Tämän päivän (6.11.2004) Helsingin Sanomat kirjoittaa sivullaan A 17 seuraavasti:
Hollannissa paljastui radikaalien islamistien laatima tappolista
Poliitikkoja siirretty turvataloihin.
Bryssel. Elokuvaohjaaja Theo van Goghin raa'an murhan tutkimuksissa on paljastunut radikaali-islamistien tappolista, jolla on useiden islamia arvostelleiden poliitikkojen nimiä. Listalla olleita poliitikkoja on siirretty poliisien turvataloihin. Heidän joukossaan on muun muassa kansanedustaja Ayaan Hirsi Ali, syntyperältään somalialainen nainen, joka on kritisoinut islamia voimakkaasti. Tappolistalla on myös muun muassa Amsterdamin pormestari. Tilannetta perjantaina Brysselissä kommentoineen Hollannin pääministerin Jan Peter Balkenenden mukaan radikaalimuslimit joutuvat nyt Hollannissa erityistarkkailuun. "Niillä, jotka voivat käyttää tällaisia uhkauksia ja väkivaltaa, ei ole sijaa Hollannissa", Balkenende sanoi.
Van Gogh murhattiin hänen ohjaamansa elokuvan vuoksi. Elokuvassa van Gogh arvosteli naisten heikkoa asemaa islamissa. Elokuvan oli käsikirjoittanut tappouhkauksen saanut Hirsi Ali. Hollannin oikeusministeri lupaa turvallisuuspalveluun ja poliisin toimintaan enemmän varoja. Lisäksi poliitikot saavat henkivartijoita. Van Goghin murhan pelätään synnyttävän levottomuutta Hollannissa, jonka useissa kaupungeissa vierasperäisiä alkaa olla enemmän kuin kantahollantilaisia.
Hollannissa on keskusteltu jo pitkään siirtolaisten suuresta määrästä. Kansainvälistäkin huomiota sai pari vuotta sitten murhattu Pim Fortuyn, jonka vaalilauseen mukaan "Hollanti on täynnä". Aiemmin tänä vuonna laajaa keskustelua herätti myös suunnitelma, jonka mukaan maasta karkotettaisiin 26 000 laitonta siirtolaista. Van Goghin murhaajan, hollantilais-marokkolaisen Mohammed B:n epäillään kuuluvan islamilaiseen järjestöön, joka on uhkaillut hollantilaisia poliitikkoja kirjeillä.
Kirjeen on saanut niin ikään tappolistalla ollut kansanedustaja Geert Wilders. Kirjeessä Wildersiä haukuttiin "kirotuksi ja rumaksi koiraksi". "Vuorosi tulee pian -- Älä kuvittelekaan olevasi turvassa, koska nappaan sinut ja katkaisen kaulasi", kirjeessä uhattiin. Hollantilaisviranomaisten mukaan esimerkiksi Amsterdamissa ei ole vaikeaa rekrytoida muslimiterroristeja. Värväyksestä syytetään Amsterdamissa olevaa El Tawheedin moskeijaa, jonka imaamia vaaditaan nyt karkotettavaksi maasta. Van Goghin murhan ja ja julki tulleen tappolistan jälkipuinneissa Hollannissa on alettu puhua jo islamistien uskonsodasta, jihadista. "Jihad on tullut Hollantiin", totesi VDD-hallituspuolueen johtaja Jozia van Aartsen uutistoimistoille.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta muistakaa, että kaikki muslimit eivät ole terroristeja tai ääri-islamisteja.
Terrorismista on usan 911:n jälkeen tullut todellinen muotivillitys. Meinattiin täs äitin kans ruveta suunnittelemaan "I'm a terrorist" -t-paitoja. Semmosia tummanharmaita v-aukkoisia. Naisille tietysti kirjavia, ehkä raidallisia tai kukallisia lantiosta kapenevia malleja. -Olisivat kuumaa kamaa varsinkin ulkomailla wannabe- terroristien parissa.
Kannattaisi myös valmistaa halpoja tähtirättejä ja myydä niitä äärimuslimeille. Tusinan kun ostaisi, mukana saisi pullon sytysnestettä ja tulitikut.
Terrorismista on usan 911:n jälkeen tullut todellinen muotivillitys. Meinattiin täs äitin kans ruveta suunnittelemaan "I'm a terrorist" -t-paitoja. Semmosia tummanharmaita v-aukkoisia. Naisille tietysti kirjavia, ehkä raidallisia tai kukallisia lantiosta kapenevia malleja. -Olisivat kuumaa kamaa varsinkin ulkomailla wannabe- terroristien parissa.
"Hollantilaisviranomaisten mukaan esimerkiksi Amsterdamissa ei ole vaikeaa rekrytoida muslimiterroristeja. Värväyksestä syytetään Amsterdamissa olevaa El Tawheedin moskeijaa, jonka imaamia vaaditaan nyt karkotettavaksi maasta."
Kai USA nyt kaiken logiikan mukaan sitten hyökkää myös Hollantiin, tähän terroristien pesään?
"Kai USA nyt kaiken logiikan mukaan sitten hyökkää myös Hollantiin, tähän terroristien pesään?"
Ei nyt ihan noinkaan. USA luottaa siihen, että suuri ja mahtava Eurooppa saa terrorismin kuriin ihan omin neuvoin ja voimin. Koska muiden valtioiden asioihin ei saa puuttua, tapahtuipa valtiossa mitä tahansa, niin USA jättää Euroopan selvittelemään itse sitä mikä olisi paras konsti voittaa terrorismi. Kyllä EU ja YK saavat terrorismin kitkettyä ilman USA:n apuakin. Nämä mahtijärjestöt (EU ja YK) ovat niin tehokkaita, että ovat ilmeisesti jo saaneet Sudanin Darfurin väkivaltaisuudetkin loppumaan...