SInkkumarkkinoilla ollessani alan ymmärtää miksi jotkut, kivannäköisetkin miehet ovat sinkkuja. Olen tutustunut moniinkin jotka päälle päin ovat mukavan oloisia, mutta paremmin tutustuttua ei jää epäselväksi miksei kukaan nainen ole huolinut.
Eräs oli kuin jokin riivattu takiainen, tutustumistapa oli typerä kysymyksillä pommittaminen 24/7, kännykkä piippasi viiden minuutin välein viesteillä "Mikä sun lempiruoka on? Mikä sun lempiväri on? Juotko kahvia vai teetä? Puna- vai valkoviini? Baari vai koti-ilta? Kissa vai koira? Leffamaku? Oletko aamu vai iltaihminen? Kerro lisää? Kerro sun luonteesta? Kerro sun vapaa-ajanviettotavoista?" jne. jne. jne., ikään kuin tutustuminen toiseen ihmiseen olisi jotain kysymysleikkiä eikä aitoa tutustumista ja ajanviettoa toisen kanssa, siinähän ne vastaukset kysymyksiinkin vähitellen selviää kun toisen oppii aidosti tuntemaan. Alkoi sen verran ahdistamaan että pistin jutun poikki.
Eräs toinen mies taas harrasti mitä ärsyttävintä läpänheittoa jolla korosti itseään ja vähätteli minua. Olen huumorintajuinen ja osaan nauraa itselleni, mutta jos toisen kanssa kommunikointi on pelkästään sitä, että joka käänteessä pitää tuoda esille kuinka hän on parempi kaikessa (ihan perus äijä jonka luulot itsestään ylittivät ronskisti todellisuuden), niin kyllä aika nopeasti sammuu mielenkiinto. Ei voi toiselle edes sanoa että "olipas mulla tänään huono päivä, masentaa suorastaan" kun vastauksena on "hahah, mullapas ei!". Ei sellaista jaksa kokoajan, etenkin jos oikeasti jokin asia harmittaa ja toisella on kaikissa tilanteissa tuollainen "haha, mullapa menee paremmin kuin sulla kun olen niin mahtava ihminen!" -asenne. Mies varmaan luuli että korostaessaan omaa kuviteltua "paremmuuttaan" olisi jotenkin saanut mut näkemään tämän entistä vetävämpänä, mutta kävi kyllä täysin päin vastoin, en jaksanut kauaa tuota äijää katsella, sinne jäi ihmettelemään että mikä meni pieleen.
Pahimpia ovat perässäroikkujat jotka tappavat kaiken mahdollisen syttyneen mielenkiinnon. Kiinnostus lopahtaa aika sukkelaan, jos mies ei anna mitään tilaa vaan soittelee perään puolen tunnin välein ja kurvaa työpaikallekin vastaan ilman mitään erillistä sopimusta näkemisestä ja tulee pimpottelemaan kotini ovikelloa ilman että ollaan sovittu tapaamisia tai vaikka olisin sanonut että nyt on huono päivä ja haluaisin olla tänään yksikseni. Mitään etäistä ei pidä leikkiä mutta on se aika tukalaa kun ollaan vasta tutustumisvaiheessa ja äijä änkeytyy suoraa päätä kaikin tavoin elämääsi lupaa kysymättä ja aikaa antamatta. Tämän lisäksi ahdisti sairas stalkkaus, saattoi tykkäillä päivittäin kymmenistä Facebook-kuvistani ja ikivanhoista päivityksistäni ja etsi minut kaikista sosiaalisen median kanavoista, meni jopa tykkäämään työpaikkani Facebook-sivustosta sekä äitini päivityksistä, vaikka olin miehen tuntenut vasta viikon verran!
Sitten itketään että "miksi en kelpaa, miksi naiset ei kiinnostu"... Ja haukutaan naisia nirsoiksi. Rajansa kaikella! Usein miehet kuvaavat itseään aivan tavallisiksi, mukaviksi ja fiksuiksi miehiksi, mutta totuus onkin jotain aivan muuta. Opetelkaa miehet käyttäytymään normaalien ihmisten tavoin, silloin ei millään ulkoisilla seikoilla tai statuksilla ole merkitystä kun itse ihmisinä herätätte sen kiinnostuksen! Onneksi on sentään normaalejakin miehiä olemassa, joihin sitten riittää mielenkiintoa tutustua vakavammallekin tasolle asti.
Useimmiten miehet saavat syyttää sinkkuudesta itseään...
73
795
Vastaukset
- kärpänentanssii
Molemmissa sukupuolissa on vikaa, tämä viestisi oli ihan turha.
- niintotta
Oi nyt iskit naulankantaan! Kävin treffeillä joku aika sitten erään miehen kanssa joka sitten metsästi mut kaikista mahdollisista somekanavista, yritti ottaa kuvaa vaivihkaa ensitreffeillä.. jotenkin tuli heti stalkkaustunnelma. Myös muutaman läheisriippuvaisen miehen kanssa on tullut seurusteltua hetki, mutta sitä ei jaksa kauaa. Toiselle pitää antaa tilaa hengittää! Läheisriippuvaisten kannattaa mieluummin hakeutua toistensa seuraan.
- ihantottataas
Mutta siis rehellisyyden nimissä naiset osaa olla ihan samanlaisia.
- marianne89...
Joo, eka eksäni oli myös aika läheisriippuvaisen oloinen ja muutenkin sosiaalisesti erittäin kömpelö (ei tarvitse olla mikään supliikki tai hirveän sosiaalinenkaan, mutta jos menee jo tahdittomuuksien laukomisen puolelle niin se alkaa olla rasittavaa). Toinen oli jo parannusta entiseen eli kaikin puolin normaali mies.
- 18+11
marianne89... kirjoitti:

Miten sulle ilmeni eksäsi läheisriippuvuus siis mikä hänen käytöksessään oli sellaista?
- marianne89...
18+11 kirjoitti:
Miten sulle ilmeni eksäsi läheisriippuvuus siis mikä hänen käytöksessään oli sellaista?
Esim. tekstareihin pitää vastata heti viimeistään minuutin sisään, tai tulee heti ihmetteleviä viestejä. Oikeasti, ihminen voi olla vaikka vessassa tai puhelin muuten kotona ollessa jonkin aikaa kauempana niin ettei niitä heti näe...
