Tällä minun jutulla ei ole varsinaisesti mitään sanomaa, lähinnä kertomus elämästä...
Kävin viikonloppuna baarissa, parin kuukauden tauon jälkeen. Syynä tähän taukoon oli uskon loppuminen itseen, naisiin ja parisuhteeseen. Viime aikoina oli kuitenkin alkanut uskoa taas löytymään ja lähdin kavereiden kanssa baariin. Ilta alkoi mukavasti, tapasin mielenkiintoisen nuoren naisen. Ilmeisesti nainenkin oli kiinnostunut mutta... Loppuillasta 15 minuutin aikana tämän naisen mieli oli kääntänyt kelkkaa. Ei ole ensimmäinen kerta, kun naisen mieli muuttuu minun suhteen mutta tämä on jo ennätys. Kylmää ja tylyä kohtelua sain kohdalleni. Taustalla ei ole mitään klassista virhettä humalaa, vonkausta, jne... Joten syy on vieläkin hämärän peitossa. Nyt lähinnä vituttaa, että ylipäätään lähin baariin...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta sentään yritit! Mulla on yleensä kovemmat morkkikset jos en yritä tai tee mitään. Jos yritän niin ei juuri ole morkkiksia, sillä olenhan tehnyt parhaani. Ja niitä pakkeja ja tylyyttä, totta hitossa sitä tulee ja paljon. =) samapa tuo, älä funtsi, ens viikonlopulla uusiksi!
Samankaltaisia mieteitä.Rohkeasti vaan uusiksi.Aina on joku jolle ei kelpaa,"lunta tulee tupaan" joskus oikein kunnolla.Aina löytyy näitä tylyjä tyyppejä niin miehissä kuin naisissa.Ei kannata uhrata näiden ihmisten ajatusmaailmaan liikaa paukkuja.
Oliko kysymyksessä varattu nainen?
Oletko itse varattu mies?
Siinähän sitä riittävästi selitystä.
Itse en ole varattu. Enkä usko, että nainenkaan oli.
Kävinpä minäkin baarissa. Tapasin myös mielenkiintoisen ihmisen....ja taisin käyttäytyä aika kylmästi loppuillasta :O(
Mulla loppu usko itseeni. Nää ei taida aina olla ihan yksiselitteisiä juttuja.
Ei lainkaan ollut kysymys siitä ettenkö olisi ollut kiinnostunut ja halunnut jatkaa juttua, mutta... Olisko pelkoa ja ne luurangot, jotka kolisee vielä vanhoja pettymyksiä.
Voihan siis olla ettei sunkaan tapauksessa ole niinkään kysymys sinusta kuin siitä toisesta osapuolesta ja hänen "onglemiastaan".
Tsemppiä ja baariin perjantaina!!!! :O)