http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/kummitushavainnot saivat selityksen katsotaanpas vahan terveenkin havaitsijan paakoppaan/a1026924
Kummitushavainnot saivat selityksen - Katsotaanpas vähän terveenkin havaitsijan pääkoppaan
Yliluonnollisten olentojen havainnot eivät ole yleensä näköhavaintoja, vaan vieraan henkilön läsnäolo on tuntemus. Nyt biologit ovat selittäneet, mistä tunne johtuu.
Biologit tekivät kokeita 12 henkilöllä, joilla oli neurologisia ongelmia. Kokeiden avulla tutkijat pystyivät rakentamaan robotin, joka pystyi aiheuttamaan vastaavanlaisia tuntemuksia myös täysin terveille ihmisille.
Tuntemus aiheutettiin keinotekoisesti lähettämällä sekavia liikesignaaleita aivoihin.
Kaksi tervettä ihmistä osallistui kokeeseen, jossa he kertoivat tunteneensa jonkun takanaan ja koskettavan heitä, kertoo Olaf Blanke Lausannen teknillisestä yliopistosta. Tunne oli niin häiritsevä, että he halusivat keskeyttää kokeen.
Sairaat koehenkilöt, jotka olivat kokeneet sekuntien tai jopa minuuttien pituisia läsnäolon tuntemuksista, kärsivät epilepsiasta, halvauksesta, migreenistä tai kasvaimesta.
Terveetkin ihmiset voivat kokea samanlaisia tuntemuksia tilanteissa, joissa liikesignaalien lähde jää hämäräksi. Silloin ihminen saattaa kokea oman ruumiin liikkeen toisen ihmisen ruumiina, ja haamuaistimus toisesta syntyy.
Tutkijat testasivat tätä teoriaa luomalla aivoja stimuloivan robotin. Laite onnistui saamaan koehenkilöt tuntemaan, että he kurottivat kätensä eteenpäin mutta koskettivatkin robotin avulla omaa selkäänsä. He tunsivat, että heidän selkäänsä kosketti toinen henkilö.
Tämä tuntemus on innoittanut mystistä ajattelua ja fiktiota. Tutkijat uskovat, että sama ilmiö saattaa selittää myös skitsofreenisiä hallusinaatioitakin.
-Voitte uskovaiset lopettaa sen olemattomiin olentoihin uskomisen ja huokaista helpotuksesta. Ei ole olemassa mitään kostonhimoista vihaista jumalaa eikä muutakaan henkimaailmaa. Kyse on omien aivojenne epätäydellisyydestä ja niiden toiminnan lyhytkestoisista häiriöistä.
Me ateistit olimme kaiken aikaa oikeassa, ei ole jumalaa eikä ole mitään henkiä. Maailma on tasa sellainen kuin millaisena tiede sen meille näyttää.
Henkiä ja Jumalaa ei ole: kummitushavainnoille selitys viimein
12
59
Vastaukset
Niin.
Minä ja silloinen miesystäväni oltiin joskus v 2004 talossa jossa oli tapahtunut lapsenmurha.
Siellä oli hirveä sekasotku ja lapsen kirja siinä. Minulle tuli mieleeni nimi Silja.
Yläkerran huoneeseen, jossa väitetty murha oli tapahtunut ei päässyt, sillä meille tuntemattomasta syystä rappuset olivat muuratun seinän takana. Seinä oli lisätty siihen jälkikäteen.
Jouduimme olemaan alakerrassa. Miesystäväni väitti ykskaks että lakana jonka hän oli ripustanut oven päälle tipahti itsekseen. Kun hän sanoi sen niin kynttilät jotka olin sytyttänyt sammuivat ilman mitään syytä.
Aivan kuin joku olisi puhaltanut ne sammuksiin.
Meille tuli äkkilähtö.
Mentiin sitten sieltä ystävien luo ja ne ystävät muistuttivat vielä tapahtumasta puhumalla keskenään Silja-nimisestä ihmisestä.
Tietenkin saattoi olla että veto sammutti sen kynttilän ja mies vain keksi lakanan putoamisen.
Asiasta on yli 10 vuotta ja muistikuvat hämäriä.
Mulle vaan jäi episodista tunne että siellä autiotalossa kummitteli.
Se muurattu seinä kummastutti. Yhdistettynä siihen että talo oli täysin kalustettu edelleen. Olkkarissa oli kauniit korituolit.
Ihmetyttää mitä talon omistajille oli käynyt kun talo oli sekaisin mutta kalustettu.
Aivan kuin sieltä olisi jouduttu lähtemään kiireellä pois.- buahahahaaa
Tutkijat uskovat sitä ja tätä höpöhöpö. Ei tämä "tieteellinen" artikkeli kumoa Jumalan olemassaoloa. Moni haluaa elää ateistina mutta kuinka moni haluaa oikeasti kuolla ateistina?
Moni elää uskovaisena elämänsä mutta uskon puute yllättää silloin kun kuolema alkaa kolkutella ovelle.
Silloin ei usko autakkaan.- buahahahaaa
auroraboreallis kirjoitti:
Moni elää uskovaisena elämänsä mutta uskon puute yllättää silloin kun kuolema alkaa kolkutella ovelle.
Silloin ei usko autakkaan.Sinähän se satutäti olet.
- esimerkiksi minä
Minä elän ateistina ja kuolen ateistina. Enkä edes pelkää kuolemaa, kävin sen mahdollisuuden jo läpi kun kuolema liippasi liiankin läheltä. Ei pelota enää ja olen sinut oman kuolevaisuuteni kanssa. Sensijaan kuoleman mahdollisuuden kohtaaminen muutti kyllä koko elämäni: en enää ajattele omaa elämääni vaan aloitin punaisella ristillä muiden auttamisen.
- buahahahaaa
esimerkiksi minä kirjoitti:
Minä elän ateistina ja kuolen ateistina. Enkä edes pelkää kuolemaa, kävin sen mahdollisuuden jo läpi kun kuolema liippasi liiankin läheltä. Ei pelota enää ja olen sinut oman kuolevaisuuteni kanssa. Sensijaan kuoleman mahdollisuuden kohtaaminen muutti kyllä koko elämäni: en enää ajattele omaa elämääni vaan aloitin punaisella ristillä muiden auttamisen.
Se on sinun valintasi.
- KTS (Ei kirj.)
auroraboreallis kirjoitti:
Moni elää uskovaisena elämänsä mutta uskon puute yllättää silloin kun kuolema alkaa kolkutella ovelle.
Silloin ei usko autakkaan.Aurora on oikeassa. Koko elämänsä vankkana uskovaisena eläneen usko saattaa kuoleman rajalla alkaa horjumaan ja panikoimaan.
Näin on käynyt jopa kuuluisille supersaarnaajille: "Onko siellä sittenkään mitään ja jos on, olenko sittenkään pelastunut!"
- näkemys tosta
Ateistia ei ole se on uskovaisten termi normaali ihmisestä, ennen nyky uskontoa ei varmaan sanottu kenestäkään et olet ateisti. Sitten kun juutalaiset omaksuivat tai keksivät jumalan.
Sittemmin uskon omaksuneet alkoivat käyttää sanaa "ateisti" niistä jotka eivät usko.- solvaamista
Kristityt uskovaiset kutsuvat kaikkia ei-uskovaisia alentavilla nimityksillä kuten ateisti, vääräuskoinen, jumalaton, uskoton, luopio, mielisairas, jne... ja näitähän riittää. Käytännössä sama asia kuin se kun muslimi kutsuu ateistia halventavasti kafiiriksi.
- ootko zombi
Ai! Sitten sinä olet kuollut, kun ei kerran henkiäkään ole. Mitä täällä kuolleet törttöilee? Ootko zombi?
- --$--
Sulla puhuu peräpää vielä pahanhajuisesti, ilman aivoja.
- jalojakoavain
Atesteija ei ole olemassa.En usko yhteenkään ateistiin!Ovat aina päätyneet uskomaan,että mikään ei ole sattumaa ja joku on saanut aina alkunsa jostakin.Jumalaan uskon ja Jumala uskoo minuun ja pärjään pääkoppani kanssa,enkä ole seonnut.Sairaanhoitajana olen pöpilässä nähnyt vuosikymenien aikana niin paljon ns.ateisteja,jotka loppujen lopuksi ovat tervehtyneet tulemalla uskoon ja sisäinen persoonallisuus on tasantunut.Ateisti syö lääkkeitä vaikka ei usko,että burana parantaa pään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1662981Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2922662Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751758Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e471655Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381530- 1221296
- 1031203
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141174Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3691113Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063