Toinen oli se, että valitteli aina kuinka hänen elämänsä olisi todella rankkaa ilman mua ja minä olin kuulemma se ainoa asia joka piti hänet pystyssä. Joskus kun eksä näytti kännykästä vain vuoden takaisia kuvia itsestään, niin oli kieltämättä jokaisessa todella alakuloisen ja elämään kyllästyneen näköinen, vaikka hyvännäköinen mies olikin. Toisaalta jokaisen toki on hyvä tuntea suhteessa olevansa toiselle tärkeä, mutta jos ihmiselle muuten kaikki on elämässä "ihan sama" ja elämä on "ankeaa" tai "masentavaa" niin se on jo liikaa. Kyllä ihmisellä olisi hyvä olla elämässään jotain muutakin mieleistä kuin se suhde, toki se suhde saattaa olla asioista tärkein mutta ei saisi olla ainoa millä on jotain merkitystä.
Lisäksi heti ekalla viikolla eksä alkoi käyttää esim. sanaa "kulta" ja lässyttää muutenkin kaikkea yliromanttista viestikaupalla päivittäin, sellaisin sanoin jotka mielestä olisivat paikallaan vasta kunnon tutustumisen jälkeen. Lasten hankkimisesta alkoi puhua joskus hädin tuskin kuukauden päästä tapaamisesta, ja osasi sanoa tarkan määränkin jonka olisi halunnut! (tämä erityisesti säikäytti, eikä pointtina ole edes se fakta etten edes lapsia halua, vaan se että vaikka olisin jossain vaiheessa halunnutkin niin olisin silti hätkähtänyt niistä puhumista vielä tuossa vaiheessa)
Kertoi myös kerran, että eräs aiemmin tapaamansa tyttö oli lopulta vaihtanut numeronsa, kun oli halunnut hänen lopettavan soittelun. Kertoo jo liikaakin, jos ei ko. tytön "älä soita mulle enää" ollut yksistään riittänyt. Eksä kuitenkin väitti että syy olisi siinä että naiset eivät tykkää siitä kun se on romanttinen. Mutta on ihan eri asia olla romanttinen.
Ja eron hetkellä eksä ensin heitti että "sulla tulee kyllä nyt olemaan ikävä elämä, koska mä olisin ollut ainoa mies joka vie sut alttarille asti", mutta parin kuukauden "hiljaisuuden" jälkeen tuleekin yhtäkkiä tekstari että "mä oon yrittänyt unohtaa sut mutta en voi, pliis anna mulle toinen mahdollisuus". Voisin ehkä ymmärtää että vielä kaipailee, jos oltaisiin jouduttu tuossa välillä sen hiljaiselon aikana vaikka olosuhteiden (kuten yhdessä asumisen) pakosta näkemään vielä toisiamme, tai jos tuo viesti olisi tullut viikon tai pari eron jälkeen. Mutta useamman kuukauden täyden näkemättömyyden jälkeen ilman minkäänlaista yhteydenpitoa siinä välillä? - marianne89...
marianne89... kirjoitti:
Esim. tekstareihin pitää vastata heti viimeistään minuutin sisään, tai tulee heti ihmetteleviä viestejä. Oikeasti, ihminen voi olla vaikka vessassa tai puhelin muuten kotona ollessa jonkin aikaa kauempana niin ettei niitä heti näe...
Toinen oli se, että valitteli aina kuinka hänen elämänsä olisi todella rankkaa ilman mua ja minä olin kuulemma se ainoa asia joka piti hänet pystyssä. Joskus kun eksä näytti kännykästä vain vuoden takaisia kuvia itsestään, niin oli kieltämättä jokaisessa todella alakuloisen ja elämään kyllästyneen näköinen, vaikka hyvännäköinen mies olikin. Toisaalta jokaisen toki on hyvä tuntea suhteessa olevansa toiselle tärkeä, mutta jos ihmiselle muuten kaikki on elämässä "ihan sama" ja elämä on "ankeaa" tai "masentavaa" niin se on jo liikaa. Kyllä ihmisellä olisi hyvä olla elämässään jotain muutakin mieleistä kuin se suhde, toki se suhde saattaa olla asioista tärkein mutta ei saisi olla ainoa millä on jotain merkitystä.
Lisäksi heti ekalla viikolla eksä alkoi käyttää esim. sanaa "kulta" ja lässyttää muutenkin kaikkea yliromanttista viestikaupalla päivittäin, sellaisin sanoin jotka mielestä olisivat paikallaan vasta kunnon tutustumisen jälkeen. Lasten hankkimisesta alkoi puhua joskus hädin tuskin kuukauden päästä tapaamisesta, ja osasi sanoa tarkan määränkin jonka olisi halunnut! (tämä erityisesti säikäytti, eikä pointtina ole edes se fakta etten edes lapsia halua, vaan se että vaikka olisin jossain vaiheessa halunnutkin niin olisin silti hätkähtänyt niistä puhumista vielä tuossa vaiheessa)
Kertoi myös kerran, että eräs aiemmin tapaamansa tyttö oli lopulta vaihtanut numeronsa, kun oli halunnut hänen lopettavan soittelun. Kertoo jo liikaakin, jos ei ko. tytön "älä soita mulle enää" ollut yksistään riittänyt. Eksä kuitenkin väitti että syy olisi siinä että naiset eivät tykkää siitä kun se on romanttinen. Mutta on ihan eri asia olla romanttinen.
Ja eron hetkellä eksä ensin heitti että "sulla tulee kyllä nyt olemaan ikävä elämä, koska mä olisin ollut ainoa mies joka vie sut alttarille asti", mutta parin kuukauden "hiljaisuuden" jälkeen tuleekin yhtäkkiä tekstari että "mä oon yrittänyt unohtaa sut mutta en voi, pliis anna mulle toinen mahdollisuus". Voisin ehkä ymmärtää että vielä kaipailee, jos oltaisiin jouduttu tuossa välillä sen hiljaiselon aikana vaikka olosuhteiden (kuten yhdessä asumisen) pakosta näkemään vielä toisiamme, tai jos tuo viesti olisi tullut viikon tai pari eron jälkeen. Mutta useamman kuukauden täyden näkemättömyyden jälkeen ilman minkäänlaista yhteydenpitoa siinä välillä?"Mutta on ihan eri asia olla romanttinen" piti jatkua "kuin vainota puheluilla jotakuta, joka on ilmaissut ettei halua olla yhteyksissä".
- hmm.
Mikä teidän mielestä on läheisriippuvaisuutta? Ja sanotteko toiselle siitä että en haluaisi nähdä näin usein tai pitkään vai laitatteko vain poikki kertomatta toiselle mistä edes kiikasti?
- niintotta
Kirjoitin tuossa ylhäällä läheisriippuvaisuudesta. Mulle läheisriippuvaisuutta on se, että halutaan olla jatkuvasti toisen iholla, ei kestetä hetkeäkään erossa tai jos ollaan niin puhelin piippaa jatkuvasti, kaikki täytyy tehdä yhdessä, tongitaan toisen asiat.
Olen sanonut toiselle etten halua nähdä niin usein (niille joiden kanssa olen jo seurustellut) ja siihen se on lopahtanut. Tuon nettideitin suhteen liukenin kuvioista selittämättä. Mutta tiedän kyllä että se ei ole oikea tapa. - hmm.
niintotta kirjoitti:
Kirjoitin tuossa ylhäällä läheisriippuvaisuudesta. Mulle läheisriippuvaisuutta on se, että halutaan olla jatkuvasti toisen iholla, ei kestetä hetkeäkään erossa tai jos ollaan niin puhelin piippaa jatkuvasti, kaikki täytyy tehdä yhdessä, tongitaan toisen asiat.
Olen sanonut toiselle etten halua nähdä niin usein (niille joiden kanssa olen jo seurustellut) ja siihen se on lopahtanut. Tuon nettideitin suhteen liukenin kuvioista selittämättä. Mutta tiedän kyllä että se ei ole oikea tapa.Okei, kiva jos olet sanonut/sanot toiselle asiasta, tuo kun on miehelle aika ikävä homma jos saa pakit sellaisesta asiasta mistä ei ole edes tietoinen.
- ihant otta
hmm. kirjoitti:
Okei, kiva jos olet sanonut/sanot toiselle asiasta, tuo kun on miehelle aika ikävä homma jos saa pakit sellaisesta asiasta mistä ei ole edes tietoinen.
Eihän se kivalta tuntuisi jos itselle tehtäisi samoin. Nyt kun mä luen tuota omaa läheisriippuvuuskuvausta niin tajusin että noin käyttäydytään myös kun ollaan vastarakastuneita ja alkuhuumassa. Siinä pitäisi vaan sen toisen puolen ehkä vähän pitää itsensä kurissa kunnes näkee varmasti että toinen on samoissa tunnetiloissa.
- foreveraloun
Onneks minä en ole mitään tuollaista, mutta silti sinkku. Noh, kai se kuitenkin on mun omaa syytäni.
- ätmi
Nuo ovat olleet jotain keskitason miehiä. Me kiltit ja kunnolliset miehet emme pääse edes treffeille asti.
- burb
Joopa joo. Mä olen huoleton ja välinpitämätön, en stressaa turhista ja haluan, ettei nainenkaan stressaa asioista turhaan. Silti nimenomaan se, etten stressaa turhista, on juurikin suurin miksi säädöt loppuvat.
- 2+12
No viestisi kyllä kuulostavat lähinnä ahdasmieliseltä fanaatikolta. Aggressiivinen oman ideologian markkinointi ainoana oikeana näkökantana ja muulla tavalla ajattelevien ihmisten leimaaminen ahneiksi ja pinnallisiksi paskiaisiksi on turn-off silloinkin, kun se ideologia itsessään olisi ihan kannatettava.
- burb
2+12 kirjoitti:

Mä kyllä hyväksyn naiselta lähes mitä tahansa ja olen varmasti monella tapaa huomattavasti vapaamielisempi kuin suurin osa tämän palstan naisista ja miehistä. Mulla ei edes ole mitään fanaattista ideologiaa jota tiukasti seurasin, vaan sanon ja teen pikemminkin mitä huvittaa.
Ongelmia aiheuttaa nimenomaan, että odotan samaa vapaamielisyyttä naiseltakin ja se on useimmiten liikaa vaadittu.
Vitutusta aiheuttaa eniten se, että takana on useampiabtapauksia, joissa selvästi samat pinnalliset asiat aiheuttavat ongelmia. Oli hyvin ärsyttävää huomata muutamankin naisen kohdalla, miten tyytyväinen ilme muuttui hetkessä vittunaamaksi ja juurikin siksi, etten arvostqanut rahaa tarpeeksi. Sitten "järjen nimissä" laitettiin porua pidätelleen poikki ja varmasti muistettiin kertoa kavereille, että kannatti todellakin asettaa järki tunteiden ja mieltymysten edelle.
No johan on onni potkinut suhdemarkkinoilla. Kelvottomia miehiä epäilemättä, mutta mikä sinusta sitten tekee luuseri-magneetin? Eikö muita ole tarjolla vai valitsetko kerta toisensa jälkeen väärin?
- Mies31v.
Itse en ole tuollainen.
Tapasin yhden ihan ihanan? naisen.
Kysyi mitä teen työkseni.
Sanoin että olen kokki(mitä olen oikeasti).
Nainen kysyi heti perään: Siis joku fine dining-kokki?
Olin sillä sekunnilla sitä mieltä, että tästä ämmästä ei ole kuin pilluksi.
Sain siltä pillua vaikka vastasin ei.
Mutta en lisännyt faceen edes, koska liian kehari makuuni.
Tapahtui tänä vuonna.
Siksi välillä sanon että olen työtön super paska.
Näin erotellaan jyvät akanoista.
Häpeäisivät saatanan ali-ämmät edes. Vitun status-huorat. Minä olen ollut fine dining-kokki ja töissäkin. Mutta jos se, että olen mukamas parempi kuin rivikokki saa pillusi kihelmöimään, niin pliis tapa itsesi helvetin syöpäpaska!
Kun joskus julkaisen kirjani ja saan sitä feimiä. Kaikki tietävät että äo:ni on yli 160. Niin pillua ollaan tarjoamassa. Luuletko että mua kiinnostaa. Onneksi narsistina saan kaikki olemaan kiinnostumasta itsestäni, niin ei tarvi pelleillä.
Saavat sanoa ei minulle ja huikkaavat perään, että olipas sulla suuri ego, mutta kuten aina - säälittävän pieni. Ja minä olen silloinkin se syyllinen ja narsisti, ei kukaan heistä naisista.
Aloittajalle tsemppiä. Muista sanoa ei kaikille luusereille. Kyllä se siitä.- multitool
"Siis joku fine dining-kokki?" Kaikenlaista...*huokaus*
- sumpin pihinä
olet todelinen herrasmies ja oikein miesten aatelia. Yökötys mikä tyyppi!
- Ex PUA
Mies on sinusta kiinnostunut, innostunut ja utelias.
Voi ei! :(
Todellakin saisi tuollaisia hirviöt jäädä yksin!!!!- tättärää
Terve kiinnostus ja innostuneisuus on okei, ap:n kuvaama käyttäytyminen on jo sairaalloista ahdistelua.
- Ex PUA
Seuraava täyttää täysin naistenkin antaman ohjeen "kysy kysymyksiä, ole kiinnostunut toisesta": "Eräs oli kuin jokin riivattu takiainen, tutustumistapa oli typerä kysymyksillä pommittaminen 24/7, kännykkä piippasi viiden minuutin välein viesteillä "Mikä sun lempiruoka on? Mikä sun lempiväri on? Juotko kahvia vai teetä? Puna- vai valkoviini? Baari vai koti-ilta? Kissa vai koira? Leffamaku? Oletko aamu vai iltaihminen? Kerro lisää? Kerro sun luonteesta? Kerro sun vapaa-ajanviettotavoista?" jne. jne. jne., ikään kuin tutustuminen toiseen ihmiseen olisi jotain kysymysleikkiä eikä aitoa tutustumista ja ajanviettoa toisen kanssa, siinähän ne vastaukset kysymyksiinkin vähitellen selviää kun toisen oppii aidosti tuntemaan. Alkoi sen verran ahdistamaan että pistin jutun poikki."
Minulle myös naiset ovat tehneet vastaavaa, ja en ole nähnyt että se on pakkien arvoista.
Vain hemmoteltu ja MA:ltaan laskujohdanteessa oleva nainen ritistee liiasta huomiosta, todellisena syynä se, että toisella ei riittänyt ulkonäkö, varallisuus ja status.
Sen sijaan, tuo toinen tapaus oli minusta ihan ymmärrettävä.
Entisenä pelimiehenä olen huomannut, että tuo pelimieskultin mukainen tapa ei ole todellakaan se paras strategia. - Käyttäjätutkimus
Annoitko pillua noille kaikille? Monenko nussima oikeastaan olet?
- Kiltti atm
Tuleppas aloittaja selittämään miksi syytät myös meitä kunnollisia miehiä pas.koiksi vaikka itse olet reikää antanut niille pas.koille jännämiehille. Et edes halua tavata meitä kunnollisia joten turha mitään sanoa jos olet jonkun häirikkö jännämiehen kanssa treffannut.
- ap....
Kellekään mainitsemistani miehistä en ole "reikääni antanut" ja lopussa mainitsin että onneksi on normaalejakin miehiä olemassa. Pointtini oli vain valaista sinkkuuteen jumiutuneille miehille että joskus se vika voi kuin voikin löytyä ihan sieltä itsestään ja asian voi korjata opettelemalla käyttätymään normaalisti.
- olet miettinyt
ap.... kirjoitti:

että kirjoituksesi lähinnä paljasti mikä sinussa on vikana.
Mikäs poikia nyt nuin kiukuttaa tuossa aloituksessa? Osuiko pahastikin omaan nilkkaan?
Sitä paitsi minä uskoisin että nuo epätoivoiset roikkujat ovat juurikin niitä ”kilttejä ätmejä”, joilla on vaikeuksia saada naista, sillä minkä ihmeen takia joku jännämies jäisi yhteen naiseen tuolla tavoin roikkumaan, kun varmasti saisi sormia napsauttamalla lauman uusia naisia.
Ymmärrän kyllä että jos on kerrankin onnistunut naisen saamaan, niin hänet haluaisi pitää itsellään. Mutta ei se tuolla tavoin roikkumalla vain kertakaikkisesti onnistu. Mietipä käänteistä tilannetta, jossa joku nainen jonka kiinnostavuudesta et ole vielä varma alkaisi tuolla tavoin vainoamaan ja yrittäisi sitouttaa sinut itseensä. Vaikuttaisiko se mielenkiintoosi positiivisesti?
Eli pikkuisen voisi hillitä niitä tunteitaan ja yrittää ihan ajatuksen kanssa miettiä että miten toinen minkäkin käytöksen voi kokea.- ap kuvasi hyvin
stellaria81 kirjoitti:
Mikäs poikia nyt nuin kiukuttaa tuossa aloituksessa? Osuiko pahastikin omaan nilkkaan?
Sitä paitsi minä uskoisin että nuo epätoivoiset roikkujat ovat juurikin niitä ”kilttejä ätmejä”, joilla on vaikeuksia saada naista, sillä minkä ihmeen takia joku jännämies jäisi yhteen naiseen tuolla tavoin roikkumaan, kun varmasti saisi sormia napsauttamalla lauman uusia naisia.
Ymmärrän kyllä että jos on kerrankin onnistunut naisen saamaan, niin hänet haluaisi pitää itsellään. Mutta ei se tuolla tavoin roikkumalla vain kertakaikkisesti onnistu. Mietipä käänteistä tilannetta, jossa joku nainen jonka kiinnostavuudesta et ole vielä varma alkaisi tuolla tavoin vainoamaan ja yrittäisi sitouttaa sinut itseensä. Vaikuttaisiko se mielenkiintoosi positiivisesti?
Eli pikkuisen voisi hillitä niitä tunteitaan ja yrittää ihan ajatuksen kanssa miettiä että miten toinen minkäkin käytöksen voi kokea.miksi tavalliset kiltit miehet eivät saa naista. Nainen haluaa päälleen ähkimään jännemmän miehen, ei mitään kilttiä poikaa.
- ht ...
ap.... kirjoitti:
Kellekään mainitsemistani miehistä en ole "reikääni antanut" ja lopussa mainitsin että onneksi on normaalejakin miehiä olemassa. Pointtini oli vain valaista sinkkuuteen jumiutuneille miehille että joskus se vika voi kuin voikin löytyä ihan sieltä itsestään ja asian voi korjata opettelemalla käyttätymään normaalisti.
Totta kai on selvää että outoja stalkkereita ja tarrautujia, yms. on aina olemassa. Kuitenkin otsikossasi sanotaan että "useimmiten miehet saavat syyttää sinkkuudesta itseään..." (Huomaa käyttämäsi sana "USEIMMITEN")
Jo pelkällä otsikollasi siis AP vinkkaat että useimmilla sinkkumiehillä olisi esim. jotain tuollaisia mainitsemisia vikoja. Joka nyt ei luultavasti pidä paikkaansa.
Mutta on ihan totta että jokaisessa (iki)sinkussa se vika on jossain muodossa itsessään. Ympäröivä maailma ei muutu kenenkään vuoksi, joten jokaisen pitää itse muuttua jos ei sovi yhteen maailman kanssa ja sen vaatimusten kanssa esim. parisuhteeseen pääsyssä. Se on täysin oma lukunsa että voiko niitä ympäristön vaatimuksia oikeasti pitää reiluina ja järkevinä, mutta sekään kun ei ole itse valittavissa, vaan lähinnä luonnon ja viettien ohjaamaa. Siihen vaan pitää sopeutua (tai muuttaa maahan, jossa vaikkapa ääriuskonnollisuudella yritetään ohittaa niitä ihmisten luontaisia viettejä). - Ap...
stellaria81 kirjoitti:
Mikäs poikia nyt nuin kiukuttaa tuossa aloituksessa? Osuiko pahastikin omaan nilkkaan?
Sitä paitsi minä uskoisin että nuo epätoivoiset roikkujat ovat juurikin niitä ”kilttejä ätmejä”, joilla on vaikeuksia saada naista, sillä minkä ihmeen takia joku jännämies jäisi yhteen naiseen tuolla tavoin roikkumaan, kun varmasti saisi sormia napsauttamalla lauman uusia naisia.
Ymmärrän kyllä että jos on kerrankin onnistunut naisen saamaan, niin hänet haluaisi pitää itsellään. Mutta ei se tuolla tavoin roikkumalla vain kertakaikkisesti onnistu. Mietipä käänteistä tilannetta, jossa joku nainen jonka kiinnostavuudesta et ole vielä varma alkaisi tuolla tavoin vainoamaan ja yrittäisi sitouttaa sinut itseensä. Vaikuttaisiko se mielenkiintoosi positiivisesti?
Eli pikkuisen voisi hillitä niitä tunteitaan ja yrittää ihan ajatuksen kanssa miettiä että miten toinen minkäkin käytöksen voi kokea.Stellaria81 osui naulan kantaan siinä, että useimmiten aloituksessani kuvaamaa käytöstä harrastavat juurikin ne "kiltit ätmit". Se on se epätoivo mikä paistaa käytöksessä, tarraudutaan hullunkiilto silmissä ensimmäiseen naiseen joka on halukas tutustumaan ja tapetaan sillä yli-innokkuudella ja ahdistelulla koko juttu heti ensi metreille.
Aloitukseni pointtihan ei ollut haukkua haukkumisen ilosta tuollaisten miesten käytöstä, vaan osoittaa missä se vika saattaa olla kun kukaan ei halua tutustua sen syvemmin. On helppo keksiä jännämiesteoria ja syyttää naisia kun itsellä ei flaksi käy, kuin katsoa peiliin ja huomata ne omat virheensä ja tehdä asialle jotain. Kaiken lisäksi etenkin toinen mies jota kuvailin, vastaisi varmasti sitä teidän "kilttien ätmien" kuvailemaa "jännämiestä", itsestään liikoja luuleva machoilija. Noh, mitäs sille kävikään? Ei napannut ei, se siitä jännämiesteoriasta.
Kiukuttelunne sijasta voisitte ottaa palautteen vastaan rakentavana ja kehittää itseänne, ellette nyt välttämättä halua itsesäälissä kieriskelemään ikuiisiksi sinkuiksi. - ytmi
Ap... kirjoitti:
Stellaria81 osui naulan kantaan siinä, että useimmiten aloituksessani kuvaamaa käytöstä harrastavat juurikin ne "kiltit ätmit". Se on se epätoivo mikä paistaa käytöksessä, tarraudutaan hullunkiilto silmissä ensimmäiseen naiseen joka on halukas tutustumaan ja tapetaan sillä yli-innokkuudella ja ahdistelulla koko juttu heti ensi metreille.
Aloitukseni pointtihan ei ollut haukkua haukkumisen ilosta tuollaisten miesten käytöstä, vaan osoittaa missä se vika saattaa olla kun kukaan ei halua tutustua sen syvemmin. On helppo keksiä jännämiesteoria ja syyttää naisia kun itsellä ei flaksi käy, kuin katsoa peiliin ja huomata ne omat virheensä ja tehdä asialle jotain. Kaiken lisäksi etenkin toinen mies jota kuvailin, vastaisi varmasti sitä teidän "kilttien ätmien" kuvailemaa "jännämiestä", itsestään liikoja luuleva machoilija. Noh, mitäs sille kävikään? Ei napannut ei, se siitä jännämiesteoriasta.
Kiukuttelunne sijasta voisitte ottaa palautteen vastaan rakentavana ja kehittää itseänne, ellette nyt välttämättä halua itsesäälissä kieriskelemään ikuiisiksi sinkuiksi.Sinullahan tässä on ongelama kun et löydä "tasoistasi" seuraa. Sinun pitää kehittää itseäsi tai laskea tasovaatimuksia. Tai molemmat.
- ryppis
Ap... kirjoitti:
Stellaria81 osui naulan kantaan siinä, että useimmiten aloituksessani kuvaamaa käytöstä harrastavat juurikin ne "kiltit ätmit". Se on se epätoivo mikä paistaa käytöksessä, tarraudutaan hullunkiilto silmissä ensimmäiseen naiseen joka on halukas tutustumaan ja tapetaan sillä yli-innokkuudella ja ahdistelulla koko juttu heti ensi metreille.
Aloitukseni pointtihan ei ollut haukkua haukkumisen ilosta tuollaisten miesten käytöstä, vaan osoittaa missä se vika saattaa olla kun kukaan ei halua tutustua sen syvemmin. On helppo keksiä jännämiesteoria ja syyttää naisia kun itsellä ei flaksi käy, kuin katsoa peiliin ja huomata ne omat virheensä ja tehdä asialle jotain. Kaiken lisäksi etenkin toinen mies jota kuvailin, vastaisi varmasti sitä teidän "kilttien ätmien" kuvailemaa "jännämiestä", itsestään liikoja luuleva machoilija. Noh, mitäs sille kävikään? Ei napannut ei, se siitä jännämiesteoriasta.
Kiukuttelunne sijasta voisitte ottaa palautteen vastaan rakentavana ja kehittää itseänne, ellette nyt välttämättä halua itsesäälissä kieriskelemään ikuiisiksi sinkuiksi.AIka outo lähestymistapa, että jonkun nettipalstan kirjoittajien pitäisi ottaa rakentavasti vastaa palautetta, jota sinulla on joillekin yksittäisille miehille, joiden kanssa olet ollut tekemisissä. Miksi yleistät muutaman tapauksen perusteella kokemukssi koskemaan useimpia sinkkumiehiä ja miksi jonkun täysin ulkopuolisen pitäisi kehittää sen takia itseään?
Jos haluat oikeasti keskutella rakentavassa hengessä, voisit vain kuvata mitä olet kokenut ja kertoa, että muiden ei ainakaan kannattaisi toimia samoin. Jos kirjoituksestasi saa heti aluksi kuvan, että oletat automaattisesti muidenkin sinkkujen toimivat samalla tavalla kuin kohtaamasi miehet ja käsket heitä muuttamaan toimintaansa, on aivan selvää, että vastaajat ovat puolustuskannalla. - .....
Ap... kirjoitti:
Stellaria81 osui naulan kantaan siinä, että useimmiten aloituksessani kuvaamaa käytöstä harrastavat juurikin ne "kiltit ätmit". Se on se epätoivo mikä paistaa käytöksessä, tarraudutaan hullunkiilto silmissä ensimmäiseen naiseen joka on halukas tutustumaan ja tapetaan sillä yli-innokkuudella ja ahdistelulla koko juttu heti ensi metreille.
Aloitukseni pointtihan ei ollut haukkua haukkumisen ilosta tuollaisten miesten käytöstä, vaan osoittaa missä se vika saattaa olla kun kukaan ei halua tutustua sen syvemmin. On helppo keksiä jännämiesteoria ja syyttää naisia kun itsellä ei flaksi käy, kuin katsoa peiliin ja huomata ne omat virheensä ja tehdä asialle jotain. Kaiken lisäksi etenkin toinen mies jota kuvailin, vastaisi varmasti sitä teidän "kilttien ätmien" kuvailemaa "jännämiestä", itsestään liikoja luuleva machoilija. Noh, mitäs sille kävikään? Ei napannut ei, se siitä jännämiesteoriasta.
Kiukuttelunne sijasta voisitte ottaa palautteen vastaan rakentavana ja kehittää itseänne, ellette nyt välttämättä halua itsesäälissä kieriskelemään ikuiisiksi sinkuiksi.mitäs vikaa itsesäälissä on ?
- Salli mun nauraa
Ketjun aloittaja joutaa hoitoon...
- toivottavasti pysyt
jännämiesten panoringeissä jatkossakin. Koska tasoisesi seura ei näemmä' kelpaa;)
- 6+11
Toivottavasti jäät yksin.
- 11+6
"Opetelkaa miehet käyttäytymään normaalien ihmisten tavoin"
Sitä kun ei opeteta missään.. - irual
Jooh.mä kyllä myönnän ettei ois pitäny vaan sulkeutua huoneeseen parhaina päivinä(19-25 v).mutta kyllä naisetkin osaa olla aika nirsoja.mä en ole nyt mikään adonis ulkoisesti.muuten aika mukava ja vähän hiljainen duunari.tosin en ole paljonkaan viellä käynyt läpi "arvoani" naisten silmissä..joten saatanhan kelvata nyt jopa 25% naissukupuolelle joko varteen otettavana seurustelukumppanina tai panona.
- jeejees
Miehet ja naiset on erilaisia. Itsestäni voin kertoa, että jos ihastun aidosti se on mulle iso juttu ja saatan(käyttäydyn) hölmösti. Ei se tarkoita ettenkö osaisi olla jäätävän kylmä paneskelija, jos kumppani ei kiinnosta kuin pökkimistarkoituksessa.
... Jos siis mies hölmöilee naisen suhteen se on rakastumassa. Elämä ei ole täydellistä, eikä normaalia. Sun tulis olla otettu! ;D- naisille ei nyt
vaan kelpaa kuin se rahaa ja statusta omaava jännämies.
- 15+00
Ensimmäisenä tuli mieleen ettei kukaan haluaisi kuunnella "paska päivä, masentaa oikein" juttua.
- Ap....
Mistä ihmeestä päättelit että ruikutan joka päivä moista? Kyllä voi mies olla tyhmä kun poimii tekstistäni pienen maininnan ja yleistää sen päivittäiseksi käyttäytymisekseni. Sehän ko. miehestä ärsyttävän tekikin, kun minä joka harvoin olen huonotuulinen ja sen kerran kun sen ääneen myönnän (luulisi tyhmänkin tajuavan että silloin minulla on oikeasti ollut kurja olo), niin toinen suhtautuu nauraen että "no mullapas menee paremmin". Tuli sellainen fiilis, että jos olisin sille sanonut että "mun vaari kuoli aamulla", niin se olisi varmaan nauranut että "haha, no munpas on vielä elossa!".
Huomaan osuneeni arkaan paikkaan kun niin moni mies on tullut tänne ruikuttamaan tunnistaessaan itsensä tekstistäni. Olen tietysti se reikää jakeleva ja statuksen perässä juokseva nirso ihan vaan siksi kun en voi sietää aloituksessani mainitsemiani miesten luonteenpiirteitä, vaikkei mikään tekstissäni antanut ymmärtää että sellainen olisin. - yli 40v mies
Ap.... kirjoitti:
Mistä ihmeestä päättelit että ruikutan joka päivä moista? Kyllä voi mies olla tyhmä kun poimii tekstistäni pienen maininnan ja yleistää sen päivittäiseksi käyttäytymisekseni. Sehän ko. miehestä ärsyttävän tekikin, kun minä joka harvoin olen huonotuulinen ja sen kerran kun sen ääneen myönnän (luulisi tyhmänkin tajuavan että silloin minulla on oikeasti ollut kurja olo), niin toinen suhtautuu nauraen että "no mullapas menee paremmin". Tuli sellainen fiilis, että jos olisin sille sanonut että "mun vaari kuoli aamulla", niin se olisi varmaan nauranut että "haha, no munpas on vielä elossa!".
Huomaan osuneeni arkaan paikkaan kun niin moni mies on tullut tänne ruikuttamaan tunnistaessaan itsensä tekstistäni. Olen tietysti se reikää jakeleva ja statuksen perässä juokseva nirso ihan vaan siksi kun en voi sietää aloituksessani mainitsemiani miesten luonteenpiirteitä, vaikkei mikään tekstissäni antanut ymmärtää että sellainen olisin.Vaikutat kovin nirsolta, lienet sinkku, miksiköhän, oletko miettinyt?
- 15+00
Ap.... kirjoitti:
Mistä ihmeestä päättelit että ruikutan joka päivä moista? Kyllä voi mies olla tyhmä kun poimii tekstistäni pienen maininnan ja yleistää sen päivittäiseksi käyttäytymisekseni. Sehän ko. miehestä ärsyttävän tekikin, kun minä joka harvoin olen huonotuulinen ja sen kerran kun sen ääneen myönnän (luulisi tyhmänkin tajuavan että silloin minulla on oikeasti ollut kurja olo), niin toinen suhtautuu nauraen että "no mullapas menee paremmin". Tuli sellainen fiilis, että jos olisin sille sanonut että "mun vaari kuoli aamulla", niin se olisi varmaan nauranut että "haha, no munpas on vielä elossa!".
Huomaan osuneeni arkaan paikkaan kun niin moni mies on tullut tänne ruikuttamaan tunnistaessaan itsensä tekstistäni. Olen tietysti se reikää jakeleva ja statuksen perässä juokseva nirso ihan vaan siksi kun en voi sietää aloituksessani mainitsemiani miesten luonteenpiirteitä, vaikkei mikään tekstissäni antanut ymmärtää että sellainen olisin.Ylipäätänsä kirjoituksistasi paistaa egoistisuus ja negatiivisuus, olisiko liiallista narsistisuutta.
- Ap...
15+00 kirjoitti:
Ylipäätänsä kirjoituksistasi paistaa egoistisuus ja negatiivisuus, olisiko liiallista narsistisuutta.
Ai siksi etten pitä ahdistelevista miehistä? Hah, älä naurata.
- 15+00
Ap... kirjoitti:
Ai siksi etten pitä ahdistelevista miehistä? Hah, älä naurata.
Jo tuokin kommenttisi huokuu kyseisiä ominaisuuksia, etenkin jollet itse tuota näe.
- Ap....
15+00 kirjoitti:
Jo tuokin kommenttisi huokuu kyseisiä ominaisuuksia, etenkin jollet itse tuota näe.
Huomaatko omaa narsismiasi? Olet selkeästi tunnistanut itsesi aloituksestani ja ottanut erittäin raskaasti sen, että käytöksessäsi on korjaamisen varaa etkä oikein meinaa sulattaa sitä. Yrität suoltaa syytöksiä sen niskaan joka osoittaa virheesi, ilman minkäänlaisia pesunkestäviä perusteita, koska et selkästi kestä minkäänlaista arvostelua.
- ytmi

Olisiko syytä katsoa peiliin.
- .....
Ap.... kirjoitti:
Mistä ihmeestä päättelit että ruikutan joka päivä moista? Kyllä voi mies olla tyhmä kun poimii tekstistäni pienen maininnan ja yleistää sen päivittäiseksi käyttäytymisekseni. Sehän ko. miehestä ärsyttävän tekikin, kun minä joka harvoin olen huonotuulinen ja sen kerran kun sen ääneen myönnän (luulisi tyhmänkin tajuavan että silloin minulla on oikeasti ollut kurja olo), niin toinen suhtautuu nauraen että "no mullapas menee paremmin". Tuli sellainen fiilis, että jos olisin sille sanonut että "mun vaari kuoli aamulla", niin se olisi varmaan nauranut että "haha, no munpas on vielä elossa!".
Huomaan osuneeni arkaan paikkaan kun niin moni mies on tullut tänne ruikuttamaan tunnistaessaan itsensä tekstistäni. Olen tietysti se reikää jakeleva ja statuksen perässä juokseva nirso ihan vaan siksi kun en voi sietää aloituksessani mainitsemiani miesten luonteenpiirteitä, vaikkei mikään tekstissäni antanut ymmärtää että sellainen olisin.valittelit silloin ja valittelet edelleenkin ei ole sinulta nähty päivää jolloin et valittelisi
- Pojcg
Mitä nyt olen tätä palstaa lukenut, niin taitaa monella miehellä olla sosiaaliset taidot hukassa.
- ...
ja naisella...
- Hyvin toimii
Ei naisten perään pidä soitella, antaa niiden soitella. Vastaa jos panettaa.
- Mies31v.
Vittumaisinta on tekstata naisille kulli pystyssä. Intoutuu liikaa ja ruikkii pitkin reisiä ja kämmeniä. Pyyhkimisen jälkeen pitäisi vielä vastata naiselle. Tyyliin: Täti kuoli sori ei pysty olen ihan rikki. Koska ei kiinnosta enää.
