Nyt oikeasti

Olisitte ihmiset onnellisia, että voitte ylipäätään edes tehdä töitä.
Palkka pitää maksaa tunti tunnista, ylityökorvaukset joutavat tällä hetkellä romukoppaan.
Jokaisen ihmisen pitäisi henkilökohtaisesti neuvotella oma palkkansa, eli palkka sille tasolle että pitkää päivää on mielekästä tehdä.

Ammattiliittojen aika on varmasti ollut aikanaan, mutta nykymuodossaan ne ovat erittäin kallis taakka suomelle.

Myönnän kirjotukseni olevan hieman provoilua, mutta maailma muuttuu ja ehkä asiat ovat joskus toisin.
2211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työntekijä tekee meillä ilmaiseksi ylitöitä ja toi sukulaisensakin, pomon suostumuksella tietenkin, kyttäämmään niitä työntekijöitä joille riittää työn tekeminen työajalla.Eli omena ei todellakaan putoa kauas.

Äänestä

Työntekijäliitot ovat aina neuvottelleet työnantajaliittojen kanssa amattialojen vähimmäispalkat ja muut asiat. Paikallisesti voi sitten itse neuvotella työnantajan kanssa vaikkapa palkkansa paremmaksi. Tätähän se yksi läskinaama nyökyttelijä on telkkarissakin vaatinut, että paikallisesti täytyy voida sopia palkat. No nyt kun molempien puolien liitot ovat yhdessä sovussa neuvotelleet valmiiksi pohjat, niin siitä on helppo paikallisesti yrittää parantaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2000luku kirjoitti:

Olisitte ihmiset onnellisia, että voitte ylipäätään edes tehdä töitä.
Palkka pitää maksaa tunti tunnista, ylityökorvaukset joutavat tällä hetkellä romukoppaan.
Jokaisen ihmisen pitäisi henkilökohtaisesti neuvotella oma palkkansa, eli palkka sille tasolle että pitkää päivää on mielekästä tehdä.

Ammattiliittojen aika on varmasti ollut aikanaan, mutta nykymuodossaan ne ovat erittäin kallis taakka suomelle.

Myönnän kirjotukseni olevan hieman provoilua, mutta maailma muuttuu ja ehkä asiat ovat joskus toisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu