Latvian ulkoministeri tuli ulos kaapista

Twiittasi olevansa homo. Latvian homojärjestön edustaja iloitsi että ministeri sai ilmoituksellaan aikaan enemmän hetkessä, kuin mitä he kuudessa vuodessa.

Tekoa pidetään rohkeana koska Laviassa vain 27 % hyväksyy homouden.

Radio Suomen ajantasassa oli juttu asiasta. Haastateltiin muutamia latvialaisia kadunkulkijoita. Kannaottoja molempiin suuntiin.

Yksi nainen vastusti. Sanoi että saa olla kyllä homo mutta ei vastusti samoja oikeuksia homoille, pitäis olla ihan hiljaa. "Eihän heterotkaan järjestä marsseja, kulkueita heteroutta korostaakseen, sen kunniaksi. Ja eihän se sovi perinteeseen ja arvoihin, monet latvialaiset ovat kristittyjä."

(Mahtoikohan se olla joku toinen latvialainen ministeri joka sanoi että ulkoministerin olisi pitänyt ilmoittaa Twitterissä että "Olen homo, ja siksi eroan ministerin tehtävästä.")

Ehkäpä homot järkkää kulkueita siksi, että heitä syrjitään, vaatiakseen yhdenvartaista kohtelua osakseen. Ja heterot eivät koska heillä ei ole vastaavaa syytä. Paitsi muutamilla suomalaisilla tolloilla, jotka niin kuvittelevat ja jotka heteromielenosoituksen taannoin järjestivät.

Ensin ajattelin että onpas latvialaiset jäljessä kehityksestä, NL:n peruja mitä lie, jokaisen ex-NL-laisen sisällä asuu edelleen pieni neukku, tai vähän suurempikin?

Kunnes heti perään tajusin, että ihan samanlaisia menneisyyteen jämähtäneitä kristittyjä, tai muuten vaan kristinuskon vaikutuksen alaisia, jääriähän tällä Suomessakin on vähintään miljoona. Ja kansanedustajissakin näitä muinaisjäänteitä, arvofossiileja, on liki 100, eli lähes puolet.

Että kun nauraa latvialaisille jäärille, niin voi samalla kertaa nauraa heidän suomalaisille "sieklunkumppaneilleenkin". Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
21126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kristinuskon arvoihin nyt ei kerta kaikkiaan millään sovi homous, eivätkä siksi myöskään homoseksuaalit. Jotka ovat kirkoille iso ongelma, koska uskonto käskee vihaamaan ja vainoamaan ja tappamaan homoja, mutta nykyaikainen humaani yhteiskunta taas käskee lain voimalla tasa-arvoiseen kohteluun.

Sekös kristittyjä ketuttaa, kun täällä ei saakaan vainota ja tappaa homoja, ainoastaan syrjiä ja sortaa erilaisin kieroin keinoin.

Venäjällä ja Ungandassa taas ei ole moisia humaaneja lakeja, joten homoja saa lain voimalla vihata ja vainota ja hakata ja tappaa, kuten raamattu kehottaa ja kuten raamattuunsa uskovat kunnon kristityt toki sitten myös tekevät.

http://yle.fi/uutiset/sateenkaariperheen_aiti_jarkyttyi_homovastaisuudesta_venajalla_en_voinut_edes_lohduttaa_naista_halaamalla/7602356

http://paulivennervirta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161993-kristillisen-kansanmurhan-aineksia

Todennäköisesti Latvian ulkoministeri tulee saamaan niskaansa aikamoisen sontaryöpyn, etupäässä juuri vihaa lietsovilta kristityiltä.

Mutta olihan homous täällä Suomessakin rikos vuoteen 1971 asti, jolloin lakia muutettiin. Kuvaavaa kirkon ja kristittyjen asenteelle oli (ja edelleen on) se että lakiin lisättiin kirkon vaatimuksesta ns. kehotuskielto (RL 20:9:2), jotta "ilmiön poikkeavuus ja sairaalloisuus" olisi kaikille selvä. Kehotuskielto taisi poistua laieistamme vasta vuonna 1999 ja siihen asti se esti tehokkaasti kaiken asiallisenkin julkisen informaation esittämisen homoudesta esim. Ylessä.

Kehotuskiellon taustavoimana oli pappi ja psykiatri Asser Stenbäck, joka toimi Kristillisen liiton ns. asiantuntijana kehotuskieltoa säädettäessä vuonna 1971. Asser Stenbäck teki myös rikosilmoitukset 1975 ja 1976 Yleisradiota vastaan kyseisen lainkohdan rikkomisesta.

Äänestä
  • Jasser Stenbäck

    Vänäjällä kehotuskielto on voimassa ihan viimeisen päälle tiukasti tulkittuna. Applen Jobsin "muistomerkkikin" piti poistaa kun pelkäsivät seurauksia, kun Jobsin seuraaja ilmoitti julkisuuteen olevansa homo.

    Aika kaukaa haettua että Jobsin "muistomerkki" olisi homopropagandaa siksi että seuraaja on (nyt julki-) homo.

    Äänestä

Mitä jos joku ministeri ilmoittaisi olevansa hetero?
Pitäiskö sen takia hurjasti kaikkien läpyttää käsiään?

Äänestä
  • Ei, ku heteroiden oikeudet eivät ole uhattuna. Ei niiden puolesta oo tarvetta taistella.

    Äänestä

  • dujyu kirjoitti:

    Ei, ku heteroiden oikeudet eivät ole uhattuna. Ei niiden puolesta oo tarvetta taistella.

    Ei homojenkaan oikeuden ole uhattuna, joten ei tarvitse taistella.
    Homoilla on samat oikeudet kun kaikilla suomen kansalaisilla.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Eikö luomasi jumala ole kieltänyt valehtelemisen?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Eikö luomasi jumala ole kieltänyt valehtelemisen?

    Homoilla on samat oikeuden kuin muillakin.
    Homma menee tismalleen toiseksi siinä vaiheessa, kun homoille ei riitä samat oikeudet.

    Ei voida vaatia oikeutta oikeuksiin, joihin on jo oikeus.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Ei homojenkaan oikeuden ole uhattuna, joten ei tarvitse taistella.
    Homoilla on samat oikeudet kun kaikilla suomen kansalaisilla.

    Olet täysin oikeassa. Kaikilla on oikeus solmia avioliitto.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Homoilla on samat oikeuden kuin muillakin.
    Homma menee tismalleen toiseksi siinä vaiheessa, kun homoille ei riitä samat oikeudet.

    Ei voida vaatia oikeutta oikeuksiin, joihin on jo oikeus.

    ''Homoilla on samat oikeuden kuin muillakin. ''

    Kuten hyvin tiedät, ei kaikessa.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Ei homojenkaan oikeuden ole uhattuna, joten ei tarvitse taistella.
    Homoilla on samat oikeudet kun kaikilla suomen kansalaisilla.

    Homoilla on oikeus leikkiä hetroa, ja mennä lumenaimisiin eri sukupuolta olevan kanssa?

    Kas kun et edelleen halua pakottaa vasureita oikureiksi ja sano että vasureilla on samat oikeudet kirjoitaa oikealla kädellä kuin oikeekätisillä.

    Etkö jo vois lopettaa tota tolloiluo ja sen toistoa kun se on kumottu kestämättömänä jo sataan kertaan.

    Homoilla pitää olla oikeus olla sitä mitä ovat, homoja, niin kuin heteroilla on oikeus olla mitä ovat heteroita. Se on tasa-arvoista, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Eikä se että homoilla on yhtäläinen oikeus olla heteroita kuin heteroillakin.

    Kaikilla on oikeus olla niin kuin sinä olet? Sekä sinusta on yhdenvertaisuutta ja tateuttaa yhdenvartaisuuden. Mustillakin on illmeisesti oikeus olla valkoisia, ja jos eivät ole, niin sortaa saa?

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Homoilla on samat oikeuden kuin muillakin.
    Homma menee tismalleen toiseksi siinä vaiheessa, kun homoille ei riitä samat oikeudet.

    Ei voida vaatia oikeutta oikeuksiin, joihin on jo oikeus.

    Se oikeus mikä pitää olla on olla oma itysensä, homo, koska se ei muita vahingoita eikä heiltä pois mitään ota. Eikä oikeus olla sellainen kuin sinä olet ja haluat muidenkin olevan.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Homoilla on samat oikeuden kuin muillakin.
    Homma menee tismalleen toiseksi siinä vaiheessa, kun homoille ei riitä samat oikeudet.

    Ei voida vaatia oikeutta oikeuksiin, joihin on jo oikeus.

    Sinullakin Sami on oikeus solmia rekisteröity parisuhde miehen kanssa. Olet tasa-arvoisessa asemassa homoseksuaalien kanssa siis. Käytännössä jos hetero olet tämä mahdollisuus on kuitenkin sinulle täysin vieras jo ajatuksena.

    Siksi vetoaminen siihen että homoseksuaalit olisivat avioliiton suhteen tasa-arvoisia on väärä, ajatus avioliiton solmimisesta vastakkaisen sukupuolen kanssa on yhtä vieras heille kuin ajatus heterolle siitä, että solmisi rekisteröidyn parisuhteen saman sukupuolen kanssa.

    Käsititkö? Avioliitto solmitaan yleensä rakkaudesta. Heterolla on yleensä oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa, homoseksuaalilla ei.

    Tämä on se tasa-arvokysymys, ei se että homoseksuaaleilla on samat oikeudet solmia avioliitto kuin heteroilla. Juridisesti näin voidaan tietenkin sanoa olevankin mutta avioliittoa pidetään myös rakkauden sinettinä, vihkikaavassakin se huomioidaan, "Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta" (siviilivihkimisen kaava) joten avioliitolla katsotaan olevan juridisen ulottuvuuden lisäksi mitä ilmeisimmin myös rakkauteen liittyvä aspekti.

    Jos tämä huomioidaan, oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa ei avioliittolaki ole tasa-arvoinen.

    Samia-a on oikea kaikkien ihmisoikeuksien isä ja suurvisiiri.

    Kaikilla on yhtäläinen oikeus ja vapaus elää Sami-a:n määrittelemissä rajoissa, mutta hänen asettamansa ahtaan sapluunan ulkopuolelle ei saa erehtyä pätkääkään.

    Miten kukaan voi olla noinj omahyväinen ja itserakas?

    Kaikilla on yhtäläinen oikeus olla evlut. uskovainen, ateisteille siinä missä muillakin. Jos ovat niin tyhmiä, että kapinoivat jumalaa ja kirkkoa vastaan eivätkä ala uskovaisiksi ja kirkon jäseniksi, niin on ihan oikein että heitä syrjitään, oma vikansa! Niinkö?

    Ja homoilla on ihan sama oikeus ja vapaus elää homonormatiivista elämää, jos eivät niin tee, niin oma vika, kärsiköön sitten toisen luokan kansalaisuudesta! Niinkö?

    Äänestä

  • a.matsoni kirjoitti:

    Samin maailmassa olisi kurjaa, homojen syrjintää, rotuerottelua, naisten alistamista ja jotain kurjaa olisi luvassa varmasti ateisteillekin. Mutta onneks se maailma on totta vain Samin päässä.

    Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Sinullakin Sami on oikeus solmia rekisteröity parisuhde miehen kanssa. Olet tasa-arvoisessa asemassa homoseksuaalien kanssa siis. Käytännössä jos hetero olet tämä mahdollisuus on kuitenkin sinulle täysin vieras jo ajatuksena.

    Siksi vetoaminen siihen että homoseksuaalit olisivat avioliiton suhteen tasa-arvoisia on väärä, ajatus avioliiton solmimisesta vastakkaisen sukupuolen kanssa on yhtä vieras heille kuin ajatus heterolle siitä, että solmisi rekisteröidyn parisuhteen saman sukupuolen kanssa.

    Käsititkö? Avioliitto solmitaan yleensä rakkaudesta. Heterolla on yleensä oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa, homoseksuaalilla ei.

    Tämä on se tasa-arvokysymys, ei se että homoseksuaaleilla on samat oikeudet solmia avioliitto kuin heteroilla. Juridisesti näin voidaan tietenkin sanoa olevankin mutta avioliittoa pidetään myös rakkauden sinettinä, vihkikaavassakin se huomioidaan, "Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta" (siviilivihkimisen kaava) joten avioliitolla katsotaan olevan juridisen ulottuvuuden lisäksi mitä ilmeisimmin myös rakkauteen liittyvä aspekti.

    Jos tämä huomioidaan, oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa ei avioliittolaki ole tasa-arvoinen.

    ”Sinullakin Sami on oikeus solmia rekisteröity parisuhde miehen kanssa. Olet tasa-arvoisessa asemassa homoseksuaalien kanssa siis. Käytännössä jos hetero olet tämä mahdollisuus on kuitenkin sinulle täysin vieras jo ajatuksena.”

    Itse asiassa olen ehdottanut, että vaihdetaan homojen kanssa instituutiota. Homot saavat herkkunsa eli avioliiton ja me muut toisen luokan kansalaiset saamme rekisteröidä liittomme homojen inhoamalla tavalla rekisteröidyn parisuhdelain alaisuudessa. Annetaan homoille, mikä homojen on ja kristityille ja konservatiiveille, mikä heidän on.
    Tämä olisi ainakin kristittyjä tyydyttävä ratkaisu. Ei tarvitse mitään muuta kuin muuttaa parisuhdelaki miehen ja naisen väliseksi. Käytännössä juridisia toimenpiteitä ei juurikaan tarvita. Veikkaan, että tämäkään ei käy homoille. Homojen kanssa kun ei voi neuvotella ja tehdä kompromissia.

    ”oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa ei avioliittolaki ole tasa-arvoinen.”

    Entä, jos Ville rakastaa äitiään ja äiti Villeä, onko heillä oikeus solmia avioliitto? Entä, jos sisar ja veli rakastavat toisiaan?

    Äänestä

  • a.matsoni kirjoitti:

    Samia-a on oikea kaikkien ihmisoikeuksien isä ja suurvisiiri.

    Kaikilla on yhtäläinen oikeus ja vapaus elää Sami-a:n määrittelemissä rajoissa, mutta hänen asettamansa ahtaan sapluunan ulkopuolelle ei saa erehtyä pätkääkään.

    Miten kukaan voi olla noinj omahyväinen ja itserakas?

    Kaikilla on yhtäläinen oikeus olla evlut. uskovainen, ateisteille siinä missä muillakin. Jos ovat niin tyhmiä, että kapinoivat jumalaa ja kirkkoa vastaan eivätkä ala uskovaisiksi ja kirkon jäseniksi, niin on ihan oikein että heitä syrjitään, oma vikansa! Niinkö?

    Ja homoilla on ihan sama oikeus ja vapaus elää homonormatiivista elämää, jos eivät niin tee, niin oma vika, kärsiköön sitten toisen luokan kansalaisuudesta! Niinkö?

    "Ja homoilla on ihan sama oikeus ja vapaus elää homonormatiivista elämää"

    Heteronormatiivisuus on se mitä vastaan taistellaan.
    Eihän homot ole tässä ongelma, vaan heteronormatiivinen yhteiskunta, joka syrjii homoja, joten yhteiskunnan ja siinä olevien ihmisten on muututtava homonormatiivisempaan suuntaan.

    Äänestä

  • a-teisti kirjoitti:

    Sinullakin Sami on oikeus solmia rekisteröity parisuhde miehen kanssa. Olet tasa-arvoisessa asemassa homoseksuaalien kanssa siis. Käytännössä jos hetero olet tämä mahdollisuus on kuitenkin sinulle täysin vieras jo ajatuksena.

    Siksi vetoaminen siihen että homoseksuaalit olisivat avioliiton suhteen tasa-arvoisia on väärä, ajatus avioliiton solmimisesta vastakkaisen sukupuolen kanssa on yhtä vieras heille kuin ajatus heterolle siitä, että solmisi rekisteröidyn parisuhteen saman sukupuolen kanssa.

    Käsititkö? Avioliitto solmitaan yleensä rakkaudesta. Heterolla on yleensä oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa, homoseksuaalilla ei.

    Tämä on se tasa-arvokysymys, ei se että homoseksuaaleilla on samat oikeudet solmia avioliitto kuin heteroilla. Juridisesti näin voidaan tietenkin sanoa olevankin mutta avioliittoa pidetään myös rakkauden sinettinä, vihkikaavassakin se huomioidaan, "Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta" (siviilivihkimisen kaava) joten avioliitolla katsotaan olevan juridisen ulottuvuuden lisäksi mitä ilmeisimmin myös rakkauteen liittyvä aspekti.

    Jos tämä huomioidaan, oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa ei avioliittolaki ole tasa-arvoinen.

    Niin ja ei se rakkaus ole mikään avioliiton edellytys, ihan hyvin voi avioitua, vaikka ei olisikaan rakkautta. Rakkaus on valinta, joka tehdään rakkauden olemisen puolesta. Kun on tehnyt valinnan, on sitoutunut rakastamaan kuolemaan asti.

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    ”Sinullakin Sami on oikeus solmia rekisteröity parisuhde miehen kanssa. Olet tasa-arvoisessa asemassa homoseksuaalien kanssa siis. Käytännössä jos hetero olet tämä mahdollisuus on kuitenkin sinulle täysin vieras jo ajatuksena.”

    Itse asiassa olen ehdottanut, että vaihdetaan homojen kanssa instituutiota. Homot saavat herkkunsa eli avioliiton ja me muut toisen luokan kansalaiset saamme rekisteröidä liittomme homojen inhoamalla tavalla rekisteröidyn parisuhdelain alaisuudessa. Annetaan homoille, mikä homojen on ja kristityille ja konservatiiveille, mikä heidän on.
    Tämä olisi ainakin kristittyjä tyydyttävä ratkaisu. Ei tarvitse mitään muuta kuin muuttaa parisuhdelaki miehen ja naisen väliseksi. Käytännössä juridisia toimenpiteitä ei juurikaan tarvita. Veikkaan, että tämäkään ei käy homoille. Homojen kanssa kun ei voi neuvotella ja tehdä kompromissia.

    ”oikeus solmia avioliitto rakastamansa ihmisen kanssa ei avioliittolaki ole tasa-arvoinen.”

    Entä, jos Ville rakastaa äitiään ja äiti Villeä, onko heillä oikeus solmia avioliitto? Entä, jos sisar ja veli rakastavat toisiaan?

    Siinähän ehdottelet. En usko kuitenkaan että saat asiallesi kannatusta. Etteköhän te kuitenkin pidä siitä avioliitosta kynsin ja hampain kiinni kävi miten kävi ja eihän asia teitä kristittyjä edes koske?

    Teidän pyhin sakramentein koristeltuja liittoja ei tasa-arvoinen avioliittolaki ole uhkaamassa vaan tulisi koskemaan vain ei ns. siviilivihkimisiä joita ei solmita Jumalan kasvojen edessä.

    Ja jos kirkko jolle asiassa päätäntävalta itsensä suhteen on turvattu joskus jotakin muuta päättää on se kirkon ja teidän välinen asia, nootit sitten sinne siinä vaiheessa kiitos.

    "Entä, jos Ville rakastaa äitiään ja äiti Villeä, onko heillä oikeus solmia avioliitto? Entä, jos sisar ja veli rakastavat toisiaan?"

    Taas tuota samaa aivotonta sontaa johon olet varmasti vastaukset jo saanut satoja kertoja mutta kerta toisensa jälkeen kokeile kepillä jäätä.

    Esimerkiksi siksi, että sisäsiittoisuuden tiedetään varmasti aiheuttavan jopa vakavia kehityshäiriöitä joten sitä voidaan vastustaa esim. tällä perusteella. Insestiä ja sukurutsausta estävä toiminto voi olla koodattu jopa ihmisen geeneihin ja sama ilmiö on havaittu monilla apinalajeilla vaikka ne innokkaasti saattavat harrastaa homoseksiä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Westermarck-ilmiö

    Äänestä

  • UPDATE_10542366 kirjoitti:

    Niin ja ei se rakkaus ole mikään avioliiton edellytys, ihan hyvin voi avioitua, vaikka ei olisikaan rakkautta. Rakkaus on valinta, joka tehdään rakkauden olemisen puolesta. Kun on tehnyt valinnan, on sitoutunut rakastamaan kuolemaan asti.

    Lässyn lässyn... Oikeasti Sami. Lopeta paskan jauhaminen. Ei tietenkään rakkaus ole avioliiton solmimisen juridinen edellytys mutta siitä huolimatta se suurimmalle osalle ihmisistä vain on avioliiton ehdoton edellytys.

    Äänestä

  • fyukf kirjoitti:

    Homoilla on oikeus leikkiä hetroa, ja mennä lumenaimisiin eri sukupuolta olevan kanssa?

    Kas kun et edelleen halua pakottaa vasureita oikureiksi ja sano että vasureilla on samat oikeudet kirjoitaa oikealla kädellä kuin oikeekätisillä.

    Etkö jo vois lopettaa tota tolloiluo ja sen toistoa kun se on kumottu kestämättömänä jo sataan kertaan.

    Homoilla pitää olla oikeus olla sitä mitä ovat, homoja, niin kuin heteroilla on oikeus olla mitä ovat heteroita. Se on tasa-arvoista, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Eikä se että homoilla on yhtäläinen oikeus olla heteroita kuin heteroillakin.

    Kaikilla on oikeus olla niin kuin sinä olet? Sekä sinusta on yhdenvertaisuutta ja tateuttaa yhdenvartaisuuden. Mustillakin on illmeisesti oikeus olla valkoisia, ja jos eivät ole, niin sortaa saa?

    ”Homoilla pitää olla oikeus olla sitä mitä ovat, homoja, niin kuin heteroilla on oikeus olla mitä ovat heteroita. Se on tasa-arvoista, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien kunnioitusta.”

    Eipä ole kovin hääppöistä tasa-arvoa ja ihmisoikeuksien kunnioitusta, jos kyse on seksuaalisten suuntautumisten välisestä tasa-arvosta. Mitään ei menetetä, jos taistelu seksuaalisten suuntautumisten välisestä tasa-arvosta loppuu.

    Äänestä

"Latvian ulkoministeri tuli ulos kaapista"

Hänellä on siis henkivartija, "kaappi", josta hän nyt tuli ulos. Akti oli varmasti niin nautinnollinen, että samilla käy kateeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

a.matsoni kirjoitti:

Twiittasi olevansa homo. Latvian homojärjestön edustaja iloitsi että ministeri sai ilmoituksellaan aikaan enemmän hetkessä, kuin mitä he kuudessa vuodessa.

Tekoa pidetään rohkeana koska Laviassa vain 27 % hyväksyy homouden.

Radio Suomen ajantasassa oli juttu asiasta. Haastateltiin muutamia latvialaisia kadunkulkijoita. Kannaottoja molempiin suuntiin.

Yksi nainen vastusti. Sanoi että saa olla kyllä homo mutta ei vastusti samoja oikeuksia homoille, pitäis olla ihan hiljaa. "Eihän heterotkaan järjestä marsseja, kulkueita heteroutta korostaakseen, sen kunniaksi. Ja eihän se sovi perinteeseen ja arvoihin, monet latvialaiset ovat kristittyjä."

(Mahtoikohan se olla joku toinen latvialainen ministeri joka sanoi että ulkoministerin olisi pitänyt ilmoittaa Twitterissä että "Olen homo, ja siksi eroan ministerin tehtävästä.")

Ehkäpä homot järkkää kulkueita siksi, että heitä syrjitään, vaatiakseen yhdenvartaista kohtelua osakseen. Ja heterot eivät koska heillä ei ole vastaavaa syytä. Paitsi muutamilla suomalaisilla tolloilla, jotka niin kuvittelevat ja jotka heteromielenosoituksen taannoin järjestivät.

Ensin ajattelin että onpas latvialaiset jäljessä kehityksestä, NL:n peruja mitä lie, jokaisen ex-NL-laisen sisällä asuu edelleen pieni neukku, tai vähän suurempikin?

Kunnes heti perään tajusin, että ihan samanlaisia menneisyyteen jämähtäneitä kristittyjä, tai muuten vaan kristinuskon vaikutuksen alaisia, jääriähän tällä Suomessakin on vähintään miljoona. Ja kansanedustajissakin näitä muinaisjäänteitä, arvofossiileja, on liki 100, eli lähes puolet.

Että kun nauraa latvialaisille jäärille, niin voi samalla kertaa nauraa heidän suomalaisille "sieklunkumppaneilleenkin". Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu