"Älä pelkää sinä piskuinen lauma"

"Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Luuk. 12:32

"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt. 7:13-14.

Joten keitä arvelette piskuiseen laumaan kuuluvan?

Sanoiko Jeesus, "Tulkaa kaikki", tai "kaikki pääsevät taivaaseen". Ei, vaan jotain Hän ihmiseltä vaatii, jotta sinne pääsisi. "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Mark.1:15 Mitä se siis tarkoittaa sinun kohdallasi?
32114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Miksi sinä riivaat minua evita- ? Etkö sinä ymmärrä, että häiritset agressiivisilla ja ahdistelevilla fundamentalistisilla kysymyksilläsi uskonrauhaani, joka lepää puhtaasti kasteen armossa, eikä kirotuissa ihmisten teoissa. Olen saanut kaiken kirkolta etkä mitä elämiseen ja jumalisuuteen tarvitaan, eikä kenenkään oikeus ole vaatia minulta Raamattu kourassa uskoa. Mikä on se auktoriteetti jonka perusteella, sinä esiinnyt kuin joku inkvisiittori, ja vieläpä "paperipaavina" vedoten aikansa eläneisiin kirjoituksiin?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ainahan voit ohittaa viestini, jos ne sinua niin ahdistaa. Ja sanomahan on aina nin kuin sen ottaa, niin evankeliumin sanakin. Näkeekö sen ilosanomana vai tuomionpasuunana.

    Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Ainahan voit ohittaa viestini, jos ne sinua niin ahdistaa. Ja sanomahan on aina nin kuin sen ottaa, niin evankeliumin sanakin. Näkeekö sen ilosanomana vai tuomionpasuunana.

    Joopa joo... eiköhän se taas ole balttis tai joku hengenheimolaisensa, joka siellä kiusaa sinua, joka olet ihan oikealla Jumalan asialla.

    Viestejä ohittaessaan kannattaa olla huolellinen, ettei tule ohittaneeksi myös Jumalan viestejä ihmisille. Usko on nimenomaan edellytys ihmisen pelastumiselle. Kukaan ei voi Raamatun eikä edes luterilaisen kirkon tunnustuksen nojalla väittää pelastukseen riittävän pelkästään kasteen. Sellainen väittämä on yksinkertaisesti joko tahaton tai tässä tapauksessa luultavammin tahallinen väärinymmärrys. Jos jotkut harhaan joutuneet papit tai muu kirkon henkilökunta jotain muuta opettaa, niin se ei merkitse sitä, että koko luterilainen kirkko jäsenineen olisi harhassa, niinkuin nämä kaiken maailman balttikset ja muut sönköt yrittävät väittää.

    Äänestä

Kiitos evita noista Raamatun kohdista. Näihin me turvaamme ja turvamme on ikiaikojen Jumala.

Tämä termi - Ikiaikojen Jumala - on tosi hyvä tähän tilanteeseen. Tämä tuo esiin sen, että Jumala ei muutu - Hän on ikiaikainen, muuttumaton. Luterilainen kirkko on lähtenyt muutosten tielle (ortodoksit ja katoliset ei vielä ole muuttunut) ja näin tuoneet turvattomuutta siinä osassa kirkkoa, joka on aidosti kirkosta välittänyt. Muuttuva kirkko on rikkonut ihmisten elämän ja turvallisuuden ja tuoneet katkeran ja repivän sodan kirkon sisälle.

Mutta Jumalamme ei muutu - Hän on sama eilen, tänään ja myös huomenna :)

Tähän turvaamme ja turvaamme myös muuttumattomaan Jumalan Sanaan. Onneksi meillä on vielä Raamattu jota ei ole muuttanut muut kuin Jehovan todistajat ja hieman vuoden 1992 käännös. Tämä tuo meille turvan ja rauhan sydämiimme jota ei tämän maailman kauheat voimat kykene horjuttamaan.

Portti on ahdas mikä pelastukseen vie. Polku on täynnä vihamielisiä ihmisiä, mutta sen olen huomannut ettei meidän tarvitse pelätä heidän vihaansa ja raivoansa. Meillä on turvana ikiaikojen Jumala - Kallio joka on Kristus Vapahtajamme.

Äänestä

Parannuksen tekeminen ja evankeliumin uskominen merkitsevät, että ihminen:

1) tiedostaa ja myöntää Jumalan edessä oman syntisyytensä, eli sen, ettei ole elänyt niin kuin on tiennyt Jumalan tahtovan - on siis tehnyt monenlaista väärää, ja eritoten on jättänyt tekemättä monia sellaisia asioita, jotka olisivat olleet Jumalan tahto, ja

2) uskoo Jumalan lupauksen Jeesuksesta, Pojastaan, joka tuli ihmiseksi, ja jonka kärsittäväksi Jumala asetti koko ihmiskunnan syntisyyden, ja joka sen takia kuoli Jumalan hylkäämänä ristille naulittuna, ettei kenenkään meistä tarvitsisi joutua kärsimään tuota rangaistusta, vaikka juuri meille se olisi kuulunut: täydellinen Jumalasta eroon joutuminen, eli kadotus.

