Pahimmat pelkoni ovat käymässä toteen.
"Jo kulttielokuvaksi muodostuneen Haihurrikaanin jatko-osa on valmis iskemään Suomen televisioon ja rikkomaan kaikki mahdolliset ennätykset! Sunnuntaina FOXilta klo 21.00 tuleva Haihurrikaani 2 - Toinen tuleminen oli Jenkeissä vielä suositumpi kuin ensimmäinen osa, Haihurrikaani.
Sunnuntaita odotellessa voi tänään katsastaa vielä kyseisen ykkösosan. Haihurrikaani-elokuvan pääosissa nähdään Suomessakin vierailluit Ian Ziering sekä takavuosien teinielokuvien tähti Tara Reid (kuvassa). Jos haluat ottaa osaa vilkkaaseen keskusteluun Twitterissä elokuvan aikana, käytä hashtagia #haihurrikaani
P.S. Haihurrikaani-faneille vielä tiedoksi, kolmas osa on jo tekeillä ja se ilmestyy ensi vuonna! "
(Naurua vatsalaukusta)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Faneille?
Kultti?
(Naurua vaahtokarkista)
An mun kaikki kestää, onneks tänää tulee kutvoselt Underworld: Rise of the Lycans