Neuvoja kaivataan! Mitä voin enää tehdä, kun avosiippani ei kerta kaikkiaan ymmärrä että viikonloppuina voisi tehdä jotain muutakin perheen kanssa kuin läträtä alkoholin kanssa. En itsekään ole absolutisti, mutta olenko pahasti väärässä, jos yritän selventää siipalleni toiveita siitä, että alkoholin käyttö rajoittuisi yhteen iltaan viikonloppuna eikä jatkuisi heti seuraavana aamuna. Olen selvästi esittänyt oman mielipiteeni asiaan, mutta ei näytä olevan mitään merkitystä. Lisäksi aika usein lauantaisin aamu- tai iltapäivän aikaan pitää päästä hoitamaan "sosiaalisia suhteita" yhdelle oluselle (pitkiä on tuopit nykyisin kun 2-4 tuntia menee). Kotiin tultua sitten ihmetellään kun emäntä ei jaksa kuunnella miten vieraat naiset houkuttelivat kuka minnekin ym. humalaisen höpinöitä. Siippani mielestä minun pitäisi osata nauttia elämästä eikä tehdä tästä liian isoa numeroa. Olenko siis vain liian tiukkapipo elämän suhteen?
tiukkapipoko?
neuvoton
2608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näyttää siltä, että miehesi opiskelee ihan tosissaan A-alan ammattilaiseksi, koska jokaisena viikonloppuna jo lauantaina pitää lähteä kylälle "korjaamaan ja hoitamaan sosiaalisia suhteita". Opiskelijoilla on tiukkaa nykyisin, koska viikonloppuisinkin pitää suorittaa näitä "käytännön harjoituksia".
Sitkeä harjoittelu tuottaa useimmiten tuloksen, joten miehelläsi on hyvät mahdollisuudet päästä aina "mestariluokkaan" asti. Tämän jälkeen hän pääseekin hoitamaan niitä "sosiaalisia suhteita" ihan viikollakin ja ihan oikeiden sosiaalitanttojen kanssa. Nämä oikeat sosiaalitantat eivät tietenkään uhkaa avioliittoasi, sillä he eivät koskaan ehdottele opiskelijamiehellesi sopimattomia.
sinulla.Miehesi on alkoholisti,eikä ymmärrä
tai halua ymmärtää tilannetta.
Sinä et voi tehdä mitään,miehesi voi vain
itse vaikuttaa asiaan.Mutta kun hän ei näe
asiassa mitään ongelmaa,ei hän asialle mitään
teekään.
Olin vastaavanlaisessa tilanteessa monta vuotta
ja pahemmaksihan se menee koko ajan.
Et ehkä itse huomaa hidasta luisumista alkoholismin onnelaan,vähän sama tilanne kuin
lapsen kasvussa,yksi päivä huomaat kuinka
lapsi on yhtäkkiä iso.Yhtäkkiä huomaat miehesikin
olevan täysalkoholistí.
Minun exäni löysi onnekseni,siis ihan oikeasti
onnekseni ,ihanan nuoren uuden vaimon itselleen.
Minä elän nyt ilman sitä ainaista viinan läträystä (hajua,rahapulaa,kusisia lakanoita...).
Ja minä ja lapset voidaan nyt paljon paremmin!
Siis sinä et pysty varmaan tekemään mitään,
miehesi pystyy jos halua on.Todennäköisesti
yrityksesi avittaa miestä raittiimpaan elämään
kääntyvät aina sinua vastaan,saapahan lisää
aihetta juoda kun akkakin aina nalkuttaa...
Voimia sinulla,tiedän miten raskasta ja kuluttavaa elämäsi tällä hetkellä on.Jos
pystyt,niin tee itsellesi oma elämä ilman
alkoholia,tunteet miestäsi kohtaan voivat
kuitenkin olla niin vahvat (kaikesta huolimatta),
että voi olla helpommin sanottu kuin tehty.
Omat silmäni avasi miehen rakastuminen uuteen,
karisi kyllä suuri osa rakkauden tunteista
muutamassa viikossa ja aloin nähdä exäni ihan
uudessa valossa.Nyt jälkeenpäin ihmettelen,
miten oikein suostuin elämään ja kasvattamaan
lapsia sellaisessa ympäristössä.Huh huh.
Ps. Löytyi vielä itselle ihana ja raitis kumppanikin vähän ajan päästä!