Onko totta että Brasiliassa on miesten markkinat? Olen kuullut sellaista huhua.
Brasilia
11+10
35397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Jos olet komea, rikas ja portugalin kielen taitoinen. Lisäksi pidät konservatiivisista, katolilaisista elämänarvoista ja lapsista. Ja tietysti siedät mustasukkaisuutta. ;-)
Olen kuullut että vähemmän komeatkin sieltä saa helposti seuraa ja tuskin tarvitsee osata kieliä tai kunhan nyt edes vähän englantia osaa niin ehkä sillä pärjää? Miksi tarvitsisi olla erityisen rikaskaan?
Tulevatkohan brasilialaiset naiset tekemään jopa ihan suoria aloitteita suomalaisille miehille?
Kyllä länsimaalaisen näköinen mies on todella kovaa valuuttaa siellä.
Naiset arvostavat hieman machompaa lookia, mutta useimmiten melkein riittää, että on vaalea iho ja siniset silmät.
Ja onhan ne naisetkin siellä varmasti miehen silmää miellyttäviä, kun on aika muodokkaita vartaloltaan, tuttavallisia ja iloisia.
Kuulostaa niin hyvältä että haluaisin joskus matkustaa Brasiliaan. Ongelmana vain on huono kielitaito ja se etten tietenkään yksin uskalla. Pitäis saada houkuteltua joku kaveri mukaan.
Tällä palstalla nimimerkillä Dark Fear esiintyvä mies ehkä haluaisi lyöttäytyä seuraasi?
No en mäkään mitään portugalia osaa, mutta pari reissua siellä on jo tullut tehtyä ja hyvin on pärjätty. Rohkeasti vaan!
Hymyilemällä ja google translatorilla pääsee pitkälle :)
Tuskinpa Darkkis lähtis kun ei se uskalla tavata ketään tältä palstalta.
Englantia sielä ei ainakaan kukaan puhu edes lentokentällä.
Miten siellä sitten pärjää? Pitääkö näyttää käsimerkkejä ja toivoa että toinen ymmärtää mitä tarkoitin?
Muodostat vasemman käden peukalolla ja etusormella ympyrän ja tökit oikean käden etusormella sen läpi. Jos olet peli mies käytät elettä tehdessäsi oikeaa kättä nyrkkiin puristettuna, mutta silloin kyllä syyllistyt valehteluun ;)
Paitsi jos haluu fistailla.
Exemäntä on brassi ja kuulemma siellä monilla naisilla sama kuin täällä, ettei oman maan miehiä arvosteta korkealle. Myöskin suomalainen rauhallisuus ja rehellisyys monille uusi kokemus, kun vertaa machokulttuurin pettäjämiehiin. Tosin omassa tapauksesssni juurikin tämä suomalainen jäykkyys osittain kusi homman.
Kelpaakohan brasiliattarille myös hiljainen suomalainen kaljamaha mies vai pitääkö olla viimeisenpäälle treenattu kroppa?
No itse olen sellanen 180/105 enkä mikään luikku ole ollut ikinä, tosin kaljaa en juo.
Eiköhän ne brasiliattaret ole ihan iloisia jos pääsevät sieltä vaan pois ja miehellä on edes vähän rahaa taskussa.
Kyllä Brasiliassa ihmisillä on työt, autot, asunnot yms. aivan kuin täälläkin, eivät ne atm:en rovot siinä paljon auta.
On siellä niitä köyhyydessäkin eläviä ihmisiä.
Brasiliassa jos olet sinisilmäinen ja blondi, ja vielä yrität olla ystävällinen ja kohtelias naiselle, niin se jo itsessään riittää enemmän kuin uskallat unelmoidakaan.
Monelle perusjampalle on shokki kun siellä naiset vaan haluaa sen länsimaisen miehen kovasti!
Enemmän sielläpäin on käsitys suomalaisista tyyliin Ville Valo, Rasmuksen Lauri yms..
Tässä näkee jälleen hyvin makuerojen laajuuden. Omasta mielestäni kumpikaan noista ei ole hyvännäköinen, ja kuitenkin niin moni teinityttökin (eivätköhän lähes yksinomaan ulkonäön eikä esim. saavutusten tai ajatusmaailman vuoksi, koska siinä iässä ollaan kaikkein pinnalisimmillaan) heitä kuolaa. Plus erikseen sitten siihen päälle vielä ne aikuiset naiset joiden mielestä he miellyttävät silmää.
Ei sillä, Valohan valittiin jonain vuonna maailman seksikkäimmäksi mieheksi enkä voi kiistää että kansainvälisessä äänestyksessä se on hyvä saavutus. Ja kun itse en olekaan koskaan ulkoisesti viehättynyt pyöreä- vaan pikemminkin kapeakasvoisista miehistä niin ehkä en senkään takia vain näe sitä mitä muut noissa kahdessa näkevät. Toisaalta taas tokan eksäni kasvoissa oli jotain sellaista (en osaa tarkkaan sanoa mitä kun ei ne kasvot ihan yhtä pyöreätkään olleet, mutta silti toivat aina häiritsevästi Valon mieleen) joka toi ensimmäisenä mieleen nimenomaan Ville Valon, mutta vaikka Valo tosiaan ei viehätä niin kyllä eksän kanssa silti selkeä alkuihastus jo ensitapaamisella tuli, kiitos yleisvaikutelman.
Lähdetäänkö ätmiporukalla Brasiliaan? Tullaan takaisin suomeen timmien, mutta oikealla tavalla muodokkaiden neitosten kanssa ja katsellaan suomilutkien kateellisia katseita näitä tummia kaunottaria kohtaan. Mites on? Koska lähdetään?
Mistä pitäisi olla kateellinen? Siitä, että miehet, joita emme muutenkaan huolisi, hakevat naiset jostain muualta? Vai brassinaisten kauneudesta? Tuttavapiiriinikin kuuluu ainakin yksi brasilialainen nainen ja onhan hän kaunis, olen monta kertaa sen ilmaissut hänelle itselleenkin ihaillessani hänen kuviaan FB:ssä. Eikä hän ole ainoa kaunotar ystäväpiirissäni.
Kyllä sitä vois lähteä jos rohkeus riittäis ja olis kielitaitoa.
Arveluttaa kuitenkin lähteä noin isoon ja vieraaseen maahan kun ei tunne paikkoja ja kielitaito on erittäin vajavainen.
Niiden brasilialaisten naisten ulkonäöstä juuri tulisi olla kateellinen. Suomalaiset naiset tuntuu olevan kateellisia ainakin venäläisille ja aasialaisille naisille, koska puhuvat heistä niin ikävään sävyyn vaikka eivät kyseistä naista edes tunnekaan. Sitten myös sitä miestä arvostellaan joka on naisen ulkomailta hakenut, mutta tietenkään se ei sitten ole väärin, että itse levittelevät haarojaan melkein kenelle tahansa ulkomaalaiselle miehelle. Naiset eivät myöskään oikein tunnu ajattelevan tai tajuavan sitä, että jos he hyväksyisivät sen "huonomman" miehen niin sen ei tarvitsisi hakea sitä naista ulkomailta.
Se, että sinä et ole kateellinen jollekin naiselle ulkonäöstä ei tarkoita sitä, että kukaan muukaan nainen ei olisi kateellinen. Moni nainen on kateellinen hyväkroppaisille ulkomaalaisille naisille ainakin jos kuuntelee sitä miten niitä naisia arvostellaan selän takana.
Jos kauniimpi ja monin tavoin muutenkin naisellisempi nainen ottaa miehen jota suomikurppa ei huolisi, niin kenessäköhän on se vika? Ei ainakaan miehessä kenellä kaunis nainen. Tietty ne kurpan kännisäädöt ovat "tasokkaampia" kun muuten kissan kanssa yksin kotona.
Olisikohan tässä liiketoimintaan aineksia? Vaimonhakumatkoja Brasiliaan ja Thaimaaseen. Uskaltais arempikin kaveri lähteä mukaan kun olo olisi kotoisa atm-porukassa.
Mutta miten sitten pärjäisin kahdestaan sen naisen kanssa kun olen niin hiton arka?
Sinulle pitäisi etsiä sellainen rohkea ja määrätietoinen Justiina joka tykkää viedä, ja sinä tulet kiltisti mukana. Hyvinhän te sitten pärjäisitte.
Aika aktiivisia ja aloitteellisia latinat ovat suomalaisiin verrattuna, oma brasilialainen exäni otti suihin ekalla tapaamisella 5 minsaa siitä kun päästiin kämpän ovesta sisään. Tosin pohjalla reilusti nettijutskailua.
Jos valitaan täysin summassa nainen joko Brasiliasta tai Suomesta, on suomalainen nainen todennäköisesti kauniimpi.
Epäilen vahvasti tätäkin asiaa. Suomalainen nainen on ainakin sisäisesti niin ruma, että ruminkin brasilialainen nainen on järkevämpi valinta.
Mitä nyt olen nähnyt videoita brasilialaisista naisista niin kyllä monet heistä ovat melkoisia kaunottaria verrattuna rumiin tai tavallisiin suomalaisiin naisiin.
Seksiä siellä saa aika helposti eikä tarvii maksaa edes. Pari vuotta sitten kävin siellä ja ne naiset oli ihan kiimaisina kimpussa. Tekivät rohkeasti alotteita ja kyllä monet enkkua puhuu.