Äänestä

Jeesus rohkaisi omiaan ja samalla kertoi suoraan, että vain harvat pelastuvat. Ahdas portti, löytäneekö Hän uskoa maanpäältä, vain harvat ovat valitut, joka vahvana pysyy loppuun asti jne kertoo samasta asiasta. Kaikki eivät todellakaan pelastu se on harhaluulo ja vihtahousun eksytystä.

Äänestä
  • Joo, kaikki eivät pelastu, mutta minusta on tärkeää ymmärtää se, että tämä ei johdu siitä, etteikö pelastuminen olisi mahdollista kenelle tahansa. Kyse on kunkin ihmisen omasta valinnasta. Tämän meitä ympäröivän kadotetun maailman houkutukset ovat monille niin vahvat, että sen takia tuo valinta tehdään väärin.

    Raamatussa Jumala lupaa myös, että evankeliumi saarnataan kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu. Kukaan ei siis voi jäädä pimentoon tältä totuudelta; kaikki saavat valita, miten haluavat siihen suhtautua.

    Äänestä

  • Aloittaja

    139 kirjoitti:

    Joo, kaikki eivät pelastu, mutta minusta on tärkeää ymmärtää se, että tämä ei johdu siitä, etteikö pelastuminen olisi mahdollista kenelle tahansa. Kyse on kunkin ihmisen omasta valinnasta. Tämän meitä ympäröivän kadotetun maailman houkutukset ovat monille niin vahvat, että sen takia tuo valinta tehdään väärin.

    Raamatussa Jumala lupaa myös, että evankeliumi saarnataan kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu. Kukaan ei siis voi jäädä pimentoon tältä totuudelta; kaikki saavat valita, miten haluavat siihen suhtautua.

    Tämä on tärkeä huomio, ketään ei todellakaan jätetä osattomaksi evankeliumin sanomasta. Kaikki vaan eivät ota sitä vastaan omalle kohdalleen. He siten tavallaan valitsevat itse oman tuomionsa kuuluvatko "piskuiseen laumaan" tai ei.

    Äänestä

  • 139 kirjoitti:

    Joo, kaikki eivät pelastu, mutta minusta on tärkeää ymmärtää se, että tämä ei johdu siitä, etteikö pelastuminen olisi mahdollista kenelle tahansa. Kyse on kunkin ihmisen omasta valinnasta. Tämän meitä ympäröivän kadotetun maailman houkutukset ovat monille niin vahvat, että sen takia tuo valinta tehdään väärin.

    Raamatussa Jumala lupaa myös, että evankeliumi saarnataan kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu. Kukaan ei siis voi jäädä pimentoon tältä totuudelta; kaikki saavat valita, miten haluavat siihen suhtautua.

    Kyllä, ei se saa meistä toimettomia tehdä. Pitää muistaa myös oman tilan valvominen.

    Äänestä

evita sanoi :
"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt. 7:13-14.
_________
Yksikään homoilija / homoteologi ei tuosta portista kulje - eikö totta evita???

Äänestä
  • Päivän saarnassa tuli hyvä näkökulma tuohon portin ahtauteen. Ihminen ei mahdu siitä portista kaikkine ylpeyksineen ja itsekkyyksineen paisuneena vaan siitä mahtuminen vaatii ihmisen tulemista pieneksi ja Jumalan suuruuden tunnustavaksi.

    Äänestä

  • Älä vajoa epätoivoon, vaikka olet itsekin lain rikkojana, myös homo.

    Äänestä

  • jake59 kirjoitti:

    Päivän saarnassa tuli hyvä näkökulma tuohon portin ahtauteen. Ihminen ei mahdu siitä portista kaikkine ylpeyksineen ja itsekkyyksineen paisuneena vaan siitä mahtuminen vaatii ihmisen tulemista pieneksi ja Jumalan suuruuden tunnustavaksi.

    No sinä ja Pertsa ja moni muukin ei taida oikein tuota pieneksi tulemisen kriteeriä täyttää. Jaa miksiköhän? No miettikää sitä itse.

    Ensimmäisen ja viimeisenkin kiven (tuomion sanan) heittäjän kriteerit te kyllä täytätte. Oikein kirkkaasti.

    Äänestä

  • eläkeukko kirjoitti:

    Kerrohan tarkemmin mitä tarkoitat.

    Äänestä

  • Tiedäthän senkin kirjoitti:

    Älä vajoa epätoivoon, vaikka olet itsekin lain rikkojana, myös homo.

    Et sitten pysty keskustelemaan vaan kiukuttelet ja poljet jalkaa kuin pieni lapsi kun olen eri mieltä kanssasi?

    Äänestä

  • eläkeukko kirjoitti:

    No sinä ja Pertsa ja moni muukin ei taida oikein tuota pieneksi tulemisen kriteeriä täyttää. Jaa miksiköhän? No miettikää sitä itse.

    Ensimmäisen ja viimeisenkin kiven (tuomion sanan) heittäjän kriteerit te kyllä täytätte. Oikein kirkkaasti.

    Pertsa on alentanut täällä itsensä kirkon liberaalien ylenkatsonnan edessä. Et ehkä ole lukenut kuinka halveksuvia lausahduksia papit täällä ovat Pertsasta todenneet? Joku miespappi tässä viime viikolla totesi kuinka huvittavaa onkaan Pertsan kirjoitukset. Tietänet varmaan että tuollainen on koulukiusaajien ja myös työpaikkakiusaajien eräs asiasta - alkaa nauraa toisen vakavaksi tarkoitetulle puheelle ja näin häväistä lähimmäinen. Nauru ja iva ovat paholaisen ase pientä ihmistä kohtaan ja tätä myös kirkon papit tällä foorumilla hyvin käyttävät. Myös väheksynnän muita muotoja käyttävät surutta.

    Äänestä

  • jake59 kirjoitti:

    Kerrohan tarkemmin mitä tarkoitat.

    Jeesus sanoi minun Raamattuni mukaan että joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Käsitän että kun kaltaisesi syyttävät homoja ja heidän puolustajiaan syntisiksi niin he ovat kivenheittäjän roolissa. Kivet ovat tietenkin nyt vain sanoja mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • eläkeukko kirjoitti:

    Jeesus sanoi minun Raamattuni mukaan että joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Käsitän että kun kaltaisesi syyttävät homoja ja heidän puolustajiaan syntisiksi niin he ovat kivenheittäjän roolissa. Kivet ovat tietenkin nyt vain sanoja mutta kuitenkin.

    Ei kukaan kiviä heittele eikä tuomitse, se kuuluu Jumalalle. Meidän tulee kuitenkin synti sanoa synniksi vaikka se ei jotakuta miellytäkään. Homous on yksiselitteisesti synti ja se on voitava sanoa. Väärin olisi antaa homoille toinen käsitys asiasta jonka Jumala on selvästi sanonut. Jos joku ei välitä Jumalan tahdosta se on sitten hänen oma valintansa.

    Tämä on niitä inhimillisyyteen tai sen puuttumiseen liittyviä asioita. Homous ei ole yksiselitteisesti synti. On enemmistö uskoviakin jotka eivät pidä sitä syntinä. Aika on muuttanut Raamatun tulkintoja inhimillisen käsityksen kehittyessä monessa muussakin asiassa. Sanotaan esimerkkinä monet Mooseksen kirjojen tappokäskyt. Niistä on aikoja sitten jo luovuttu. Tuskimpa esim. lasten tappokäskyä heidän kirotessa vanhempansa edes ennen ajanlaskumme alkuakaan on toteutettu.Ja on paljon muitakin

    Homouden harjoittaminen on syntiä yksiselitteisesti. Jumalan ilmoitus kirjoitettuna Sanana tuo tämän esiin. Tätä ei kukaan kiistä. Kiista tulee kun aletaan ihmisjärjen keinoin tulkitsemaan Jumalan Sanaa, mutta tämä onkin sitten vain ihmisviisautta.

    Mitä tulee Mooseksen ajan tappokäskyihin niin nekin ovat täysillä yhä voimassa, vaikka meillä ei ole enää oikeutta panna niitä täytäntöön. Täytäntöönpanosta huolehtii Jumala sitten kun aika koittaa. Jeesus antoi meitä varten uuden käskyn - Menkää kaikkeen maailmaan ..... Rakastakaa lähimmäisiänne ...

    Jumala on muuttumaton ja Hänen tahtonsa on muuttumaton.

    Sinun tulee nyt vain kunnioittaa meidän pyhinä pitämiämme arvoja jotka olemme Jumalalta saaneet. Eikä sinun tehtävä ole ollenkaan käydä uskovien kristittyjen kimppuun.

    Minä uskon mitä Jumala on Raamatussa meille ilmoittanut ja se on kirjaimellisesti totta. Tätä on turha jatkaa jos sinä olet eri mieltä niin sitten olet.

    Äänestä

  • eläkeukko kirjoitti:

    Jeesus sanoi minun Raamattuni mukaan että joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Käsitän että kun kaltaisesi syyttävät homoja ja heidän puolustajiaan syntisiksi niin he ovat kivenheittäjän roolissa. Kivet ovat tietenkin nyt vain sanoja mutta kuitenkin.

    eläkeukko sanoi :
    Jeesus sanoi minun Raamattuni mukaan että joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
    _____________
    Katsos vähän tuostakin "eläkeukko" :

    Hesekiel:
    3:18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi
    Hesekiel:
    33:8 Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
    33:9 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut
    3. Moos.
    19:17 Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    Mutta mitä sanot Jeesuksen puheista? Juuri siitä mistä puhuin.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Homouden harjoittaminen on syntiä yksiselitteisesti. Jumalan ilmoitus kirjoitettuna Sanana tuo tämän esiin. Tätä ei kukaan kiistä. Kiista tulee kun aletaan ihmisjärjen keinoin tulkitsemaan Jumalan Sanaa, mutta tämä onkin sitten vain ihmisviisautta.

    Mitä tulee Mooseksen ajan tappokäskyihin niin nekin ovat täysillä yhä voimassa, vaikka meillä ei ole enää oikeutta panna niitä täytäntöön. Täytäntöönpanosta huolehtii Jumala sitten kun aika koittaa. Jeesus antoi meitä varten uuden käskyn - Menkää kaikkeen maailmaan ..... Rakastakaa lähimmäisiänne ...

    Jumala on muuttumaton ja Hänen tahtonsa on muuttumaton.

    Sinun tulee nyt vain kunnioittaa meidän pyhinä pitämiämme arvoja jotka olemme Jumalalta saaneet. Eikä sinun tehtävä ole ollenkaan käydä uskovien kristittyjen kimppuun.

    Ei mene. Sinä tt11 puutuit taas toisten keskusteluun. Sinut kyllä tiedetään.

    Äänestä

  • eläkeukko kirjoitti:

    Mutta mitä sanot Jeesuksen puheista? Juuri siitä mistä puhuin.

    Nuo VT:n kirjoitukset ovat yhtälailla Jeesuksen sanoja kuin UT:n kirjoituksetkin, koska Jeesus Kristus on lihaksi tullut Jumalan Sana, siis Jumala, ymmärrätkös...?

    Äänestä

  • koeta ymmärtää kirjoitti:

    Nuo VT:n kirjoitukset ovat yhtälailla Jeesuksen sanoja kuin UT:n kirjoituksetkin, koska Jeesus Kristus on lihaksi tullut Jumalan Sana, siis Jumala, ymmärrätkös...?

    Oletko Pertsa?Häneltä kysyin.

    Äänestä

  • eläkeukko kirjoitti:

    Mutta mitä sanot Jeesuksen puheista? Juuri siitä mistä puhuin.

    eläkeukko sanoi :
    Mutta mitä sanot Jeesuksen puheista? Juuri siitä mistä puhuin.
    Homous ei ole yksiselitteisesti synti.
    _________
    Kyllä homoILU on yksiselitteisesti syntiä!!

    Äänestä

  • eläkeukko kirjoitti:

    Ei mene. Sinä tt11 puutuit taas toisten keskusteluun. Sinut kyllä tiedetään.

    Eli asia tuli selväksi - kivat sulle :)

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    eläkeukko sanoi :
    Mutta mitä sanot Jeesuksen puheista? Juuri siitä mistä puhuin.
    Homous ei ole yksiselitteisesti synti.
    _________
    Kyllä homoILU on yksiselitteisesti syntiä!!

    "Jeesuksen puheista?". "Kyllä homoILU on yksiselitteisesti syntiä!!".

    Tuossa on kyllä käsittämätön ristiriita.

    Äänestä

  • helsinkijokkeri kirjoitti:

    Ristiriita on sulla, koska et usko mitä Raamattuun on kirjoitettu!

    Äänestä

  • helsinkijokkeri kirjoitti:

    "Jeesuksen puheista?". "Kyllä homoILU on yksiselitteisesti syntiä!!".

    Tuossa on kyllä käsittämätön ristiriita.

    Sitä Jumala niin sitä Jeesus - homoilun harjoittaminen on synti ja kauhistus.

    Kirkon papit tässä kohdin unohtaa kolminaisuuden taktisista syistä. He jättävät huomiotta, että Jumala ja Jeesus ovat yhtä ja samaa.

    Äänestä

Katsokaa.

Tässä linkissä messiaanisen juutalaisen puhevideo hebrealaisista juurista, ja kuinka ne voivat eksyttää ihmisen lain alle.
. Kannattaa katsoa:
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=35213

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

evita- kirjoitti:

"Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Luuk. 12:32

"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt. 7:13-14.

Joten keitä arvelette piskuiseen laumaan kuuluvan?

Sanoiko Jeesus, "Tulkaa kaikki", tai "kaikki pääsevät taivaaseen". Ei, vaan jotain Hän ihmiseltä vaatii, jotta sinne pääsisi. "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Mark.1:15 Mitä se siis tarkoittaa sinun kohdallasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu