Japanilaiset kasvinsyöjämiehet länsimaisessa mediassa

The Guardian julkaisi aikaisemmin jutun Japanin seksittömistä miehistä otsikolla Why have young people in Japan stopped having sex? Juttu herätti paljon huomiota ja uutiset levisivät Suomeen asti. BBC julkaisi perheystävällisemmän jutun otsikolla The Japanese men who prefer virtual girlfriends to sex. Hesari uutisoi Guardianin jutusta otsikolla Japanin ikäkriisi syvenee – nuoria vaivaa “selibaattisyndrooma”. Aamulehdessä vinkattiin BBC:n juttuun: Uusi ”miesrotu” ei välitä seksistä aitojen naisten kanssa. Japanilainen kulttuuri on melko outoa monille länsimaalaisille ja en ole tässä poikkeus. Mutta tiedän jotain kasvinsyöjämiesten tilanteesta ja jonkin verran MGTOW-liikkeestä, joista jälkimmäisen monet edustajat pitävät kasvinsyöjämiehiä tai otaku-miehiä omanlaisenaan MGTOW-juttuna. Guardianin pikkutuhma juttu tekee seksittömyydestä syndrooman ja yrittää dominatrix-haastattelun ohessa laittaa kasaan sosiologista teoriaa ilmiöstä. Aamulehti puhuu uudesta miesrodusta. Ja BBC:n juttu päättyy tuttuun häpäisyretoriikkaan todeten, että näiden miesten pitäisi kasvaa aikuiseksi, mennä naimisiin ja siittää lapsia. Häpäisyn ohella näistä miehistä tehdään joko sairaita tai aivan uusi rotu.

http://www.theguardian.com/world/2013/oct/20/young-people-japan-stopped-having-sex
http://www.bbc.co.uk/news/magazine-24614830
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1382233830229
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194848050127/artikkeli/uusi miesrotu ei valita seksista aitojen naisten kanssa.html

Entäpä jos yrittäisimme ymmärtää japanilaismiesten valintoja heidän omilla ehdoillaan? Japanin talous, perinteet ja muut kulttuurin ominaispiirteet ovat omiaan selittämään ilmiötä, mutta BBC:n toimittaja teki jotain tärkeää naiivista lähestymistavastaan huolimatta. Hänen häpäisyretoriikkansa on kuin jälkeenpäin lisätty ajatus juttuun, luultavasti tarkoitettu stimuloimaan keskustelua ja tuomaan lisää ihmisiä sivustolle, ja se vaikuttaa itsessään naurettavalta. Harva tulee luultavasti katsomaan lyhyttä videota, joissa keski-ikää lähestyvät poikamiehet kertovat leluistaan ja niiden tarkoituksesta. Molemmat heistä pelaavat virtuaalityttöystäväpeliä, joista he näyttävät saavan tarvitsemansa läheisyydentunteen kaltaisen korvikkeen. Koska länsimainen yleisö haluaa aina lisää seksiä luettevaksi aamukahvinsa kanssa, toimittaja kysyy onko virtuaalityttöystävällä jokin rooli seksuaalisessa kanssakäymisessä. Miehet vastaavat, etteivät he hae seksiä peleistään. Sen sijaan he näyttävät kaipaavan vain inhimillistä kanssakäymistä ja laite tyydyttää heidän tarpeensa. He haluavat kumppanin, jonka kanssa käydä arkisia keskusteluja ja peli hoitaa homman paremmin kuin 3D-naiset. Pelit ovat toisin sanoen inhimillisempi vaihtoehto kuin oikea nainen.

Olen MGTOW-ilmiötä tutkiessani mielestäni oppinut ymmärtämään paremmin näidenkin miesten valintoja. Jos unohdamme hetkeksi opitun maskuliinisen häpeämme ja sen, että kulttuurimme kertoo meidän olevan aina kieli pitkällä metsästämässä seksiä, näiden miesten valinnoissa on järkeä. He ovat tunnistaneet itsessään psykologisen tarpeen läheisyyteen, löytäneet synteettisen tavan korvata 3D-naiset ja tyydyttäneet tarpeensa. Ovatko he onnellisempia sen ansiosta? En tiedä, mutta tiedän minkälaista psykologista mekanismia he ruokkivat. Luulen sen olevan biologiasta lähtöisin oleva sosiaalisen kanssakäymisen tarve, jota sukupuolten välisen kuilun kasvaessa on yhä vaikeampi tyydyttää reaalielämässä. Jos homma hoituu virtuaalisesti, on järkevää etsiä tehokkaampia ja turvallisempia tapoja tyydyttää tarve antautumatta parisuhteen kurimukseen. Idea kuulostaa toteutuskelpoiselta lännessäkin, mutta tuskin tulen itse seuraamaan heidän esimerkkiään. Voin yrittää ymmärtää heitä ja myös kannustaa heidän ratkaisuaan, mutta idea on silti outo. En kuitenkaan ala tuomitsemaan virtuaalista läheisyyttä tarjoavia laitteita, sillä kuvittelisin niitä tarvitsevien kultivoivan hiljaa omaa inhimillisyyttään taskutyttöystävillään.

http://www.youtube.com/watch?v=XdrF_dAaZO4
http://www.youtube.com/watch?v=7EfDHsM5g0w