Kristittyjä surmattiin jumalanpilkasta Pakistanissa

Koraanin polttamisesta syytetty kristitty pariskunta Shahzad Masih ja Shama Bibi sekä heidän syntymätön lapsensa surmattiin Punjabissa Pakistanissa tiistaina, uutisoi esimerkiksi New York Times. Väkijoukon tappaman pariskunnan vaimo oli viidennellä kuulla raskaana.

Tapahtumaketjun alusta on olemassa erilaisia versioita, joista yhden mukaan pariskunnan lukutaidoton vaimo oli hävittänyt polttamalla appi-isänsä mustan magian amuletteja.

Tuhkan seasta oli väitetty löytyneen Koraanin paloja. Toisten tietojen mukaan pariskunnalla ja heidän työnantajallaan oli kiistaa rahasta, mistä syystä työnantaja keksi syyttää heitä jumalanpilkasta.

Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif kuvaili murhaa "rikokseksi, jota ei voi hyväksyä" ja vaati syyllisten rankaisemista. Hänen mukaansa Pakistanin valtion tulee aktiivisesti suojella maansa vähemmistöjä väkivallalta ja epäoikeudenmukaisuudelta."

Pakistanin jumalanpilkkalait ovat olleet useiden ihmisoikeusjärjestöjen huomion kohteena viime vuosina. Paitsi että lait itsessään ovat hyvin kiisteltyjä, niitä myös käytetään herkästi välineenä henkilökohtaisen kostoon ja ei-muslimien sortamiseen.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/5049/kristittyja_surmattiin_jumalanpilkasta_pakistanissa
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pakistan on muslimimaa.

Äänestä

Muslimimaissa todellisuutta. Pakistanissa kristitty ministerikin ammuttiin taannoin.

Äänestä

Samoin nuori kristitty tyttö, joka hoidettiin Englannissa.

Äänestä

Lue: Mitä länsimaiden tulee tietää islamista.

Äänestä

Kristityt vaarassa kaikissa muslimimaissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakistanissa kirjoitti:

Koraanin polttamisesta syytetty kristitty pariskunta Shahzad Masih ja Shama Bibi sekä heidän syntymätön lapsensa surmattiin Punjabissa Pakistanissa tiistaina, uutisoi esimerkiksi New York Times. Väkijoukon tappaman pariskunnan vaimo oli viidennellä kuulla raskaana.

Tapahtumaketjun alusta on olemassa erilaisia versioita, joista yhden mukaan pariskunnan lukutaidoton vaimo oli hävittänyt polttamalla appi-isänsä mustan magian amuletteja.

Tuhkan seasta oli väitetty löytyneen Koraanin paloja. Toisten tietojen mukaan pariskunnalla ja heidän työnantajallaan oli kiistaa rahasta, mistä syystä työnantaja keksi syyttää heitä jumalanpilkasta.

Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif kuvaili murhaa "rikokseksi, jota ei voi hyväksyä" ja vaati syyllisten rankaisemista. Hänen mukaansa Pakistanin valtion tulee aktiivisesti suojella maansa vähemmistöjä väkivallalta ja epäoikeudenmukaisuudelta."

Pakistanin jumalanpilkkalait ovat olleet useiden ihmisoikeusjärjestöjen huomion kohteena viime vuosina. Paitsi että lait itsessään ovat hyvin kiisteltyjä, niitä myös käytetään herkästi välineenä henkilökohtaisen kostoon ja ei-muslimien sortamiseen.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/5049/kristittyja_surmattiin_jumalanpilkasta_pakistanissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu