Itsetunto-ongelmaisen kanssa ei voi seukata

Sellaisten ihmisten kanssa tapaamiset ovat jääneet muutamaan kertaan. Eihän sellaisen kanssa voi edes keskustella normaalisti, kun he luulevat että elämä on joku kilpailu siitä kumpi on parempi.

Jos olen vaikka ostanut pussillisen punaisia omenoita Lidlistä, niin hepä tietysti ovat ostaneet jo paljon aikaisemmin kaksi pussia Stockkalta, ja paljon punaisempia, kalliimpia, hienonpia ja parempia omenoita.

Ovatkohan sellaiset ihmiset edes koskaan seurustelleet? Tai tietysti, jos heiltä kysyy, niin he ovat seurustelleet vain kaikista rikkaimpien, kauniiden ja rohkeiden kanssa.
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki käsittää "itsetunto-ongelmat" eri tavalla.
Minusta itsetunto-ongelma on myös se ettei voi sanoa toiselle, että ärsyttää se että on myös ostanut niitä punaisia omenoita ja vieläpä stockalta jne., vaan menee ja kyräilee asiasta selä takana.
Itsetunto-ongelmaiset ovat selän takana kyräileviä aina jotakin negatiivista toisista sanovia jne.

Äänestä

Kaikista ärsyttävimpiä ovat itsetunto-ongelmaiset ihmiset jotka eivät kestä kilpailua, vaan kun olen ostanut 2 pussia parempia omenoita kuin he, he alkavat kuvitella että minussa on jotain vikaa, vaikka itse ovat huonompia kuin minä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


En minä ainakaan kirjoitti:

Sellaisten ihmisten kanssa tapaamiset ovat jääneet muutamaan kertaan. Eihän sellaisen kanssa voi edes keskustella normaalisti, kun he luulevat että elämä on joku kilpailu siitä kumpi on parempi.

Jos olen vaikka ostanut pussillisen punaisia omenoita Lidlistä, niin hepä tietysti ovat ostaneet jo paljon aikaisemmin kaksi pussia Stockkalta, ja paljon punaisempia, kalliimpia, hienonpia ja parempia omenoita.

Ovatkohan sellaiset ihmiset edes koskaan seurustelleet? Tai tietysti, jos heiltä kysyy, niin he ovat seurustelleet vain kaikista rikkaimpien, kauniiden ja rohkeiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu