Olen käymässä läpi omaa pientä parisuhdehelvettiäni. Mieheni, jota rakastan ihan yli kaiken, petti minua jonkun täysin tuntemattoman ja omien sanojensa mukaan merkityksettömän ihmisen kanssa.
Hän katuu tekoaan, ja haluaisi jatkaa avioliittoa. Minäkin haluaisin, mutta en tiedä miten pystyn enää luottamaan.
Oletteko hyvät ihmiset kyenneet antamaan anteeksi? Mitä jos toinen kerran lupaa, ettei se ikinä enää toistu?
Hän katuu tekoaan, ja haluaisi jatkaa avioliittoa. Minäkin haluaisin, mutta en tiedä miten pystyn enää luottamaan.
Oletteko hyvät ihmiset kyenneet antamaan anteeksi? Mitä jos toinen kerran lupaa, ettei se ikinä enää toistu?
Vastaukset 13
Vanhimmat
vaikkei ehkä sinua helpota, niin on silti parempi, jos pettäminen on ollut merkityksetön kuin monta kuukautta kestänyt valehtelu ja sivusuhde, jossa on tunteet mukana.
Sano hänelle tunteesi suoraan ja puhukaa (tiedätkö mikä miehesi "ajoi" tällaiseen ratkaisuun? Onko hän hetkessä impulsiivisesti toimiva henkilö? -keskustelkaa syyt selviksi, jotta vastaavaa ei tapahtuisi uudestaan). Anteeksiantamus tulee ajan kanssa eikä tarvitse itseään siihen pakottaa, jos ei pysty. Samoin luottamus tulee ajan kanssa, ei samantien. Jos hän aidosti katuu tekemäänsä ja todella ymmärtää, miten paljon se sinua on loukannut (toivottavasti olet sanonnut tämän selvästi hänelle), niin sitten on mahdollista, ettei hän toista tyhmyyttään. Jotkut oppivat kantapään kautta, että tosiaankaan se ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Joka tapauksessa olen todella pahoillani puolestasi. Toivottavasti kuitenkin aika parantaa haavasi, päädyit sitten mihin ratkaisuun tahansa.
No joo, asia on sillä tavalla että yleensä nämä ketkä kulkevat vieraissa tekevät sen kyllä uudelleen. Mitä muuta hän voi sanoa sulle kuin että tuo toinen on merkityksetön? Niitä "merkityksettömiä" saattaa muuten olla useitakin.
Jos on kerran sen tehnyt se on helppoa myös toistekin.
Tiedän tapauksen jossa mies on tehnyt sitä jo pitkään ja useamman naisen kanssa. Vaimo on ilmeisesti onnellisen tietämätön kaikesta.
Olen yksi näistä "merkityksettömistä".
Niin, kyllähän ne aina ovat merkityksettömiä nämä pettämiset. Varmaan siinä naidessa toinen on niin merkityksetön, jopa kuvottava, mutta sitten kuitenkin sen verran merkityksellinen, että hänen kanssaan viitsii peuhata. Aikamoisia valeita sain aikanani kuulla. Olen tullut siihen tulokseen, että siitä toisesta naisesta on turha kysyä yhtään mitään. Sitä totta kai haluaisi tietää aivan kaiken, mutta vielä pitkän ajan kuluttuakin kiitän omaa entistä miestäni ettei hän suostunut kaikkea kertomaan. Asian kanssa eläminen on muutenkin ihan tarpeeksi vaikeaa ja kuvottavaa. Ja joka tapauksessa ne kuvaukset ovat valeita juuri tyyliin "olin niin humalassa", "en tunne mitään sitä naista kohtaan", jne.
Kannattaisi ketjun aloittajan tosiaan keskittyä miehensä kanssa pohtimaan syitä ja suosittelen kyllä ammattiapua. Itse en moisesta helvetistä olisi ikipäivinä selvinnyt ilman ammattiapua. Sekin riippuu tietysti ihmisestä.
Matka tulee joka tapauksessa olemaan hemmetin pitkä ja kivulias. Anteeksi pystyy antamaan, mutta vain oman itsensä takia. Näin itse koen. Mielestäni anteeksi on annettava joka tapauksessa ettei itse katkeroituisi. Aloittajan mies on mielestäni aika ratkaisevassa asemassa. Hänen olisi todella jaksettava taistella rakkaus ja luottamus itselleen uudelleen eikä siltikään tiedä voiko toinen enää jatkaa.
Minä sain tietää kaikkea ja jälkeenpäin kun sitä ajattelee niin siitä on pelkkää haittaa. En luota nyt enkä varmaan koskaan vaikka yhdessäollaankin
Mistä sitä ammattiapua sitten kannattaa hakea (pääkaupunkiseudulla)?
Naisellani oli muutaman kuukauden suhde, kun hän asui töiden takia toisessa maassa. Mutta olen silti yrittänyt jatkaa hänen kanssaan. Nyt runsaan vuoden jälkeen en ole enää varma, joten ulkopuolinen apu voisi olla vielä pelastus?
Vaikea sanoa sitä avun saantia varsinkin pääkaupunkiseudulla. Itse en asu siellä päin. Minulla oli se etu, jos sitä nyt näissä tilanteissa voi eduksi laskea, että nuorin lapsemme oli muutaman kuukauden jäädessäni yksin. Hoidettavanani oli kohtuu suuri talo lumitöineen jne., joten apua sain välittömästi ihan neuvolan kautta ohjattiin eteenpäin.
