämä paha hengen( tuomion hengen ) vaikutuksesta ? Tekstissä 1.Sam.16: 14. "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.." Kirjoitetaan että tuo "paha henki "(tuomion henki?) ".. vaivasi häntä ", "ahdisti häntä" ?

    1.Sam.16: 14. "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä. (RK-käännös "paha henki ahdisti häntä" KR-92 käännös "..paha henki alkoi ahdistaa häntä"Biblia 1776-"..ja paha henki vaivasi häntä Herralta.."

    1.Sam.18: 10. "Seuraavana päivänä Jumalan lähettämä paha henki valtasi Saulin, niin että hän raivosi kotonansa; mutta Daavid soitteli, niinkuin muulloinkin joka päivä, ja Saulilla oli kädessänsä keihäs. 11. Niin Saul heitti keihään ja ajatteli: "Minä keihästän Daavidin seinään". Mutta Daavid väisti häntä kaksi kertaa..."

    1.Sam.19: 20. Niin Saul lähetti miehiä ottamaan Daavidia. Mutta kun he näkivät profeettain joukon hurmoksissa ja Samuelin seisovan johtamassa heitä, tuli Jumalan henki Saulin miehiin, niin että hekin joutuivat hurmoksiin. 21. Kun se ilmoitettiin Saulille, lähetti hän toiset miehet; mutta hekin joutuivat hurmoksiin. Ja Saul lähetti vielä kolmannet miehet, mutta hekin joutuivat hurmoksiin. 22. Silloin hän itse lähti Raamaan. Ja kun hän tuli sen suuren vesisäiliön luo, joka on Seekussa, kysyi hän: "Missä ovat Samuel ja Daavid?" Hänelle vastattiin: "He ovat Raaman Naajotissa". 23. Mutta kun hän oli menossa sinne, Raaman Naajotiin, tuli Jumalan henki häneenkin, niin että hän kulki hurmoksissa, kunnes tuli Raaman Naajotiin. 24. Silloin hänkin riisui vaatteensa ja joutui hurmoksiin Samuelin edessä; ja hän kaatui maahan ja makasi alastonna koko sen päivän ja koko sen yön. Sentähden on tapana sanoa: "Onko Saulkin profeettain joukossa?".."

    Saul ei "profetoinut profeettojen " joukossa, vaan makasi alastomana (ainoastaan tunika yllään) maassa. Teksti ei todista että hän olisi tehnyt tämän nöyryyttääksensä itsensä. Mitä sitten "profetointi "oli?

    Äänestä

>>>>>>>>>>>>>Saul ei "profetoinut profeettojen " joukossa, vaan makasi alastomana (ainoastaan tunika yllään) maassa. Teksti ei todista että hän olisi tehnyt tämän nöyryyttääksensä itsensä. Mitä sitten "profetointi "oli?

Äänestä

Musiikissa ei voi olla pahaa henkeä, vain jos koet vaikka sanat loukkaaviksi.
Näin joku vapaakirkkolainen sanoi muinoin että on p--leelle ja Jumalalle pyhitettyä musiikkia, kuitenkaan hän ei kokenut saavansa uskonnosta mitä halusi.
Olinko itse parempi kun olin onnellisempi, mene tiedä, tämä takertuminen yhteen asiaan mitä ei saa tehdä, se on p---leelle pyhitettyä.
Saat kuunnella mitä tahdot ja tehdä mitä tahdot, mutta et tuntoasi loukaten.
Paavali oli oikeassa, mikään ei ole epäpyhää itsessään.

Äänestä

En voi mennä minnekään koska koko maailma on paholaisen vallassa.

Äänestä

Dire Straitsin musiikissa ei mitään demoneita ole. Kuka sinulle tuollaista on väittänyt on itse demonien vallassa. Mistä uskot muusikon saavan inspiraationsa sävellykseensä, tai taidemaalarin maalaukseensa? Kyllä ne asiat tulevat jostakin korkeammalta valosta. Sibeliuskin näki väreinä sävellyksensä. Mikään ei ole periaatteessa pahaa, siis periaatteessa, vasta kun alamme uskoa asian olevan niin, niin silloin jokin muuttuu pahaksi uskomuksissamme olematta kuitenkaan paha.

Äänestä

Eiköhän tuon "maallisen" musiikin kuuntelukiellon taustalla ole vain että uskovat ostaisivat pelkästään herätysliikkeiden omien kustantamojen julkaisemia äänitteitä ja näin kustantamojen myynti pysyy paremmalla tolalla kuin jos joutuisivat kilpailemaan reilusti kaiken muun tarjolla olevan musiikin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LP-levyt kirjoitti:

Voisiko joku uskovainen uudestisyntynyt kertoa muutaman vastauksen. Minulle kertoi uskovaiset, että minun pitää hävittää kaikki "maallinen" , lp-levyt (siihen aikaan ei ollut cd.levyjä), kirjat. Jopa Dire Straitsin levyt. Koska niiden kautta pahat henget vaikuttavat! Niitä ei saa antaa kenellekkään, ei laittaa roskikseen kokonaisena vaan tuhota kokonaan! Miten on? Ne on mulla vieläkin ne lp-levyt. Jotenkin en ymmärrä asiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu