Minä, keskittynyt omiin "juttuihin" kuluneen vuoden aikana. Vältellyt naisia, varonut saattamasta itsenäni tilanteeseen, missä jonkun muun mielipiteellä olisi merkitystä. Nyt kun vanhan suhteen haavat ovat parantuneet, olen pikku hiljaa alkanut ELÄMÄÄN, liikkumaan, hymyilemään, tunnustelemaan, josko jostain löytyisi samalla aalto pituudella seilaavia naisia.
Tästä alkoi uudet ongelmat. Olen näköjään "rakentanut" ympärilleni muurin, jonka taakse suojaudun. Täytän hyvin nykyiset "vävypoikakriteerit" ja ajaudun helposti juttelemaan niitä näitä ihmisten kanssa. Jos ja kun tällainen kohtaaminen syvenee niin iskee paniikki, vaikka vastapuoli olisi kuinka mukava, en uskalla "avautua", pelkään yksityisyyteni puolesta ja alan ajattelemaan, mitä mahdollisia ongelmia suhde toisi tullessaan. Eli minä olen se mukava mies sieltä ravintolasta, enkä minä soita vaikka lupasin... säälittävää mutta totta. En tiedä mitä tässä pitäis tehdä, odotella sitä "muurin murtajaa", joka omalla, posittivisella, painostuksella voittaisi luottamukseni?? En varmasti ole ainoa, joten kertokaa mitä nyt tehdään (jämäkästi)?!
Tästä alkoi uudet ongelmat. Olen näköjään "rakentanut" ympärilleni muurin, jonka taakse suojaudun. Täytän hyvin nykyiset "vävypoikakriteerit" ja ajaudun helposti juttelemaan niitä näitä ihmisten kanssa. Jos ja kun tällainen kohtaaminen syvenee niin iskee paniikki, vaikka vastapuoli olisi kuinka mukava, en uskalla "avautua", pelkään yksityisyyteni puolesta ja alan ajattelemaan, mitä mahdollisia ongelmia suhde toisi tullessaan. Eli minä olen se mukava mies sieltä ravintolasta, enkä minä soita vaikka lupasin... säälittävää mutta totta. En tiedä mitä tässä pitäis tehdä, odotella sitä "muurin murtajaa", joka omalla, posittivisella, painostuksella voittaisi luottamukseni?? En varmasti ole ainoa, joten kertokaa mitä nyt tehdään (jämäkästi)?!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suojamuurin laskeminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Ainoa lohtu lienee se, että joskus tulee vastaan niin sitkeä tyttöihminen joka ei tästä ole moksiskaan - pysyy vain kuulolla kunnes olet "valmis". Vähän voit tilannetta helpottaa sanomalla suoraan, että "pelottaa" kun toinen tulee lähelle - se ehkä antaa tytölle voimia olla kärsivällinen.
Voiko olla totta. Olen itse pohtinut näitä samoja asioita tiiviimmin viime päivinä. Olen tiennyt asiat teknisesti, mutta miten käytännössä toimia.
Huomaan, että "avautumiseen" vaikuttaa luottamus. Jopa täällä kun kirjoittaa, miettii voiko sitä tehdä, koska tunteisiin, elämään liittyy tietty yksityisyys, jonka haluaa säilyttää ja kertoa niistä ainoastaan kyseiselle henkilölle. Jokaisella pitäisi se oikeus olla. Jos ei ole hyviä kokemuksia luottamuksellisista ystävyys ym suhteista, voi olla vaikea "avautua", koska pelkää tulla haavoitetuksi taas. Eli toinen ei olekkaan luottamuksen arvoinen.
Kerroit itse lääkkeen, "muurinmurtaja". Tarvitaan joku sinnikäs, periksiantamaton ystävä, jonka kokee luottamuksenarvoiseksi. Joka jaksaa seisoa tuulessa ja tuiverruksessa, eikä väisty, vaikka mennään ylä- ja alamäkeä. Sillä kyllähän se ystävyyskin tulee testattua siinä alamäki vaiheessa.
Kannataa tavata ihmisiä, mutta kuulostella itseään. Jos joku yhtään tuntuu siltä, että luottamus syntyy ja helppous olla ja puhua syntyy, kannattaa vaan edetä ja tehdä jotain sen eteen, että on yleensä mahdollista tavata. Tehdä sellaista, jossa aluksi ei niin paljon keskitytä siihen puhumiseen vaan toimintaan, ulkoilu, urheilu yms. Uskon, että siinä sivussa erilaista puhuttavaa kehkeytyy ja viimein voisi sitten "avautuakin" jos siltä tuntuu.
Sydän särkyy, sydän paranee.
Mitä menetetttävää sulla oikeestaan on? Aika parantaa haavat joka kerta, vaikka se tuntuuki pahalta mut aina sieltä noustaan. Se mikä ei tapa, se kasvattaa.
Sä tartteisit sellaisen tsempparin matkaan, joka painostas etenemään.
Seuraavan kerran kun satut olemaan tilanteessa jossa tekee mieli ottaaa askel taakse niin mieti kaks sekuntia. Mikä voi mennä pieleen ja mitä siitä seuraa
? Tai sit mitä se vois parhaillaan olla ja mihin se vois johtaa.
ihminen ei ole haavoittumaton, mut me parannutaan
toi oli hyvä neuvo, Frederico, että pysähtys pariksi sekaksi miettiin ja tsemppaan itseään, koska tosi nopeasti menet vanhan pakoreaktion mukaan, vaikka haluaisit tehdä toisin.
Vaikka ton asian tietää, silti se aina helposti toistaa.
Painiskelen samantapaisten ongelmien kanssa kuin sinäkin. Huonoja kokemuksia suhteista, joista sinänsä olen jo päässyt yli hyvin. Olen vapautunut elämään ja alkanut nauttimaan elostani, mutten kykene "avautumaan" enkä sitoutumaan. Pystyn helposti juttelemaan mukavia vieraille baarissa tms, mutten ole halukas kertomaan itsestäni tarkemmin, antamaan puhelinnumeroa jne. Lopetan säpinät miesten kanssa hyvin pian, vaikka he periaatteessa olisivatkin kiinnostavia tyyppejä. Iskee paniikki, "tästähän voi pian tulla jotakin" ahdistus...
Vaan mitä tehdä? Antaa ajan kulua ja odottaa että joku vaan kolahtaa heti niin paljon, ettei ahdista?
sun pitää uskaltaa.kukaan ei jaksa sinnikkäästi rikkoa sun kuorta jos et anna edes pientä merkkiä kiinnostuksesta.saatat menettää elämäsi tilaisuuksia.
Olen ihan samaa mieltä. Jos ei saa mitään vastakaikua niin harva jaksaa kovinkaan kauan yrittää.
Vaatihan suojamuurin laskeminen töitä mutta ei se nyt mahdotonta ole kunhan ensin oppii luottamaan.
Olen nainen, mutta samanlaisesta asiasta "kärsin".
Ongelmani ei ole se enään ettenkö haluaisi sitoutua ja olen huomannut omat tarpeeni, eli kosketuksen ja läheisyyden kaipuuni. Ongelma on on se, etten saa vastapuolelta selvää viestiä, että hän on kiinnostunut minusta, haluaa tutustua minuun ja haluaa olla kanssani. Se aiheuttaa epävarmuutta, harhaisuutta ym oireita. :) Siksi suora viestintä, miehet pliis.
Olenkohan sitten kuten yleensä suomalaiset miehet, joka kerran sanoo että rakastaa, eikä halua nolata itseään useammin, jos ei saa vastakaikua.
Miten on miehet!
Onko miehillä näin?
Naisilla voi olla tarvetta suojata itseään =tehdä selkeä raja, ettei liian innokkaat ihailijat pistä elämääsi aivan sekaisin. "Muuri" saattaa joskus johtua tästä. Ei se tarkoita, että nainen on tunteeton tai välinpitämätön tai ettei tykkää miehestä. No, voi olla sitten vaikeata tulla sieltä muurin takaa, kun se joku on kohdalla.
Joskus on vain pakko toimia näin. :)
Minulle kävi samoin tämän viimeisen breikin jälkeen,rakensin suojamuurin ympärilleni pelosta ettei tunnepuoli taas ottaisi kyytiä.Olen tavannut tosi mukavia naisia ja treffeille on pyydetty,valitettavasti on ollut pelosta pakko vastata ei kiitos.Uskon että asia on miehille yhtä kivulias kun naisille,ainakin minulle.
niin,olen käynyt saman läpi kuin sinä. Ja siinä on vielä se ristiriita naisena, että et samanaikaisesti voi suojata itseäsi ja rakastaa/tykätä, koska se suojaaminen voi tarkoittaa käytännössä myös sitä, että joudut sanomaan tiukasti, jos joku ei kunnioita rajojasi vaan tulee röyhkeästi yli sen, mitä itse ei halua.
kyllä naiset tarvitsevat vielä nykyaikan ritaria rinnalleen. Muut saavat olla, mitä mieltä lystäävät, mutta minä olen tätä mieltä. On niitäkin kommentteja tullut kuultua, että se on naisen itsensä tehtävä rajat, mutta kun se ei elävässä elämässä aina niin mene. Kyllä mies mielestäni saa osoittaa sanoin ja ottein, että hei tää on kuules mun typy, jos siis seurustellaan.
Toi saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta en oikein löydä sanoja kuvat asiaa.
En siis edellisessä jatkoajatuksessani ajatellut uskaltamista tai kyynisyyttä vaan selvää ja tietoista valintaa tehdä tietyt rajat.
Pikkuhiljaa kun tutustuu lähemmin, raja siirtyy lähemmäksi ja lähemmäksi, ja häviää lopulta.
Kun rakastuu, ne rajat häviävät eli 1 1=1.
kyseisen ongelman kanssa. Tai surullistahan se oikeastaan on, että ihmiset eivät uskalla avautua ja antaa vaan mennä. Itsekin tunnen itseni k-pääksi, kun onnistun antaman mukavan vaikutelman itsestäni, mutta sitten en uskallakaan enempää kun pitäisi yrittää jotain vakavampaa :(