Voit koettaa kriisikeskuksia, kasvatus- ja perheneuvoloita, ... Niistä osaavat neuvoa ainakin eteenpäin.
Voimia sinulle!
Sehän siinä juuri ihmetyttikin, että tämä yhden illan ihastus oli niin merkityksetön. Ja kuitenkin sillä oli niin suuri merkitys, että koko meidän suhteen saattoi heittää menemään yhden yön takia... Ja taas jälkeenpäin, meidän suhde on niin merkityksellinen, että sen takia ollaan valmiita vaikka hakemaan kuu taivaalta.
Ainakin uskottelen itselleni, että terapia, jota käymme läpi on auttanut. Ja paljastuuhan sieltä asioita, joista mulla ei ollut aavistustakaan. Positiivisessa mielessä siis - ainakin ollaan opittu tuntemaan toisiamme paremmin hyvässä ja pahassa.
En tiedä tuosta anteeksiannosta. Mulla tämä homma toimi niin, että oli pakko saada tietää pienintä yksityiskohtaa myöten mitä tapahtui ja sitten jollain tavalla päästä tasoihin. Tiedän kyllä ettei tämä tapa reagoida ole paras mahdollinen... Toivottavasti kuitenkin selviämme. Tuntuu, että asia alkaa jollain tavalla jäädä taakse, vaikka tiedän, että unohtaa en voi ikinä. Ja pakostakin luottamus on mennyt pitkäksi aikaa, saa nähdä tuleeko ikinä enää takaisin.
Miten voi olla tunteeton kun harrastaa seksiä jonkun kanssa? En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Tekeekö hän niin myös sinun kanssa?
Minulla sama tilanne.. jotenkin vaan yritän pitää asian poissa mielestä mutta tulee kyllä kostamisen maku välillä suuhun. En aio vajota samalle tasolle!
... ja lupasin etten vajoa yhtä alas. Jotenkin se kostonhalu vain pulpahtelee pintaan kuitenkin, vaikka kuinka yritin järjellä ajatella, että se ei ratkaise mitään. Ja viime viikonloppuna sitten sanoista tekoihin - tosin en mennyt "niin pitkälle", mutta tarpeeksi paha kai on suudella toista miestä baarissa, vaihtaa puhelinnumeroita, jättää mahdollisuus tavata uudelleen?
Nyt kaduttaa, tietysti. Kuitenkin jollain tasolla sain asiaa päässäni työstettyä, ainakin tiedän miltä hänestä on tuntunut, kun on piehtaroinut syyllisyydentuskissa.
Mieheni petti minua pian kolme vuotta sitten. Päätettiin jatkaa, vaan jälkeenpäin ajateltuna se on ollut elämäni tähänastisesti suurin virhe. Joo toki, herää kostonhalu. No, itse pidättäydyin myös suuteluasteella, vaan sitä sitten sattui silloin sun tällöin humalassa (so what-fiiliksellä). No, seurasi omantunnontuskat ja myönsin mokani miehelleni. No, näin ollen roolit jotenkin kääntyivät päälaelleen ja koko mieheni pettäminen tavallaan jäi käsittelemättä. Vähitellen ahdistuin, katkeroiduin, erakoiduin ystävistäni (oli vaikeaa olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka tiesivät pettämisestä, jotenkin koin, että pitää esittää "meillä on jo kaikki hyvin"-roolia).
Nyt lähes kolmen vuoden jälkeen alan vähitellen saada tämän asian käsittelyä päätökseen, tosin jo pitkään olen pikemminkin käsitellyt pettämisen seurauksena tulleita "lieveilmiöitä", mm. yrittänyt saada itsekunnioitukseni takaisin (tyyliin mitä kaikkea saa tehdä minulle).
Eli todella vaikea tie on edessä. Minä luulin olevani vahva ihminen, vaan tämä prosessi vei kyllä voimat totaalisesti.
Kun nyt ajattelen mieheni tekoa, se ei enää tunnu miltään. Vaan kaikki siitä seurannut muu...vaikeaa. Voimia!
Paras ystäväni joutui vuosia sitten samaan tilanteeseen. Avioliitto oli onnellinen ja kaikin puolin toimiva, kukaan ei voinut ymmärtää miksi mies petti. Ystäväni selvitti suruissaan ja katkerana pienintä yksityiskohtaa myöten koko seikkailun, setvi asiaa miehensä kanssa ihan pohjia myöten, purki itseänsä samalla. Aikansa raivottuaan ja itkettyään hän päätti antaa anteeksi tämän yhden kerran ja heidän liittonsa kesti, kriisi oli heille kasvun paikka. Myöhemmin mies kuoli ennenaikaisesti ja ystäväni oli surun murtamanakin kiitollinen, että pystyi antamaan anteeksi ja sai vielä monta hyvää vuotta.
Vastaus taitaa löytyä jokaiselta itseltään, pitää uskoa siihen, miltä tuntuu. Voimia!
Luottamus on menny ja sitä on lähes mahdoton saada takaisin.
Jos se on kerran tehty niin miks ei toista kertaa?!?!