Raiskauksista ja muusta rikollisuudesta.

- Kaikki ilmoitetut ja selvitetyt rikokset
2003: 762 553.

- 2004 tammi- syyskuussa tapahtui yhteensä 596 718 rikosta. Näistä oli esim. raiskauksia 480, ryöstöjä 1470, tappoja, murhia ja surmia 111, pahoinpitelyjä 22101.

- 70% raiskauksista tapahtuu jonkun tutun toimesta ja kotona. Ns. puskaraiskaukset ovat harvinaisempia.

- 40% suomalaisista naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa. 93% perheväkivallasta kohdistuu naisiin ja joka toinen viikko nainen kuolee saamiinsa vammoihin. Joka viides suomalainen nainen on joutunut uhkailun tai väkivallan kohteeksi viimeisen vuoden aikana. Nämä luvut koskevat siis vain viranomaisille tulleita tapauksia. Luvut kasvanevat moninkertaisiksi esiin tulematta jääneiden tapauksien myötä.

- Seksuaalirikoksista 47% (744) oli lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, 36% (573)raiskauksia, 17% (264) muita seksuaalirikoksia (2003 tilaston mukaan). Seksuaalirikoksia tapahtuu kuitenkin paljon enemmän, kuin tilastot antavat ymmärtää, koska varsinkaan tuttujen tekemistä raiskauksista ei niin heloposti ilmoiteta poliisille. Jotain asiasta kertoo se, että raiskauskriisikeskus Tukinaiseen tulee n. 17 600 soittoa tai soiton yritystä vuosittain.

- Suomalaisnaisille vuonna 1997 tehdyn uhrikyselyn mukaan 33 000 oli kokenut avio- tai avopuolison tekemää seksuaalista väkivaltaa. Melkein 23 000 naista taas oli puolestaan kokenut muun tutun tai tuntemattoman miehen tekemää seksuaalista väkivaltaa, joista sukupuoliyhteyteen pakottamisen kokeneita oli nelisen tuhatta ja sen yrityksen uhreja 18 500.

- Sukupuoliyhteyteen painostaminen, pakottaminen tai sen yritys:

1. Tekijänä nykyinen avio- tai avopuoliso, joskus elämänsä aikana 15- vuotta täytettyään: 76 526.
2. Entinen avio- tai avopuoliso, joskus elämänsä aikana 15- vuotta täytettyään: 96 260.
3. Tuttu tai tuntematon mies yhteensä: 271 261

- Rikoksesta epäiltyjen ulkomaalaisten määrä 2003: 16 621.

- Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat olleet vuosittain epäiltynä rikoksista heidän väestönosuuteensa nähden 1,3- 1,5 kertaa useammin kuin suomalaiset.

- Kaikista rikoksista suhteellisesti suurin osa on nuorten ja nuorten aikuisten suorittamaa rikollisuutta.

- Poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin syylliseksi epäillyt ulkomaalaiset kansalaisuuden mukaan 2003:

Venäjä: epäiltyjä, joiden kotipaikka Suomessa 3355, epäiltyjä 1000 henkeä kohti 134.
Viro: 1584, 118.
Ruotsi 8124, 142.
Somalia 4642, 282.
Irak 3485, 312.
Turkki 2287, 366.
Iran 2531, 277.
Vietnam 1661, 355.
Saksa 2565, 73.
Ent. Neuvostoliitto 612, 528.
Iso- Britannia 2651, 84.
Italia 943, 121.
Marokko 613, 411.
Muut 35 712, 116.

- Useiden rikosten kasautuminen pienelle rikosaktiiville joukolle nostaa tällaisia suhdelukuja, sillä sama henkilö voi esiintyä tilastossa useamman kerran.

- Ulkomaalaiset, kuten suomalaisetkin ovat useimmin epäiltynä liikennerikoksesta (44% vuonna 2003).

- Eräistä yleisimmistä rikoslajeista epäiltyjen ulkomaalaisten määrä 2003:

Pahoinpitely: 1673
Varkaus: 5175
Ryöstö: 194
Raiskaus: 75
Muut seksuaalirikokset: 84
Henkirikokset: 4

- Ulkomaalaiset joutuvat väkivaltarikoksen uhriksi useammin kuin suomalaiset.

Kuten voimme havaita, somalit eivät suinkaan ole se rikollisin ryhmä Suomessa. En näe myöskään aihetta pelätä ketään pelkän ihonvärin perusteella. Kun ajattelette lukua 762 553 (ilmoitetut ja selvitetyt rikokset
2003), mitä teille tulee mieleen? Syntyykö ajatus, että noin joka viides- kuudes suomalainen on rikollinen? Sehän tuskin pitää paikkaansa...

Ei pidä paikkaansa, että "joka päivä" saisimme lukea lehdistä somaleiden tekemistä raiskauksista. Avatkaa silmänne. Joka päivä saamme lehdistä lukea mm. suomalaisten tekemistä erinäisistä pedofilia tapauksista, raiskauksista ja pahoinpitelyistä. On kaksinaamaista huomioida rikos vain silloin, kun sen on tehnyt suomalainen. Eipä siitä paljon työpaikalla kahvitauolla paljon puhuta ja tappotuomiota jaeta, jos aamun lehdessä lukee, että isä käytti tytärtään vuosikaudet seksuaalisesti hyväkseen ja tytön veljet oli hommassa mukana. Se unohdetaan välittömästi. Yksi sairas somali raiskaaja saa syyn syyttää tuhansia muita turhaan ja tapaus muistetaan ja kirjataan ylös...
10685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä somalit tekevät suhteessa enemmän rikoksia. Esimerkiksi USA:ssa väestöstä 13% on mustia ja yli 80% USA:n vangeista on mustia.

Mitä tästäkin voi taas päätellä.

Valkoisetko muka rasisteja kun tuomitsevat mustan "kulttuurin rikastuttajan" vankilaan murhasta, ryöstöstä tai raiskauksesta?

Äänestä
  • Selvästi suhteessa enemmän oli rikoksista epäiltyinä ainakin vietnamilaiset, venäläiset, virolaiset ja marokkolaiset.

    Mutta minkäs sille voi jos sokeasti haluaa uskoa omiin fantasioihinsa.

    Äänestä

  • carma. kirjoitti:

    Selvästi suhteessa enemmän oli rikoksista epäiltyinä ainakin vietnamilaiset, venäläiset, virolaiset ja marokkolaiset.

    Mutta minkäs sille voi jos sokeasti haluaa uskoa omiin fantasioihinsa.

    Kyllä. Vietnamilaisilla, virolaisilla ja venäläisillä on kullakin Suomessa toimiva järjestäytyneen rikollisuuden haaransa. Mikä ihme nostaa marokkolaiset noin korkealle tilastoissa. En ole ikinä kuullut marokkolaismafiasta.

    Äänestä

  • "Valkoisetko muka rasisteja kun tuomitsevat mustan "kulttuurin rikastuttajan" vankilaan murhasta, ryöstöstä tai raiskauksesta?"

    Se, että joku tuomitaan tekemästään rikoksesta, ei ole rasismia.

    Se on rasismia, jos johonkin tiettyyn ryhmään kuuluvan tekemä rikos huomioidaan tarkemmin ja siitä välitetään enemmän kuin jonkun toisen tekemästä rikoksesta.

    Rasismia on myös tuomita yksinkin syytön ihminen pelkän ihonvärin tai taustansa takia vain siksi että tästä ryhmästä osa on rikollisia. Koska rikollisia on aina osa mistä ryhmästä tahansa. Niin on aina ollut ja niin tulee varmaan aina olemaan.

    Miten ihmisestä syntyy rikollinen? Se onkin sitten monimutkaisempi asia, mutta se on varmaa, että syitä on monia, ei vain yksi. Eikä se syy ole ihonväri tai etninen tausta.

    Äänestä

  • Rohtori kirjoitti:

    Kyllä. Vietnamilaisilla, virolaisilla ja venäläisillä on kullakin Suomessa toimiva järjestäytyneen rikollisuuden haaransa. Mikä ihme nostaa marokkolaiset noin korkealle tilastoissa. En ole ikinä kuullut marokkolaismafiasta.

    Mikä ihmeen selitys/puolustus mafia on?

    Eli tarkemmin katsottuna niin somalialaisten ohi menee: venäläiset, virolaiset, irakilaiset, iranilaiset, turkkilaiset, vietnamilaiset, entiset Neuvostoliiton kansalaiset ja marokkolaiset.

    Uskoisin koko liioittelun alkaneen alunperinkin pelosta mustaihoisia kohtaan ja kun lehdestä lukee yksittäisen jutun tai kuulee kaverilleen tai kaverin kaverilleen jotakin vääryttää tapahtuneen, niin se rekisteröityy päähän välittömästi tukemaan omia mielikuvia totuuden sijasta.

    Ei se mafia mikään puolustus ole. Ihmettelin vain miten marokkolaiset voivat olla niin korkealla tuossa tilastossa. Tottakai järjestäytynyt rikollisuus toimii selittävänä tekijänä rikosten määrässä koska esim. venäjän mafian "työntekijät" ovat järjestään venäläisiä jne. Sen sijaan jos mitään mafiaa ei ole selittämässä piikkiä rikostilastossa (marokkolaismafia? somalimafia?) on kyse siitä, että tavalliset pulliaiset (ei siis välttämättä ammattirikolliset, jotka tehtailevat rikoksia työkseen) tekevät enemmän rikoksia.

    "Eli tarkemmin katsottuna niin somalialaisten ohi menee: venäläiset, virolaiset, irakilaiset, iranilaiset, turkkilaiset, vietnamilaiset, entiset Neuvostoliiton kansalaiset ja marokkolaiset."

    Katsopa vähän tarkemmin. Somalien ohi menevät irakilaiset, turkkilaiset, vietnamilaiset ja marokkolaiset. Myös entinen Neuvostoliitto menee ohi, mutta se on sikäli ongelmallinen, että se pitää sisällään monia eri kansallisuuksia. Ja toisaalta vietnamilaisten ja neuvostoliittolaisten korkeita asemia voidaan osittain selittää järjestäytyneen rikollisuuden olemassaololla (huumekauppa, paritus, kiristys ja suojelurahat jne. jatkuvaa rikollista toimintaa laajassa mittakaavassa).

    Äänestä

  • Kurma kirjoitti:

    "Valkoisetko muka rasisteja kun tuomitsevat mustan "kulttuurin rikastuttajan" vankilaan murhasta, ryöstöstä tai raiskauksesta?"

    Se, että joku tuomitaan tekemästään rikoksesta, ei ole rasismia.

    Se on rasismia, jos johonkin tiettyyn ryhmään kuuluvan tekemä rikos huomioidaan tarkemmin ja siitä välitetään enemmän kuin jonkun toisen tekemästä rikoksesta.

    Rasismia on myös tuomita yksinkin syytön ihminen pelkän ihonvärin tai taustansa takia vain siksi että tästä ryhmästä osa on rikollisia. Koska rikollisia on aina osa mistä ryhmästä tahansa. Niin on aina ollut ja niin tulee varmaan aina olemaan.

    Miten ihmisestä syntyy rikollinen? Se onkin sitten monimutkaisempi asia, mutta se on varmaa, että syitä on monia, ei vain yksi. Eikä se syy ole ihonväri tai etninen tausta.

    Nykyäänhän maailmalla ja myös Suomessa on saavuttanut suurta suosiota tällainen viharikoslainsäädäntö. Sen ainoana tarkoituksenahan on antaa kovempia tuomioita ns. rasistisista rikoksista. Toisin sanoen "tiettyyn ryhmään kuuluvan tekemä rikos huomioidaan tarkemmin ja siitä välitetään enemmän kuin jonkun toisen tekemästä rikoksesta". Ihan eduskunnassa asti on painotettu miten skinien (=tietty ryhmä) harjoittamaan väkivaltaan ulkomaalaisia kohtaan tulee puuttua erityisen tarkasti ja kitkeä se pois.

    Äänestä

  • Rohtori kirjoitti:

    Ei se mafia mikään puolustus ole. Ihmettelin vain miten marokkolaiset voivat olla niin korkealla tuossa tilastossa. Tottakai järjestäytynyt rikollisuus toimii selittävänä tekijänä rikosten määrässä koska esim. venäjän mafian "työntekijät" ovat järjestään venäläisiä jne. Sen sijaan jos mitään mafiaa ei ole selittämässä piikkiä rikostilastossa (marokkolaismafia? somalimafia?) on kyse siitä, että tavalliset pulliaiset (ei siis välttämättä ammattirikolliset, jotka tehtailevat rikoksia työkseen) tekevät enemmän rikoksia.

    "Eli tarkemmin katsottuna niin somalialaisten ohi menee: venäläiset, virolaiset, irakilaiset, iranilaiset, turkkilaiset, vietnamilaiset, entiset Neuvostoliiton kansalaiset ja marokkolaiset."

    Katsopa vähän tarkemmin. Somalien ohi menevät irakilaiset, turkkilaiset, vietnamilaiset ja marokkolaiset. Myös entinen Neuvostoliitto menee ohi, mutta se on sikäli ongelmallinen, että se pitää sisällään monia eri kansallisuuksia. Ja toisaalta vietnamilaisten ja neuvostoliittolaisten korkeita asemia voidaan osittain selittää järjestäytyneen rikollisuuden olemassaololla (huumekauppa, paritus, kiristys ja suojelurahat jne. jatkuvaa rikollista toimintaa laajassa mittakaavassa).

    Ei mafia ole puolustus, mutta sillä haluat kuitenkin jotakin puolustella, mitä?
    Rikoksenuusijoita löytyy kaikista ihonväreistä ja kansallisuuksista, myös siis suomalaisista.

    Selität siis vietnamilaisten (nopeasti laskien) kolminkertaisen määrän mafialla? En ole ikuna kuullutkaan vietnamilaisesta mafiasta.
    Olisiko hyväksyttävämpää jos somalialaiset olisivat osana mafiaa? Olen kylläkin käsittänyt, että heillä on omat piirinsä. Onko se jokin oikeutus mihinkään? Ei tietenkään.

    Omituisia selityksiä sinulla, en voi muuta sanoa.

    Mafia ei ole puolustus siinä mielessä, että se puolustelisi (toisin sanoen esittäisi vähemmän pahana) jonkun ryhmän esiintymisen tilastossa. Jos mietitään vaikka venäläistä mafiaa. Sen palkkalistoilla on Helsingissä vaikkapa viisikymmentä heroiinikauppiasta. Jokainen näistä kauppiaista tekee 10 rikosta päivässä. Se on yhteensä 500 rikosta päivässä. Tilastoissa ei tietenkään näin monta rikosta näy kun tällainen rinki jää kerralla kiinni eikä silloin jokaista myytyä huumepussia lasketa rikokseksi. Suuri toiminnan volyymi kuitenkin tekee todennäköisemmäksi sen, että jostakin rikoksesta jäädään kiinni.

    Toinen esimerkki voisi olla joku suojelurahan kerääminen. Igor kiertää kerran viikossa läpi 127 liikehuoneistoa. se tekee kuukaudessa 508 asiakaskäyntiä. Jos näistä prosentti tekee jotain väärin (myöhästyy maksusta) se tekee 5 pahoinpitelyä kuukaudessa Igorille. Todennäköisyys jäädä kiinni yhdestä on jo aika suuri vuoden aikana.

    "Selität siis vietnamilaisten (nopeasti laskien) kolminkertaisen määrän mafialla? En ole ikuna kuullutkaan vietnamilaisesta mafiasta."

    No aika nopeastipa laskit. Kokonaismäärällä mitattuna somalien tekemien rikosten määrä on 2,8 kertainen vietnamilaisten tekemiin rikoksiin (siinä osuit kyllä aika lähelle siitä kertoimesta). Sen sijaan sillä tärkeämmällä mittarilla mitattuna (per 1000 henkeä) vietnamilaiset tekivät 1,25 kertaa enemmän rikoksia kuin somalit. Ei siis aivan kolminkertainen.

    Ja kyllä järjestäytynyt rikollisuus, joka vääjäämättä lisää rikosten kokonaismäärää vaikuttaa selittävästi tilastossa, jonka tehtävä on mitata rikosten määrää populaatiossa. Siis selvennykseksi:

    1.) mittaamme rikosten määrää

    2.) siihen vaikuttaa rikosten määrä

    3.) rikosten määrään vaikuttaa järjestäytyneen rikollisuuden olemassaolo

    4.) järjestäytyneen rikollisuuden olemassaolo vaikuttaa rikosten määrään, joka on tutkimuksemme kohde.

    Tällainen kehäpäätelmä tarkoittaa siis sitä, että järjestäytynyt rikollisuus selittää tilastoja rikollisuudesta.

    Jostakin luin (valitettavasti en muista lähdettä, olisikohan ollut Helsingin sanomat jokunen kuukausi takaperin), että vietnamilainen järjestäytynyt rikollisuus pyörittää Suomessa thaihierontapaikoissa tapahtuvaa prostituutiota ja kerää suojelurahaa (lähinnä kiinalaisilta ravintoloilta, thaipaikoilta jne.). Eli jonkinlainen organisaatio näyttäisi vietnamilaisillakin olevan.

    Äänestä

Suoraan sanoen jo v*tuttaa, kun kaikki viestit koskevat sheriffiä. Kirjotin nyt tänne kun uskoisin tämän jutun täällä säilyvän, mitä helvatan järkeä sitä muihin juttuihin olisi edes kirjoittaa? Tämän viestin voi kyllä poistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kurma kirjoitti:

- Kaikki ilmoitetut ja selvitetyt rikokset
2003: 762 553.

- 2004 tammi- syyskuussa tapahtui yhteensä 596 718 rikosta. Näistä oli esim. raiskauksia 480, ryöstöjä 1470, tappoja, murhia ja surmia 111, pahoinpitelyjä 22101.

- 70% raiskauksista tapahtuu jonkun tutun toimesta ja kotona. Ns. puskaraiskaukset ovat harvinaisempia.

- 40% suomalaisista naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa. 93% perheväkivallasta kohdistuu naisiin ja joka toinen viikko nainen kuolee saamiinsa vammoihin. Joka viides suomalainen nainen on joutunut uhkailun tai väkivallan kohteeksi viimeisen vuoden aikana. Nämä luvut koskevat siis vain viranomaisille tulleita tapauksia. Luvut kasvanevat moninkertaisiksi esiin tulematta jääneiden tapauksien myötä.

- Seksuaalirikoksista 47% (744) oli lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, 36% (573)raiskauksia, 17% (264) muita seksuaalirikoksia (2003 tilaston mukaan). Seksuaalirikoksia tapahtuu kuitenkin paljon enemmän, kuin tilastot antavat ymmärtää, koska varsinkaan tuttujen tekemistä raiskauksista ei niin heloposti ilmoiteta poliisille. Jotain asiasta kertoo se, että raiskauskriisikeskus Tukinaiseen tulee n. 17 600 soittoa tai soiton yritystä vuosittain.

- Suomalaisnaisille vuonna 1997 tehdyn uhrikyselyn mukaan 33 000 oli kokenut avio- tai avopuolison tekemää seksuaalista väkivaltaa. Melkein 23 000 naista taas oli puolestaan kokenut muun tutun tai tuntemattoman miehen tekemää seksuaalista väkivaltaa, joista sukupuoliyhteyteen pakottamisen kokeneita oli nelisen tuhatta ja sen yrityksen uhreja 18 500.

- Sukupuoliyhteyteen painostaminen, pakottaminen tai sen yritys:

1. Tekijänä nykyinen avio- tai avopuoliso, joskus elämänsä aikana 15- vuotta täytettyään: 76 526.
2. Entinen avio- tai avopuoliso, joskus elämänsä aikana 15- vuotta täytettyään: 96 260.
3. Tuttu tai tuntematon mies yhteensä: 271 261

- Rikoksesta epäiltyjen ulkomaalaisten määrä 2003: 16 621.

- Suomessa asuvat ulkomaalaiset ovat olleet vuosittain epäiltynä rikoksista heidän väestönosuuteensa nähden 1,3- 1,5 kertaa useammin kuin suomalaiset.

- Kaikista rikoksista suhteellisesti suurin osa on nuorten ja nuorten aikuisten suorittamaa rikollisuutta.

- Poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin syylliseksi epäillyt ulkomaalaiset kansalaisuuden mukaan 2003:

Venäjä: epäiltyjä, joiden kotipaikka Suomessa 3355, epäiltyjä 1000 henkeä kohti 134.
Viro: 1584, 118.
Ruotsi 8124, 142.
Somalia 4642, 282.
Irak 3485, 312.
Turkki 2287, 366.
Iran 2531, 277.
Vietnam 1661, 355.
Saksa 2565, 73.
Ent. Neuvostoliitto 612, 528.
Iso- Britannia 2651, 84.
Italia 943, 121.
Marokko 613, 411.
Muut 35 712, 116.

- Useiden rikosten kasautuminen pienelle rikosaktiiville joukolle nostaa tällaisia suhdelukuja, sillä sama henkilö voi esiintyä tilastossa useamman kerran.

- Ulkomaalaiset, kuten suomalaisetkin ovat useimmin epäiltynä liikennerikoksesta (44% vuonna 2003).

- Eräistä yleisimmistä rikoslajeista epäiltyjen ulkomaalaisten määrä 2003:

Pahoinpitely: 1673
Varkaus: 5175
Ryöstö: 194
Raiskaus: 75
Muut seksuaalirikokset: 84
Henkirikokset: 4

- Ulkomaalaiset joutuvat väkivaltarikoksen uhriksi useammin kuin suomalaiset.

Kuten voimme havaita, somalit eivät suinkaan ole se rikollisin ryhmä Suomessa. En näe myöskään aihetta pelätä ketään pelkän ihonvärin perusteella. Kun ajattelette lukua 762 553 (ilmoitetut ja selvitetyt rikokset
2003), mitä teille tulee mieleen? Syntyykö ajatus, että noin joka viides- kuudes suomalainen on rikollinen? Sehän tuskin pitää paikkaansa...

Ei pidä paikkaansa, että "joka päivä" saisimme lukea lehdistä somaleiden tekemistä raiskauksista. Avatkaa silmänne. Joka päivä saamme lehdistä lukea mm. suomalaisten tekemistä erinäisistä pedofilia tapauksista, raiskauksista ja pahoinpitelyistä. On kaksinaamaista huomioida rikos vain silloin, kun sen on tehnyt suomalainen. Eipä siitä paljon työpaikalla kahvitauolla paljon puhuta ja tappotuomiota jaeta, jos aamun lehdessä lukee, että isä käytti tytärtään vuosikaudet seksuaalisesti hyväkseen ja tytön veljet oli hommassa mukana. Se unohdetaan välittömästi. Yksi sairas somali raiskaaja saa syyn syyttää tuhansia muita turhaan ja tapaus muistetaan ja kirjataan ylös...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu