velkojen jako?

karvat pystyssä

Ostimme avopuolison kanssa 8 vuotta sitten talon. Se merkattiin omistuksin 50/50. Otettiin pankista iso asuntolaina. Asuimme yhdessä 4 vuotta jona aikana minä maksoin lainaa pois, maksoin kaikki isot hankinnat sekä muutaman kalliin lomamatkan (6 x 3.000€).

Sitten hän petti minua ja meille tuli ero ja muutin pois. Talo olisi pitänyt pistää myyntiin, mutta ex itki, ettei hänellä ole varaa muuttaa ja kun on koiriakin tullut hommattua. Annoin hänen asua talossa toistaiseksi, kun hän lupasi maksaa osuutensa asumisesta. Aina välillä kysyin myymisestä, mutta hän itki, ettei voi muuttaa koska hänellä on paljon koiria.

Nyt ex on asunut tuossa talossa 4 vuotta ilman minua. Lopulta ex aikoo nyt ostaa talon, eli lunastaa jäljellä olevan velan pois. Mutta ex ilmoitti veloittavansa minulta tekemistään investoinneista 50%, kuten myös 50% lainan maksamisesta viimeiseltä 4 vuodelta. Minä olen siis maksanut pankille lainaa X euroa kuussa ja hän on maksanut tililleni saman summan X viimeiset 4 vuotta. Sitä ennen maksoin 100%. Ja sitä ennen myös edellisessä asunnossa 4 vuoden ajan maksoin 100% velasta.

Mutta hän ei nyt siis huomioi lainkaan sitä, että yhdessä asuessamme minä maksoin kaiken.

Onko mitään mahdollisuutta huomioida se, että yhdessä asuessamme maksoin kokonaan lainaa, hankinnat, matkat, jne?? Vai joudunko maksamaan exälle 50% hänen kuluistaan, koska omistan 50% talosta? Mutta exän ei tarvitse maksaa mulle siitä, että maksoin kaiken 4 vuoden ajan, kun asuimme yhdessä?
Vai olenko nyt vain joutunut ovelamman jallittamaksi?

8

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kivaa55

      Siitä rötisköstä saa ehkä pari donaa nykyään...

    • Mahdoton mies

      Ensinnäkin: Onko teillä avioero voimassa vai pelkkä asumusero? Ositusperustehan syntyy, kun harkinta-aika virallisesti alkaa eli se päivä kun avioerohakemuksen ensimmäinen vaihe saa käräjäoikeuden vahvistuksen. Jos ei eroa ole neljä vuotta sitten haettu, voi mennä mutkikkaaksi. Toki vieläkin ehtii.

      Joka paikkakunnalta ja pankeistakin löytyy lakimiesapua ilmaiseksi, kun jututat lakia opiskellutta kiinteistönvälittäjää tai soitat pankkiin ja kysyt neuvoa osituksessa. Kysy alkuun hintoja ja jututa sen jälkeen viitisen minuuttia ja selität tilanteenne. Luultavasti saat vastauksen parilla puhelinsoitolla puolessa tunnissa.

      Sen jälkeen kannattaakin ottaa se asianajaja avustamaan osituksen toteuttamisessa. Rutiinijuttuja ammattihenkilöille. Toivottavasti olet säilyttänyt kuitit ja maksutositteet pidemmältä ajalta, vähintään viideltä vuodelta. Paperit kuntoon ja rahat oikeudenmukaiseen jakoon. Mikään eksän koiraharrastus ei voi olla peruste pitkittää osituksen laadintaan.

    • mek

      Sinähän voit pyytää vuokraa tuolta ajalta kun ex avokki on asunut teidän yhdessä omistamassanne asunnossa ja se siitä. Kun omistus on papereissa 50/50 niin tyrha vaatia yhtään mitään vaan puoliski menee ja jos toinen haluaa enemmän niin oikeuteen on mentava kun olette avoliitossa olleet ja se siitä. Jos talon arvo 150000€ ja velkaa 100000 € niin nettovarallisuus on talosta 50 tonnia niin kun ex ottaa lainat nimiinsä niin hän maksaa sinulle 25 tonnia mikä on puolet valttomasta arvosta . Jos ei muuten selviä niin maksat lakihenkilölle joka selvittää mitä laki sanoo asiasta. Koska olette avoliitossa olleet niin tuo on yhteisomistuksen purku ja kun omistatte talon puolilsi niin puoliskis menee.

    • karvat pystyssä

      Kiitos vinkeistä
      Ongelma tosiaan on se, että ex on asunut talossamme yksin (tai jonkun miehen kanssa) 4 vuotta ja haluaa nyt laskuttaa mua viimesten 4 vuoden aikana tehtyjen hankintojen osalta kuluista 50% koska omistan puolet talosta. Hän ei ole suostunut muuttamaan pois ja laittamaan asuntoa myyntiin.

      Mutta siis edeltävät 4 vuotta (ja vielä 4 aiempaa vuotta toisessa asunnossa), jolloin minä maksoin kaiken, ei kai huomioida, koska asuimme silloin yhdessä?
      Pitäisi kai jakaa sinä aikana hommattu materia puoliksi?

      • mek

        Ei voi laskuttaa ja kun olette olleet vain avoliitossa niin sinä voit periä vuokraa tältä ajalta ja tästä vuokra-asiasta on oikeuden päätös suomessa olemassa niin sinä jäät voitolle. Mistään remonteista ja muita menoista vastaa se joka asuntoa käytää ja asuu siinä ja se joka ei on oikeutettu vuokraan siltä ajalta kun asunut yksi n teidän yhteisesti omsitamassa asunnossa.


    • Oletko huomannut, että tämän palstan otsikko on AVIOERO. Erikseen on Avoero. Kerrot, että ostitte talon 8 v sitten avopuolison kanssa. Solmitteko avioliiton ennen kuin muutitte erillenne??? Avioliitossa nimittäin on eri systeemit kuin avoliitossa.

    • Ei helppo tilanne

      Talon omistus puoliksi, toinen asunut nyt monta vuotaa siinä.
      Olet edelleen omistaja ja vastuussa virallista kuluista asunnossa.
      Aina kannattasi tehdä ositukset heti.

      Periaatteessa talon arviointi ja siitä arvo lunastukseen. No mitä noiden vuosien aikana on tapahtunut, kyllähän asujan täytyy maksaa kulut, ei niitä voi sinulta pyydellä.
      Mitä on taloon tehnyt näiden vuosien aikana, onko pyytänyt toiselta omistajalta luvan tekemiseen, sillä on merkitystä. Luvattomat maksaa itse, ei varmasti helpolla. Luvalliset sinun osuuden voinee vähentää lunastushinnasta.

      Hyvän riidan aiheesta voi hyvinkin kehitellä, mutta tuskin kannattaa lähteä kovin riitelemään. No talon kuluminen esim , koirien aiheuttamat.

      Tilannetta oikeastaan pitäisi katsoa eron päivästä olleesta tilanteesta.
      Taisi olla talojen hinnat silloin paljon korkeammat kuin nyt.

      Hierokaa sopimus, sillä kun pääset eroon koko jutusta, on se suuri helpotus, vaikka vähän jäisitkin saamaan, ihan joka jutusta ei kannata niuhottaa.
      Mutta asumisen kulut eron jälkeen kuuluvat asujalle, siinä ole tiukka.

    • Lellu...

      Kannattaa kysyä lakimieheltä. Talosta kannattaa pyytää ensin arvio kiinteistönvälittäjältä. Omistusosuutesi talosta on 50 %, joten 50 % talon myyntihinnasta kuuluu sinulle, kun siitä on velat vähennetty.

      Jos olet avoliitossa ja olet maksanut velkaa 4 vuotta yksin, kannattaa selvittää juristin kanssa miten tilanteessa toimitaan, jotta maksettu osuus huomioidaan.

      Ei kannata lähteä mihinkään kauppaan, jossa exä ottaa lopun lainan hoitaakseen, jos saa talon nimiinsä laskematta mitä se tarkoittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1906
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1206
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1182
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1171
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1166
    Aihe