BED ja laihdutus

Jelppiä elämään

Olen sairastanut syömishäiriötä nimeltä BED jo vuosia, mutta kukaan ei ajatellut sitä syömishäiriöksi, pelkästään että olisin sairas ja päässä vikaa. Ajattelin aina itsekin että olen poikkeava ja epänormaali, koska kukaan ei kertonut kyseisestä syömishäiriöstä. Nyt kysynkin, onko täällä muita kyseistä syömishäiriötä sairastavia, jotka yrittävät laihduttaa? Olen jo vuosia yrittänyt päästä ylipainosta eroon ja kiinteyttää itseäni, mutta tuloksetta. Kaipaisin joitakin neuvoja. Tykkään lenkkeillä, mutta en tähän aikaan vuodesta. Omaan salikortin mutta en siellä niin paljoa kerkiä käymään koulun ohella kuin olisi tarve, enkä rehellisesti sanoen jaksa aina aamuisin salille lähteä kun tuon paremman puoliskoni takia nukun öisin vain muutamia tunteja. Kun asuin vielä kotona niin tein vatsoja, lankutin ja nostelin painoja sekä venyttelin säännöllisesti, mutta nyt kun asuu pienessä kämpässä koko ajan toisen "valvovan silmän alla" niin asia ei houkuttele, koska rehellisesti sanoen hävettää.
Yelp?

4

402

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Makeaparsa

      Olen itse käynyt 3 eri syömishäiriötyyppiä lävitse, BED on yksi niistä.

      Mitään muuta en voi sinua neuvoa, kuin että älä yritä laihduttaa liian nopeasti tai odota tuloksia liian nopeasti. Joudut sillä vain kierteeseen, jonka minä kävin. Menin nimittäin kierteestä anoreksia Bediin ja bedistä bulimiaan ja takaisin anoreksiaan. Nyt parantunut onneksi.

      Parasta on lähteä terveellisellä ruualla. Kun ravitset kehoasi oikein, ei silloin erilaiset mielihalut ole niin voimakkaita. Itselläni suurimmat ahmimiskohtaukset tulivat juuri silloin, kun söin todella yksipuolisesti, vähän, tai muuten vain huonosti.

      Myös mitä sinun pitäisi tehdä, on päästä tuosta hävettävästä olotilasta eroon. Mikä on huononpi vaihtoehto, se, että puolisosi näkee sinun jumppaavan ja että yrität saada itseasi parempaan kuntoon ja terveelliseksi, vai se, että pysyt sellaisena mitä nyt olet?

      BEDistä parantuminen ja laihduttaminen on vaikeaa, vaikeampaa kuin pelkästään laihduttaminen. Sinun pitää muuttaa kokonaan elämäntapasi ja syömisesi, sinun pitää ottaa askel tuntemattomaan ja pelottaviin asioihin.

      Salilla ei tarvitse käydä jokapäivä, mutta jos sinulla on salikortti, yrittäisin ainakin itse mennä sinne 3kr/viikko. Eikä sinne tarvitse aamulla lähteä, käy vaikka koulun jälkeen.

      Myös mitä voin sanoa oman onnistumiseni kanssa on se, että kaksi asiaa jotka auttoivat minulla terveeksi pääsemiseksi ja laihtuttamisessa olivat, että ensiksi tein itselleni viikko rutiinit. Milloin on liikunta, siivoukset, ym. Ja toinen, mikä on todella tärkeä, on ruokapäiväkirja, johon kirjataan päivittäin mitä syödään, ihan kaikki ja viikottain paino. Silloin huomaa parhaiten, mitä on syönyt ja kuinka paljon on laihtunut. Ja jos ei ole laihtunut, niin voi selata mitä on syönyt ja huomata, että ainiin, tuolla söin herkkuja, siksi paino on saattanut tällä viikolla pysyä samassa.

      Toivottavasti auttoi.

      • väsyväsy

        Saitkin jo hyviä vinkkejä. Itselläni on ollut anoreksia sekä kausittain BED-tyyppistä oireilua. Nyt olen terve, mutta tunnesyöminen istuu olalla ja aina välillä ottaa vallan.

        Anteeksi suora kysymys, mutta onko sinulla parisuhteessa henkistä tilaa? Ei tarvitse vastata - kysyn siksi, että itse syöpöttelen (en onneksi enää ahmi) helpoimmin silloin, kun koen että olen muiden vaatimusten puristuksessa, enkä saa ääntäni kuuluviin. Ehkä siinä on joku juttu, että ainakin herkkuja voin syödä, jos en muuta toivomaani saa.

        Miksi sinun pitää valvoa puolison takia? Eikö hän kunnioittaisi unirauhaasi, jos sanoisit, että haluat parantaa kuntoasi ja käydä aamuisin salilla? Silloin hän voisi toki valvoa, mutta vaikkapa telkkariakin voi katsoa kuulokkeilla.

        Tykkään siitä nyrkkisäännöstä, että pitäisi syödä tavalla, jolla voisi syödä loppuelämänsä. Ei siis nälkäkuureja tai totaalikieltoja herkuille! Jos sinulla on oikeasti ylipainoa, luulisi että rakastava puoliso mielellään olisi tukena elämäntapamuutoksessa. Tsemppiä!


    • -70kg+35kg

      Itse asiassa bed on yhden syömishäiriön yksi, yleensä viimeinen vaihe. Itsellä meni ortoreksia, anoreksia, bed ja parantuminen.

      • Vanha ketju, mutta haluan kommentoida silti. Olet ihan oikeassa, että ahmintahäiriö (BED eli binge eating disorder) on tosi yleinen syömishäiriön muoto, jonka ulospäin näkyvänä oireena on se, että sairastunut syö kerralla suuria määriä ruokaa.

        Olennainen tunnusmerkki oireilussa on, että ahmintakohtaukset tuntuvat sairastuneesta täysin hallitsemattomilta (verrattuna esimerkiksi siihen, että moni kokee ylensyövänsä vaikkapa buffet-ravintolassa tai joulupöydässä). Oireiluun ei yleensä kuulu vastaavaa kompensaatiokäyttäytymistä syömisen jälkeen kuin esimerkiksi bulimisessa oireilussa.

        Ahmintahäiriössä psyykkisen pahoinvoinnin “itsehoitona” (tietoisesti tai tiedostamatta) käytetään ruokaa ja syömistä. Syömisellä aiheutetaan fyysinen paha olo, joka on tuttu, turvallinen, helpommin siedettävä kuin psyykkinen paha olo, jonka käsittelyyn ei ole terveitä keinoja.

        Monella syömishäiriötä sairastavalla syömishäiriö tosiaan vaihtaa usein muotoa ennen kuin siitä toivutaan. Anoreksia saattaa muuttua bulimiaksi, bulimia ahmintahäiriöksi ja kaikkea tältä välitä.

        Yleisin syömishäiriöhän on ns. epätyypillinen syömishäiriö, jossa sairastava ei täytä kaikkia laihuushäiriön, ahmimishäiriön tai muun määritellyn syömishäiriön diagnostisia kriteerejä. Nimi ei siis suinkaan kerro siitä, millaista tai kuinka vakavaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista haittaa se ihmisen elämässä aiheuttaa. Epätyypillistä syömishäiriötä sairastavan tilanne voi olla yhtä vaikea kuin laihuushäiriötä tai ahmimishäiriötä sairastavan tilanne. Kyseessä ei siis ole vähemmän vakava syömishäiriö, joka olisi automaattisesti helpommin hoidettavissa.

        Voimia kaikille syömishäiriön kanssa kamppaileville!

        //Kirsi, Syömishäiriöliitto

        https://syomishairioliitto.fi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe