Hei kaikki,
Olen kohta jo seurustellut puolisen vuotta tukholmassa asuvan naisen kanssa. Aina kuitenkin näyttää olevan että välimatkamme ollessaan yli 600km löytyy aina ongelmia. Onko ongelmat yleiset kaukosuhteissa vai ei?
-Viz-
Kaukosuhde aina ongelmallinen?
4
1682
Vastaukset 4
- lumienkeli
meillä on kyllä toiminut oikein hyvin, eikä ole suuria ongelmia, joskus tuntuu vaan et on paha olla yksin, mut kun ei halua ketään muuta kuin sen reilun 600 km päässä asuvan viereensä...
millaisia ongelmia teillä on? - janna
Olemme seurustelleet nyt neljä vuotta. Aikaisemmin ei ongelmia juuri ollut, mutta kun asuin puoli vuotta Saksassa niin johan ongelmia kasaantui. Hermot olivat kireällä kun ei voinut soittaa kovin usein. Sähöpostit eivät kaikkea korvanneet. Lisäksi kun olin viettänyt pari viikkoa puhuen vain saksaa, suomenkielen taitoni rappeutui jotenkin niin että aloin ymmärtää kaiken kirjaimellisesti. Väärinkäsityksiä tuli helposti eikä niiden setviminen ollut helppoa kun toinen oli niin kaukana. Kestettiin kumminkin ja nyt kaikki on hienosti.
- Easyl
Elin kaukosuhteessa kolme vuotta. Muut eivät uskoneet, että juttu toimii. Itsestä se on kiinni toimiiko suhde vai ei.
Kuinka kauan olette seurustelleet?
Onko seurustelu vakavaa?
Onko jommalla kummalla mahdollisuus muuttaa toisen luokse?
- Ripste
pitäisi ongelmia tulla ja olla jos molemmat vain uskovat suhteeseen ja luottavat toisiinsa. Tämä on sinisilmäisen suomalaisen naisen mielipide :)
Itselläni ainekin on ollut jo reilun vuoden ajan mies Turkissa ja välimatkaa meillä on siis n.3000km. Käyn siellä niin useasti kuin pääsen, eli n. 2 kk välein. Puhelinlaskut on kasvanut pilviä hipoviksi niin puolin kuin toisinkin. Onhan se tiukkaa aina välillä, koska ainekin omalla kohdallani vielä tutut ja tuntemattomat jaksavat jauhaa siitä kuinka mitä tahansa voi toinen tehdä "toisella puolella maapalloa". Tähänkään ei auta kuin puhdas luottaminen toiseen. Meillä tämä ainekin toimii.... ;)
Ehkä jokin kaunis päivä asiat muuttuu niin, että voin elää kumppanini kanssa samassa maassa.
Eli toisin sanoen kyllä kaukosuhteessakin voi elää. Joskus kun se oma kulta vain sattuu löytymään kauempaa kuin samalta paikkakunnalta. Rankempaa se henkisesti aina on olla kaukana toisesta mutta kyllä sitä kestää... Hyvää jatkoa kaikille ketkä kaukosuhteessa elävät :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25720- 153717
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98692Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61562
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34508- 39445
- 57435
- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25417sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74402- 53399
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397- 40397