Nyt harmittaa

Olin kaverin kans pe baarissa ja koko ilta meni sitten pilalle ku join liikaa ja jouduimme sen takia lähtemään aika aikaisin pois.

Sitten lauantaina oli karsee olo eikä oikein jaksanu tehä mitään. Mun kaveri sitten soitti ja lähettiin baariin, vaikkei mulla oikein tehny mieli. Illan aikana olin sitten yhessä vaiheessa aika kauan tiskillä odotellemassa vuoroa tilatakseni juoman, kun yhtäkkiä yks tyttö tuli iskumielessä jutteleen. Se esitteli ittensä ja juteltiin siinä kaikkea, mut mä vaan olin semmosen tavallisen oloinen, enkä näyttäny sille kiinnostumisen merkkejä (edellisen illan syy). Jonkin ajan kuluttua se tyttö lähti sitten pois.

No lähin sitten imarreltuneella mielellä kotia, koska tyttö oli tullu iskee. Kotimatkalla ja tänään ajattelin asiaa sitten vähän enemmän. Oli pitkästä aikaa yksi niistä harvoista kerroista kun nainen tuli iskemään ja se oli vielä hyvännäköinen ja semmonen josta todella kiinnostuin. En oo tänään ajatellu mitään muuta kuin sitä eilistä tyttöä. Nyt harmittaa ku annoin sille sellaisen käsityksen itestäni, että en ole kiinnostunu, enkä varmaan näe sitä enää.
2552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä funtsi, noita tulee lisää. Itteäs vaan kiusaat ku mietit. Setä ei juuri jää miettimään.

Äänestä

Mee ens viikonloppunakin, ehkä onnistut bongaamaan sen. Ja keskustelun aloittaminen sujuu helposti, kun olette jo tutustuneet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mä84 kirjoitti:

Olin kaverin kans pe baarissa ja koko ilta meni sitten pilalle ku join liikaa ja jouduimme sen takia lähtemään aika aikaisin pois.

Sitten lauantaina oli karsee olo eikä oikein jaksanu tehä mitään. Mun kaveri sitten soitti ja lähettiin baariin, vaikkei mulla oikein tehny mieli. Illan aikana olin sitten yhessä vaiheessa aika kauan tiskillä odotellemassa vuoroa tilatakseni juoman, kun yhtäkkiä yks tyttö tuli iskumielessä jutteleen. Se esitteli ittensä ja juteltiin siinä kaikkea, mut mä vaan olin semmosen tavallisen oloinen, enkä näyttäny sille kiinnostumisen merkkejä (edellisen illan syy). Jonkin ajan kuluttua se tyttö lähti sitten pois.

No lähin sitten imarreltuneella mielellä kotia, koska tyttö oli tullu iskee. Kotimatkalla ja tänään ajattelin asiaa sitten vähän enemmän. Oli pitkästä aikaa yksi niistä harvoista kerroista kun nainen tuli iskemään ja se oli vielä hyvännäköinen ja semmonen josta todella kiinnostuin. En oo tänään ajatellu mitään muuta kuin sitä eilistä tyttöä. Nyt harmittaa ku annoin sille sellaisen käsityksen itestäni, että en ole kiinnostunu, enkä varmaan näe sitä enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu