Olen nyt hyvien neuvojen tarpeessa!
Vietin muutaman kuukauden välivuodestani Australiassa, jossa työskentelyni lomassa tutustuin erääseen jenkeistä kotoisin olevaan poikaan. Aluksi en pitänyt hänestä lainkaan, oli mielestäni vähän turhan itsekeskeinen. Viimeisen kuukauden aikana opin kuitenkin tuntemaan häntä paremmin, ja tajusin ymmärtäneeni hänet täysin väärin. Ihastumiseni voimistui sitä mukaa kun päivät vähenivät, mutta lopulta en saanut tilaisuutta kertoa hänelle tunteistani.
Palasin Suomeen ajatellen, että selviän tästä ja jatkan elämässäni eteenpäin. Nyt noin reilun 3 kuukauden jälkeen kamppailen edelleen joka päivä asian kanssa - miksen avannut suutani?
En tiedä pitäisikö minun vain jatkaa unohtamisen yrittämistä vai kertoa hänelle ja selvittää olisiko meillä tulevaisuutta. Suurin huolenaiheeni onkin se, miten kertoa. Olen aina ollut melko kömpelö tunteiden tunnustaja, ripaus itseluottamusta voisi tehdä terää. Olisiko kenelläkään mitään ajatusta siitä, miten voisin tämän tehdä, varsinkaan kun emme juuri ole olleet yhteyksissä tämän pojan kanssa sen jälkeen kun palasin Suomeen?
Tuntuu jotenkin hölmöltä yhtäkkiä pamauttaa viesti "hei miten menee ainiin btw oon ihan rakastunu suhun"

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaikki meni ihan sääntöjen mukaan. Ensin kolahti, sitten meni jalat alta. Seuraavaksi alat hommata jenkkipoikaa suomeen.
Voisit sanoa esim. näin:" Minä haluaisin kertoa sinulle yhden asian. Minusta tuntuu, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Voitaisiinko tavata vielä? Voisit kertoa tämän kirjeessä, sähköpostilla, tai puhelimella, tai FB:n yksityisviestillä. Missään tapauksessa sinun ei pidä jättää asiaa sikseen, et unohtaisi häntä koskaan, etkä voisi rakastua kehenkään toiseen, ennen kuin tämä asia on katsottu loppuun.
Höpö höpö.
Teinit rakastuu joka toinen viikko.
No voithan varovaisesti alkaa yhteydenpidon ja katsoa mihin se etenee, kyllä jenkit osaa suunsa avata jos hänellä on tunteita sua kohtaan. He ei arastele näyttää tunteitaan useinkaan. Joten rohkeasti vain ja mitä sulla on menetettävää. Minun tarinani lähes samanlainen, paitsi että nyt on oltu jo vuosia yhdessä :)
Kun suomalaispissikset puhuu jenkkimiehistä, niin he tarkoittavat yleensä afro-amerikkalaista.
litsis lätsis.. ei muuten pidä väite paikkaansa, esim suomessa asuvista amerikkalaisista hyvin, hyvin harva on afro-amerikkalainen. Lisäksi maailmalla tapaamistani samoin, enemmän nk. valkoiset amerikkalaiset matkustaa ja muuttaa uuteen maahan. Ja tämä on fakta tietoa :)
Mielestäni sun kannattaa move on. vaikka miehellä olisi jotain tunteita sinua kohtaan olen nähnyt parin kaverin kautta miten raastavaa on olla etäsuhteessa. Suomalaisen on hyvin vaikea sopeutua jenkkeihin mm. Pidempien työpäivien ja harvojen lomapäivien vuoksi, jenkit taas eivät täällä viihdy kylmyyden ja ihmisten jurouden vuoksi. Toki poikkeuksia on mutta harvoja.
edellinen viestittäjä puhuu asiaa. Jenkeillä on vaikea sopeutua meidän oloihin. Heillä on täysin erilaiset tavat ja käyttäytyminen, ja suomalainen sisäänpäinkääntyneisyys ja jurous on heille aivan mahdottomuus jonkin ajan kuluttua ymmärtää.