Rahoituksen himossaan yliopistot suoltavat tohtoreita kortistoa varten ja keräävät rahoituspisteitä. Kukaan ei ota vastuuta, että onko uusille tohtoreille mitään järkevää työtä. Paperit kouraan ja pihalle ja uusia tohtorikoulutettavia tilalle. Peli pitäisi viheltää poikki, tarkastella tohtoreiden todellista tatvetta eri aloilla ja heiltä oikeassa elämässä vaadittavaa osaamista. Nyt tohtoreiksi valmistuu ihmisiä, joilla ei ole mitään työkokemusta, osalla ei edes kielitaitoa, eivät ole ehkä nuoruuden kesäduunia lukuunottamatta olleet päivääkään oikeassa työpaikassa. Taitaisi olla yhteisten rahojen säästön paikka.
Tohtoritehtailu räjähtänyt käsiin
silkkaa tuhlausta
25218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
vois pitää vaikka parin vuoden paussin.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1412213589895
Kyllähän tohtori kai pystyy oikeita töitäkin tekemään, ei kai oppiarvo estä työntekoa??
https://kirkkonummenrok.files.wordpress.com/2014/10/dsc_0619.jpg
mutta sillä pitäisi olla apulainen neuvomassa.
Tsaarinajoista saakka valkokaulusvirkamiehistön koko on pyrkinyt kasvamaan. Pääosalla tohtoreista ei kansakunta tee mitään. Ne ovat vain elättejä. Jos oppi hankitaan opin vuoksi, ei siinä ole mitään moitittavaa. Jos se hankitaan apurahojen, tai muiden elatusapujen toivossa, se elatusturva on eliminoitava.
kun suurin osa tohtoreista jäi sinne yliopistoon tutkijoiksi, nyt on tilanne toinen, niistä halutaankin heti eroon. Mikä yritys uskaltaa palkata yli 30 vuotiaan kallispalkkaisen tohtorin, jonka työ- tai sosiaalisista taidoista ei ole mitään hajua.
Valtio vähentää vuosittain lisärahoitusta.
Tohtoreita valmistuu tarvittava määrä tarpeellisislta aloilta.
Ei tohtoreillakaan oppiarvo estä työn tekemistä, itseasiassa he joutuvat tekemään ihan tavallista työtä hankkiessaan väitöstä varten materiaalia. Siihen liittyy myös aivan käytännön työtä liittyen tutkimukseen. Esimerkiksi farmasiassa väitöstä tekevät tekevät tutkimustyötä laboratorioissa osaksi aivan "käsityönä".
Lisäksi nämä opiskelijat ovat tehneet työtä jo opiskeluaikanaan monissa työpaikoissa.
Myös tohtorit osaavat tehdä samoja töitä, mitä ilman väitöskirjaakin olevat.
Suostuvatko tekemään samalla palkalla?
"Kun sivistyneistön logiikka lähestyy kadunmiehen logiikkaa on paljon voitettu."
Sanoja on kaksinkertainen tohtori.
"Tohtori, joka ei kykene myymään osaamistaan, on turha tohtori."
Sanoja on muuten vaan yksinkertainen.
samaa mieltä, koskee muitakin tutkintoja. Ei se oppiarvo auta yhtään mitään vaikka rahaa ja aikaa siihen kuluukin..
miten sinä ymmärsit tuon 2-kertaisen tohtorin sanonnan ?
No eipä oikein auennut, lähestyykö logiikan viisaus sitten ylä- vai alapuolelta :-)
"Tohtori, joka ei kykene myymään osaamistaan, on turha tohtori."
Minä yksinkertainen lyhentäisin tämän tähän muotoon "Joka ei kykene myymään osaamistaan, on turha."
Mitä tuo kaksinkertainen tohtori mahtaa tehdä työkseen? Jotain tuottavaa? Tuskin.
Oppiarvosta voi valitettavasti olla haittaakin. Ylikoulutettuja ei yleensä tehtävään palkata, jos soveltuva löytyy oikealta tasolta.
Jos on liian pitkälle kouluttautunut niin voi olla että alan töitä on vain muutama Suomessa eli työpaikan löytäminen voi olla todella hankalaa. Jos jää odottelemaan useamman vuoden nopeasti eteenpäin menevällä alalla niin se vaikeuttaa työllistymistä entisestään. Ulkomaat voivat olla hyvä vaihtoehto ja yleensä hakemuksiin saa hyvin tukea yliopistolta.
Pääsääntöisesti tohtoriksi valmistuneet ovat hyviä oppimaan joten matemaattisesti tms. kouluttautuneett siirtyvät konsulteiksi tai teknologiafirmoihin melko joustavasti. Osalle löytyy mukava eläkevirka ammattikorkeakouluista hyvillä eduilla.
Juu nämä eivät varmasti ole ongelma, vaan turhien resurssien ja rahan paneminen hömppäaloille, kuten sosiologiaan, psykologiaan jne. Niillä harvemmin on minkäänlaista matematiikan osaamista tms. luonnontieteiden. Pamfletteja on luettu paljon ja kirjoiteltu.
27 vuotiaalle tohtorille eläkevirka?
ennen sitä kutsuttiin valtakunnan valtion osaamiskadoksi vai oliko se aivovalumaksi mikälie. nykyisin sitä voisi kutsua älykkääksi tulevaisuuden suunnitteluksi. sitä samaahan tapahtu eestissä 90 luvulla ja viime vuosina kreikassa. kuka tahansa joka on järjissään täällä uppoovassa suomi oy:ssä tajuaa ottaa kaiken irti minkä ilmaisiksi saa ja lähteä maailmalle. takaan ja vakuutan että ei oikeista alansa hommista paitsi jää ja pirun paljon parempi palkka kuin täällä yt härmälässä.
Lähes koko koulutusta kautta linjan vaivaa sama asia.
Eli, koulujen pitää saada x määrä oppilaita että saavat tarpeeksi määrärahoja ja sitten siis opettajille myös työtä. Edelleen koulutussisältöä pitää olla x määrä että koulusta saadaan vaikka väkisin vaaditun pituinen.
Siksi meillä kestää ammattikoulut 3 vuotta ja lukio vieläkin pitempään.
Onko se oikeasti tarpeellista, lukio no se ei ammattikouluta varsinaisesti mihinkään mutta ammattikoulu johon lukionkin jälkeen usein jatketaan sekä alemman asteen ammattikoulut taasen ei lukion käyneille on tarpeettoman pitkiä.
Voiko joku sanoa jotain ammattia niin vaativaksi että sen keskeisimpiä asioita ei voi oppia vuodessa vaikka ei olisi kovin ruudinkeksijäkään edes?
Alemman asteen ammattikoulutus vuoden mittaiseksi ja korkeamman asteen ammattikoulutus kahden vuoden mittaiseksi. Lukio parin vuoden mittaiseksi.
Koulutetaan ammattilaisia ulos kouluista eikä käydä' koulua vain koulun ja systeemin takia.
YO-pohjainen ammislinja lukiopohjalla, niin varmaan vuodessa menisi. Parempi kurssimuotoisena ja läsnäolojutut järjestettynä niin, että vuodessa menee - halukkailla ja kykenevillä. Muilla sitten pidemmän kaavan mukaan
Suoraan peruskoulusta ammikseen meneville joudutaan opettamaan laskennan eli alkeismatematiikan perusteita, äidinkieltä ja kai vähän kieliäkin, ja kun materiaali on mitä on, siinä mennee useimmilla pidempään. Kurssimuotoisuus, niin kelvokkaat voisivat tenttiä nopeammin.
Juu ei aavistustakaan, vaikka onnistuisikin jo nykyään tuo...
Ylempi ammis eli AMK taas, insinöörilinjoilla kai pitäisi hieman osata matematiikkaa ja fysiikkaakin, ja sitä materiaalia nähneenä, vie aikansa. Tosin aikoinaan insinöörilinjat olivat 3 v ja valmistuneiden taso parempi mm. matemaattisessa ymmärryksessä, joten jonkinlainen valuvika näyttäisi olevan.
Lukiossa on melkoisia eroja lyhyen ja pitkän matikan lukioilla. Lyhyellä matikalla, ilman fysiikkaa, se menisi useimmilta heittämällä kahdessa vuodessa. Kurssien jaksotus vain ei oikein tuota tue.
Fysiikan ja pitkän matikan kursseja kuitenkin yhteensä 21 kpl, päälle kertauskurssit (joita tietysti voisi olla järjestämättä), luonnontieteistä myös 5 kpl kemiaa kertauskurssi. Päälle ehkä lyhyt kieli, paljon turhaa pakollista huttua (filosofiat, psykologiat ym. huuhaa-aineet), äidinkieltä monta kurssia joista valtaosa turhaa huttua (osa ei, mutta sen toisen puolen voisi leikata) yms. niin aika tiukaksi menee 3 vuottakin, jos haluaa olla siellä kärkiporukoissa tuloksissa. Saisi kai nuo tungettua 2.5 vuoteen, mutta tiukaksi menisi, varsinkin jos haluaa kirjoituksiin valmistautua lisäksi muutenkin kuin kurssit suorittamalla.
Riippuu toki alasta, mutta monilta aloilta ei esim. yliopistoista valmistu minkään sortin ammattilaisia. Pamflettien väsääjiä en sellaisiksi laske.
Olen kannattanut lukioihin kaikille pakolliseksi pitkää matematiikkaa, siten että oman tunnon mukaan niitä kursseja, mutta kaikki kirjoittavat pitkän.
Ongelmana tosin olisi, että hölmöt pitkän matikan kursseilla romahduttaisivat opetuksen edistymisen, kyselisivät, valittaisivat ja itkeskelisivät, joten kaksi tasoryhmää tarvittaisiin tämän välttämiseksi. Sama materiaali, mutta ryhmän voi valita.
Herkästi tiputettaisiin toiseen ryhmään, jos ei pärjää ylemmässä, eikä ymmärrä itse mennä. Vastaavaa on kokeiltu peruskoulujen yläasteilla - aikoinaan kaikissa kouluissa. (Olikin hyvä systeemi; olisi vain vaatinut numeroiden säätämisen siten, että pari pinnaa pois per tasoryhmä joka jää korkeimmasta, kuten myöhemmissä yläastekokeiluissa on tehty, tosin vain yhden numeron per taso).
Ja tarkkailuluokat takaisin!
Nykyisin pääsee paikoin tohtoriksi jopa sen tasoisilla tekeleillä, joita kutsuttiin yli 30 vuotta sitten vielä graduiksi. En tiedä, kenen intressejä tuollainen palvelee. Artikkeliväitöskirjat alkavat olla jo suorastaan kiusallinen ilmiö. Respektiä heille, jotka vielä näinä aikoina väittelevät muistakin syistä kuin statuksen hankkimiseksi. Se näkyy tutkimuksen laadussa.
Kai tuossa on myönnytty kansainvälisiin käytäntöihin. Muuallahan tosin se, mistä yliopistosta tulet ja väittelet, kertoo paljon tasosta. Tosin ei aina (esim. stubelo alempine, Suomen lisuria hädin tuskin vastaavine huttututkintoineen ja kopiokoneen laulattamisineen, vaikka samasta laitoksesta tulee pätevääkin porukkaa).
Tohtorit tuovat sekä yliopistoille että ohjaaville professoreille rahaa ja mainetta. Siitä syystä tohtoreita pyritään tuottamaan lisää. Tällöin joukkoon tulee myös sellaisia, jotka jollain tavalla saavat kasaan väitöstyön ja sopivilla tarkastajien ja vastaväittäjien valinnalla ne sitten runnotaan läpi.
Toinen syy runsaaseen tohtoroitumiseen on akateemisten alojen vaikea työtilanne. Jos ei maisteri saa paikkaa mistään, niin hän paremman puutteessa ryhtyy jatko-opiskelijaksi.
Tohtorit eivät sinänsä olisi työpaikoilla ongelma, mutta esimerkiksi lukiossa tohtori voi olla kiusallinen ilmestys maisterikaartin keskellä. Erityisesti rehtorit voivat olla kateellisia tohtoreille, koska heitä ei voi niin pompotella kuin muita opettajia. Sama ilmiö vallitsee muillakin työpaikoilla. Vain parhailla pomoilla on niin hyvä itseluottamus, että he uskaltavat valita itseään pätevämpiä alaisia.
Hmph, mulle on lukiossa opettanut fysiikkaa varsin tunnettu tähtitieteilijä. Voi olla tosin, ettei väikkäri ollut valmis silloin, mutta olihan se tulossa ja kaikki sen varmasti tiesivät. Reksikin oli tietty tohtori...