Onneksi naiset ajattelee että mulla meni vain pupu pöksyyn. Voivat sivistyneinä, kouluttautuneina, eurooppalaisina upeina vaaleina naisina, sotureina pieriä toistensa kämmeniin ja nuuhkia siitä lisää poweria. Ihanaa vittuilua sanoisi ihana nainen. :D
Tsemppiä lisää.- firefox.
Sinä se voisit kans painua takas sinne koloos mistä olet tänne ryöminytkin.
Et juuri älyllä loista nimittäin.
- 19+12
Elikkä naista pitää käydä vain panemassa ja sen jäkeen äkkiä pois ja totaalinen hiljaisuus jotta ei ole takertuva tai läheisriippuvainen, ok.
- ihantottaniin
Eikö mitään välimuotoja tosiaan ole?
- Ap...
Nim. 19 2, kuvailinko mielestäsi keskivertomiestä, kun kerran oletit että seuraava vaihtoehto käyttäytyä naista kohtaan on olla täysi kusipää (joka todellisuudessa on toinen ääripää)? Myönnät siis itsekin, että on kovin yleistä että miehet käyttäytyvät kutein kuvailin aloituksessa, jopa niinkin yleistä että sen voi yleistää miesten "normaaliksi" käytökseksi? Kuten aloituksessa totesin, voidaan edelleen näköjää yleistää että USEIMMAT miehet saavat syyttää itseään sinkkuudestaan.

Kelpaat ilmeisen hyvin panoksi. Mutta suhteeseen sinua ei haluta.
- En ymmärrä
Miksi naiselle pitäisi soittaa kun on sitä pannut?
- Kiltti atm
Syytän naisia sinkkuudestani. Ennen kun edes olin palstalle tullut niin olin ihan normaali, pyysin naisia treffeille, käyttäydyin hyvin ja käyttäydyn aina naisten seurassa normaalisti mutta en saanut mitään huomioo naisilta. Naiset koulussakin puheli niistä jännämiehistään aina kavereille mutta siltin ne niitä kävivät nus.simassa. Normi kunnolliset miehet ei vaan kelpaa. Normaalisti käyttäytyvä ei kelpaa eikä naiset edes huomaa meitä. Vai meinaatteko että kun kuljen kadulla niin huutelen naisille kaikkea törkeää ja käyttäydyn kuin maailmanomistaja? Ei naisetkaan mitään normaaleja ole. Baarissa naiset yrittää jokaista miestä saada mukaansa.
- 15+14
Kyllä normaalit miehet kelpaa vähäksi aikaa, mutta sitten jätetään ja vaihdetaan "parempaan" tilaisuuden tullen. Itse otin esim yhden lihavan naisen joka ei tuntunut muille kelpaavan ja hän jätti minut heti kun joku muu jännempi mies tuli tarjolle.
- Ap...
15+14 kirjoitti:

Jos "normaali mies" on teidän mielestänne hysteerinen perässä roikkuja niin en ihmettele näkemyksiänne. Koko "jännämiesteorian" puolestaan voi survoa peräsuoleen.
- ytmi
Ap... kirjoitti:
Jos "normaali mies" on teidän mielestänne hysteerinen perässä roikkuja niin en ihmettele näkemyksiänne. Koko "jännämiesteorian" puolestaan voi survoa peräsuoleen.
Jännämies tekee sen sinulle.
- .....
Ap... kirjoitti:
Jos "normaali mies" on teidän mielestänne hysteerinen perässä roikkuja niin en ihmettele näkemyksiänne. Koko "jännämiesteorian" puolestaan voi survoa peräsuoleen.
it takes two to tango
- Mies24v. 02-alue
Tuohan oli jopa ihan hyvä aloitus naisen kirjoittamaksi. Olen itsekin periaatteessa ATM, koska en ole seurustelliut ikinä ja edellisestä naisseikkailustakin on aikaa pari vuotta.
En kuitenkaan koe olevani vielä tuolla ätmiyden tasolla jolla useimmiten nuo perässäroikkujat ovat. Niitä näkee aina sillon tällöin ja eräs kaverini on juuri tuollainen. Sillon kun harvoin saa jonkun tonnikeijun itselleen niin hyppäisi varmaan kaivoon sen naisen perässsä jos nainen hyppäisi. Todella takertuva tyyppi. Eihän sellaista kukaan pitemmän päälle kestä. Se takertuminenhan johtuu suurimmaksi osaksi siitä että takertujilla on muutenkin niin suuria ongelmia saada naista että kerran kun sen saa niin koko ajan on pelko menettämisestä.
Itse tosin en edes haluaisi seurustella varsinaisesti. Unelma olisi sellainen nainen jota voisi tavata pari kertaa viikossa, ne naiset joita on ollu niin on kuitenkin halunnu tapailla melkein päivittäin ja jotenki itseä ahdistaa sellainen. En voisi kuvitellakkaan asuvani jonkun kanssa yhdessä. - lottamari<3
Aloitus on niin tosi.
- ytmi
Kannattaa naisten siis iskeä varattuja miehiä, miehiä jotka panevat, mutta eivät takerru tai ihastu panoonsa.
- lottamari<3
ytmi kirjoitti:
Kannattaa naisten siis iskeä varattuja miehiä, miehiä jotka panevat, mutta eivät takerru tai ihastu panoonsa.
Jaa..meinaatko, ettei treffisivustoilla varatut etsi seuraa, vingu ja soittele perään ja takerru?
- ytmi
lottamari<3 kirjoitti:
Jaa..meinaatko, ettei treffisivustoilla varatut etsi seuraa, vingu ja soittele perään ja takerru?
Sinulle ei näemmä löydy mistään sopivaa miestä. Kokeiles ihan sellaista, että menet baariin, ja annat jonkun panomiehen lähestyä ja hoidella sinut vaikka kotonasi.
- .....
ja kuitenkin niin epätosi
- piiloalfa
Tämän tekstin mukaan sinkkuuteni ei siis ole oma vikani. Kenen se sitten on?
- ihankivakesäuni
Tapasin kesällä mielestäni kivan naisen.. sit mä heräsin ja laitoin kahvin tippuu..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3978553Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1702891- 131232
- 761008
- 64928
- 25916
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61913- 55893
- 64852
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72822