"Suomalaisten karut olot menneisyydessä tekivät heistä Euroopan älykkäimmän kansan, väittää syyskuussa julkaistu tiedeartikkeli".
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288763844947.html?ref=rss
Brittiläisen opetusalan TES-lehden mukaan tutkijat arvioivat suomalaisten korkean älykkyysosamäärän johtuvan historian vaikutuksista.
Jääkausi kohotti suomalaisten älykkyysosamäärää, koska älykkäät ihmiset ”selviytyivät muita todennäköisemmin ja pääsivät jatkamaan sukuaan”, artikkelissa arvioidaan.
Toinen suomalaisten älykkyyttä kohentanut hetki oli tutkijoiden mukaan pahat katovuodet ja niitä seurannut suuri nälänhätä 1600-luvun lopussa, jolloin väestöstä kuoli noin kolmannes. Artikkelissa arvioidaan, että ”varakkaat ihmiset ovat todennäköisesti muita älykkäämpiä” ja että nälkäkatastrofi koetteli etenkin vähäosaisia.
Samankaltainen vaikutus oli tutkijoiden mukaan myös Suurella Pohjan sodalla (1700–1721), jossa suuri määrä köyhistä oloista olleita nuoria suomalaismiehiä sai surmansa.
Myös se, että teollistuminen saapui Suomeen Euroopan mittapuussa myöhäisessä vaiheessa, kohotti tutkijoiden mukaan Suomen väestön älyä. Artikkelin mukaan teollistumisen mukana tulleet kansanterveyden edistysaskeleet vähensivät varakkuuden merkitystä selviytymiselle, mikä laski keskimääräistä älykkyyttä.
Artikkelin mukaan merkki suomalaisten muita eurooppalaisia korkeammasta älykkyysosamäärästä on Suomen koululaisten menestys Pisa-tutkimuksissa.
Artikkelissa pohditaan, miksi tästä huolimatta suomalaisten nobelistien määrä on vähäinen. Selityksenä asialle esitetään suomalaisten miellyttävyyttä ja tunnollisuutta, jotka parantavat koulutuksellista menetystä, mutta tukahduttavat artikkelin mukaan neroutta ja luovuutta.
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288763844947.html?ref=rss
Brittiläisen opetusalan TES-lehden mukaan tutkijat arvioivat suomalaisten korkean älykkyysosamäärän johtuvan historian vaikutuksista.
Jääkausi kohotti suomalaisten älykkyysosamäärää, koska älykkäät ihmiset ”selviytyivät muita todennäköisemmin ja pääsivät jatkamaan sukuaan”, artikkelissa arvioidaan.
Toinen suomalaisten älykkyyttä kohentanut hetki oli tutkijoiden mukaan pahat katovuodet ja niitä seurannut suuri nälänhätä 1600-luvun lopussa, jolloin väestöstä kuoli noin kolmannes. Artikkelissa arvioidaan, että ”varakkaat ihmiset ovat todennäköisesti muita älykkäämpiä” ja että nälkäkatastrofi koetteli etenkin vähäosaisia.
Samankaltainen vaikutus oli tutkijoiden mukaan myös Suurella Pohjan sodalla (1700–1721), jossa suuri määrä köyhistä oloista olleita nuoria suomalaismiehiä sai surmansa.
Myös se, että teollistuminen saapui Suomeen Euroopan mittapuussa myöhäisessä vaiheessa, kohotti tutkijoiden mukaan Suomen väestön älyä. Artikkelin mukaan teollistumisen mukana tulleet kansanterveyden edistysaskeleet vähensivät varakkuuden merkitystä selviytymiselle, mikä laski keskimääräistä älykkyyttä.
Artikkelin mukaan merkki suomalaisten muita eurooppalaisia korkeammasta älykkyysosamäärästä on Suomen koululaisten menestys Pisa-tutkimuksissa.
Artikkelissa pohditaan, miksi tästä huolimatta suomalaisten nobelistien määrä on vähäinen. Selityksenä asialle esitetään suomalaisten miellyttävyyttä ja tunnollisuutta, jotka parantavat koulutuksellista menetystä, mutta tukahduttavat artikkelin mukaan neroutta ja luovuutta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Älykkyys pidettävä suvusa,Olen lapsillenikin korostanut,että etsivät puolison korkea koulu piireistä. Kyllä henkilö kuntaan vaikka huolto miehiin pitää suhtautua kohteliaasti,mutta tietty etäisyys on oikeastaan sivistystä.
Näin on. Suvusa on oltava älykyytä ja yhdys sanat eivätsiihen kuulu...
Eikä välilyönti pilkun jälkeen ;) Mutta kirjoittaja "eno" ei tuhlaakaan älykkyttään täällä! Täällä kannattaa jakaa tyhmyyttään ilmaiseksi! Fiksu mies.
Suomi euroopan banaani valtion kansaa , tyhmää sakkia, kaikki kehitys tullut muualta
JÄLKIJUNASSA TULLUT KIRJOITUS! Tuohan on ollut tiedossa jo iät ajat, minunkin tiedossa jo kymmenien vuosien ajan. ITSESTÄÄNSELVYYKSIÄ ja joa -50 luvun koulukirjoissa olleita "uutisia" kerrotaan näköjään "aivan uutena tietona", heh-heh.
Perustuu pitkälti siihen, että eläminen tuollaisen idän sontaläjän naapurina pitää aistit terävässä kunnossa.
”Perustuu pitkälti siihen, että eläminen tuollaisen idän sontaläjän naapurina pitää aistit terävässä kunnossa.”
Sitten tuli tyhmät kokoomukselaiset valtaa, näyttöjä on suomen talous on kuralla.
Lännen läskiperseen nuoleminen on tyhmistänyt kokoomukselaiset.
Tama valehtelu!
Jokainen ihminen tietaa etta Somalia maailman alykkain kansa.
Samoilla perusteilla kuin täi on älykkäin eläin.
Täin saa hävitettyä hiuksista.
Em. mainittua sakkia ei saa hävitettyä Helsingistä.
Koska hyysäys, koska kela, koska vapaamatkustamisen salliminen.
http://www.ilkka.fi/uutiset/kulttuuri/cat-stevens-on-taas-ok-yusuf-islamille-1.1715448
Nobelit eivät sinänsä todista juuri mitään. Ensinnäkin ruotsalaiset jakavat niitä höveleimmin itselleen ja sukulaiskieliään puhuville maille. Toiseksi, näin pienessä maassa varianssin merkitys on suuri. Eli JOS tiedenobelit todella annettaisiin ne kaikkein parhaiten ansaitseville, varianssin vaikutuksesta niiden määrä saattaisi Suomessa olla mitä vain vaikkapa 0 ja 15 väliltä.
Tieteelliset ansiot onkin parempi laskea ihan muilla mittareilla. Tässäkin sorrutaan helposti ansaan, että arvostetaan jotain poliittista "tiedettä", kuten sosiologian loputtomia pamfletteja tai psykologiaa "kvalitatiivisine" "tutkimuksineen" yhtä korkealle kuin luonnontieteitä tai merkittävimpiä soveltavia luonnontieteitä. Eli kannattaisi mitata vain niitä.
Parannusta tuloksiin saataisiin nopeasti seuraavasti: Tärkeimpänä täyskäännös maahanmuuttopolitiikassa.
Toiseksi, lukioihin kaikille pakolliseksi pitkä matematiikka. Kyllä siitä läpi pääsyn verran pitää jokaisen lukion suorittavan pystyä pusertamaan... Kolmanneksi, tasokurssit takaisin peruskouluihin (vars. näin mamusekoilun aikana). Joka tasolta voisi päästä lukioon, mutta arvosanoissa käytetään helpommilta tasoilta sitten korjaustekijää.
Neljänneksi, häiriköt pois peruskoululuokista omille luokilleen (näin mamusekoilun aikana varsinkin) ja pahimmat omiin kouluihinsa sekoilemaan. Viidenneksi, valtakunnalliset tasokokeet 9. luokalle, koska hyvän koulun kahdeksan oppilas voi olla parempi kuin huonon koulun kympin oppilas - ja lisäksi pärstäkerroin, rotu ja sukupuoli vaikuttaa numeroihin paljon (opettajat velvoitetaan antamaan keharimamuille 1-2 numeroa parempi arvosana kuin ansaitsevat, ja lisäksi tytöt saavat osaamiseensa nähden paremmat numerot kuin pojat). Eli lukioihin ym. jatkoon valinnat ovat nykyisin todella epätasa-arvoisia.
Jotkut tyhmät taas heikentää suomalaisten älyä, jakamalla rasiaansa tummalle heimolle ja kehtaa sen jälkeläisen vielä synnyttää geeneiltään heikkompi älyisemmän suomessa.
Suomalaiset saadaan kehumalla maksamaan brittien EU-maksut ja painamaan kolmessa vuorossa hyvien veljien parhaaksi.
Tarkoittaako tuo, että olemme liittyneet tyhmien unioniin?
Noiden epätieteilijöiden, kuten uskontoantropologi (sosiologiaa, mikä on varsinkin viime vuosikymmenet ollut strukturalismin läpikotaisin kalvama epätiede, eli sosialistien poliittisia pamfletteja - siis mielipidekirjoituksia - esitettynä muka tieteenä) Edward Duttonin ja psykologien ei kannattaisi yrittää tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä asioista, joita eivät kykene ymmärtämään, ja joihin heillä ei ole koulutusta, kuten genetiikka.
Muutenkin jopa perinteisestä genetiikasta tulee jatkuvasti uutta mullistavaa tietoa - puhumattakaan epigenetiikasta, joka on vasta v. 2000 paikkeilla keksitty genetiikan alue.
Summa summarum: jonkin yksittäisen haploryhmän perusteella ei kannata varsinkaan epätieteilijöiden (kuten muidenkaan maallikoiden) yrittää tehdä johtopäätöksiä asioista, joiden analyysi asiantuntijoidenkin joukossa on vasta alkutekijöissä. Kuten vaikkapa mitkä geenit vaikuttavat impulsiiviseen väkivaltaan tms. (näitä kun on useita). Tämä viimeinen erityisesti Duttonille vinkiksi, hän kun on tuossakin valitettavasti syyllistynyt maallikon virheellisiin päättelyihin, ja niiden esittämiseen suomalaisessa ja brittilehdistössä.
Ainakin täällä on Euroopan tyhmimmät poliitikot. Eiköhän loput ole keskitasoa.
Epigeneettiset muutokset todennäköisesti nostavat älykkyyttä varsin nopeasti ravitsemuksen parantuessa (johonkin rajaan asti, jonka määrää luonnonvalinnan aikaansaama "normaali" genetiikka, jossa muutokset ovat huomattavasti hitaampia), jos väestön ravinto on ollut heikkoa - kuten Suomessa oli tuonne 60-luvun lopun tienoille asti.
Tässä koulun ruokalista vuodelta 1965:
http://img.yle.fi/uutiset/etela-karjala/article6992642.ece/ALTERNATES/w580/Koulun ruokalista 60-luvulta
Suuret ikäluokat söivät vielä heikkoa ravintoa sodan jälkeisinä köyhinä vuosina, mutta ahkeran työnsä ansiosta mahdollistivat omille lapsilleen aivan eri tasoisen ravinnon niin kotona kuin kouluissa, jossa 60-luvulla siirryttiin makaroonivellipöperöistä paljon parempaan ravintoon. Lapsille alettiin noina aikoina myös antamaan D-vitamiinia (aivan elintärkeää näillä leveysasteilla) - muuten suomalaisia nykysuosituksia paljon korkeammilla annoksilla - kuten myös C-vitamiinia (kutsuttiin askorbiiniksi tuohon aikaan) ja kalsiumia. Joskus valitettavasti myös kalanmaksaöljyä... (kammottava maku liiallinen A-vitamiini)
Varsinkin Hollannissa kansan ravitsemus on ollut aivan toisella tasolla jo 1600-luvulta asti, Hollannin noustua maailman rikkaimmaksi maaksi mm. juustokauppansa ansiosta, mikä luultavasti nosti väestön älykkyyttä huomattavasti Suomea varhemmin. Vastaavasti vaikkapa Ruotsissa on vauraus ollut aivan eri tasolla kuin Venäjän vainoista kärsineillä suomalaisilla, ja siten myös ravitsemus. Ennen Venäjän miehitystäkin Suomi Ruotsi-Suomen periferiana sai vaurauksista vain pieniä rippeitä.
Näin nk. Flynnin efekti (kiistelty), eli älykkyyden nopea nouseminen modernilla ajalla, voitaisiin selittää ravitsemuksen parantumisella ja epigenetiikalla, ja viime aikojen älykkyyden nousun pysähtyminen ja jopa aleneminen mm. Britanniassa, kehitysmaalaisten kiihtyvällä maahanmuutolla.
Tämän Suomeenkin saapuneen eurooppalaisten väestönvaihdon myötä älykkyyden nouseminen onkin siis vaihtumassa sen laskemiseen, ja Euroopan merkitys koko modernin tieteen, kulttuurin ja sivilisaation kehtona on muuttumassa luisumiseen kohti kaaosta, mitä näemme muslimi- ja Afrikan maissa, mitkä ovat ne alueet joista Euroopan alkuperäisväestöä kehitysmaalaisiin vaihdetaan. Muistetaan myös, että öljyä Euroopassa on lähinnä Norjassa (ja Venäjällä niiltä osin kuin sitä Eurooppaan kuuluvana voi pitää).
Älykkyydellä ei paljoa tee jos ei ole muuta sivistystä.
Niin, mitä sitten sivistyksellä tarkoitatkaan (vaikkapa "arvostetun" kaunokirjallisuuden lukeminen on monen mielestä sivistystä, mutta eipä taiteen eli viihteen runsaasta kulutuksesta mitään hyötyä ole kuin niille, jotka siitä tulonsa saavat - nautintoa siitä toki on, jos se omaa makua miellyttää).
Älykkyydestä on monenlaista hyötyä, mitä ei em. tyyppisestä "sivistyksestä" ole. Paitsi että vaativista opinnoista on sen avulla mahdollista suoriutua (toki ahkeruutta vaaditaan silti), myös vaativista työtehtävistä ja ylipäätään kaiken inhimillisen toiminnan ongelmista suoriutumisessa älykkyydestä on apua.
Tietenkään älykkyys ei sitä korvaa, että hoitaisi opiskelut kuntoon. Tai sitä, että jonkin yhteiskuntaa hyödyttävän alan sijaan opiskelee jotain yhteisölleen hyödytöntä tai jopa vahingollista alaa (tällaisena vaikkapa sosiologia, tuo sosialististen poliittisten pamflettien muka tutkimuksina tehtailuun keskittyvä pseudotiede).
Sivistys liittyy yleensä siihen, että älyä käytetään elämälle positiivisiin tarkoituksiin. Pelkkä äly saattaa johtaa liian itsekkäisiin ja jopa eritavoin vahinkoa aiheuttaviin ratkaisuihin. Esimerkiksi monet tämän ketjun kommenteista kertovat heikosta sivistyksen tasosta. En tiedä liittyykö siihen heikko älykkyys, mutta väittäisin, että se korreloi jollakin tasolla näiden karkeiden möläytysten kanssa.
""Nobelit eivät sinänsä todista juuri mitään. Ensinnäkin ruotsalaiset jakavat niitä höveleimmin itselleen ja sukulaiskieliään puhuville maille. ""
Kuten? Unkari 12, Etelä-Afrikka 11, Venäjä 26, Puola 16, Japani 22, Israel 12 jne
Suomi 4 palkintoa, joista AIV-rehupalkinto kemian palkintona oli Talvisota lahjaa kuten Sillanpään kirjallisuuskin. (Muurahaishappoa käytettiin rehun säilömiseen Saksassa jo 1800-luvulla)
Toisaalta Ragnar Arthur Granit oli Ruotsin kansalainen vuodesta 1941 ja kuittasi palkintonsa fysiologiasta Ruotsin kansalaisena 1967. Ketä jää älymystöä jäljelle - Ahtisaari :)
""Toiseksi, näin pienessä maassa varianssin merkitys on suuri. Eli JOS tiedenobelit todella annettaisiin ne kaikkein parhaiten ansaitseville, varianssin vaikutuksesta niiden määrä saattaisi Suomessa olla mitä vain vaikkapa 0 ja 15 väliltä.""
Jaa että varianssin perusteella - oletko trolli?
Kysymys on vain siitä, että suomalaiset ovat teorian kysymyksissä epäluovaa kansaa. Tekniikka on toki suomalaisten hanskassa - kunhan joku ensin keksii perustat. Itse asiasssa sama ongelma näyttäisi olevan aasialaisilla - väkilukuun verraten vähän nobeleita.
ps. Älykkyys siten kuin sitä mitataan on eri asia kuin luovuus.
Et ymmärrä varianssin käsitettä.
Etkä näköjään edes sitä, että luettelemistasi maista osalla on vähemmän nobeleita per capita kuin Suomella, esim. Japanilla ja Venäjällä, ja taitaa tuossa olla muitakin...
Voisiko sisäsiittoista suomalaista geeniperimää korjata tuomalla maahan Afrikan tyhmintä kansaa?
Suomalainen geeniperimä ei ole sisäsiittoista, sillä tuota nimitystä käytetään silloin, kun esim. serkusavioliittojen (muuten, muslimeille uskontonsa mukaan ideaalinen avioliitto on serkun kanssa - ja muslimimaissa serkusavioliittojen osuus vaihtelee reilusta 20% yli 80%:iin) seurauksena tuloksena on haitallisia vaikutuksia, kuten perinnöllisten tautien yleistyminen, älykkyyden madaltuminen tai esim. impulssikontrollin heikentyminen ja impulsiivisen väkivallan yleistyminen.
Leena Palotien mukaan suomalaisten suhteellisen erillään asumisen myötä meillä on osittain erilainen perinnöllisten tautien kirjo kuin Keski-Euroopassa, mutta ei huonompi tai parempi.
Ja älykkyyden suhteenhan meillä on siis asiat peräti parhaiten koko Euroopassa (juu, muutamia pisteitä parempi kuin seuraavaksi parhaissa maissa, mutta kuitenkin...).
Suomessa on aina noudatettu sääntöä, että omalta kylältä ei naida - paitsi tietenkin jos sen kyläläisen suku on muualta kotoisin. Koskee serkkujen lisäksi meillä yleensä myös kauempia sukulaisia.
Islannissahan on vielä paljon pienempi väestö, eikä sielläkään ole sisäsiittoisuuden ongelmia. Toki joutuvat olemaan erityisen tarkkoja siellä, ja nykyäänhän heillä on jopa "äly"puhelinsovellukset, joilla selvittää tuttavuuden sukulaisuus vaikkapa baarissa. Onnistuu soveltuvilla puhelimilla ihan koskettamalla puhelimella toista (puhelinta siis :).
Mun mielestä suurin osa suomalaisista on helvetin tyhmiä. Älykkyys ei takaa käytöstapoja ja muiden kunnioitusta eikä järjen käyttöä. Ei ajatella omilla aivoilla vaan ollaan lampaita ja uskotaan kaikki propaganda mitä iltalehti syöttää ja katotaan jotain vitun salkkareita muna huurussa ja äänestetään kokoomusta ja ajetaan skodalla koska kaikki muutkin tekee niin. Munattomia paskoja. En pidä itteeni mitenkään erityisen älykkäänä mutta joskus vaan masentaa ja vituttaa miten typeriä täällä Suomessa ollaan.
Toivottavasti huomasit epä-älykkyyseti ihan itse ?
Tämän tutkimuksen uskottavuus on mielestäni heikohko. Siinä älykkyyttä käsitellään yksinomaan geeniperimän lähtökohdista, ajatuksena että Kansan älykkyys nousee kun evoluutio tappaa typerykset.
Mutta kun 1900 luvulla evoluutio ei tapa typeryksiä, ja eikö suomalaisten älykkyyttä sitten nosta millään tavalla koulutusjärjestelmämme ? Tulleeko meistä siis neroja jos lopetamme turhan koulunkäynnin ja ammuttakoon kussakin kylässä joka viikkoa alueen typerin ? (Joudumme ottamaan evoluutio karsimisen omiin käsiimme, koska enää typerät eivät kuole)
Jos joutuisin arvaamaan syyn Suomen menestymiseen kansainvälisissä testeissä, niin löisin vetoa kyllä tasa-arvoisen yhteiskuntarakenteemme puolesta, jossa sekä köyhät että varakkaat voivat opiskella, joka johtaa koko Kansan kapasiteetin käyttöön suuremmassa mittakaavassa kuin vertailuryhmän Eurooppa, jossa varakkuudella on ollut merkitystä koulutukseen pääsyyn.
Evoluutio toimii siis myös toisinpäin. Voisiko ajatella että Eurooppa on tyhmistynyt yksityiskoulujen vuoksi, koska sinne ei pääse köyhä nero, mutta materiaali kootaan varakkaista keskinkertaisuuksista ? Eli Suomi ei kehitykään positiivisesti, vaan ero selittyy Euroopan negatiivisella kehityksellä ?