Mietin vaan. Voikohan sitä koskaan olla sillä tavalla onnellinen kun toivoisi? Näillä palstoilla paljon surullisia ihmisiä, joku mennyt tai uusi rakkaus mielessään, harvempi onnellinen omansa kanssa. Sitä miettii mitä menetti, tai menettää.
Miksi me sitten ajaudumme näihin tilanteisiin, jossa sydän kaipaa toisaalle, kuin missä se on. Meidät jätetään tai petetään, mutta rakkaus säilyy? Mitä me tehdään väärin, vai onko elämän tarkoituskin olla aina jonkun sellaisen haluamista ja kaipaamista, mitä ei ole oikeasti kenties olemassakaan? Ja jos toivomansa saa, onko loppuelämä onnellinen ja mutkaton, ei enää murheita vai.... Onko se saatu sitten niin kaikkivoipa, että se parantaa meissä kaikki ne surut ja murheet, jota elämä tiellemme tuo? Vai etsitäänkö me väärästä paikasta?
Olisiko tarkoitus tajuta, että olemme rikkinäisenä onnellisimpia, koska haavekuva ei ole särkynyt, vaan se on olemassa?
Miksi me sitten ajaudumme näihin tilanteisiin, jossa sydän kaipaa toisaalle, kuin missä se on. Meidät jätetään tai petetään, mutta rakkaus säilyy? Mitä me tehdään väärin, vai onko elämän tarkoituskin olla aina jonkun sellaisen haluamista ja kaipaamista, mitä ei ole oikeasti kenties olemassakaan? Ja jos toivomansa saa, onko loppuelämä onnellinen ja mutkaton, ei enää murheita vai.... Onko se saatu sitten niin kaikkivoipa, että se parantaa meissä kaikki ne surut ja murheet, jota elämä tiellemme tuo? Vai etsitäänkö me väärästä paikasta?
Olisiko tarkoitus tajuta, että olemme rikkinäisenä onnellisimpia, koska haavekuva ei ole särkynyt, vaan se on olemassa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onnellisempi olisi kaksin kuin yksin, ikävä seuralaisena kirkaskin päivä on pilvinen.