No fakta on että emme tiedä oliko kyseistä henkilöä ollenkaan. Tietysti monilla oli jo 1400-1500 vuotta sitten omat teoriansa joista monet ovat säilyneet nykypäiväänkin, siitä huolimatta että näitä poltettiin jotta saatiin yksimielisempi näkemys.
Raamattua on jo katolinen-, protestanttinen- ja ortodoksinen versio. Olisikohan kysyntää vielä yhdelle versiolle, jossa Jeesuksen viriili mieskunto ja vivahteikas lapsuus olisi korostetusti esillä?
0Äänestä
kaikkee ne
Joo, Raamattua olisi syytä hiukan elävöittää. Jeesuksen äiti voisi todeta jossain vaiheessa, kun Jeesus nousee vetten päällä kontiltaan jaloilleen, että ensimmäinen askel. Joosefille, isälleen, Jeesus loihtisi vedestä kiljua lohdukkeeksi, koska muija olisi hankkiutunut paksuksi mukamas jonkun "jumalan" kanssa. Elatusmaksuista ei tietenkään olisi sovittu mitenkään.
0Äänestä
isänsä poika
Tuo Jesse-vekkulin "vivahteikas lapsuus" varsinkin olisi mielenkiintoinen, koska ovathan apokryfikirjoihin kuuluvan Tuomaan lapsuusevankeliumin kertomukset Jessestä kaikkea muuta kuin mairittelevia lähimmäisenrakkauden kuvauksia.
Niissähän Jesse mm. kiroaa kaksi poikaa jotka kuolevat ja toisen vanhemmat vielä sokeutuvat. Eipä mikään ihme että tämä evankeliumi siivottiin pois raamatusta yhdessä monen muun ihanteelliseen sankarimytologiaan soveltumattoman tekstin kanssa. Raamatustahan on siivottu tai jätetty pois niin paljon tekstejä, että niistä kyhäisi vaivatta pari raamattua lisää.
Mutta jos Jessen isä oli kiivas ja kostonhimoinen, käski seivästää ihmisiä paaluihin ja käski tappamaan armotta kaikki vanhukset, naiset ja lapset viimeiseen henkeen, niin miksi poikansa olisi ollut yhtään sen kiltimpi tai erilainen. Samanlainen sadistinen ja kostonhimoinen kiivailija.
Jos olemattoman jumalan olematon poika sai lapsia oliko niitäkään olemassa?
0Äänestä
heitän veikkauksena
"Jos olemattoman jumalan olematon poika sai lapsia oliko niitäkään olemassa?"
Jos olemattoman jumalan olematon poika saa siemensyöksyn, siinä ei pahemmin siittiöitä ole.
0Äänestä
Jyri
varmasti töissä Vattenfallilla tai jossain ristisiitossa.
Siinä ei nostosiltaa tarvitse korjata kun Jeesus jakaa vedet ja työntää veneet eteenpäin. PurjeVeneen omistaja vain toivoi sillan avaamista ENNEN en alittamista.
Nyt hänellä on soutuvene ja 3 metrin airot. Ja haluvaa vetää Jeesuksen kölin ali kiitokseksi
0Äänestä
tiedetutkija
Wilsonin ja Jacobovicin mukaan on kyse salaisesta koodista, joka kertoo VT:n Joosefin ja hänen vaimonsa Aasenatin kautta Jeesuksen ja Maria Magdaleenan rakkaustarinan.Simcha Jacobovici on väärien teorioiden kulkukauppias, joka pyrkii myymään mediaan vääriä tietoja. Jacobovici on tuonut esille Jeesuksen veljen luuarkun, joka todettiin valheelliseksi. Jacobovici oli myös mukana tekemässä dokumenttia Jeesuksen perhehaudasta, joka on myös paljastunut valheeksi. Jacobovici on myös väittänyt löytäneensä nauloja, joilla Jeesus ristiinnaulittiin. On todella sääli, että media ostaa ja julkaisee Jacobovicin valheellisia juttuja. Mitäköhän valheita Jacobovici keksii seuraavaksi?
hehe...tämähän pesee kohta kauniit ja rohkeat mennen tullen :D
Jään innolla odottamaan "seuraavaa kautta" ja "uusia paljastuksia" :)
0Äänestä
^^^^^^^^
Hautalöytö ei ole valhetta, luulevaiset tottakai haluavat säilyttää Jeesuksen taivaaseen nousemisen ainoana totuutena. Haudasta löytyneet luuarkut ovat valitettavasti totta,yhdessä luki Juudas Jeesuksen poika. Muita mm. Jeesus Joosefin poika, Maria,Joosef, Jose, Magdalan Maria emara. ( Jeesuksen kadonnut hauta) Taivaaseen astuminen ei ole muuta kuin Jeesuksen lähipiirin keksimä peitetarina, koska ristillä kuoleminen oli häpeällistä. Roomalaiset tuomitsivat kuolemaan vain kapinalliset.
0Äänestä
fda
^^^^^^^^ kirjoitti:

Jumalan poika oli tuohon aikaan ilmaus jota käytettiin ylemmistöstä. Yhden teorian mukaan Jeesus käyttäytyy UT:ssa kuin olisi ollut Daavidin sukua ja Israelin laillinen hallitsija. Tämä olisi ollut Roomalaiselle vallalle vakava uhka koska heillä oli ollut jo aikaisemmin ongelmia näiden kanssa. Järkevin teoria minusta, mikäli koko henkilöä edes oli olemassa.
Hesarista: "Hiltunen itse uskoo, että jos Jeesuksella olisi ollut vaimo ja lapsia, siitä olisi jäänyt aikalaisdokumentteihin paljon mainintoja."
Hieman kieroilua. Hiltunen unohtaa mainita että Jeesuksesta ei jäänyt aikalaisdokumentteihin mitään vastustajien eikä edes neutraalisti häneen suhtatutuneen mainintoja. Hiljaisuus on mykistävä.
0Äänestä
Perskeles
"Hiltunen unohtaa mainita että Jeesuksesta ei jäänyt aikalaisdokumentteihin mitään vastustajien eikä edes neutraalisti häneen suhtatutuneen mainintoja."
Ei löydy oletettuun Jeesukseen myötämielisesti suhtautuvienkaan aikalaismainintoja.
0Äänestä
kaikkee ne
Tänään ne Jeesuksen lasten nimet sitten paljastetaan. Poikaselle sopisi Vihtori Anselmi ja tyttöselle Elviira Eufrosyyne. Veikkauksena heitän.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No fakta on että emme tiedä oliko kyseistä henkilöä ollenkaan. Tietysti monilla oli jo 1400-1500 vuotta sitten omat teoriansa joista monet ovat säilyneet nykypäiväänkin, siitä huolimatta että näitä poltettiin jotta saatiin yksimielisempi näkemys.
Raamattua on jo katolinen-, protestanttinen- ja ortodoksinen versio.
Olisikohan kysyntää vielä yhdelle versiolle, jossa Jeesuksen viriili mieskunto ja vivahteikas lapsuus olisi korostetusti esillä?
Joo, Raamattua olisi syytä hiukan elävöittää. Jeesuksen äiti voisi todeta jossain vaiheessa, kun Jeesus nousee vetten päällä kontiltaan jaloilleen, että ensimmäinen askel. Joosefille, isälleen, Jeesus loihtisi vedestä kiljua lohdukkeeksi, koska muija olisi hankkiutunut paksuksi mukamas jonkun "jumalan" kanssa. Elatusmaksuista ei tietenkään olisi sovittu mitenkään.
Tuo Jesse-vekkulin "vivahteikas lapsuus" varsinkin olisi mielenkiintoinen, koska ovathan apokryfikirjoihin kuuluvan Tuomaan lapsuusevankeliumin kertomukset Jessestä kaikkea muuta kuin mairittelevia lähimmäisenrakkauden kuvauksia.
Niissähän Jesse mm. kiroaa kaksi poikaa jotka kuolevat ja toisen vanhemmat vielä sokeutuvat. Eipä mikään ihme että tämä evankeliumi siivottiin pois raamatusta yhdessä monen muun ihanteelliseen sankarimytologiaan soveltumattoman tekstin kanssa. Raamatustahan on siivottu tai jätetty pois niin paljon tekstejä, että niistä kyhäisi vaivatta pari raamattua lisää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apokryfiset_kirjat
Mutta jos Jessen isä oli kiivas ja kostonhimoinen, käski seivästää ihmisiä paaluihin ja käski tappamaan armotta kaikki vanhukset, naiset ja lapset viimeiseen henkeen, niin miksi poikansa olisi ollut yhtään sen kiltimpi tai erilainen. Samanlainen sadistinen ja kostonhimoinen kiivailija.
"Olisikohan kysyntää vielä yhdelle versiolle, jossa Jeesuksen viriili mieskunto ja vivahteikas lapsuus olisi korostetusti esillä?"
Onhan tuosta vielä Thomas Jeffersonin versio, missä Jeesus ei tehnyt mitään yliluonnollisia temppuja.
Oliko koko Jeesusta edes olemassa?
http://www.rawstory.com/rs/2014/08/did-jesus-exist-growing-number-of-scholars-dont-think-so/
Jos olemattoman jumalan olematon poika sai lapsia oliko niitäkään olemassa?
"Jos olemattoman jumalan olematon poika sai lapsia oliko niitäkään olemassa?"
Jos olemattoman jumalan olematon poika saa siemensyöksyn, siinä ei pahemmin siittiöitä ole.
varmasti töissä Vattenfallilla tai jossain ristisiitossa.
Siinä ei nostosiltaa tarvitse korjata kun Jeesus jakaa vedet ja työntää veneet eteenpäin. PurjeVeneen omistaja vain toivoi sillan avaamista ENNEN en alittamista.
Nyt hänellä on soutuvene ja 3 metrin airot. Ja haluvaa vetää Jeesuksen kölin ali kiitokseksi
Wilsonin ja Jacobovicin mukaan on kyse salaisesta koodista, joka kertoo VT:n Joosefin ja hänen vaimonsa Aasenatin kautta Jeesuksen ja Maria Magdaleenan rakkaustarinan.Simcha Jacobovici on väärien teorioiden kulkukauppias, joka pyrkii myymään mediaan vääriä tietoja. Jacobovici on tuonut esille Jeesuksen veljen luuarkun, joka todettiin valheelliseksi. Jacobovici oli myös mukana tekemässä dokumenttia Jeesuksen perhehaudasta, joka on myös paljastunut valheeksi. Jacobovici on myös väittänyt löytäneensä nauloja, joilla Jeesus ristiinnaulittiin. On todella sääli, että media ostaa ja julkaisee Jacobovicin valheellisia juttuja. Mitäköhän valheita Jacobovici keksii seuraavaksi?
Tsekkaa. http://www.kotipetripaavola.com/Jeesuksenvaimojalapset.html
Olisiko muita lähteitä? Paavola ei ole kovinkaan luotettavan oloinen, herralla kun on asiassa oma jumala ojassa
hehe...tämähän pesee kohta kauniit ja rohkeat mennen tullen :D
Jään innolla odottamaan "seuraavaa kautta" ja "uusia paljastuksia" :)
Hautalöytö ei ole valhetta, luulevaiset tottakai haluavat säilyttää
Jeesuksen taivaaseen nousemisen ainoana totuutena.
Haudasta löytyneet luuarkut ovat valitettavasti totta,yhdessä luki
Juudas Jeesuksen poika. Muita mm. Jeesus Joosefin poika,
Maria,Joosef, Jose, Magdalan Maria emara.
( Jeesuksen kadonnut hauta)
Taivaaseen astuminen ei ole muuta kuin Jeesuksen lähipiirin
keksimä peitetarina, koska ristillä kuoleminen oli häpeällistä.
Roomalaiset tuomitsivat kuolemaan vain kapinalliset.
Jumalan poika oli tuohon aikaan ilmaus jota käytettiin ylemmistöstä. Yhden teorian mukaan Jeesus käyttäytyy UT:ssa kuin olisi ollut Daavidin sukua ja Israelin laillinen hallitsija. Tämä olisi ollut Roomalaiselle vallalle vakava uhka koska heillä oli ollut jo aikaisemmin ongelmia näiden kanssa. Järkevin teoria minusta, mikäli koko henkilöä edes oli olemassa.
"Jeesuksella olikin mukamas vaimo ja kaksi lasta"
Kulissiavoliitto?
http://www.hs.fi/tiede/a1415683152042
Hesarista:
"Hiltunen itse uskoo, että jos Jeesuksella olisi ollut vaimo ja lapsia, siitä olisi jäänyt aikalaisdokumentteihin paljon mainintoja."