Se tekee sen vähitellen, hitaasti. Se sattuu.
Ennen oltiin me kaks. Meidän nimet sekoitettiin ja meistä puhuttiin koulussa harvoin erikseen. Häiriköitiin kaikki tunnit ja jos joku opettaja keksi laittaa meidät eri puolille luokkaa, virnuiltiin ja heiteltiin toisiamme kynillä. Ei kovin ihailtavaa, tiedän. Meillä oli hauskaa. Oltiin välillä ihan fiksustikkin. Mulla on ikävä sitä aikaa.
Sitten tutustuit paremmin niihin toisiin. Me ei oltu enää niin paljon yhdessä. Yhtäkkiä mulla ei ollutkaan enää paria kuviksen tunnilla. Ei se mitään. Tottakai sulla saa olla muitakin kavereita. Annoin sulle tilaa. Unohdit mut kokonaan. Jätit tulematta sovittuihin juttuihin ja vittuilit minkä ehdit. Aloin olla enemmän muiden kavereitteni kanssa. Olin sulle välillä kuin ilmaa ja välillä vaikutit mustasukkaiselta. Olit ristiriitainen. Et kuitenkaan enää ollut kiinnostunut mun asioistani.
Nyt puoli vuotta myöhemmin katsot minua välillä niinkuin ennen. Nään katseestasi mitä ajattelet. En kuitenkaan enää vastaa katseeseen samalla tavalla. Hymyilen vain. Olet aiheuttanut liian paljon tuskaa. Käyt kysymässä minulta mitä meillä on seuraavalla tunnilla. Vastaan, että fysiikkaa. Näen ilmeestäsi ja käytöksestä, että tahtoisit jäädä minun ja ystävieni luo, mutta katson sinua vain kylmän rauhallisesti mitään sanomattomalla ilmeellä. Ei enää. Olen pahoillani, mutta se satuttaisi liikaa. Tunnen sinua kohtaan yhtaikaa vihaa ja inhoa, mutta myös rakkautta. Välitän sinusta. Lähdet pois. Mietin mikset tule luokseni tunneilla, kun olen yksin? Vastaus on yksinkertainen: Et välitä. Koulu loppuu ja lähden kotiin. Haen tavarani naulakoilta. Käännyn ķoulun risteyksestä vasemmalle ja katson taakseni. Sinä tulet ulos ovesta ja vilkaiset minuun päin. Katseemme kohtaavat. Katseessasi on jotain outoa. En tiedä onko se surua vai kaipausta vai ihan jotain muuta. Kuin pyytäisin minua luoksesi. Mutta en jaksa enää yrittää. Vaikka minä välitän tiedän, ettei entiseen ole enää paluuta. Teit valintasi, etkä voi enää muuttaa sitä. Toivon että sinäkin ymmärrät sen. Ihmiset muuttuu. Sinä muutuit liikaa. En ole vihainen. Olen vain pettynyt. Hyvästi.
Ennen oltiin me kaks. Meidän nimet sekoitettiin ja meistä puhuttiin koulussa harvoin erikseen. Häiriköitiin kaikki tunnit ja jos joku opettaja keksi laittaa meidät eri puolille luokkaa, virnuiltiin ja heiteltiin toisiamme kynillä. Ei kovin ihailtavaa, tiedän. Meillä oli hauskaa. Oltiin välillä ihan fiksustikkin. Mulla on ikävä sitä aikaa.
Sitten tutustuit paremmin niihin toisiin. Me ei oltu enää niin paljon yhdessä. Yhtäkkiä mulla ei ollutkaan enää paria kuviksen tunnilla. Ei se mitään. Tottakai sulla saa olla muitakin kavereita. Annoin sulle tilaa. Unohdit mut kokonaan. Jätit tulematta sovittuihin juttuihin ja vittuilit minkä ehdit. Aloin olla enemmän muiden kavereitteni kanssa. Olin sulle välillä kuin ilmaa ja välillä vaikutit mustasukkaiselta. Olit ristiriitainen. Et kuitenkaan enää ollut kiinnostunut mun asioistani.
Nyt puoli vuotta myöhemmin katsot minua välillä niinkuin ennen. Nään katseestasi mitä ajattelet. En kuitenkaan enää vastaa katseeseen samalla tavalla. Hymyilen vain. Olet aiheuttanut liian paljon tuskaa. Käyt kysymässä minulta mitä meillä on seuraavalla tunnilla. Vastaan, että fysiikkaa. Näen ilmeestäsi ja käytöksestä, että tahtoisit jäädä minun ja ystävieni luo, mutta katson sinua vain kylmän rauhallisesti mitään sanomattomalla ilmeellä. Ei enää. Olen pahoillani, mutta se satuttaisi liikaa. Tunnen sinua kohtaan yhtaikaa vihaa ja inhoa, mutta myös rakkautta. Välitän sinusta. Lähdet pois. Mietin mikset tule luokseni tunneilla, kun olen yksin? Vastaus on yksinkertainen: Et välitä. Koulu loppuu ja lähden kotiin. Haen tavarani naulakoilta. Käännyn ķoulun risteyksestä vasemmalle ja katson taakseni. Sinä tulet ulos ovesta ja vilkaiset minuun päin. Katseemme kohtaavat. Katseessasi on jotain outoa. En tiedä onko se surua vai kaipausta vai ihan jotain muuta. Kuin pyytäisin minua luoksesi. Mutta en jaksa enää yrittää. Vaikka minä välitän tiedän, ettei entiseen ole enää paluuta. Teit valintasi, etkä voi enää muuttaa sitä. Toivon että sinäkin ymmärrät sen. Ihmiset muuttuu. Sinä muutuit liikaa. En ole vihainen. Olen vain pettynyt. Hyvästi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielipiteitä. Miten toimia? Pitäisikö antaa uusi mahdollisuus? Unohtaakko vain?
Kukaan halua kommentoida mitenkään? Mitä pitäisi tehdä? Antaa mahdollisuus? Ei ole edes pyytänyt. Pää räjähtää kun en tiedä mitä hän haluaa!
Miten sä saat ikinä tietää mitä se haluaa ellet tervehdi sitä ja kysy? Jos olisit sen saappaissa ja olisit hylännyt hyvän ystävän samalla tavalla ja huomannut miten yksinäiseksi ne virheet ovat saaneet sinut, niin kehtaisitko itse yrittää ottaa yhteyttä ja pyytää edes anteeksi? Aika moni ei kehtaisi, rakkaan ihmisen hylkääminen ja satuttaminen tuottaa suurta häpeää pohjimmiltaan hyväsydämmisillä ihmisillä. Jos hän on käyttätynyt kuten kuvailit, niin varmasti on jo tiedostanut että ansaitset parempaa, se on sitten eri asia uskooko hän tai sinä siihen että onko ystävyytenne toisen yrittämiskerran arvoinen ja oletteko valmiita siihen.
Ehkä en saakaan tietää, mutta koska olen aina nähnyt hänet todella vahvana ihmisenä uskon, että hänellä olisi pokkaa ottaa yhteyttä, jos hän sitä haluaisi. En vaadi häntä pyytämään anteeksi. Jos hän vain jotenkin osoittaisi välittävänsä. Olen muuutenkin aina ihaillut häntä ja hänen arvojaan. Ehkei hän olekaan niin rohkea, mutta kun hän ei tunnu olevan mistään epävarma. Mutta toisaalta hän ei näytä tunteitaan ja häntä saattaa pitää hyvin kylmänä ihmisenä, mutta tunsin hänet paremmin. Nyt en enää tiedä. Niin pitäisikö itse tehdä aloite. En tiedä pystynkö siihen. En tiedä enää, mitä hän ajattelee. En tiedä, miten lähestyä. Tämä on vaikeaa jo senkin takia, että minulla on yleensä hyvä ihmistuntemus, mutta hänestä en saa selvyyttä. Enkä tiedä onko tämä enää yrittämisen arvoista.
Olen itsekin kokenut valitettavan monta kertaa sen, että ystävä hylkää. Suurin osa ilman mitään ikävää taustalla. Ei varsinaista riitaa tai mitään pahaa, ajaudutaan vain eri suuntiin. On ollut huonojakin ystäviä, mutta heitä en kaipaa. En osaa antaa mitään neuvoa, itsekin hieman eksyksissä ystävyyden kanssa.
Ehkä itse tekisin niin, että odottaisin toisen tekevän jonkin lähentymisyrityksen, kun hän on kerran sitä etäisyyttäkin ottanut.
Varmaan sitten on vain katsottava, mitä tapahtuu. Jotenkin vain pelkään, ettei mitään. Ehkä tämä jääkin tähän. Tavallaan toivonkin sitä.
Kiitos vastauksista.
Tulipa surullinen olo tätä lukiessa :( Ootko varma ettei ystävälläsi oo joitain henk. koht ongelmia?
Minä aikoinaan erkaannuin ystävästäni eri kaveripiireihin, mutta muutaman vuoden tauon päästä ystävyys jatkui taas kun tapasimme sattumalta. Kokeile pystytkö samaan, muisteletko vanhoja vai toteatko että olette molemmat löytäneet parhaat?
Mustasukkaiset ihmiset eivät päästä irti taistelematta, Kokeilevat tai välinpitämättömät ajautuvat erilleen "koska se toinen ei välitä".
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/mustasukkaisuus/
Vahvistaa