Löytyisikö sävellyksiä, joissa on reipas svengaava poljento. Sellaisia kuin isä Johann S. ja poika Carl P. E. Bachin parhaissa konsertoissa. Isän tuotannon tunnenkin melko hyvin, mutta pojan en niinkään. Ensitutustuminen Carliin oli 6 sinfoniaa Wq. 182. En tykännyt yhtään. Karmivia riitasointuja ja tempomuutoksia. Lopetin kuuntelun heti alkuunsa. Kuitenkin minulla oli nauhalla Händelin Concerto Grosso op.3 loppupuolen ( herättää kuolleita ) jatkeena myös hyvää musiikkia. Luonnollisesti luulin sitäkin Händeliksi. Aikojen päästä selvisi sen olevan juuri poika-Bachin Wq. 182 parhaat osat, jotka olin yöklassisesta nauhoittanut. Nykyään kelkkani on siis kääntynyt. Ymmärrän miksi poika oli elinaikanaan isäänsä suositumpi ja Haydnin esikuva. Pojan riitasoinnut luovat musiikkiin särmää svengaavan poljennon lisukkeeksi ( esim. Wq. 182 no 5 kolmas osa ). Tunnen cembalokonsertoista H 403-405 ja 410 ( H = toinen luettelo)( jälkimmäiset hyviä ).
Reiskalle
Matias
0149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.