Välillä tällä palstalla käydään keskustelua siitä, onko olemassa rakkautta vai onko vain pelkkää kiimaa. Ajattelen, että rakkautta on olemassa ja se on tunnetta, mutta erittäin paljon myös tietoista ja päättäväistä sitoutumista toiseen. Tässä kappaleessa minusta hienosti kuvataan rakkauden tosiolemusta:
http://www.youtube.com/watch?v=hac9tM_17T4
Kaikille rakkauden täyteistä päivää!
http://www.youtube.com/watch?v=hac9tM_17T4
Kaikille rakkauden täyteistä päivää!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen samaa mieltä.
Tarvitaan oikeasti tahtoa sitoutua toiseen, kunnioitusta ja viisautta.
Pelkkä romanttinen rakkaus ei riitä kovin pitkälle.
Rakkauden täyteistä päivää sinullekin. :)
On olemassa rakkautta, ilman muuta. Tällaiseen palstakeskustelu-käyttöön sopii mielestäni aika hyvin erottelu, jonka mukaan ensin on rakastuminen (=ihastuminen, hullaantuminen, kiima, halu) ja parhaassa tapauksessa se johtaa ajan myötä rakastamiseen eli siihen, että halutaan sitoutua toiseen ihmiseen ja ollaan valmiita työskentelemään suhteen eteen.
Puhekielessä taas en todennäköisesti sanoisi, että "olen rakastunut sinuun" vaan r-sanan aika on vasta sitten, jos kyse on rakastamisesta.
:)...
Mikä siinä muuten on, että naiset saavat rakkauden ja suhteen kuulostamaan aina työltä?
Olen itsekin joskus nuorempana ja kokemattomana ajatellut jotain samantapaista, että suhteen ja rakkauden eteen pitäisi tehdä duunia, mutta nyt näin niinku vähän vanhempana ja kokenbeempana näen asian niin, että kun suhde alkaa tuntumaan duunilta, se on ainakin minun osaltani entinen suhde. Toinen osapuoli saa, halutessaan niin, tehdä sitä turhaa duunia suhteen eteen kunnes tulee se ymmärrys sen duunin turhuudesta...
"Mikä siinä muuten on, että naiset saavat rakkauden ja suhteen kuulostamaan aina työltä?"
Siinä vaiheessa, kun oli lapsi, asuntovelkaa, toisella kokopäivätyö ja toisella osa-aikatyö opinnot, yhdessäoloa jo niin monta vuotta takana ettei enää muistanut mihin siinä kumppanissa aikoinaan oli edes ihastunut, niin kyllä sen eteen piti yrittää tehdä töitä, että olisi löytänyt sen rakastamisen tunteen. Valitettavasti ei löytynyt, mutta en harmittele että tuli ainakin yritettyä, myös perheterapeutin avulla.
Niin...
Eihän se helppoa ole, mutta kun duunilta alkaa tuntumaan, se on lopun alkua se...
Mutta... Jos samat asiat tekee kumpikin vapaasta tahdostaan, se ei tunnu duunilta, vaikka kuin vaikeita tilanteita olis. Joskushan sitä vituttaa tehdä niitä helppojakin duuneja...
Nojoo... Sitähän se on."Sun vuoro tehdä sitä, kun mä tein sen viimeks. Etkö nyt voinut tätäkään tehdä? Minä teen tässä kaiken ja sinä et tee mitään perheen tai suhteen eteen..." Sehän on ihan sama kuin paljon sitä duunia siinä vaiheessa suhteessa tekee tai minkälaisia sopimuksia sopii jne. Koko homma on mennyt vituiks jo ennen kuin suhde on alkanut edes duunilta tuntumaan. Suhteen osapuolet eivät vaan vielä siinä vaiheessa tiennyt sitä...
Heh, sitä vaan jäin tässä miettimään, että kuinkahan paljon sitä aitoa rakkautta siinä työntäyteisessä suhteessa on...?
"Heh, sitä vaan jäin tässä miettimään, että kuinkahan paljon sitä aitoa rakkautta siinä työntäyteisessä suhteessa on...?"
Ei paljoakaan. Elämä on lähinnä suorittamista ja itsepetosta jonka avulla uskotellaan itselle että arki on ihanaa ja valittaminen turhaa koska ei olla teinejä, tätä elämän kuuluukin olla.
Niinpä...
Mut ei me kai tässä mitään aidosta rakkaudesta tiedetä. Miehiä kun ollaan, nääs... :(
Naisille rakkaus on vielä hämärämpi ja lähes poissa oleva käsite.
Todellinen rakkaus testataan kriiseissä. Siinä mitataan sitoutumisen aste.
Olet oikeassa: rakkaus on tahdon asia.
Kun tuntee, että tekee työtä suhteen eteen, niin mitä se oikein tarkoittaa?? tämä on mietityttänyt nuorimman poikani suhteen tasoa miettiessä..
Onko tässä yhteydessä usein käytetty sana "työ" raskasta ja ei niin mukavaa, vai onko se mielekästä, halua muuttaa asenteitaan ja ajatusmaailmaansa toisen suuntaan sopivammaksi, omaa ajatusmaailmaansa liikaa yrittämättä muuttaa toiseen sopivaksi.
Usein kuitenkin tuntuu, että suhteessa tehdään työtä suhteen eteen hampaat irveessä ja lähes aamusta iltaan. Mikä suhde se sellainen on, jossa kärsit enemmän kuin olet edes tyytyväinen onnellisuuden tunteista puhumattakaan? Ja tässä tilassa kärvistellään, koska jompi kumpi on sitä mieltä, että suhteen eteen pitää tehdä työtä ja pitää puhaltaa yhteen hiileen joka ikisessä tilanteessa ollaan sitten oikeassa tai väärässä, eikä anoppi saa sanoa sanakaan, ei omaa mielipidettään. Mihin poikani on joutunut, onneksi saadut geenit ja kasvatus osaavat erottaa oikean ja väärän ja mitä pitää tehdä, kun asiat alkaa mennä liikaa väärään suuntaan.
Sitähän voi aina termeistä saivarrella.
Itse käsitän suhteen eteen tehdyksi työksi sen, että vaikeiden aikojen koittaessa MOLEMMAT osapuolet pyrkivät ymmärtämään toisen näkemystä, ja YHDESSÄ pyritään löytämään sovinto.
Jos halu sopuun puuttuu, muuttuu suhde helposti syyttelyksi ja tekemisten laskemiseksi. Oikeassa olemisen pakoksi ja jankkaamiseksi.
Jos ei ole halua sopuratkaisuun, on rakkauskin aika vähissä.
Voihan sitä saivarrella, mut pari Siperian reissua avoliiton muodossa on ainakin mulle osoittanut, että ei se nyt ihan saivarteluakaan ole...
Mut ei se mitään. Mä olen hoitanut sen ongelman. En tule enää ikinä asumaan naisen kanssa saman katon alla. Se on vaan helpompi niin. Aina kun suhde alkaa vähänkin haiskahtaa hikiseltä työltä tai pyrkimykseltä siihen, menee suhde jäähylle. Ja mikä parasta, ei tarvi pyrkiä mihinkään, tarvi tehdä duunia ongelmien ratkaisemiseksi eikä kenenkään tarvitse muuttaa pois kotoa ja muuta sellaista.
Suhde pääsee jäähyltä siinä vaiheessa kun toinen tai kenties kummatkin on mennyt itseensä ja tajunnut mikä siinä suhteessa on Oikeasti Tärkeää, ilman etä asiasta pitäisi käydä erikseen jotain neuvotteluja. Jos ei taas tajua, se oli(pahus sentään!) taas kerran vääränlainen naisvalinta... :( Mut sitähän se elämä on. Vääränlaisia valintoja toisen perään... :D
Olet ilmeisesti sinkku, koska haaveilet rakkaudesta. Rakkaus on usean hormonin aiheuttama kemiallinen ilmiö, eli se on sille totta, joka on sekaisin hormoneistaan. Muille se ei ole todellinen. Onneksi tämä sekainen olotila kuolee pois 2 vuodessa viimeistään.
Onneksi minä olen nainen. Naisilla kun nuo hormonit pistävät pään sekaisin ihan joka kuukausi. Rakkauden kemiallinen ilmiökin tuntuu vaikuttavan hämmästyttävän pitkään kun vuodesta toiseen olen onnellinen saman miehen kanssa.
Olet todennäköisesti ainoastaan kiintyneessä olotilassa;)
Pyh, kiintynyt minä olen isäni vanhaan nahkatakkiin. Sellainen joka ei rakkauteen kykene, ei siihen usko. Eivät pettävät ihmisetkään ikinä usko, että sellaisia on, jotka eivät petä.
Parhaimmillaan ihastuminen, rakastuminen, suhde, rakkaus, rakastaminen etenee ihan kuin itsestään. Siinä pitää olla sitä keskinäistä kemiaa joka tasolla, luottamusta, rehellisyyttä, aitoutta, turvallisuuden tunnetta....siis se sinulle oikea ihminen;)))