Kiusaajako

Meitä oli kolme täysaikaista yksi vapaapäivien lomittaja.

Yksi ei hoitanut työtehtäviään,muuten tosi mukava tyyppi mutta huomautin että en viitsi enempää hänen töitään tehdä ja siitähän rumba alkoi. No eräänä päivänä sain kuulla että oli soitellut pomolle ja panetellut.Pomo meni täysin hänen puolelleen. Sanoin että anna lopputili mulle tai käske kyseisen henkilön hoitaa hommansa.
ko. henkilö sai loparit kun yks päivä lähti käveleen töistä kenellekään ilmoittamatta.

Meitä jäi kaksi se osaaikainen
Elämä tuntuio kivalta ja työ maistui. Pidin kovasti näistä työkaveristani.Työt luisti,jokainen hoiti hommansa,laskettiin leikkiä ja naurettiin paljon. Asiakkaat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kiittelivät.

Yksi tarvi vapaata ja sanoin että vaihdetaan vaan tuureja mulle sopii kyllä.Sitten hän huomasikin että tarvis vapaata toisenkin päivän samalla viikolla. No koska en voinut vaihtaa useampaa päivää sanoin "soita pomolle ja kysy se päivä vapaaksi ja varmasti antaa sen.

Sitten tuli työvuorolista. Hän oli saanut vapaansa mutta multa näytti puuttuvan yksi päivä.
Soitin esimiehelle hieman tuohtuneena ja sanoin ettei se multa voi pois mennä jos toinen ottaa vapaata. Tosiasiassa menetin vapaapäiväni Pyhäinpäivän takia.Soitin pomolle ja pyysin anteeksi että kiihdyin suotta,Sitten soitti johtaja ja kertoi että ko. tyokaveri oli soittanut ja itkenyt kuinka minä en arvosta hänen työtään jne.

Tuli tosi paha mieli koska olin ollut tosi tyytyväinen työhönsä enkä ollut koskaan kenellekään häntä moittinut sanallakaan.

No siinä nousi myrsky,jonka sitten saimme selviteltyä.Hänen selityksensä "Oli vain tuntunut siltä" No pomon mielestä ei riitä vaan nyt minä hänen mielestään olen työpaikkakiusaaja.

Olenko?? Ja mitä tein väärin.Päivän päätteeksi olen kiittänyt päivästä ja kertonut kuinka on kiva hänen kanssaan työskennellä.

Nyt en nuku kunnolla,töihinlähtö ei tunnu enää yhtään hauskalta,itkettää ja tunnen itseni ihan kamalaksi ihmiseksi en vain ymmärrä kuinka tahtomattani olen tällaista saanut aikaan.
4823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sinua kiusaajaksi tuon perusteella mitä kirjoitit. Jäi hieman tosin hämärän peittoon se millä tavalla otit asian esille kyseisen työkaverisi kanssa? Loukkaantuiko hän siitä noin paljon, että soitit pomolle väärinkäsitettyäsi tuon kyseisen asian? Vai sanoitko hänelle itselleenkin asiasta jotakin?

Ihmettelen suuresti pomosi käytöstä. Asiasta nousi myrsky, joka on toki aina ikävää olivat syyt siihen mitkä tahansa, mutta tehän olette jo työkaverisi kanssa saaneet asian selvitetyksi!? Eikö totta? Mielestäni on "hassua", että pomo ei pääse asian ylitse ja anna asioiden lähteä taas rullaamaan.

Onko pomonne ehdottanut jotakin jatkotoimia, käyttäytyykö eri tavalla sinua kohtaan? Mietin, että voisitko pyytää työkaveriasi ns. puhumaan puolestasi? Tai vaikkapa niin, että kerrot työkaverillesi tunnoistasi ja siitä miten pomosi suhtautuu ja pyydät häntä tulemaan mukaasi eli menette yhdessä juttelemaan pomonne kanssa ihan kasvotusten ko. asiasta.

Uskoisin, että pomonnekin haluaa saada asian käsiteltyä loppuun saakka ja että teidän välinne tulevat kunnolla kuntoon.

Tsemppiä joka tapauksessa!

Äänestä
  • Työkaveri se ensin huomasi että multa meni yksi vapaapaivä.Ei sen enempi puhuttu asiasta.

    No kyseinen pomo ei ole paikkakunnalla.Työkaverin kanssa OK!

    Pomo soittelee yhtenään ja kyselee kaikenlaista pitää mua ihan idioottina vaikka on itse tullut taloon jälempää.Ts. Olen hoitanut kaiken ylimääräisen homman ennen häntä ja ihan oman työni lisäksi ja ohella. Ja ylin johto on ollut tyytyväisiä työhöni.

    Kun on ollut kiirettä olen saattanut hyvää hyvyyttäni olla aamusta iltaan töissä ja sitten ottanut vapaata kun on ollut hiljaista,kuitenkin aina asiasta neuvotellut johtajan kanssa.

    Nyt tuntuu ettei ko. pomo enää luota minuun yhtään.
    Eilen kysyn jos voisin käydä lääkärillä niin vaati lääkärintodistuksen siitä.Johtaja kuitenkin sanoi ettei tarvita koska tulen takaisin töihin senjälkeen. Ota näistä selvää kenen sana on laki.

    Mun käsitys on ettei pelkästä lääkäris käynnistä tarvi olla todistusta ainoastaan joa on koko päivän poissa sairauden takia.

    Ei aiemmissa työpaikoissa ole koskaan ollut mitään probleemia.

    Täytynee vielä yrittää puhua sen pomon kanssa.Työkaverilta en viitsi pyytää apua en voi enää luottaa häneenkään koska meni selkäni takana puhumaan omiaan.

    Äänestä

  • Kiusaajako? kirjoitti:

    Työkaveri se ensin huomasi että multa meni yksi vapaapaivä.Ei sen enempi puhuttu asiasta.

    No kyseinen pomo ei ole paikkakunnalla.Työkaverin kanssa OK!

    Pomo soittelee yhtenään ja kyselee kaikenlaista pitää mua ihan idioottina vaikka on itse tullut taloon jälempää.Ts. Olen hoitanut kaiken ylimääräisen homman ennen häntä ja ihan oman työni lisäksi ja ohella. Ja ylin johto on ollut tyytyväisiä työhöni.

    Kun on ollut kiirettä olen saattanut hyvää hyvyyttäni olla aamusta iltaan töissä ja sitten ottanut vapaata kun on ollut hiljaista,kuitenkin aina asiasta neuvotellut johtajan kanssa.

    Nyt tuntuu ettei ko. pomo enää luota minuun yhtään.
    Eilen kysyn jos voisin käydä lääkärillä niin vaati lääkärintodistuksen siitä.Johtaja kuitenkin sanoi ettei tarvita koska tulen takaisin töihin senjälkeen. Ota näistä selvää kenen sana on laki.

    Mun käsitys on ettei pelkästä lääkäris käynnistä tarvi olla todistusta ainoastaan joa on koko päivän poissa sairauden takia.

    Ei aiemmissa työpaikoissa ole koskaan ollut mitään probleemia.

    Täytynee vielä yrittää puhua sen pomon kanssa.Työkaverilta en viitsi pyytää apua en voi enää luottaa häneenkään koska meni selkäni takana puhumaan omiaan.

    Oletko työpaikalla se"puheliain"joka sotkeutuu jokaisen asioihin,sanoo suoraan mielipiteensä joka asiasta,ja oisitko astunut vähän pomon varpaille? se on keljua jos menee välit työkaveriin,ne jos mitkä pitäisi pystyä pitämään "asiallisina"kuunnella myös toisten mielipiteet.

    Äänestä

  • mieti kirjoitti:

    En todellakaan ole.Päinvastoin työkaveri on koko ajan äänessä.

    En myöskään sekaannu toisten asioihin,omissakin tietämistä.

    Eikö muuten ole kiva syyllistää heti myös täällä keskustelupalstalla.

    Sinun mielestäsi siis minussa vika vaikka et edes tunne. Enpä enää kirjoittele vaan kärsin nahoissani.

    Pomon varpaille en olisi ehtinyt astua vaikka olisin halunnut. Aloitti kolme päivää sitten työnsä. Joten taidat itse olla kiusaaja työmaallasi,mikä se sitten lieneekään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kynnysmatto kirjoitti:

Meitä oli kolme täysaikaista yksi vapaapäivien lomittaja.

Yksi ei hoitanut työtehtäviään,muuten tosi mukava tyyppi mutta huomautin että en viitsi enempää hänen töitään tehdä ja siitähän rumba alkoi. No eräänä päivänä sain kuulla että oli soitellut pomolle ja panetellut.Pomo meni täysin hänen puolelleen. Sanoin että anna lopputili mulle tai käske kyseisen henkilön hoitaa hommansa.
ko. henkilö sai loparit kun yks päivä lähti käveleen töistä kenellekään ilmoittamatta.

Meitä jäi kaksi se osaaikainen
Elämä tuntuio kivalta ja työ maistui. Pidin kovasti näistä työkaveristani.Työt luisti,jokainen hoiti hommansa,laskettiin leikkiä ja naurettiin paljon. Asiakkaat olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kiittelivät.

Yksi tarvi vapaata ja sanoin että vaihdetaan vaan tuureja mulle sopii kyllä.Sitten hän huomasikin että tarvis vapaata toisenkin päivän samalla viikolla. No koska en voinut vaihtaa useampaa päivää sanoin "soita pomolle ja kysy se päivä vapaaksi ja varmasti antaa sen.

Sitten tuli työvuorolista. Hän oli saanut vapaansa mutta multa näytti puuttuvan yksi päivä.
Soitin esimiehelle hieman tuohtuneena ja sanoin ettei se multa voi pois mennä jos toinen ottaa vapaata. Tosiasiassa menetin vapaapäiväni Pyhäinpäivän takia.Soitin pomolle ja pyysin anteeksi että kiihdyin suotta,Sitten soitti johtaja ja kertoi että ko. tyokaveri oli soittanut ja itkenyt kuinka minä en arvosta hänen työtään jne.

Tuli tosi paha mieli koska olin ollut tosi tyytyväinen työhönsä enkä ollut koskaan kenellekään häntä moittinut sanallakaan.

No siinä nousi myrsky,jonka sitten saimme selviteltyä.Hänen selityksensä "Oli vain tuntunut siltä" No pomon mielestä ei riitä vaan nyt minä hänen mielestään olen työpaikkakiusaaja.

Olenko?? Ja mitä tein väärin.Päivän päätteeksi olen kiittänyt päivästä ja kertonut kuinka on kiva hänen kanssaan työskennellä.

Nyt en nuku kunnolla,töihinlähtö ei tunnu enää yhtään hauskalta,itkettää ja tunnen itseni ihan kamalaksi ihmiseksi en vain ymmärrä kuinka tahtomattani olen tällaista saanut aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu