Ikuinen ahdistus jo 20 vuotta

Täällä kanssa 20 vuotta ahdistus taivalta takana. Vuoden erolla saman ikäinen myös. Elämä on ollut, miten sen nyt sanoisi.....jännittävä. Yhtä helvettiä joka ikinen sekunti, muuten menee hyvin.

No eihän ahdistus olekaan järjellinen asia. Jos sitä vain järjellä pystyisi ajattelemaan ja sulkemaan tunteet aina seurauksitta pois, niin eihän kenelläkään täällä olisi hätäpäivää.

Totuus kun kuitenkin on, ettei millään ole mitään väliä. Ihminen ne kuvitteelliset merkitykset luo omassa päässään. Todellisuudessa kaikki on täysin yhdentekevää ja merkityksetöntä kvarkkien tanssia.

Elämisen perimmäinen moottori on kärsimyksen välttäminen - lisääntymisen ohella - ja kun on menettänyt kyvyn irtautua kärsimyksestä eli jatkuvasta ahdistuksesta, on elämä menettänyt mielekkyytensä.

Työkyvyttömyyseläke on se paras lääke.

Itsellä on ollut aivan lapsesta asti sama tyhjyyden pelko, ihan elämää miettien,kuolemaa ym.. saan asiasta paniikkikohtauksia. Valvonut ja miettinyt paljon.. ja vastaus on karu fakta.
Elämästä putoaa pohja kun ei ole tulevaisuutta,karua..
Ja ihan henkilökohtainen elämä,kaikkien elämät tuntuu lohduttomille..
Koitan uskoa Jumalaan,mutta ajattelen järjellä.
Kuullostaa niin lapselliselle ja tyhmälle-.-,mutta ahdistuneena ei niinkään :/.

Minusta taas tuntuu kuin olisin tullut kotiin, kun luen aloittajan pohdintoja.

Aloittajalle: Minulle on määrätty ahdistukseen bentsoja, mutta ne eivät helpota oloa. Ainoa seuraus on väsymys, mutta ahdistus ei häviä tai vähene mihinkään. Olen kokeillut niitä satunnaisesti pahimpiin ahdistuskohtauksiin, mutten enää vähään aikaan kun totesin ettei niistä ole hyötyä.

"Jos joudut myöntämään itsellesi, ettei sinusta ole eläjäksi, niin mitä se sitten oikeasti tarkoittaa? Annat periksi, myönnät että tämä on nyt tätä kärsimystä, ja yrität lusia elämän loppuun?"

En tiedä. Kuitenkin koen, että elämänmuutoksessani on jonkinlaista näyttämisen halua, tarvetta todistaa että mikään ei muuta oloani. En tiedä kenelle koetan asiaa todistaa, itselleni vai jollekulle muulle.

"Ja ennen kaikkea tämä: Jos olemme monet päätyneet tähän "olemisen tyhjiöön", niin miksi se tuntuu ahdistavalta? Miksi se on vallitseva tunne, eikä vaikka nirvanamainen hyvä olo todellisen todellisuuden selvittyä?"

SIksi, että se ei ole totuus, tai "se todellinen todellisuus", ja ihminen tarvitsee totuutta saadakseen rauhan ja voidakseen hyvin. "Olemisen tyhjiö", ymmärtääkseni sekin, josta buddhalaiset puhuvat, on nihilistinen tila. Buddhalaiset vain eivät pidä sitä negatiivisena, mutteivät myöskään positiivisena tilana, vaan tilana, joka vain on. Se on tietynlaista maailmankaikkeuden, ja oman olemisensa osana sitä, hyväksymistä sellaisena kuin se on. Myös mindfulnessin filosofia loppuun asti vietynä johtaa mielestäni tähän.

Kuitenkin elämme langenneessa luomakunnassa ja ihmisyydessä. Se, että koet ahdistusta maailmassa olemisesta, universumissa olemisesta ja sen immanentista, pelkästään itseensä palautuvasta, "olemisen tyhjiöstä", on hyvä merkki minusta. Et ehkä koe olevasi kotona?

Jos ihminen kuuluisi tähän luomakuntaan ja ihmisyyteen sellaisena kuin se nykytilassaan on, ihminen kai voisi siinä hyvin, olisi saumaton osa sitä, eli kaikki olisi niin kuin pitääkin. Mutta ainakin oma kokemukseni (ja uskoakseni jossain määrin kaikkien ihmisten) on päinvastainen: maailma, ja jopa ihmisen oma ihmisyys, on ihmiselle vihamielinen ympäristö. Ihmisen elämä tässä maailmassa on täynnä kipua ja kärsimystä, ja ihmiset hokevat itselleen, että se on "luonnollista" eivätkä yleensä halua, jaksa tai uskalla ajatella isommin ja kysyä, miksi se, mikä on luonnollista, aiheuttaa kärsimystä.

Kristitty kirjailija C. S. Lewis kirjoitti: “If we find ourselves with a desire that nothing in this world can satisfy, the most probable explanation is that we were made for another world.”

Toisessa viestissäsi kirjoitit: "Miksi kvarkkien tanssi on merkityksetöntä - miksi kvarkkien tanssi ei voisi olla kaunista? "

Minä haluan tuntea sen, joka ne kvarkit on luonut ja joka ne on saanut tanssimaan ja joka ylläpitää niiden tanssia. Jumala on ikuinen elämän lähde. Pelkät tanssivat kvarkit saavat minut niin surulliseksi, etten välitä edes niiden kauneudesta.

Tähän langenneeseen maailmaan nähden Jumala, johon uskon, ja joka ilmoittaa itsensä Raamatussa, on muukalainen, tuntematon, vaikeasti ymmärrettävä ja Pyhä. Jumala edustaa sitä, minne haluan päästä, ja jossa kaikki on niin kuin pitääkin.

En tiedä tästä "muukalais-Jumalastamme" kovin paljon, mutta Hän on tehnyt jotain, mikä saa minut luottamaan Häneen. Tarkoitan tällä tietenkin evankeliumin totuutta: Jumala itse tuli ihmiseksi pojassa Jeesuksessa tähän syntiseen maailmaan ja sovitti syntimme ristillä sekä ikuisen henkensä voimalla voitti kuoleman ja kadotuksen ja nousi ylös kuolleista. Jokainen, joka vastaanottaa Jeesuksen syntiensä sovittajana ja elämänsä Herrana, pääsee Jumalan yhteyteen, iankaikkiseen elämään.

Uskova Noora kirjoitti:

"Ja ennen kaikkea tämä: Jos olemme monet päätyneet tähän "olemisen tyhjiöön", niin miksi se tuntuu ahdistavalta? Miksi se on vallitseva tunne, eikä vaikka nirvanamainen hyvä olo todellisen todellisuuden selvittyä?"

SIksi, että se ei ole totuus, tai "se todellinen todellisuus", ja ihminen tarvitsee totuutta saadakseen rauhan ja voidakseen hyvin. "Olemisen tyhjiö", ymmärtääkseni sekin, josta buddhalaiset puhuvat, on nihilistinen tila. Buddhalaiset vain eivät pidä sitä negatiivisena, mutteivät myöskään positiivisena tilana, vaan tilana, joka vain on. Se on tietynlaista maailmankaikkeuden, ja oman olemisensa osana sitä, hyväksymistä sellaisena kuin se on. Myös mindfulnessin filosofia loppuun asti vietynä johtaa mielestäni tähän.

Kuitenkin elämme langenneessa luomakunnassa ja ihmisyydessä. Se, että koet ahdistusta maailmassa olemisesta, universumissa olemisesta ja sen immanentista, pelkästään itseensä palautuvasta, "olemisen tyhjiöstä", on hyvä merkki minusta. Et ehkä koe olevasi kotona?

Jos ihminen kuuluisi tähän luomakuntaan ja ihmisyyteen sellaisena kuin se nykytilassaan on, ihminen kai voisi siinä hyvin, olisi saumaton osa sitä, eli kaikki olisi niin kuin pitääkin. Mutta ainakin oma kokemukseni (ja uskoakseni jossain määrin kaikkien ihmisten) on päinvastainen: maailma, ja jopa ihmisen oma ihmisyys, on ihmiselle vihamielinen ympäristö. Ihmisen elämä tässä maailmassa on täynnä kipua ja kärsimystä, ja ihmiset hokevat itselleen, että se on "luonnollista" eivätkä yleensä halua, jaksa tai uskalla ajatella isommin ja kysyä, miksi se, mikä on luonnollista, aiheuttaa kärsimystä.

Kristitty kirjailija C. S. Lewis kirjoitti: “If we find ourselves with a desire that nothing in this world can satisfy, the most probable explanation is that we were made for another world.”

Toisessa viestissäsi kirjoitit: "Miksi kvarkkien tanssi on merkityksetöntä - miksi kvarkkien tanssi ei voisi olla kaunista? "

Minä haluan tuntea sen, joka ne kvarkit on luonut ja joka ne on saanut tanssimaan ja joka ylläpitää niiden tanssia. Jumala on ikuinen elämän lähde. Pelkät tanssivat kvarkit saavat minut niin surulliseksi, etten välitä edes niiden kauneudesta.

Tähän langenneeseen maailmaan nähden Jumala, johon uskon, ja joka ilmoittaa itsensä Raamatussa, on muukalainen, tuntematon, vaikeasti ymmärrettävä ja Pyhä. Jumala edustaa sitä, minne haluan päästä, ja jossa kaikki on niin kuin pitääkin.

En tiedä tästä "muukalais-Jumalastamme" kovin paljon, mutta Hän on tehnyt jotain, mikä saa minut luottamaan Häneen. Tarkoitan tällä tietenkin evankeliumin totuutta: Jumala itse tuli ihmiseksi pojassa Jeesuksessa tähän syntiseen maailmaan ja sovitti syntimme ristillä sekä ikuisen henkensä voimalla voitti kuoleman ja kadotuksen ja nousi ylös kuolleista. Jokainen, joka vastaanottaa Jeesuksen syntiensä sovittajana ja elämänsä Herrana, pääsee Jumalan yhteyteen, iankaikkiseen elämään.

Lue lisää

Olen lähiaikoina miettinyt, että ateismi ei tarjoa oikein mitään. Richard Dawkins sanoo saavansa nautintoa ja merkityksen (?) ja tyydytyksen tieteellisestä maailmankuvasta. Ihan vain sen takia, koska se on niin kiehtova. Ehkä hän ei valehtele. Mutta aika harva ehkä pystyy tuohon.

Jos siis ajattelet pelkkiä tanssivia kvarkkeja, koet surua. Joku Dawkinsin kirjan lukenut sanoi halunneensa tehdä itsemurhan, koska kirja paljasta jumalattoman maailmankaikkeuden olemassalon ja vaikka kirjan pointti oli kuinka hieno ja kiehtova se materiaalinen maailma on.

Ymmärrän, että sinulla on totuus ja perustus. Olen iloinen puolestasi siitä. Ehkä jopa toivoisin joskus nykyään olevani uskovainen. Mutta toisaalta, jos psykoterapia ei auta kaikkia, niin ehkä kristinuskokaan ei toimi kaikille. Luuletko että tämä on mahdollista?

Saat hyvän olon ja rauhaa Jumalan totuudesta. Mutta kuka sen Jumalan totuuden on luonut? Minä ajattelisin, että ihminen joka uskoo Jumalaan, on itse luonut sen jumaluuden. En kuitenkaan kiistä etteikö kristinusko ole monelle tärkeä voimavara ja enemmänkin, eli koko elämän sisältö ja kaiken merkityksen antaja. Mutta jotenkin ihminen (ja kulttuuri) on itse luonut sellaisen psykologisen kehikon jossa se toimii.

Minun pitäisi pystyä luomaan tämä totuus ja merkitys itse (kuten siis mielestäni kristittyjenkin), mutta en osaa. Jeesus olisi valmis paketti, mutta en voi ottaa sitä vastaan. Senkin voin myöntää, että ehkä olen liiankin allerginen juuri kristinuskoa kohtaan. Että ennemmin vaikka käyttäisin magiaa ja manaisin Beelsebubin keittiöön roskikseeni asumaan ja hoitamaan asioita kuntoon, kuin että pyytäisin Jeesusta avuksi. (Tämä roskis-esimerkki oli todellinen, eräässä radio-ohjelmassa magiaa pitkään harjoittanut kertoi tehneensä juuri näin.)

En ole koskaan todella ollut sisällä buddhalaisuudessa ja ymmärtänyt sitä sydämellä. Mutta sen perusteella mitä olen lukenut, uskon kuitenkin heidän kokevan syvää onnea ja iloa tämän olemattomuuden johdosta. Vaikka toisaalta se on juuri noin kuin sanoit, että tavoitteena ei ole onni vaan asioiden hyväksyminen. Onhan Dalai Lamakin onnellinen?

Kristinuskossa häiritsee se, että se sanoo olevansa ainoa totuus. Uskon että rauhaan ja merkitykseen on monta tietä. Jotkut ateistisiakin. Vaikka itse en ole rauhassa ja mitään merkitystä ei ole. En tiedä mitä voisin tehdä. Kuvittelen vieläkin voivani parantaa itseni itselläni.

Angus Beef Master kirjoitti:

Olen lähiaikoina miettinyt, että ateismi ei tarjoa oikein mitään. Richard Dawkins sanoo saavansa nautintoa ja merkityksen (?) ja tyydytyksen tieteellisestä maailmankuvasta. Ihan vain sen takia, koska se on niin kiehtova. Ehkä hän ei valehtele. Mutta aika harva ehkä pystyy tuohon.

Jos siis ajattelet pelkkiä tanssivia kvarkkeja, koet surua. Joku Dawkinsin kirjan lukenut sanoi halunneensa tehdä itsemurhan, koska kirja paljasta jumalattoman maailmankaikkeuden olemassalon ja vaikka kirjan pointti oli kuinka hieno ja kiehtova se materiaalinen maailma on.

Ymmärrän, että sinulla on totuus ja perustus. Olen iloinen puolestasi siitä. Ehkä jopa toivoisin joskus nykyään olevani uskovainen. Mutta toisaalta, jos psykoterapia ei auta kaikkia, niin ehkä kristinuskokaan ei toimi kaikille. Luuletko että tämä on mahdollista?

Saat hyvän olon ja rauhaa Jumalan totuudesta. Mutta kuka sen Jumalan totuuden on luonut? Minä ajattelisin, että ihminen joka uskoo Jumalaan, on itse luonut sen jumaluuden. En kuitenkaan kiistä etteikö kristinusko ole monelle tärkeä voimavara ja enemmänkin, eli koko elämän sisältö ja kaiken merkityksen antaja. Mutta jotenkin ihminen (ja kulttuuri) on itse luonut sellaisen psykologisen kehikon jossa se toimii.

Minun pitäisi pystyä luomaan tämä totuus ja merkitys itse (kuten siis mielestäni kristittyjenkin), mutta en osaa. Jeesus olisi valmis paketti, mutta en voi ottaa sitä vastaan. Senkin voin myöntää, että ehkä olen liiankin allerginen juuri kristinuskoa kohtaan. Että ennemmin vaikka käyttäisin magiaa ja manaisin Beelsebubin keittiöön roskikseeni asumaan ja hoitamaan asioita kuntoon, kuin että pyytäisin Jeesusta avuksi. (Tämä roskis-esimerkki oli todellinen, eräässä radio-ohjelmassa magiaa pitkään harjoittanut kertoi tehneensä juuri näin.)

En ole koskaan todella ollut sisällä buddhalaisuudessa ja ymmärtänyt sitä sydämellä. Mutta sen perusteella mitä olen lukenut, uskon kuitenkin heidän kokevan syvää onnea ja iloa tämän olemattomuuden johdosta. Vaikka toisaalta se on juuri noin kuin sanoit, että tavoitteena ei ole onni vaan asioiden hyväksyminen. Onhan Dalai Lamakin onnellinen?

Kristinuskossa häiritsee se, että se sanoo olevansa ainoa totuus. Uskon että rauhaan ja merkitykseen on monta tietä. Jotkut ateistisiakin. Vaikka itse en ole rauhassa ja mitään merkitystä ei ole. En tiedä mitä voisin tehdä. Kuvittelen vieläkin voivani parantaa itseni itselläni.

Lue lisää

"Joku Dawkinsin kirjan lukenut sanoi halunneensa tehdä itsemurhan, koska kirja paljastaa jumalattoman maailmankaikkeuden olemassalon"

Dawkins katsoo todellisuutta hyvin kapeasti. Luonnontieteen menetelmin pystyy havainnoimaan sitä vain osittain, mutta Dawkinsin koko todellisuuskäsitys näyttää olevan rakentunut luonnontieteen varaan.

"Mutta toisaalta, jos psykoterapia ei auta kaikkia, niin ehkä kristinuskokaan ei toimi kaikille. Luuletko että tämä on mahdollista?"

Psykoterapia ja kristinusko eivät ole lainkaan yhteismitallisia. Itse ajattelen, että psykoterapia ei voi auttaa ihmisiä elämän suurissa kysymyksissä. Ei ole mahdollista, että kristinusko sinänsä, tai evankeliumi, ei voisi auttaa jotakuta. En kuitenkaan ala tässä sen suuremmin saarnaamaan, mutta väitän, että näin on.

"Mutta kuka sen Jumalan totuuden on luonut?"

"Jumalan totuus" on luomaton, eli ikuinen. Valhe, kuten tämän langenneen maailman rakenteet, on katoavaista. Valhe on syntynyt valinnan kautta, väärän valinnan. Totuus on riippumaton ihmisen ajatuksista, myös siitä, uskooko ihminen siihen vai ei. Viimeisellä tuomiolla valhe ja kaikki siihen kiinnittyneet katoavat, ja vain totuus jää jäljelle, ja ne, jotka pitävät siitä kiinni.

Kirjoitit buddhalaisuudesta: "Vaikka toisaalta se on juuri noin kuin sanoit, että tavoitteena ei ole onni vaan asioiden hyväksyminen."

Pitää paikkansa, että onni ei ole ihmiselämän korkein päämäärä. Raamattu ilmaisee tämän monin tavoin ja erittäin voimallisesti - onhan se täynnä Jumalan miehiä, ja vähän naisiakin, jotka Jumalan silmissä elivät sitä korkeinta päämäärää kohti kilvoitellen, ja jotka olivat tämän maailman mittareilla onnettomia, kärsivät paljon jne. Ja kun Jumala itse tuli Jeesuksessa maailmaan, Hänet ensin yritettiin murhata moneen kertaan, Häntä vihattiin, Hänen päälleen syljettiin, Hänet pahoinpideltiin ja lopuksi ristiinnaulittiin.

Mutta kristinuskon mukaan, toisin kuin buddhalaisuudessa, asioiden hyväksyminenkään ei ole ihmiselämän korkein päämäärä. Ihminen ei saa hyväksyä ja tyytyä tämän valheellisen maailman faktoihin ja realiteetteihin, esim. väkivaltaan, rakkaudettomuuteen, ahneuteen, ylpeyteen jne. Ne, konkreettisina esimerkkeinä vaikka sota ja nälänhätä ja miksei sairaudetkin, ovat ihmiskunnan syntiinlankeemuksen seurauksia; ihminen ei saa hyväksyä niitä! Ne kuitenkin ovat jatkuvasti osa tätä maailmaa.

Hyväksymisen sijaan ihmisen on _tunnustettava_ ne. Syntiinlangenneessa maailmassa faktat ja realiteetit perustuvat valheeseen. Totuus ei ole sama kuin faktat ja realiteetit, mutta syntisten faktojen ja realiteettien tunnustaminen on ainoa tie totuuteen. Tavallaan voidaan sanoa, että kristinuskossa

'totuus = se, miten asiat ovat (eli faktat ja realiteetit, kt. sota) se, miten asioiden tulisi olla.'

Vasta tunnustamalla, että asiat eivät ole niin kuin pitäisi, pääsemme totuuteen. Ja vain totuuteen ihmisen tulee tyytyä ja vain se hyväksyä.

"Jeesus olisi valmis paketti, mutta en voi ottaa sitä vastaan."

Miksi et voi ottaa sitä vastaan?

Tulin itse uskoon v. 2010. Muistan kuinka 2000-luvun alkupuolella eräänä vappuaattona törmäsin kaupungilla kavereitteni kanssa nuoreen, uskovaiseen naiseen, joka alkoi katuevankelioida meille Jeesuksesta. Hän kertoi meille innosta puhkuen Jumalan sovituksesta ja armosta, ja siitä, että totuus on hyvä, että hyvä tulee voittamaan lopussa pahan jne. Kuuntelimme naista hieman kiusaantuneina ja olimme helpottuneita, kun vihdoin pääsimme hänestä eroon... Naisen evankeliointi ei tehnyt mitään vaikutusta minuun; kognitiivisella tasolla kategorioin hänet automaattisesti hihhulit-lokeroon enkä edes keskittynyt siihen, mitä hän meille kertoi.

En olisi silloin ikinä uskonut, että tulen itse myöhemmin vastaanottamaan sen evankeliumin, josta nainen meille kertoi... Kaikella on aikansa.

Uskova Noora kirjoitti:

"Joku Dawkinsin kirjan lukenut sanoi halunneensa tehdä itsemurhan, koska kirja paljastaa jumalattoman maailmankaikkeuden olemassalon"

Dawkins katsoo todellisuutta hyvin kapeasti. Luonnontieteen menetelmin pystyy havainnoimaan sitä vain osittain, mutta Dawkinsin koko todellisuuskäsitys näyttää olevan rakentunut luonnontieteen varaan.

"Mutta toisaalta, jos psykoterapia ei auta kaikkia, niin ehkä kristinuskokaan ei toimi kaikille. Luuletko että tämä on mahdollista?"

Psykoterapia ja kristinusko eivät ole lainkaan yhteismitallisia. Itse ajattelen, että psykoterapia ei voi auttaa ihmisiä elämän suurissa kysymyksissä. Ei ole mahdollista, että kristinusko sinänsä, tai evankeliumi, ei voisi auttaa jotakuta. En kuitenkaan ala tässä sen suuremmin saarnaamaan, mutta väitän, että näin on.

"Mutta kuka sen Jumalan totuuden on luonut?"

"Jumalan totuus" on luomaton, eli ikuinen. Valhe, kuten tämän langenneen maailman rakenteet, on katoavaista. Valhe on syntynyt valinnan kautta, väärän valinnan. Totuus on riippumaton ihmisen ajatuksista, myös siitä, uskooko ihminen siihen vai ei. Viimeisellä tuomiolla valhe ja kaikki siihen kiinnittyneet katoavat, ja vain totuus jää jäljelle, ja ne, jotka pitävät siitä kiinni.

Kirjoitit buddhalaisuudesta: "Vaikka toisaalta se on juuri noin kuin sanoit, että tavoitteena ei ole onni vaan asioiden hyväksyminen."

Pitää paikkansa, että onni ei ole ihmiselämän korkein päämäärä. Raamattu ilmaisee tämän monin tavoin ja erittäin voimallisesti - onhan se täynnä Jumalan miehiä, ja vähän naisiakin, jotka Jumalan silmissä elivät sitä korkeinta päämäärää kohti kilvoitellen, ja jotka olivat tämän maailman mittareilla onnettomia, kärsivät paljon jne. Ja kun Jumala itse tuli Jeesuksessa maailmaan, Hänet ensin yritettiin murhata moneen kertaan, Häntä vihattiin, Hänen päälleen syljettiin, Hänet pahoinpideltiin ja lopuksi ristiinnaulittiin.

Mutta kristinuskon mukaan, toisin kuin buddhalaisuudessa, asioiden hyväksyminenkään ei ole ihmiselämän korkein päämäärä. Ihminen ei saa hyväksyä ja tyytyä tämän valheellisen maailman faktoihin ja realiteetteihin, esim. väkivaltaan, rakkaudettomuuteen, ahneuteen, ylpeyteen jne. Ne, konkreettisina esimerkkeinä vaikka sota ja nälänhätä ja miksei sairaudetkin, ovat ihmiskunnan syntiinlankeemuksen seurauksia; ihminen ei saa hyväksyä niitä! Ne kuitenkin ovat jatkuvasti osa tätä maailmaa.

Hyväksymisen sijaan ihmisen on _tunnustettava_ ne. Syntiinlangenneessa maailmassa faktat ja realiteetit perustuvat valheeseen. Totuus ei ole sama kuin faktat ja realiteetit, mutta syntisten faktojen ja realiteettien tunnustaminen on ainoa tie totuuteen. Tavallaan voidaan sanoa, että kristinuskossa

'totuus = se, miten asiat ovat (eli faktat ja realiteetit, kt. sota) se, miten asioiden tulisi olla.'

Vasta tunnustamalla, että asiat eivät ole niin kuin pitäisi, pääsemme totuuteen. Ja vain totuuteen ihmisen tulee tyytyä ja vain se hyväksyä.

"Jeesus olisi valmis paketti, mutta en voi ottaa sitä vastaan."

Miksi et voi ottaa sitä vastaan?

Tulin itse uskoon v. 2010. Muistan kuinka 2000-luvun alkupuolella eräänä vappuaattona törmäsin kaupungilla kavereitteni kanssa nuoreen, uskovaiseen naiseen, joka alkoi katuevankelioida meille Jeesuksesta. Hän kertoi meille innosta puhkuen Jumalan sovituksesta ja armosta, ja siitä, että totuus on hyvä, että hyvä tulee voittamaan lopussa pahan jne. Kuuntelimme naista hieman kiusaantuneina ja olimme helpottuneita, kun vihdoin pääsimme hänestä eroon... Naisen evankeliointi ei tehnyt mitään vaikutusta minuun; kognitiivisella tasolla kategorioin hänet automaattisesti hihhulit-lokeroon enkä edes keskittynyt siihen, mitä hän meille kertoi.

En olisi silloin ikinä uskonut, että tulen itse myöhemmin vastaanottamaan sen evankeliumin, josta nainen meille kertoi... Kaikella on aikansa.

Lue lisää

"Dawkins katsoo todellisuutta hyvin kapeasti. Luonnontieteen menetelmin pystyy havainnoimaan sitä vain osittain, mutta Dawkinsin koko todellisuuskäsitys näyttää olevan rakentunut luonnontieteen varaan."

Olen nykyään samaa mieltä, että Dawkins on vähän rajoittunut. Ennen olin enemmän hänen faninsa. Nyt ajattelen hänen olevan jotenkin laput silmillä. Mutta kuitenkin silti sympaattinen hahmo omalla tavallaan :).



"Psykoterapia ja kristinusko eivät ole lainkaan yhteismitallisia. Itse ajattelen, että psykoterapia ei voi auttaa ihmisiä elämän suurissa kysymyksissä. Ei ole mahdollista, että kristinusko sinänsä, tai evankeliumi, ei voisi auttaa jotakuta. En kuitenkaan ala tässä sen suuremmin saarnaamaan, mutta väitän, että näin on."

Et voi omasta kristillisestä kehyksestäsi myöntää, että kristinusko voisi jollekin olla toimimatta. Mitä jos joku todella sanoisi: kokeilin todella ja aidosti Jeesusta, mutta minun sielunrakenteelleni se ei ollut oikea tie?

Pastori Jaakko Heinimäki kerran kirjoitti, että vapaa-ajattelijat kärsivät uskonnollisen kokemuksen imeytymishäiriöstä. Tällä hän yritti humoristisesti verrata vapareita laktoosi-intolerantikkoihin tms. Mutta mitä jos tämä on myös totta? Jotkut ihmiset ovat paljon vastaanottavaisimpia näyille ja ihmeillekin. Joillakin on siis todella uskonnollinen mielenlaatu jo syntymästä, mutta ei kaikilla.

Muistan miten iltarukoilin lapsena ja nuorena. Olin siis uskossa johonkin 17 ikävuoteen asti. En ole varma muuten onko uskossa olo oikea sana. En aktiivisesti käynyt kirkossa, en täyttänyt koko elämääni Jeesuksella. En kokenut kristinuskon olevan kaiken elämäni peruskivi tms. Mutta uskoin Jumalaan/Jeesukseen. Sitten 17-vuotiaana suurin piirtein luovuin siitä vähän kuin joulupukista. Enkä halua tässä pilkata Jeesusta vertaamalla häntä joulupukkiin, vaan että tunnetasolla koin sen samanlaiseksi lapsuuden ajatusrakennelmasta luopumiseksi aikuisuuden koittaessa.

Niin niistä iltarukouksista piti kertomani. Rukoukseni oli pitkä ja sen piti mennä juuri oikein. Jos se ei mennyt oikein, piti sama kohta rukoilla uudestaan. Näin rukouksen jonkinlaisina "pinnanmuotoina" ja väreinä, vaikka se oli vain sanoja tietenkin pohjimmiltaan. En muista sisältöjä. Mutta huom. olin neuroottinen. Freud sanoi että uskonto jossain kehittymättömällä tasolla on neuroottista ja pakkomielteistä.

Jotkut kohdat piti läpikäydä kymmeniä kertoja että ne menivät oikein ja lukkoon. Tämä muistuttaa antiikin Rooman valtiollisia palvontamenoja, joissa esim. pappien sormien asentojen piti olla tarkan koreografian mukaan juuri oikein. Jos pienikin virhe kohdassa 67min. 45 sek. niin eikun uudestaan alusta.

Rukoustavallani on yhtymäkohtia ahdistaviin ajatusrakennelmiini nykyäänkin. Että kaiken pitää mennä jotenkin mystisesti oikein, tai alkaa ahdistaa. Se mitä tällä rukousesimerkilläni yritin argumentoida on se, että ehkä minulla kristinuskokin olisi vain ahdistuksen lähde eikä sen parantaja.

Ja halusin myös keskustella kristinuskon eri ulottuvuuksista. Toisille ihmisille kadulla huutava ja heitä tuomitseva saarnaaja on ihan erilainen kristinuskon manifestaatio kuin vaikkapa Terho Pursiainen, joka on kirjoittanut useita syvällisiä ja kriittisiä kirjoja.

Jos verrataan erilaisia kristittyjä vaikka erilaisiin ihmisen seksuaalisuuden ilmenemismuotoihin. Niin on olemassa pornografia, prostituutio, avioliitto ja seurustelu. Jotkut muodot ovat rakentavia ja positiivisia, ja jotkut taas aivan päinvastikkaista. Miksi siis joissain kristityissä kristinusko ilmenee hyvin destruktiivisella tavalla? Onko Jumalalla monet kasvot, vai ovatko jotkut ihmiset vain väärässä?

Tuo Jumalan totuus oli sinulta erittäin selkeästi ja kaunokirjallisesti selitetty. En osaa kylläkään kommentoida sitä mitenkään. Paitsi että tämä nousi mieleen. En pysty hyväksymään tuollaista yhtä totuutta. Mistä tiedämme että se on totuus? Mielestäni totuus piilee ennemminkin relativismissa. Ihminen on kaiken mitta, jokainen löytää oman totuutensa. Noh, itse en ole löytänyt enkä siis ole kovin onnellinen.

Itse et ole kuitenkaan ryhtynyt katusaarnaajaksi?

Angus Beef Master kirjoitti:

"Dawkins katsoo todellisuutta hyvin kapeasti. Luonnontieteen menetelmin pystyy havainnoimaan sitä vain osittain, mutta Dawkinsin koko todellisuuskäsitys näyttää olevan rakentunut luonnontieteen varaan."

Olen nykyään samaa mieltä, että Dawkins on vähän rajoittunut. Ennen olin enemmän hänen faninsa. Nyt ajattelen hänen olevan jotenkin laput silmillä. Mutta kuitenkin silti sympaattinen hahmo omalla tavallaan :).



"Psykoterapia ja kristinusko eivät ole lainkaan yhteismitallisia. Itse ajattelen, että psykoterapia ei voi auttaa ihmisiä elämän suurissa kysymyksissä. Ei ole mahdollista, että kristinusko sinänsä, tai evankeliumi, ei voisi auttaa jotakuta. En kuitenkaan ala tässä sen suuremmin saarnaamaan, mutta väitän, että näin on."

Et voi omasta kristillisestä kehyksestäsi myöntää, että kristinusko voisi jollekin olla toimimatta. Mitä jos joku todella sanoisi: kokeilin todella ja aidosti Jeesusta, mutta minun sielunrakenteelleni se ei ollut oikea tie?

Pastori Jaakko Heinimäki kerran kirjoitti, että vapaa-ajattelijat kärsivät uskonnollisen kokemuksen imeytymishäiriöstä. Tällä hän yritti humoristisesti verrata vapareita laktoosi-intolerantikkoihin tms. Mutta mitä jos tämä on myös totta? Jotkut ihmiset ovat paljon vastaanottavaisimpia näyille ja ihmeillekin. Joillakin on siis todella uskonnollinen mielenlaatu jo syntymästä, mutta ei kaikilla.

Muistan miten iltarukoilin lapsena ja nuorena. Olin siis uskossa johonkin 17 ikävuoteen asti. En ole varma muuten onko uskossa olo oikea sana. En aktiivisesti käynyt kirkossa, en täyttänyt koko elämääni Jeesuksella. En kokenut kristinuskon olevan kaiken elämäni peruskivi tms. Mutta uskoin Jumalaan/Jeesukseen. Sitten 17-vuotiaana suurin piirtein luovuin siitä vähän kuin joulupukista. Enkä halua tässä pilkata Jeesusta vertaamalla häntä joulupukkiin, vaan että tunnetasolla koin sen samanlaiseksi lapsuuden ajatusrakennelmasta luopumiseksi aikuisuuden koittaessa.

Niin niistä iltarukouksista piti kertomani. Rukoukseni oli pitkä ja sen piti mennä juuri oikein. Jos se ei mennyt oikein, piti sama kohta rukoilla uudestaan. Näin rukouksen jonkinlaisina "pinnanmuotoina" ja väreinä, vaikka se oli vain sanoja tietenkin pohjimmiltaan. En muista sisältöjä. Mutta huom. olin neuroottinen. Freud sanoi että uskonto jossain kehittymättömällä tasolla on neuroottista ja pakkomielteistä.

Jotkut kohdat piti läpikäydä kymmeniä kertoja että ne menivät oikein ja lukkoon. Tämä muistuttaa antiikin Rooman valtiollisia palvontamenoja, joissa esim. pappien sormien asentojen piti olla tarkan koreografian mukaan juuri oikein. Jos pienikin virhe kohdassa 67min. 45 sek. niin eikun uudestaan alusta.

Rukoustavallani on yhtymäkohtia ahdistaviin ajatusrakennelmiini nykyäänkin. Että kaiken pitää mennä jotenkin mystisesti oikein, tai alkaa ahdistaa. Se mitä tällä rukousesimerkilläni yritin argumentoida on se, että ehkä minulla kristinuskokin olisi vain ahdistuksen lähde eikä sen parantaja.

Ja halusin myös keskustella kristinuskon eri ulottuvuuksista. Toisille ihmisille kadulla huutava ja heitä tuomitseva saarnaaja on ihan erilainen kristinuskon manifestaatio kuin vaikkapa Terho Pursiainen, joka on kirjoittanut useita syvällisiä ja kriittisiä kirjoja.

Jos verrataan erilaisia kristittyjä vaikka erilaisiin ihmisen seksuaalisuuden ilmenemismuotoihin. Niin on olemassa pornografia, prostituutio, avioliitto ja seurustelu. Jotkut muodot ovat rakentavia ja positiivisia, ja jotkut taas aivan päinvastikkaista. Miksi siis joissain kristityissä kristinusko ilmenee hyvin destruktiivisella tavalla? Onko Jumalalla monet kasvot, vai ovatko jotkut ihmiset vain väärässä?

Tuo Jumalan totuus oli sinulta erittäin selkeästi ja kaunokirjallisesti selitetty. En osaa kylläkään kommentoida sitä mitenkään. Paitsi että tämä nousi mieleen. En pysty hyväksymään tuollaista yhtä totuutta. Mistä tiedämme että se on totuus? Mielestäni totuus piilee ennemminkin relativismissa. Ihminen on kaiken mitta, jokainen löytää oman totuutensa. Noh, itse en ole löytänyt enkä siis ole kovin onnellinen.

Itse et ole kuitenkaan ryhtynyt katusaarnaajaksi?

Lue lisää

"Olin siis uskossa johonkin 17 ikävuoteen asti. En ole varma muuten onko uskossa olo oikea sana. En aktiivisesti käynyt kirkossa, en täyttänyt koko elämääni Jeesuksella."

Minä en käy aktiivisesti kirkossa enkä seurakunnan tilaisuuksissa, vaikka olen uskossa, mutta evankeliumin totuus eli Jeesus on kieltämättä koko elämäni perusta ja myös sen ratkaiseva sisältö.

Olin itsekin ns. lapsuudenuskossa n. parikymppiseksi asti, ja varhaisesta lapsuudesta alkaen rukoilin aina iltarukouksen. En edes muista sellaista aikaa lapsuudessani, etten olisi rukoillut. Parikymppisenä vähä vähältä, ilman että huomasin ja tiedostin sitä, luovuin lapsenuskostani, ja minusta tuli ehkä jonkinlainen agnostikko - välillä saatoin luonnehtia itseäni ateistiksikin. Se oli minulle epämääräistä aikaa hengellisesti.

Jeesus käyttää Raamatussa uskoon tulemisesta ilmausta 'uudestisyntyä ylhäältä, Jumalan hengestä'. Kun kolmekymppisenä tulin uskoon, koin sen nimenomaan siten, että synnyin uudestaan. Entinen elämäni oli tullut "elinkelvottomaksi", ja Jumala synnytti minut uudestaan - tämä ilmaus tuntuu minusta sopivalta ja hyvältä, luontevalta.

Kaikilla, jotka ovat tulleet aikuisena uskoon, tämä uudestisyntymä ei ole yhtä nopea ja raju kuin minulla oli. Eri ihmiset kokevat sen eri tavoin juuri siksi, että olemme kaikki yksilöitä ja erilaisia.

"Rukoukseni oli pitkä ja sen piti mennä juuri oikein. Jos se ei mennyt oikein, piti sama kohta rukoilla uudestaan."

Minulla oli hieman samaa; neuroottisuuteni rukoilemisessa ei ollut asteeltaan kauhean vakavaa ja aikaa vievää, mutta lauseet piti sanoa tietyllä tavalla ja ne piti "lukita" tietyillä sananmuodoilla. Ja on tunnustettava, että minulla ilmenee tätä vieläkin! Raamatussa Jeesus neuvoo esittämään rukoillessa pyynnöt Hänen nimessään. Tästä 'Jeesuksen nimessä' -sanaparin käytöstä pyyntöihin liitettynä on tullut minulle jonkinlainen pakkomielle: minun on rukoillessani lausuttava se jokaisen pyynnön jälkeen erikseen, tai muuten en pysty jatkamaan eteenpäin. En kuitenkaan tee siitä numeroa.

Tuollainen pakko lausua 'Jeesuksen nimessä' jokaisen pyynnön päätteeksi on muodollisuutta, se on yksi tapa harjoittaa muotomenoja eikä Jumala halua sellaista. Jeesus puhui muotomenoja vastaan ja nuhteli ihmisiä siitä ankarasti.

Neuroottisuus on muotoihin keskittymistä. Neuroottisuuden juuret ovat ihmisen langenneisuudessa: vajavaisuudessa, heikkoudessa, rikkinäisyydessä, pelossa ja epäluottamuksessa. Ihmisen syntiinlangenneisuus ei ole pelkästään sitä, että ihmiset tekevät ja ajattelevat pahaa, tappavat ja valehtelevat jne., vaan ihminen itse on myös oman langenneisuutensa uhri, ja Jumala säälii meitä rikkinäisiä ihmisiä. Neuroottisuus on ominaista ihmisille. Se on se, miten asiat ovat, mutta ei se, miten niiden pitäisi olla.

Tiedän, että Jumala armahtaa muotoihin takertumiseni yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... Tunnustan Hänelle, että minulla on sellainen taipumus, vaikkei niin pitäisi olla, eli tulen tämän ahdistavan asian kanssa totuuteen, ja se rauhoittaa minut.

"Mitä jos joku todella sanoisi: kokeilin todella ja aidosti Jeesusta, mutta minun sielunrakenteelleni se ei ollut oikea tie? ... Pastori Jaakko Heinimäki kerran kirjoitti, että vapaa-ajattelijat kärsivät uskonnollisen kokemuksen imeytymishäiriöstä."

Tässä tulee taas tämä muodon ja sisällön välinen ero. Ei ole olemassa yhtä oikeaa sielurakennetta, eli tietyn muotoista väylää, jonka läpi tietyn muotoinen Jumala voi kulkea. Uskovaisissa ihmisissä on persoonallisuudeltaan ja sielurakenteeltaan kaikenlaisia ihmisiä; tiedän tämän, koska tunnen paljon uskovaisia. Jumala, Hänen sanansa ja evankeliuminsa on ruoka, joka ravitsee jokaisen nälkäisen ihmisen, siis jokaisen, jolla on "vanhurskauden nälkä ja jano", niin kuin Raamatussa sanotaan; jokaisen, joka janoaa sitä, miten asioiden pitäisi olla.

"Toisille ihmisille kadulla huutava ja heitä tuomitseva saarnaaja on ihan erilainen kristinuskon manifestaatio kuin vaikkapa Terho Pursiainen, joka on kirjoittanut useita syvällisiä ja kriittisiä kirjoja. ... Miksi siis joissain kristityissä kristinusko ilmenee hyvin destruktiivisella tavalla? Onko Jumalalla monet kasvot, vai ovatko jotkut ihmiset vain väärässä?"

Jokainen ihminen, joka uskoo evankeliumin totuuteen, eli Jeesukseen, ja puhuu, huutaa kadulla tai kirjoittaa kriittisesti tästä uskostaan käsin, edustaa maailmassa Jumalan kasvoja. Jumalalla on yhdet kasvot, Jeesuksen. Kuten edellä totesin, uskovaisia kristittyjä on kaikenlaisia, ja tämä persoonallisuuksien ja sielujen variaatio ilmenee moninaisuutena myös siinä, miten uskovaiset puhuvat, julistavat, saarnaavat, evankelioivat jne.

Joku ihminen voi olla mitä hienotunteisin, miellyttävin ja älykkäin, ja hänen puheissaan voi joka toinen sana olla 'jeesus', mutta hän ei silti tunne totuutta, Jeesusta. Joku toinen taas voi olla puhetyyliltään loukkaava ja "rough around the edges", mutta puhua totuudesta käsin, lähimmäisenrakkauden motivoimana.

(jatkuu seuraavassa viestissä...)

Uskova Noora kirjoitti:

"Olin siis uskossa johonkin 17 ikävuoteen asti. En ole varma muuten onko uskossa olo oikea sana. En aktiivisesti käynyt kirkossa, en täyttänyt koko elämääni Jeesuksella."

Minä en käy aktiivisesti kirkossa enkä seurakunnan tilaisuuksissa, vaikka olen uskossa, mutta evankeliumin totuus eli Jeesus on kieltämättä koko elämäni perusta ja myös sen ratkaiseva sisältö.

Olin itsekin ns. lapsuudenuskossa n. parikymppiseksi asti, ja varhaisesta lapsuudesta alkaen rukoilin aina iltarukouksen. En edes muista sellaista aikaa lapsuudessani, etten olisi rukoillut. Parikymppisenä vähä vähältä, ilman että huomasin ja tiedostin sitä, luovuin lapsenuskostani, ja minusta tuli ehkä jonkinlainen agnostikko - välillä saatoin luonnehtia itseäni ateistiksikin. Se oli minulle epämääräistä aikaa hengellisesti.

Jeesus käyttää Raamatussa uskoon tulemisesta ilmausta 'uudestisyntyä ylhäältä, Jumalan hengestä'. Kun kolmekymppisenä tulin uskoon, koin sen nimenomaan siten, että synnyin uudestaan. Entinen elämäni oli tullut "elinkelvottomaksi", ja Jumala synnytti minut uudestaan - tämä ilmaus tuntuu minusta sopivalta ja hyvältä, luontevalta.

Kaikilla, jotka ovat tulleet aikuisena uskoon, tämä uudestisyntymä ei ole yhtä nopea ja raju kuin minulla oli. Eri ihmiset kokevat sen eri tavoin juuri siksi, että olemme kaikki yksilöitä ja erilaisia.

"Rukoukseni oli pitkä ja sen piti mennä juuri oikein. Jos se ei mennyt oikein, piti sama kohta rukoilla uudestaan."

Minulla oli hieman samaa; neuroottisuuteni rukoilemisessa ei ollut asteeltaan kauhean vakavaa ja aikaa vievää, mutta lauseet piti sanoa tietyllä tavalla ja ne piti "lukita" tietyillä sananmuodoilla. Ja on tunnustettava, että minulla ilmenee tätä vieläkin! Raamatussa Jeesus neuvoo esittämään rukoillessa pyynnöt Hänen nimessään. Tästä 'Jeesuksen nimessä' -sanaparin käytöstä pyyntöihin liitettynä on tullut minulle jonkinlainen pakkomielle: minun on rukoillessani lausuttava se jokaisen pyynnön jälkeen erikseen, tai muuten en pysty jatkamaan eteenpäin. En kuitenkaan tee siitä numeroa.

Tuollainen pakko lausua 'Jeesuksen nimessä' jokaisen pyynnön päätteeksi on muodollisuutta, se on yksi tapa harjoittaa muotomenoja eikä Jumala halua sellaista. Jeesus puhui muotomenoja vastaan ja nuhteli ihmisiä siitä ankarasti.

Neuroottisuus on muotoihin keskittymistä. Neuroottisuuden juuret ovat ihmisen langenneisuudessa: vajavaisuudessa, heikkoudessa, rikkinäisyydessä, pelossa ja epäluottamuksessa. Ihmisen syntiinlangenneisuus ei ole pelkästään sitä, että ihmiset tekevät ja ajattelevat pahaa, tappavat ja valehtelevat jne., vaan ihminen itse on myös oman langenneisuutensa uhri, ja Jumala säälii meitä rikkinäisiä ihmisiä. Neuroottisuus on ominaista ihmisille. Se on se, miten asiat ovat, mutta ei se, miten niiden pitäisi olla.

Tiedän, että Jumala armahtaa muotoihin takertumiseni yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen... Tunnustan Hänelle, että minulla on sellainen taipumus, vaikkei niin pitäisi olla, eli tulen tämän ahdistavan asian kanssa totuuteen, ja se rauhoittaa minut.

"Mitä jos joku todella sanoisi: kokeilin todella ja aidosti Jeesusta, mutta minun sielunrakenteelleni se ei ollut oikea tie? ... Pastori Jaakko Heinimäki kerran kirjoitti, että vapaa-ajattelijat kärsivät uskonnollisen kokemuksen imeytymishäiriöstä."

Tässä tulee taas tämä muodon ja sisällön välinen ero. Ei ole olemassa yhtä oikeaa sielurakennetta, eli tietyn muotoista väylää, jonka läpi tietyn muotoinen Jumala voi kulkea. Uskovaisissa ihmisissä on persoonallisuudeltaan ja sielurakenteeltaan kaikenlaisia ihmisiä; tiedän tämän, koska tunnen paljon uskovaisia. Jumala, Hänen sanansa ja evankeliuminsa on ruoka, joka ravitsee jokaisen nälkäisen ihmisen, siis jokaisen, jolla on "vanhurskauden nälkä ja jano", niin kuin Raamatussa sanotaan; jokaisen, joka janoaa sitä, miten asioiden pitäisi olla.

"Toisille ihmisille kadulla huutava ja heitä tuomitseva saarnaaja on ihan erilainen kristinuskon manifestaatio kuin vaikkapa Terho Pursiainen, joka on kirjoittanut useita syvällisiä ja kriittisiä kirjoja. ... Miksi siis joissain kristityissä kristinusko ilmenee hyvin destruktiivisella tavalla? Onko Jumalalla monet kasvot, vai ovatko jotkut ihmiset vain väärässä?"

Jokainen ihminen, joka uskoo evankeliumin totuuteen, eli Jeesukseen, ja puhuu, huutaa kadulla tai kirjoittaa kriittisesti tästä uskostaan käsin, edustaa maailmassa Jumalan kasvoja. Jumalalla on yhdet kasvot, Jeesuksen. Kuten edellä totesin, uskovaisia kristittyjä on kaikenlaisia, ja tämä persoonallisuuksien ja sielujen variaatio ilmenee moninaisuutena myös siinä, miten uskovaiset puhuvat, julistavat, saarnaavat, evankelioivat jne.

Joku ihminen voi olla mitä hienotunteisin, miellyttävin ja älykkäin, ja hänen puheissaan voi joka toinen sana olla 'jeesus', mutta hän ei silti tunne totuutta, Jeesusta. Joku toinen taas voi olla puhetyyliltään loukkaava ja "rough around the edges", mutta puhua totuudesta käsin, lähimmäisenrakkauden motivoimana.

(jatkuu seuraavassa viestissä...)

Lue lisää

(jatkuu...)

"En pysty hyväksymään tuollaista yhtä totuutta. Mistä tiedämme että se on totuus? Mielestäni totuus piilee ennemminkin relativismissa. Ihminen on kaiken mitta, jokainen löytää oman totuutensa."

Relativismia on se, että (otan nyt räikeän, konkreettisen esimerkin) esim. Norjan massamurhaaja Breivikin moraaliset väitteet ovat totuusarvoltaan samat kuin jonkun, joka väittää, että massamurhaaminen on väärin. Yksi sanoo, että "massamurha on oikein", ja toinen sanoo, että "massamurha on väärin". Jos relativismin mukaisesti esittää, että nämä molemmat ovat totuus, päädytään ristiriitaan. Relativistinen totuuskäsitys on epälooginen.

"Itse et ole kuitenkaan ryhtynyt katusaarnaajaksi?"

En saarnaa kaduilla. Minulla (kuten varmaan kaikilla uskovaisilla) on evankelistan kutsumus, ja toteutan sitä joskus kasvokkainkin, mutta enimmäkseen näin netin välityksellä :-)

Uskova Noora kirjoitti:

(jatkuu...)

"En pysty hyväksymään tuollaista yhtä totuutta. Mistä tiedämme että se on totuus? Mielestäni totuus piilee ennemminkin relativismissa. Ihminen on kaiken mitta, jokainen löytää oman totuutensa."

Relativismia on se, että (otan nyt räikeän, konkreettisen esimerkin) esim. Norjan massamurhaaja Breivikin moraaliset väitteet ovat totuusarvoltaan samat kuin jonkun, joka väittää, että massamurhaaminen on väärin. Yksi sanoo, että "massamurha on oikein", ja toinen sanoo, että "massamurha on väärin". Jos relativismin mukaisesti esittää, että nämä molemmat ovat totuus, päädytään ristiriitaan. Relativistinen totuuskäsitys on epälooginen.

"Itse et ole kuitenkaan ryhtynyt katusaarnaajaksi?"

En saarnaa kaduilla. Minulla (kuten varmaan kaikilla uskovaisilla) on evankelistan kutsumus, ja toteutan sitä joskus kasvokkainkin, mutta enimmäkseen näin netin välityksellä :-)

Lue lisää

Noora, aion vastata sinulle, mutta en ehdi nyt pariin päivään. Kiitos tähänastisesta keskustelusta. :)

Angus Beef Master kirjoitti:

Noora, aion vastata sinulle, mutta en ehdi nyt pariin päivään. Kiitos tähänastisesta keskustelusta. :)

Tuosta uskoontulokokemuksestasi. Haluan olla tällä kertaa tieteellinen ja skeptinen. Niin miten selität sen, että monissa uskonnoissa on yliluonnollisia kokemuksia? Oletan kuitenkin, että ajattelet kristinuskon olevan ainoa oikea uskonto? Esimerkiksi eräs amerikkalainen buddhalainen kertoi nähneensä Nepalissa asuessaan lukemattomia "sydän-chakran aukeamisia" erään maineikkaan opettajan läsnäollessa. Eli siis kolmas silmä aukeaa ja kokee pysyvää pitkäkestoista rauhaa, eräänlaisen valaistumisen. Miten selität tämän kristillisestä näkökulmasta?

Mielestäni oli kiehtovaa miten ajattelet Jumalan armahtavan neuroottisen tapasi palvoa. Siinä oli ymmärrys omasta virheestä ja sitten virheen käsittely Jumalan totuudesta käsin. Samalla tavalla minua kiehtoo buddhalaisessa ajattelussa se, että toisaalta on Buddhan opit joita pitää noudattaa, mutta todellinen oivallus on se, että ne opit ovat roskaa. "Jos tapaat Buddhan, tapa hänet." Että pyrkimys nirvanaan onkin itse asiassa mahdotonta, koska jos on jotain mihin pyritään, ollaan edelleen käsitteellisessä maailmassa.

Mielestäni relativismia voi harjoittaa ilman että on jatkuvaa epäloogisuutta. Ja jostain perusinhimillisistä asioista, kuten ihmisarvosta ja siitä ettei loukkaa toisia pitää pitää kiinni. Tietenkin voisi nyt kysyä, että mistä ne arvot ovat tulleet...

Ennen kuin tulit uskoon, sanoit että koit kristinuskon jotenkin vieraaksi. Millaista vastarintaa koit kristinuskoa kohtaan? Millaiseksi mielsit kristinuskon, miltä se tuntui ennen kuin otit sen vastaan? Minusta se tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta ja pakottavalta, nämä ovat räikeimmät assosiaatiot. Jostain syystä tulee sellainen adjektiivi mieleen nyt kuin epämiehekäs, aika outoa että ajattelin noin.

Angus Beef Master kirjoitti:

Tuosta uskoontulokokemuksestasi. Haluan olla tällä kertaa tieteellinen ja skeptinen. Niin miten selität sen, että monissa uskonnoissa on yliluonnollisia kokemuksia? Oletan kuitenkin, että ajattelet kristinuskon olevan ainoa oikea uskonto? Esimerkiksi eräs amerikkalainen buddhalainen kertoi nähneensä Nepalissa asuessaan lukemattomia "sydän-chakran aukeamisia" erään maineikkaan opettajan läsnäollessa. Eli siis kolmas silmä aukeaa ja kokee pysyvää pitkäkestoista rauhaa, eräänlaisen valaistumisen. Miten selität tämän kristillisestä näkökulmasta?

Mielestäni oli kiehtovaa miten ajattelet Jumalan armahtavan neuroottisen tapasi palvoa. Siinä oli ymmärrys omasta virheestä ja sitten virheen käsittely Jumalan totuudesta käsin. Samalla tavalla minua kiehtoo buddhalaisessa ajattelussa se, että toisaalta on Buddhan opit joita pitää noudattaa, mutta todellinen oivallus on se, että ne opit ovat roskaa. "Jos tapaat Buddhan, tapa hänet." Että pyrkimys nirvanaan onkin itse asiassa mahdotonta, koska jos on jotain mihin pyritään, ollaan edelleen käsitteellisessä maailmassa.

Mielestäni relativismia voi harjoittaa ilman että on jatkuvaa epäloogisuutta. Ja jostain perusinhimillisistä asioista, kuten ihmisarvosta ja siitä ettei loukkaa toisia pitää pitää kiinni. Tietenkin voisi nyt kysyä, että mistä ne arvot ovat tulleet...

Ennen kuin tulit uskoon, sanoit että koit kristinuskon jotenkin vieraaksi. Millaista vastarintaa koit kristinuskoa kohtaan? Millaiseksi mielsit kristinuskon, miltä se tuntui ennen kuin otit sen vastaan? Minusta se tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta ja pakottavalta, nämä ovat räikeimmät assosiaatiot. Jostain syystä tulee sellainen adjektiivi mieleen nyt kuin epämiehekäs, aika outoa että ajattelin noin.

Lue lisää

"Niin miten selität sen, että monissa uskonnoissa on yliluonnollisia kokemuksia?"

Yliluonnollisia kokemuksia on ihmisillä, jotka uskovat eri uskontojen esittämiin väitteisiin Jumalasta ja teismin luonteesta sekä ihmisillä, jotka eivät usko minkään tiedetyn uskonnon mukaisesti. Toisaalta on esim. uskovaisia kristittyjä, joilla ei ole yliluonnollisia kokemuksia ollenkaan, siis kokemuksia, jotka eivät ole selitettävissä naturalistisesti.

Ihminen on hengellinen olento. Raamatun perusteella voidaan esittää kahtiajako ihmisyyden "peruselementeistä": ihmisessä on liha ja henki. Edelleen tämä kahtiajako voidaan jakaa kolmeen: sielu, ruumis ja henki, joista sielu (aivoitukset; ajatukset, emootiot) ja ruumis kuuluvat lihan piiriin ja henki kuuluu hengen piiriin.

Kaikki ihmiset, myös buddhalaiset, ovat hengellisiä olentoja. Tämä selittää yliluonnontieteelliset kokemukset eri uskontojen ihmisillä.

Kaikki hengelliset kokemukset eivät ole Jumalasta, vaan ääriesimerkkinä esim. demoniriivaus on hengellinen, yliluonnontieteellinen kokemus sekin.

Ihminen voi kokea rauhaa myös esim. huumausaineiden aiheuttamana. Rauhaa voi kokea myös valheellisin perustein.

Hengellisiä kokemuksia, niiden laatua ja alkuperää, ei voi tutkia tieteellisin menetelmin. Niiden varaan ei sen vuoksi voi rakentaa loogista argumentointia, joka perustuisi objektiivisiin todisteisiin. Korkeintaan hengellisen ulottuvuuden olemassaolon sinänsä voinee todistaa tieteellisesti, ainakin joidenkin tahojen mielestä, mutta skeptikkojen valtavirta ei tähän mennessä ole tätä todistusaineistoa hyväksynyt.

"Ennen kuin tulit uskoon, sanoit että koit kristinuskon jotenkin vieraaksi. Millaista vastarintaa koit kristinuskoa kohtaan? Millaiseksi mielsit kristinuskon, miltä se tuntui ennen kuin otit sen vastaan?"

Suhtautumiseni kristinuskoon oli monitahoinen ja osin ristiriitainen ennen uskoon tulemistani. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna siinä oli olennaista loukkaantuminen joistakin uskovaisten väitteistä, jotka olivat Raamatunmukaisia. Olen vielä parikymppisenä kirjoittanut melko ahkerasti päiväkirjaa, joten minulla on käytettävissäni autenttista materiaalia koskien sen aikaista suhtautumistani :-)

Esimerkiksi naisen asema miehen "alamaisena" avioliitossa, suhtautuminen aborttiin sekä esiaviolliseen seksiin olivat minusta perusteettomia, tuomitsevia sekä huonolla tavalla vanhanaikaisia periaatteita. Muiden muassa niitä kritisoin ja niistä loukkaannuin henkilökohtaisesti.

Olin myös joskus nähnyt tv:stä pätkiä uskovaisten kristittyjen kokouksista, joissa ihmisten käyttäytyminen oli minusta ahdistavaa, kummallista, huonolla tavalla holtintonta ja jotenkin heikkoa ja häpeällistä. Teininä omalla rippileirilläni (joka kokonaisuudessaan oli minulle monellakin tavalla huono kokemus) oli joitain helluntailaisia nuorisotyöntekijöitä vapaaehtoisina työntekijöinä, ja heissä näin tuota samaa ahdistavaa kummallisuutta, jota edellä yritin luonnehtia.

Monesti kuulee ateistien, ylipäätään ei-uskovaisten sekä vapaa-ajattelijoiksi itsensä mieltävien kritisoivan uskovaisia epäitsenäisestä ajattelusta, jossa vain otetaan vastaan auktoriteettien periaatteita. Itselläni tämä kritiikki ei koskaan ollut kauhean keskeinen, koska jotenkin olen aina ajatellut, että kaikki ihmiset joka tapauksessa ovat tavalla tai toisella epäitsenäisiä ajattelijoita. Se, joka on tietoinen oman ajattelunsa välttämättömistä sosiaalisista vaikutteista, on siten itsenäisempi ajattelija kuin se, joka luulee olevansa itsenäinen ajattelija, mutta ei ole sitä.

Minulle siis uskovaisena olemisessa autoritaarisuus ei ole koskaan ollut mikään kärkiongelma, vaan ongelmia minulle aiheutti joidenkin periaatteiden ja totuusväitteiden sisältö.

"Minusta se tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta ja pakottavalta, nämä ovat räikeimmät assosiaatiot. Jostain syystä tulee sellainen adjektiivi mieleen nyt kuin epämiehekäs, aika outoa että ajattelin noin."

Tarkoitatko, että vanhanaikaisuus ja autoritaarisuus, tai pakottavuus, sinänsä on epämiehekäs ilmiö? Vai että asettuminen jonkun voimakkaamman, auktoriteetin (Jumalan) alaisuuteen on epämiehekästä? Ensimmäisestä vaihtoehdosta olen eri mieltä: miehiset yhteishankkeet sekulaarissakin yhteiskunnassa ovat hyvinkin autoritatiivisia, esim. armeija. Toinen vaihtoehto on mielekkäämpi ja ymmärrettävämpi, mutta käytännön havaintojen perusteella olen siitäkin eri mieltä: minusta uskovaiset kristityt miehet ovat yleisesti ottaen miehekkäämpiä kuin ei-uskovaiset miehet, ja samoin uskovaiset kristityt naiset ovat minusta yleisesti ottaen naisellisempia kuin ei-uskovaiset naiset. Ja nyt puhun siis 'miehekkyydestä' ja 'naisellisuudesta' klassisessa, ns. perinteisessä mielessä.

(jatkuu)

Uskova Noora kirjoitti:

"Niin miten selität sen, että monissa uskonnoissa on yliluonnollisia kokemuksia?"

Yliluonnollisia kokemuksia on ihmisillä, jotka uskovat eri uskontojen esittämiin väitteisiin Jumalasta ja teismin luonteesta sekä ihmisillä, jotka eivät usko minkään tiedetyn uskonnon mukaisesti. Toisaalta on esim. uskovaisia kristittyjä, joilla ei ole yliluonnollisia kokemuksia ollenkaan, siis kokemuksia, jotka eivät ole selitettävissä naturalistisesti.

Ihminen on hengellinen olento. Raamatun perusteella voidaan esittää kahtiajako ihmisyyden "peruselementeistä": ihmisessä on liha ja henki. Edelleen tämä kahtiajako voidaan jakaa kolmeen: sielu, ruumis ja henki, joista sielu (aivoitukset; ajatukset, emootiot) ja ruumis kuuluvat lihan piiriin ja henki kuuluu hengen piiriin.

Kaikki ihmiset, myös buddhalaiset, ovat hengellisiä olentoja. Tämä selittää yliluonnontieteelliset kokemukset eri uskontojen ihmisillä.

Kaikki hengelliset kokemukset eivät ole Jumalasta, vaan ääriesimerkkinä esim. demoniriivaus on hengellinen, yliluonnontieteellinen kokemus sekin.

Ihminen voi kokea rauhaa myös esim. huumausaineiden aiheuttamana. Rauhaa voi kokea myös valheellisin perustein.

Hengellisiä kokemuksia, niiden laatua ja alkuperää, ei voi tutkia tieteellisin menetelmin. Niiden varaan ei sen vuoksi voi rakentaa loogista argumentointia, joka perustuisi objektiivisiin todisteisiin. Korkeintaan hengellisen ulottuvuuden olemassaolon sinänsä voinee todistaa tieteellisesti, ainakin joidenkin tahojen mielestä, mutta skeptikkojen valtavirta ei tähän mennessä ole tätä todistusaineistoa hyväksynyt.

"Ennen kuin tulit uskoon, sanoit että koit kristinuskon jotenkin vieraaksi. Millaista vastarintaa koit kristinuskoa kohtaan? Millaiseksi mielsit kristinuskon, miltä se tuntui ennen kuin otit sen vastaan?"

Suhtautumiseni kristinuskoon oli monitahoinen ja osin ristiriitainen ennen uskoon tulemistani. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna siinä oli olennaista loukkaantuminen joistakin uskovaisten väitteistä, jotka olivat Raamatunmukaisia. Olen vielä parikymppisenä kirjoittanut melko ahkerasti päiväkirjaa, joten minulla on käytettävissäni autenttista materiaalia koskien sen aikaista suhtautumistani :-)

Esimerkiksi naisen asema miehen "alamaisena" avioliitossa, suhtautuminen aborttiin sekä esiaviolliseen seksiin olivat minusta perusteettomia, tuomitsevia sekä huonolla tavalla vanhanaikaisia periaatteita. Muiden muassa niitä kritisoin ja niistä loukkaannuin henkilökohtaisesti.

Olin myös joskus nähnyt tv:stä pätkiä uskovaisten kristittyjen kokouksista, joissa ihmisten käyttäytyminen oli minusta ahdistavaa, kummallista, huonolla tavalla holtintonta ja jotenkin heikkoa ja häpeällistä. Teininä omalla rippileirilläni (joka kokonaisuudessaan oli minulle monellakin tavalla huono kokemus) oli joitain helluntailaisia nuorisotyöntekijöitä vapaaehtoisina työntekijöinä, ja heissä näin tuota samaa ahdistavaa kummallisuutta, jota edellä yritin luonnehtia.

Monesti kuulee ateistien, ylipäätään ei-uskovaisten sekä vapaa-ajattelijoiksi itsensä mieltävien kritisoivan uskovaisia epäitsenäisestä ajattelusta, jossa vain otetaan vastaan auktoriteettien periaatteita. Itselläni tämä kritiikki ei koskaan ollut kauhean keskeinen, koska jotenkin olen aina ajatellut, että kaikki ihmiset joka tapauksessa ovat tavalla tai toisella epäitsenäisiä ajattelijoita. Se, joka on tietoinen oman ajattelunsa välttämättömistä sosiaalisista vaikutteista, on siten itsenäisempi ajattelija kuin se, joka luulee olevansa itsenäinen ajattelija, mutta ei ole sitä.

Minulle siis uskovaisena olemisessa autoritaarisuus ei ole koskaan ollut mikään kärkiongelma, vaan ongelmia minulle aiheutti joidenkin periaatteiden ja totuusväitteiden sisältö.

"Minusta se tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta ja pakottavalta, nämä ovat räikeimmät assosiaatiot. Jostain syystä tulee sellainen adjektiivi mieleen nyt kuin epämiehekäs, aika outoa että ajattelin noin."

Tarkoitatko, että vanhanaikaisuus ja autoritaarisuus, tai pakottavuus, sinänsä on epämiehekäs ilmiö? Vai että asettuminen jonkun voimakkaamman, auktoriteetin (Jumalan) alaisuuteen on epämiehekästä? Ensimmäisestä vaihtoehdosta olen eri mieltä: miehiset yhteishankkeet sekulaarissakin yhteiskunnassa ovat hyvinkin autoritatiivisia, esim. armeija. Toinen vaihtoehto on mielekkäämpi ja ymmärrettävämpi, mutta käytännön havaintojen perusteella olen siitäkin eri mieltä: minusta uskovaiset kristityt miehet ovat yleisesti ottaen miehekkäämpiä kuin ei-uskovaiset miehet, ja samoin uskovaiset kristityt naiset ovat minusta yleisesti ottaen naisellisempia kuin ei-uskovaiset naiset. Ja nyt puhun siis 'miehekkyydestä' ja 'naisellisuudesta' klassisessa, ns. perinteisessä mielessä.

(jatkuu)

Lue lisää

(jatkuu ed. viestistä...)


Ennen uskoon tulemistani koin kuitenkin, että kristinuskossa on jotain hienoakin. Esimerkiksi vaistonvaraisesti tunsin "vetoa" joihinkin paradoksaalisilta vaikuttaviin lauseisiin, joita Jeesus puhuu Raamatussa ja joita Raamatussa muuallakin periaatteellisella tasolla esitetään: joka luopuu elämästä, saa elämän; sokeat näkevät ja kuurot kuulevat; todellinen vahvuus piilee heikkoudessa; valo on kätkettynä pimeyteen jne.

En silloin ymmärtänyt, miten nämä väitteet ovat selitettävissä, vaan ainoastaan vaistosin niiden mielekkyyden.

Myös arvojen, lähinnä ihmisarvon, perustana kirstinuskon paradigma on järkähtämätön. Mutta tämänkin vain vaistosin ennen uskoon tulemistani, en olisi osannut eritellä sitä vielä silloin.

Uskova Noora kirjoitti:

(jatkuu ed. viestistä...)


Ennen uskoon tulemistani koin kuitenkin, että kristinuskossa on jotain hienoakin. Esimerkiksi vaistonvaraisesti tunsin "vetoa" joihinkin paradoksaalisilta vaikuttaviin lauseisiin, joita Jeesus puhuu Raamatussa ja joita Raamatussa muuallakin periaatteellisella tasolla esitetään: joka luopuu elämästä, saa elämän; sokeat näkevät ja kuurot kuulevat; todellinen vahvuus piilee heikkoudessa; valo on kätkettynä pimeyteen jne.

En silloin ymmärtänyt, miten nämä väitteet ovat selitettävissä, vaan ainoastaan vaistosin niiden mielekkyyden.

Myös arvojen, lähinnä ihmisarvon, perustana kirstinuskon paradigma on järkähtämätön. Mutta tämänkin vain vaistosin ennen uskoon tulemistani, en olisi osannut eritellä sitä vielä silloin.

Lue lisää

Olen usein lukenut, että monissa vanhoissa kulttuureissa oli kaksi eri sielu-tyyppiä. Oli enemmän "lihassa kiinni oleva" ja sitten jonkinlainen kuolemasielu/varjosielu, joka mm. matkusti unitiloissa tuonpuoleiseen ja ehkä toi sieltä viestejä ja näkyjä.

Esitätkö siis, että kristinuskossakin on kaksi eri sielua? Vai onko tuo josta käytät nimitystä "sielu", sielu ensinkään, siis sielu yliluonnollisena oliona?

Muistan myös joskus kuulleeni kritiikkiä, että nimenomaan henki on poistettu kristinuskosta jo jossain muinaisessa kirkolliskokouksessa. Eli että kristinusko oli ennen tätä paljon henkisempi/hengellisempi/hengenhuomioonottavampi uskonto... Ja tämän takia, että henki on poistettu, esimerkiksi katolilaiset suhtautuvat oudon penseästi neitsyt Marian ilmestyksiin. (Vaikka toinen vaihtoehto heiltä olisi ottaa kaikki nämä ilolla vastaan todisteina uskostaan ja muutenkin.)


Olen lähiaikoina muuttanut näkökulmaani tiukan materialistisesta... johonkin toiseen suuntaan, tai ainakin olen kysynyt ja kyseenalaistanut hellimiäni näkökulmia enemmän kuin vuosikausiin. Tuosta esim. olisin nykyisellään täysin samaa mieltä, että hengellistä ei voi tutkia tieteellisin menetelmin. Jos vaikkapa näkee myyttisen isojalan jossain Amerikan vuoristoseudulla, on väärä asenne yrittää todistaa se ottamalla siitä kuvia. Oikea asenne on miettiä miksi se ilmestyy minulle ja mitä viestiä se tuo.

Oletko nyt muuttanut mieltäsi noista "huonolla tavalla vanhanaikaisista" periaatteista joista kerroit?


"Se, joka on tietoinen oman ajattelunsa välttämättömistä sosiaalisista vaikutteista, on siten itsenäisempi ajattelija kuin se, joka luulee olevansa itsenäinen ajattelija, mutta ei ole sitä."

Tämä oli mielestäni tosi hyvä pointti. Kuvitellaan uskonnollinen yhteisö jossa on voimakas ryhmäkuri, tiukkaa ja säännöllistä opetusta ja vahva yhteishenki hyvässä ja pahassa. Tällainen yhteisö pystyy kasvattamaan/sosiaalistamaan/indoktrinoimaan lapsesta asti liikkeessä olleista aivan minkälaisia tahansa. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, koska tätä tapahtuu kaikille.

On perusinhimillistä ottaa tuollainen oppi vastaan ja perusinhimillistä että lauma/ryhmä/yhteisö/valtio harjoittaa tuollaista. Esimerkiksi kansallisvaltio on eräänlainen pakkoyhteisö, joka on muokannut jäsentensä ajatuksia. Jopa sitä, mitä on mahdollista ajatella. Lukemani perusteella muinaisessa Roomassa ei ollut olemassa kehityksen/edistyksen käsitettä. Jos siirtäisimme nykyihmisen 1800 vuotta taaksepäin, hänestä tulisi tässä mielessä ajatuksellisesti roomalainen. Me olemme siis kaikki yhteiskunnan/valtion uhreja tässä mielessä. Ja miksi sanoin "uhri"? Ehkä koska olen omaksunut liberaalin ajatusmallin, jossa uskon vapauteen ja yksilöön, ja koen valtion pakkovallan ahdistavaksi. Maailma luo meidät, maailma luo maailmamme.

Vapaa-ajattelija-piireissä on mielestäni yleistä tietynlainen ylimielisyys. Ajatellaan, että meillä on ainoa oikea totuus ja muita ei tarvitse kuunnella tai kunnioittaa. Se siis muistuttaa tietynlaista uskonnollisuutta.

Hieman yksityiskohtaisia kysymyksiä... Millainen olo sinulle tuli silloin kun otit kristinuskon vastaan? Oliko se äkillinen tilanne? Oliko huuma, menikö huuma ohi ja aloitko silloin epäillä uskoontulon totuutta? Miten näet nyt aiemman materiaalisen maailmankatsomuksesi?

Olen käynyt ammattiauttajien luona noin 40 vuotta, minulla on tosi pitkiä terapioita ja hoitosuhteita takana. Niistä ei ole ollut sanottavasti apua. Eli ongelman syiden löytäminen ei tuottanut tulosta minun kohdallani. En luonnollisestikaan sano, ettei se voisi toisten kohdalla auttaa.

Olen myös eritellyt itseäni tarvittaessa eli en minä kokonaan ajatukseton ole. Luulen, että itse olen auttanut itseäni parhaiten kun olen alkanut tajuta itseäni vuodesta toiseen vain yhä paremmin. Valitettavasti vain liian myöhään eli en pysty ohjaamaan elämääni enää ja tekemään konkreettisia toimia, jotka nyt tekisin oman hyvinvointini lisäämiseksi.

Lisäksi minua on auttanut työ. Oloni helpottui, kun jätin opinnot kesken aikanaan ja menin työhön. Olen toiminut useilla eri aloilla ja eri ammateissa. Nyt tosin alan tulla vanhaksi ja elinikäinen ahdistus alkaa käydä fysiikan päälle. Olen lähellä vanhuuseläkeikää, mutta en haluaisi lopettaa työntekoa jo pelkästään siksi, että talous on surkealla tolalla. Talous heikentää oloani huomattavasti, kun edessä on köyhä vanhuus.

Arvelen, että myös vanhemmilla vuosilla kehittämästä asenteesta on ollut hyötyä. Ajatuksesta, että kaikesta mennään yli. En ole positiivinen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta olen hyvin sitkeä. Oloani huonontaa, ettei ole läheisiä, ei tukiverkostoa, ei ystäviä. Mutta itseäni arvostan ja sitä, mitä olen tehnyt itseni eteen ja viihdyn yksinkin. Mutta ei muutama ystävä olisi hullummaksi, eihän heidän kanssaan tarvitsisi ongelmia pohtia. Aitoja ystäviä kuitenkin, ei mitään ihmisenkuoria.

Minä en osaa eritellä itseäni ja maailmaa noin hienosti kuin sinä, en ole teoreettinen tyyppi. Mutta kuten sanoin, niin en ihan tyhjä ajatuksista kuitenkaan, ilmaisen itseäni arkisemmin.

Aloitit muuten hyvän ketjun, vertaistukea parhaimmillaan.

Ainut mikä auttaa itselläni ahdistukseen on ajatella että on vain eliö/materiaa/merkityksetön.. Liika sieluajattelu ainakin vaan ahdistaa..
Itseäni helpottaa kun hyväksyy vain että on vain materiaa,ei muuta ja muuta on turha edes pohtia.

gjjj kirjoitti:

Ainut mikä auttaa itselläni ahdistukseen on ajatella että on vain eliö/materiaa/merkityksetön.. Liika sieluajattelu ainakin vaan ahdistaa..
Itseäni helpottaa kun hyväksyy vain että on vain materiaa,ei muuta ja muuta on turha edes pohtia.

Lue lisää

Miksi syy-seuraussuhteet tässä ajatuksessa menisivät loogisesti noin.

Tarkoitan siis, että miksi eliö/materia -ajatus helpottaa.

Tällä tavalla kun ajattelee tuntee olevansa (oletan että koet näin) hyvin perusasioiden äärellä. Erittäin riisuttujen tosiasioiden.

Mutta mistä se loogisuus tulee, että tuo ajatus helpottaa. Ehkä loogisuuden lait on säätänyt jokin jumaluus? Tai mistä ne ovat tulleet.

Tarkoitus ei ollut kritikoida sinun kokemustasi, vaan ihmetellä vain asiaa. Kun itse tämä että kaikki on tyhjää, johtaa joskus myös noidenkin syy-seuraus -suhteiden kyseenalaistamiseen.

Onpa pitkää ja älyllistä tekstiä. Tarkoitan että en itse pystyisi kirjoittamaan yhtä pitkiä ja teoreettisia ajatuksia ja saan tehdä todella paljon ajatustyötä ymmärtääkseni edes jotenkin noin älykästä tekstiä.

Itse olen joskus ihmetellyt, että olen todella vähän yrittänyt selvittää tätä asiaa. Että mistä tässä on kysymys. Vaikka olinkin sen 10 vuotta siellä psykoterapiassa, niin siellä ei ollut sellaista teoreettista pohjaa esillä, mikä olisi muistuttanut asian "tutkimista".

Olen siis ajatellut, että joskus lukisin urakalla oikein jotain mielenterveysalan kirjoja. Mutta sinä olet tuota kokeillut eikä toiminut. Päädymme siis kaikissa yhteyksissä siihen, että mikään ei auta. Olen varma että jos noita kirjoja lukisin, olisi kokemukseni se, että nämä eivät kosketa minua, koska olen kaiken avun tuolla puolen. Termi jota käytän usein on, että olen kulisseissa ja muut näyttämöllä. Näyttämöllä olevat uskovat 100% näytelmään. Jos on nähnyt kulissit ei ole enää paluuta viattomaan nautintoon. Maailma on paljastanut todelliset kasvonsa.

Mutta sitä tosiaan ihmettelen, että miksi ne todelliset kasvot ovat ahdistavat. Tämä on tosiaan ihme juttu, että miksi ei voi saada valtavaa NAUTINTOA tästä todellisuudesta jonka on löytänyt. Ajattelen sen johtuvan siitä, että olemme löytäneet vaarallisen ajatuksen ja se leikkaa ja satuttaa meitä. Tämä tyhjiö muistuttaa buddhalaisia ajatuksia, mutta he ilmeisesti ovat tajunneet kuinka vaarallinen se on ilman varotoimenpiteitä ja vuosisatojen aikana hioituneita ohjeita. Tämä tyhjyys pitäisi kanavoida oikein. Tämä kaikki on kuitenkin vain höpinää siinä mielessä, että enhän sitä osaa tehdä. Enkä tiedä olenko oikeilla jäljillä muutenkaan.

Oletko miettinyt miksi esimerkiksi tuon mainitsemasi kirjan kristinuskopainotteisuus häiritsi sinua? Itsekin koen jostain syystä voimakasta allergiaa kristinuskoa kohtaan. Mutta olen lähiaikoina myöntänyt itselleni, että näin voimakas antipatia ei ole terve reaktio. Eli että ehkä minulla on jotain selvittämättömiä asioita kristinuskon kanssa. Koska reaktion pitäisi olla tasapainoinen ja neutraali; minut kristinusko taas saa usein voimakkaiden vihantunteiden valtaan.

Mutta nautit kuitenkin tuosta Robertsin kirjasta?

Minulla on sellainen vika, että koen kaikki mahdolliset ongelmani ja epäonnistumiseni ylimitoitettuina. Aina lähtien särkevästä varpaasta tähän koko ahdistuskuvioon. Ja erittäin huonoina kausina en usko mitään hyviä hetkiä koskaan olleenkaan. Kirjoitankin nyt ylös aina kun minulla on jotenkin onnistunut nautintoa aiheuttanut taidekokemus. Että voin sitten lukea sitä listaa ja yrittää todistaa itselleni huonoina hetkinä, että joskus olen onnistunut kokemaan edes jotain.

Angus Beef Master kirjoitti:

Itse olen joskus ihmetellyt, että olen todella vähän yrittänyt selvittää tätä asiaa. Että mistä tässä on kysymys. Vaikka olinkin sen 10 vuotta siellä psykoterapiassa, niin siellä ei ollut sellaista teoreettista pohjaa esillä, mikä olisi muistuttanut asian "tutkimista".

Olen siis ajatellut, että joskus lukisin urakalla oikein jotain mielenterveysalan kirjoja. Mutta sinä olet tuota kokeillut eikä toiminut. Päädymme siis kaikissa yhteyksissä siihen, että mikään ei auta. Olen varma että jos noita kirjoja lukisin, olisi kokemukseni se, että nämä eivät kosketa minua, koska olen kaiken avun tuolla puolen. Termi jota käytän usein on, että olen kulisseissa ja muut näyttämöllä. Näyttämöllä olevat uskovat 100% näytelmään. Jos on nähnyt kulissit ei ole enää paluuta viattomaan nautintoon. Maailma on paljastanut todelliset kasvonsa.

Mutta sitä tosiaan ihmettelen, että miksi ne todelliset kasvot ovat ahdistavat. Tämä on tosiaan ihme juttu, että miksi ei voi saada valtavaa NAUTINTOA tästä todellisuudesta jonka on löytänyt. Ajattelen sen johtuvan siitä, että olemme löytäneet vaarallisen ajatuksen ja se leikkaa ja satuttaa meitä. Tämä tyhjiö muistuttaa buddhalaisia ajatuksia, mutta he ilmeisesti ovat tajunneet kuinka vaarallinen se on ilman varotoimenpiteitä ja vuosisatojen aikana hioituneita ohjeita. Tämä tyhjyys pitäisi kanavoida oikein. Tämä kaikki on kuitenkin vain höpinää siinä mielessä, että enhän sitä osaa tehdä. Enkä tiedä olenko oikeilla jäljillä muutenkaan.

Oletko miettinyt miksi esimerkiksi tuon mainitsemasi kirjan kristinuskopainotteisuus häiritsi sinua? Itsekin koen jostain syystä voimakasta allergiaa kristinuskoa kohtaan. Mutta olen lähiaikoina myöntänyt itselleni, että näin voimakas antipatia ei ole terve reaktio. Eli että ehkä minulla on jotain selvittämättömiä asioita kristinuskon kanssa. Koska reaktion pitäisi olla tasapainoinen ja neutraali; minut kristinusko taas saa usein voimakkaiden vihantunteiden valtaan.

Mutta nautit kuitenkin tuosta Robertsin kirjasta?

Minulla on sellainen vika, että koen kaikki mahdolliset ongelmani ja epäonnistumiseni ylimitoitettuina. Aina lähtien särkevästä varpaasta tähän koko ahdistuskuvioon. Ja erittäin huonoina kausina en usko mitään hyviä hetkiä koskaan olleenkaan. Kirjoitankin nyt ylös aina kun minulla on jotenkin onnistunut nautintoa aiheuttanut taidekokemus. Että voin sitten lukea sitä listaa ja yrittää todistaa itselleni huonoina hetkinä, että joskus olen onnistunut kokemaan edes jotain.

Lue lisää

Kiitos taas mielenkiintoisesta vastauksesta. En osaa sanoa, nautinko tuosta Robertsin kirjasta, kun en oikein nauti mistään, mutta jotakin se liikautti kuitenkin. Kristinusko, siinä missä moni muukin ohjeita saneleva uskonto, häiritsee minua kenties sen vuoksi, etten pidä valmiiksi ajatelluista "totuuksista" ja toiseksi sen vuoksi, etten koe pystyväni täysin samastumaan uskonnolliseen ihmiseen, koska se ajatusmaailma on jotenkin niin kaukana omastani. Kuitenkin saatan hetkittäin uskoa jonkinlaiseen johdatukseen, eli uskoni sattuman mahdollisuuteen on vuosien saatossa vähentynyt ja olen alkanut ajatella, että ehkäpä kuljemme jotakin ennalta määrättyä polkua. Välillä tuntuu kuin kaikki kietoutuisi yhteen. Sitten taas on aikoja, joina tuntuu että kaikki on vain irrationaalista ajelehtimista.

Itsekin olen viime aikoina alkanut ajatella, että ehkä en ole koskaan ollutkaan onnellinen. Ensin koin lapsuusmuistot mukavina, sitten kivuliaan kaukaisina ja onnellisina ja lopulta vanhat muistotkin alkoivat tuntua ahdistavilta ja aloin ajatella, että pakkohan asioiden ja tilanteiden on jo silloin ollut ahdistaa.

Mielestäni itse en saa terapiasta hyötyä, koska en osaa niin sanotusti käyttää sitä oikein. En osaa näyttää tunteitani sellaisessa tilanteessa (en ole pystynyt siihen kuin parisuhteissa) ja raportoin kokemuksistani ja ajatuksistani kliiniseen sävyyn. Kaipaisin taitavaa, kokenutta terapeuttia, joka todella haastaisi ajatusrakennelmani. Koska käytän suurimman osan ajastani ajatusten pyörittelemiseen, terapiassa terapeutti jää helposti kakkoseksi kun näkemyksistä väännetään kättä. Jotenkin koen, että psyykeni tulisi ensin pistää pieniksi paloiksi ja koota se sitten uudelleen.

Itse olen paljon miettinyt sitä, olenko perfektionisti vai en, kun sen ainaisen optimaalisuuden tavoittelun vastakohtana olen kuitenkin saanut elämässäni aika vähän aikaan. Enkä jaksa enää nykyään edes pitää kotiani siistinä. Sinäkin kuitenkin palaat monessa kohdin tuohon huonoon epäkohtien sietokykyyn, joten ehkäpä perfektionismi voi oireilla myös siten, että antaa tietyllä tavalla periksi, kun iän myötä ymmärtää, että täydellisyyttä ei voi saavuttaa.

*Ahdistunut* kirjoitti:

Kiitos taas mielenkiintoisesta vastauksesta. En osaa sanoa, nautinko tuosta Robertsin kirjasta, kun en oikein nauti mistään, mutta jotakin se liikautti kuitenkin. Kristinusko, siinä missä moni muukin ohjeita saneleva uskonto, häiritsee minua kenties sen vuoksi, etten pidä valmiiksi ajatelluista "totuuksista" ja toiseksi sen vuoksi, etten koe pystyväni täysin samastumaan uskonnolliseen ihmiseen, koska se ajatusmaailma on jotenkin niin kaukana omastani. Kuitenkin saatan hetkittäin uskoa jonkinlaiseen johdatukseen, eli uskoni sattuman mahdollisuuteen on vuosien saatossa vähentynyt ja olen alkanut ajatella, että ehkäpä kuljemme jotakin ennalta määrättyä polkua. Välillä tuntuu kuin kaikki kietoutuisi yhteen. Sitten taas on aikoja, joina tuntuu että kaikki on vain irrationaalista ajelehtimista.

Itsekin olen viime aikoina alkanut ajatella, että ehkä en ole koskaan ollutkaan onnellinen. Ensin koin lapsuusmuistot mukavina, sitten kivuliaan kaukaisina ja onnellisina ja lopulta vanhat muistotkin alkoivat tuntua ahdistavilta ja aloin ajatella, että pakkohan asioiden ja tilanteiden on jo silloin ollut ahdistaa.

Mielestäni itse en saa terapiasta hyötyä, koska en osaa niin sanotusti käyttää sitä oikein. En osaa näyttää tunteitani sellaisessa tilanteessa (en ole pystynyt siihen kuin parisuhteissa) ja raportoin kokemuksistani ja ajatuksistani kliiniseen sävyyn. Kaipaisin taitavaa, kokenutta terapeuttia, joka todella haastaisi ajatusrakennelmani. Koska käytän suurimman osan ajastani ajatusten pyörittelemiseen, terapiassa terapeutti jää helposti kakkoseksi kun näkemyksistä väännetään kättä. Jotenkin koen, että psyykeni tulisi ensin pistää pieniksi paloiksi ja koota se sitten uudelleen.

Itse olen paljon miettinyt sitä, olenko perfektionisti vai en, kun sen ainaisen optimaalisuuden tavoittelun vastakohtana olen kuitenkin saanut elämässäni aika vähän aikaan. Enkä jaksa enää nykyään edes pitää kotiani siistinä. Sinäkin kuitenkin palaat monessa kohdin tuohon huonoon epäkohtien sietokykyyn, joten ehkäpä perfektionismi voi oireilla myös siten, että antaa tietyllä tavalla periksi, kun iän myötä ymmärtää, että täydellisyyttä ei voi saavuttaa.

Lue lisää

:D aivan loistavaa ajattelua mikään muu keskeskusteluketju ei ole koskaan tuntunut näin läheiseltä. Ymmärrän TÄYSIN mitä mietitte/tunnette.
Ja tällänen ajattelu/luonne onj se ongelma koska asioita pohtii liikaa ja eri näkökulmista,koskaan ei saa vastausta, koska kukaan ei osaa ratkaista perimmäisiä mysteerejä elämässä ja maailmankaikkeudessa. Ja jos ei uisko uskontoihin joutuu pohtimaan kaiken itse saamatta koskaan vastausta. Ja ehkä se on ihan ok,kun tilannetta ei voi muuttaa,se pitää vaan hyväksyä.

Hyvällä fyysisellä kunnolla ja mielenterveysongelmilla ei välttämättä ole tekemistä toistensa kanssa. Itselläni on ollut koko iän häiriöitä ja on aikoja, jolloin olen ollut todella hyvässä fyysisessä kunnossa eivätkä ne ajat ole olleet muuta parempia. Nykyisin olen ihan tavallisessa ikäiseni ihmisen kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti olen paremmassa kunnossa kuin monina muina aikoina. Mutta sen kyllä uskon, että jos ihminen on täysin lössähtänyt, niin pelkästään jo se heikentää mielialaa.

Myös sosiaalisen kanssakäymisen tarve vaihtelee yksilöittäin. Itse esimerkiksi viihdyn yksin, tarvitsen paljon yksinoloa. Työssä on tarpeeksi kontakteja.

Arvelen, että henkinen ja fyysinen vireys, suuntautuminen itsestä huolenpitoon on se mikä on ihmiselle hyväksi.

Ja minkä erityisesti allekirjoitan ja mistä mainitsin aiemminkin: pitää antaa vain mennä eikä miettiä turhan paljoa.

Minun mielestäni oivallukset itsestä voivat olla pysyviä. Ehkä niitä voisi hyvinkin nimittää ajatussaavutuksiksi, osuva ja hiukan itseironinenkin tuo sinun termisi.

Ja kun oivallukset on tehty, niin mielestäni kyseisiin asioihin ei enää tarvitse palata, siis siinä mielessä palata, ettei sitä prosessointia ole mitään mieltä tehdä uudestaan. Koska jäljellä on pysyvä tietoisuus niistä "ajatussaavutuksista". Tarmon voi ajattelun sijasta kohdistaa muuhun. tekee sellaista, minkä itse kokee mielekkääksi tai mielihyvää tuottavaksi.

Toki ihminen ei koskaan ole valmis eli uusia oivalluksia voi tehdä. Mutta mielestäni niitä ei synnyt tyhjössä, siis pelkästään sillä, että ajattelee. Itse ainakin tarvitsen uusia elämäntilanteita, uusia haasteita, jotta tulisi tarve tehdä itsestä uusia oivalluksia. Yleensä niitä syntyy, kun a) onnistuu jossain tai b) omat tai ulkopuoliset rajat tulevat vastaan.

Minä puolestani olen väsynyt kuulemaan hoitohenkilökunnalta kommentteja tyyliin "Miten ihmeessä olen noin hyvin selviytynyt?" Mitä ihmettä se minua auttaa, vaikka se totta onkin. Pitäisi auttaa siten, että pääsisi taas eteenpäin. Kyllästyttää se, että on ahdistunut tai ahdistunut ja paniikki päällä joka päivä.

Ammattiauttajillakin on rajansa, heidän saattaa olla vaikea hyväksyä poikkeavaa. Turhauttavaa, ettei saa olla sellainen kuin on, ei edes ammattiauttajien vastaanotolla. Kun arjessa esimerkiksi työpaikalla joutuu kuitenkin salaamaan poikkeavuutensa ja normaalista poikkeavat ajatuksensa.

Koet siis ainakin, että sinua voidaan ymmärtää. Minun on joskus vaikea uskoa siihenkään.

Tosin siis psykoterapeutti sanoi aikoinaan, että kaikki hänen potilaansa ovat ajatelleet juuri noin, eli siis että juuri heitä ei voida auttaa.

Mielestäni hyväntekeväisyystyö ei ole tässä suhteessa sen kummempaa kuin ansiotyökään. Oikeastaan ansiotyö on parempaa siinä suhteessa, että kokee tekevänsä jotain mielekästä, saa palkkaa, jonka voi käyttää johonkin mistä tykkää ja lisäksi työ jäsentää päivän ja ajankäytön.

Vapaaehtoistyö ei välttämättä onnista sinusta itsestäsi riippumattomista syistä. Esimerkiksi mina en saanut vertsistukiryhmään jäseniä, koska yhdistys, jonka kautta sen yritin hoitaa, ei hoitanut omaa osuuttaan.

Lisäksi yhdistyksissä on kaikenmaailman keskinäisiä kahinoita, toisin kuin työelämässä, jossa sentään pyritään pääsääntöisesti tekemään sitä mitä pitääkin tehdä. Vapaaehtoistyössä ei ole samanlaisia tulostavoitteita.

Paljon myös vaihtelee paikkakunnittain, millaista vapaaehtoistyötä on tarjolla. Pääkaupunkiseudulla on enemmän. Mutta jos matkaa kertyy paljon ja matkakuluja, niin sitä miettii, kannattaako vapaaehtoistyöstä maksaa.

Jos söisin neurolepteja ja olisin työeläkkeellä, olisin varmaan haudassa.

Työ ei kuormita, vaan vähentää ahdistusta tehokkaasti. Monilla ahdistusta potevilla vain on taipumus olla perfektionisteja tai liikatunnollisia ja sen lisäksi ottaa turhaa murhetta toisista ihmisistä.

Se, että tama ketju keties haudataan, osoittaa vain sen, että "kaikki" on jo sanottu. Kyllähän hyvät ketjut voisivat jäädäkin, mutta jonkun täytyy ne sitten valikoida. Jos siellä on sama naama valikoimassa mitä säilytetään moottoriurheilusta ja mitä mielenterveydestä, niin tulos voi olla ihan mitä tahansa. Kummallakin palstalla.

elinikäisesti sairas kirjoitti:

Jos söisin neurolepteja ja olisin työeläkkeellä, olisin varmaan haudassa.

Työ ei kuormita, vaan vähentää ahdistusta tehokkaasti. Monilla ahdistusta potevilla vain on taipumus olla perfektionisteja tai liikatunnollisia ja sen lisäksi ottaa turhaa murhetta toisista ihmisistä.

Se, että tama ketju keties haudataan, osoittaa vain sen, että "kaikki" on jo sanottu. Kyllähän hyvät ketjut voisivat jäädäkin, mutta jonkun täytyy ne sitten valikoida. Jos siellä on sama naama valikoimassa mitä säilytetään moottoriurheilusta ja mitä mielenterveydestä, niin tulos voi olla ihan mitä tahansa. Kummallakin palstalla.

Lue lisää

"Se, että tama ketju keties haudataan, osoittaa vain sen, että "kaikki" on jo sanottu. Kyllähän hyvät ketjut voisivat jäädäkin, mutta jonkun täytyy ne sitten valikoida. Jos siellä on sama naama valikoimassa mitä säilytetään moottoriurheilusta ja mitä mielenterveydestä, niin tulos voi olla ihan mitä tahansa. Kummallakin palstalla."

Onneksi ei tarvitse olla saman naaman valitsemassa. Meistä kuka tahansa saa olla valitsemassa.

Aiempi käytäntö oli minustakin parempi. Uudistukseen ei ollut mitään syytä.

Ehkä siksi uskovaiset ovat niin tuomitsevia ja ilkeitä muita kohtaan koska uskovat raamattuun joka on täynnä verenvuodatusta ja pahuutta? Onko uskonnot se aikamme harhauttaja ja "anti-Kristus" eli suurin osa maailman uskovaisista uskoo tuomitsevuuden ja verenvuodatuksen jumalaan? Tuntuisi, että oma järki jo sanoisi että eihän tuomitsevuus ja helvetillä uhkailu ole lähtöisin rakkaudesta, se on lähtöisin negatiivisuudesta eikä siis mitään tekemistä rakkauden kanssa?

Ohme kirjoitti:

Ehkä siksi uskovaiset ovat niin tuomitsevia ja ilkeitä muita kohtaan koska uskovat raamattuun joka on täynnä verenvuodatusta ja pahuutta? Onko uskonnot se aikamme harhauttaja ja "anti-Kristus" eli suurin osa maailman uskovaisista uskoo tuomitsevuuden ja verenvuodatuksen jumalaan? Tuntuisi, että oma järki jo sanoisi että eihän tuomitsevuus ja helvetillä uhkailu ole lähtöisin rakkaudesta, se on lähtöisin negatiivisuudesta eikä siis mitään tekemistä rakkauden kanssa?

Lue lisää

Ohme, Jumala tuomitsee ihmisessä olevan pahuuden ja vääryyden. Haluaisitko Jumalan olevan epäoikeudenmukainen? Haluaisitko Jumalan siunaavan ja rakastavan valehtelua, ylpeää asennetta, murhia, väkivaltaa, riistoa, säälimättömyyttä, aviorikoksia, pedofiliaa, kiduttamista...?

Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen kaikkia ihmisiä kohtaan ja maksaa jokaiselle sen mukaan, kuinka tämä on elänyt ja millaisia valintoja tehnyt. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että Jumalan tahtoa, korkeinta lakia, ei voi rikkoa vain pikkuriikkisen ja jättää muuta lakia eheäksi, vaan joka on rikkonut yhtäkin Jumalan käskyistä, on syypää sen kaikissa kohdissa (Jaak. 2:10). Se, että Jumalan laki on pyhä, tarkoittaa eräällä tavalla sen rikkumatonta eheyttä.

Ihmisen on vaikeaa ymmärtää Jumalan pyhyyttä, koska ihminen on tässä syntisessä maailmassa niin tottunut ja turtunut erilaisiin kompromissiratkaisuihin, "harmaisiin alueisiin" ja tinkimiseen, että moni ei enää voi käsittää, että absoluuttista hyvyyttä, vanhurskautta ja pyhyyttä voi olla olemassa. Mutta Jumala on pyhä.

Jumala siis tuomitsee syntisen ihmisen, ja me kaikki olemme tehneet syntiä. Jeesuksen mukaan syntiä tehdään ajatuksissa, asenteissa, sanoissa ja teoissa.

Me kaikki siis olemme ansainneet sen tuomion, joka Jumalan pyhän tahdon rikkomisesta oikeudenmukaisesti seuraa, kuoleman ja kadotuksen.

Mutta Jumala rakasti syntistä ihmistä. Hän halusi ihmiset takaisin yhteyteensä, iankaikkiseen elämään. Hän ei halunnut riistää ihmiseltä vapaata tahtoa pois eikä tuhota ihmistä. Hän ei halunnut peruuttaa, ikään kuin "nollata", kaikkea tapahtunutta ja aloittaa taas alusta. Eikä Hän myöskään pyhyytensä vuoksi pystynyt vain syleilemään ihmisten syntisyyttä ja painaa kaikkea pahuutta villaisella. Mitä kolmiyhteinen Jumalamme siis teki?

Hän ratkaisi suuren rakkautensa ja ihmisten syntisyyden aiheuttaman ristiriidan syntymällä itse ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa, ja sovitti ihmiskunnan synnit, menneiden sukupolvien ja tulevien, ristinkuolemallaan. Jumala ikään kuin absorboi ihmisten syntisyyden itseensä, sovittaen sen kärsimällä puolestamme sen oikeudenmukaisen rangaistuksen, joka synnistä kuuluu saada. Ikuisen henkensä voimalla Jeesus voitti synnin, kuoleman ja kadotuksen ja nousi kuolleista elämän Herrana.

Näin pelastus ja iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä on kaikkien saatavilla! Jos olet tehnyt vääryyttä, olet tervetullut, koska syntisi ovat sovitetut Jeesuksessa. Jos nöyrryt ja tunnustat Hänelle syntisi, Hän antaa sinulle anteeksi, ja kutsuu sinut seuraamaan itseään iankaikkisuuteen.

Jos torjut Jeesuksen sovituksen etkä halua seurata Häntä, oikeudenmukainen tuomio pysyy päälläsi ja saat sen mukaisen rangaistuksen viimeisellä tuomiolla.

Jos sinulla on Ohme kysyttävää, niin koetan vastata.

Uskova Noora kirjoitti:

Ohme, Jumala tuomitsee ihmisessä olevan pahuuden ja vääryyden. Haluaisitko Jumalan olevan epäoikeudenmukainen? Haluaisitko Jumalan siunaavan ja rakastavan valehtelua, ylpeää asennetta, murhia, väkivaltaa, riistoa, säälimättömyyttä, aviorikoksia, pedofiliaa, kiduttamista...?

Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen kaikkia ihmisiä kohtaan ja maksaa jokaiselle sen mukaan, kuinka tämä on elänyt ja millaisia valintoja tehnyt. Jumalan pyhyys tarkoittaa sitä, että Jumalan tahtoa, korkeinta lakia, ei voi rikkoa vain pikkuriikkisen ja jättää muuta lakia eheäksi, vaan joka on rikkonut yhtäkin Jumalan käskyistä, on syypää sen kaikissa kohdissa (Jaak. 2:10). Se, että Jumalan laki on pyhä, tarkoittaa eräällä tavalla sen rikkumatonta eheyttä.

Ihmisen on vaikeaa ymmärtää Jumalan pyhyyttä, koska ihminen on tässä syntisessä maailmassa niin tottunut ja turtunut erilaisiin kompromissiratkaisuihin, "harmaisiin alueisiin" ja tinkimiseen, että moni ei enää voi käsittää, että absoluuttista hyvyyttä, vanhurskautta ja pyhyyttä voi olla olemassa. Mutta Jumala on pyhä.

Jumala siis tuomitsee syntisen ihmisen, ja me kaikki olemme tehneet syntiä. Jeesuksen mukaan syntiä tehdään ajatuksissa, asenteissa, sanoissa ja teoissa.

Me kaikki siis olemme ansainneet sen tuomion, joka Jumalan pyhän tahdon rikkomisesta oikeudenmukaisesti seuraa, kuoleman ja kadotuksen.

Mutta Jumala rakasti syntistä ihmistä. Hän halusi ihmiset takaisin yhteyteensä, iankaikkiseen elämään. Hän ei halunnut riistää ihmiseltä vapaata tahtoa pois eikä tuhota ihmistä. Hän ei halunnut peruuttaa, ikään kuin "nollata", kaikkea tapahtunutta ja aloittaa taas alusta. Eikä Hän myöskään pyhyytensä vuoksi pystynyt vain syleilemään ihmisten syntisyyttä ja painaa kaikkea pahuutta villaisella. Mitä kolmiyhteinen Jumalamme siis teki?

Hän ratkaisi suuren rakkautensa ja ihmisten syntisyyden aiheuttaman ristiriidan syntymällä itse ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa, ja sovitti ihmiskunnan synnit, menneiden sukupolvien ja tulevien, ristinkuolemallaan. Jumala ikään kuin absorboi ihmisten syntisyyden itseensä, sovittaen sen kärsimällä puolestamme sen oikeudenmukaisen rangaistuksen, joka synnistä kuuluu saada. Ikuisen henkensä voimalla Jeesus voitti synnin, kuoleman ja kadotuksen ja nousi kuolleista elämän Herrana.

Näin pelastus ja iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä on kaikkien saatavilla! Jos olet tehnyt vääryyttä, olet tervetullut, koska syntisi ovat sovitetut Jeesuksessa. Jos nöyrryt ja tunnustat Hänelle syntisi, Hän antaa sinulle anteeksi, ja kutsuu sinut seuraamaan itseään iankaikkisuuteen.

Jos torjut Jeesuksen sovituksen etkä halua seurata Häntä, oikeudenmukainen tuomio pysyy päälläsi ja saat sen mukaisen rangaistuksen viimeisellä tuomiolla.

Jos sinulla on Ohme kysyttävää, niin koetan vastata.

Lue lisää

uskova noora:

UNOHDAT mainita että puheesi on USKOMISTA.....EI tietoa ..sen sanoi minulle eräs "uskovainen"
Ei ole "häävi" olento jumalasi kun ihmisen loi OMAKSI kuvakseen ja kaikkivaltiaana
LOI ihmiseen pahuutta ja paljon..siis hän teki ihmisen...Kaikkivaltias kun siis myös
Loi paholaisen ...VAIN hän on kaiken luonut..niinhän väitätte
Vaan ETTE ..TIEDÄ uskotte sellaiseen kylläkin
Unohdatte joka kerta kun avaatte suunne ...unohdatte mainita että uskotte siis luulette jumalan olemassaolon...äläkä neme valehtelemaan että TIEDÄT
.
Mitä teet ihmisille jotka kaskaan eivät saa lukea "jumalan olemassaolosta".....
He eivät jeesukseen usko...eli tuomitset heidät "Ei uskovaisena helvettiin"
Jumalahan pystyi luomaan maailmankaikkeuden....muttei pystynyt vain sanomaan
"hävitköön synti"....EI olisi tarvinnut tapattaa poikaansa..meidän syntiemme tähden
Tosin itsensä keksimää ovat syntimme..kaikkivaltias kun on
Tuliko ihmistä "luodessaan "..painovirhe kun ei huomannut meistä luoda hyviä
ihmisiä?????????
No meillä kuolevaisilla ainakin tapahtuu "Huteja" varsinkin prototyypeissä
Olisimme vain säästyneet monelta vaivalta ja pahalta
Kaikki taudit myös ovat hänen käsialaansa..kaikkivaltias kun on
Ironisesti voisin sanoa että Hitlerikin katseli jumalan luomusta peilistään......
Mutta eipä hätää kun vain huomasi katua töitään ...juuri ennen kuin päästi
"ilmat pihalle" ..itsestään
"Omaksi kuvakseen ihmisen loi"....eli kummallisia ajanviettotapoja hänellä
Idi Amin. muodossa oli.... heitteli eläviä jumalan lapsia krokotiilien syötäväksi
Ehkä oli eläinystävä eikä sietänyt nähdä krokotiilien näkevän nälkää...omaksi kuvakseen kun Hänetkin loi...

ateisti 007 kirjoitti:

uskova noora:

UNOHDAT mainita että puheesi on USKOMISTA.....EI tietoa ..sen sanoi minulle eräs "uskovainen"
Ei ole "häävi" olento jumalasi kun ihmisen loi OMAKSI kuvakseen ja kaikkivaltiaana
LOI ihmiseen pahuutta ja paljon..siis hän teki ihmisen...Kaikkivaltias kun siis myös
Loi paholaisen ...VAIN hän on kaiken luonut..niinhän väitätte
Vaan ETTE ..TIEDÄ uskotte sellaiseen kylläkin
Unohdatte joka kerta kun avaatte suunne ...unohdatte mainita että uskotte siis luulette jumalan olemassaolon...äläkä neme valehtelemaan että TIEDÄT
.
Mitä teet ihmisille jotka kaskaan eivät saa lukea "jumalan olemassaolosta".....
He eivät jeesukseen usko...eli tuomitset heidät "Ei uskovaisena helvettiin"
Jumalahan pystyi luomaan maailmankaikkeuden....muttei pystynyt vain sanomaan
"hävitköön synti"....EI olisi tarvinnut tapattaa poikaansa..meidän syntiemme tähden
Tosin itsensä keksimää ovat syntimme..kaikkivaltias kun on
Tuliko ihmistä "luodessaan "..painovirhe kun ei huomannut meistä luoda hyviä
ihmisiä?????????
No meillä kuolevaisilla ainakin tapahtuu "Huteja" varsinkin prototyypeissä
Olisimme vain säästyneet monelta vaivalta ja pahalta
Kaikki taudit myös ovat hänen käsialaansa..kaikkivaltias kun on
Ironisesti voisin sanoa että Hitlerikin katseli jumalan luomusta peilistään......
Mutta eipä hätää kun vain huomasi katua töitään ...juuri ennen kuin päästi
"ilmat pihalle" ..itsestään
"Omaksi kuvakseen ihmisen loi"....eli kummallisia ajanviettotapoja hänellä
Idi Amin. muodossa oli.... heitteli eläviä jumalan lapsia krokotiilien syötäväksi
Ehkä oli eläinystävä eikä sietänyt nähdä krokotiilien näkevän nälkää...omaksi kuvakseen kun Hänetkin loi...

Lue lisää

Ateisti007, Jumala ei luonut syntiä, vaan Jumala loi ihmisen vapaaksi tekemään valintoja. Jumala ei ota ihmiseltä valinnanvapautta pois.

Syytät Jumalaa ihmisten valinnanvapaudellaan toteuttamasta synnistä.

Uskova Noora kirjoitti:

Ateisti007, Jumala ei luonut syntiä, vaan Jumala loi ihmisen vapaaksi tekemään valintoja. Jumala ei ota ihmiseltä valinnanvapautta pois.

Syytät Jumalaa ihmisten valinnanvapaudellaan toteuttamasta synnistä.

Lue lisää

uskova noora..

Vastauksesi on niin vajaa ...kuten aina, kun ette pysty suoraan vastaamaan
Sotkeudutte omiinne puheisiinne....jonka mukaan jumala on Kaikkivaltias
Kaiken luonut........siis paholaisenkin...ja kaiken muunkin pahan....ilkeyden....
synnin ..vai onko kenties joku muu nämä jumalan tietämättä luonut
JA se JOKA pahan olisi luonut ON myöskin jumalan luoma
Hänhän loi kaiken...kaikkivaltias kun hän on
.
Ikävää kun et pystynyt mihinkään vastaamaan..joita esitin
JOS ja kun olet uskon asialla pitäisi sinun kyetä vastaamaan kaikkien kuullen ja nähden...joten odotan vastaustasi..........

Ateisti007 kirjoitti:

uskova noora..

Vastauksesi on niin vajaa ...kuten aina, kun ette pysty suoraan vastaamaan
Sotkeudutte omiinne puheisiinne....jonka mukaan jumala on Kaikkivaltias
Kaiken luonut........siis paholaisenkin...ja kaiken muunkin pahan....ilkeyden....
synnin ..vai onko kenties joku muu nämä jumalan tietämättä luonut
JA se JOKA pahan olisi luonut ON myöskin jumalan luoma
Hänhän loi kaiken...kaikkivaltias kun hän on
.
Ikävää kun et pystynyt mihinkään vastaamaan..joita esitin
JOS ja kun olet uskon asialla pitäisi sinun kyetä vastaamaan kaikkien kuullen ja nähden...joten odotan vastaustasi..........

Lue lisää

Ateisti007, kaikki epäpyhä ja epävanhurskaus, eli synti, on tullut _valinnan kautta_ olemassaoloon, myös S.aatanan pahuus.

Jos minä annan sinulle 50 euroa ja sanon, että "käy ostamassa itsellesi kengät tai takki tai kirja tällä rahalla", mutta sinä menet ja ostat sillä pullon alkoholia, jonka ryyppäät, ja sen jälkeen valitat krapulaa, niin olenko minä syypää sinun pahoinvointiisi?

En. 50 euron antaminenhan oli minulta hyvä teko.

Jumala loi ihmisen vapaaksi valitsemaan. Kyseessä on aito vapaus: ihminen pystyi valitsemaan myös Jumalan tahtoa vastaan. Jumala ei ota valinnanvapautta ihmiseltä pois.

Jumalamme on vapauden Jumala.

Uskova Noora kirjoitti:

Ateisti007, kaikki epäpyhä ja epävanhurskaus, eli synti, on tullut _valinnan kautta_ olemassaoloon, myös S.aatanan pahuus.

Jos minä annan sinulle 50 euroa ja sanon, että "käy ostamassa itsellesi kengät tai takki tai kirja tällä rahalla", mutta sinä menet ja ostat sillä pullon alkoholia, jonka ryyppäät, ja sen jälkeen valitat krapulaa, niin olenko minä syypää sinun pahoinvointiisi?

En. 50 euron antaminenhan oli minulta hyvä teko.

Jumala loi ihmisen vapaaksi valitsemaan. Kyseessä on aito vapaus: ihminen pystyi valitsemaan myös Jumalan tahtoa vastaan. Jumala ei ota valinnanvapautta ihmiseltä pois.

Jumalamme on vapauden Jumala.

Lue lisää

uskova noora

Siis synti ja Saatana ovat tulleet "Tyhjästä".............

Koska ET pystynyt vastaamaan kysymyksiini ...Ei ole mitään syytä jatkaa
keskustelua tätä pidemmälle..

ateisti007 kirjoitti:

uskova noora

Siis synti ja Saatana ovat tulleet "Tyhjästä".............

Koska ET pystynyt vastaamaan kysymyksiini ...Ei ole mitään syytä jatkaa
keskustelua tätä pidemmälle..

Lue lisää

Ateisti007, S.aatana on Jumalan luoma arkkienkeli, joka lankesi noustessaan Luojaansa vastaan. Synti on tullut valinnan kautta, niin S.aatanan kuin ihmisen kohdalla. S.aatana huokutteli ihmiset syntiin, mutta ihminen itse teki tämän väärän valinnan.

Uskova Noora kirjoitti:

Ateisti007, S.aatana on Jumalan luoma arkkienkeli, joka lankesi noustessaan Luojaansa vastaan. Synti on tullut valinnan kautta, niin S.aatanan kuin ihmisen kohdalla. S.aatana huokutteli ihmiset syntiin, mutta ihminen itse teki tämän väärän valinnan.

Lue lisää

uskova noora

Selitys se oli tuokin...............

Jumalan ollessa NIIN mahtava että maailmankaikkeuden on luonut......

EI muka luodessaan osannutkaan tehdä enkeliä ....joka olisi luotettava????

Äläkä unohda että tekstisi on uskoa.....ei TIETOA...

Koska olen ateisti saan tuomita ihmisiä. Tämä niin kuin huumorina tähän alkuun.

Minusta kun vertaa kirjoittajia "Uskova Noora" ja "ateisti007, niin Noora vaikuttaa paljon mukavammalta ja tasapainoisemmalta ihmiseltä.

Ateisti007 ehkä itse ajattelee, että hän on oikeassa, hän on OIKEASSA, ja siksi hän voi olla tuolla lailla penätä ja vaatia vastauksia uskovalta (joita hän ei kunnioita ihmisinä kuten pitäisi) ja tehdä sitten ylimielisiä tilannekatsauksia tyyliin et osaa vastata, ei ole mitään syytä jatkaa.

Monille ateisteille tuo (jumalallinen?) oikeassaolo luo heidän mielestään oikeuden toisille räyhäämiseen ja epäkunnioittavaan käytökseen. Vaikka olisikin oikeassa ateismissaan, miksi silti käyttäytä näin? Tämä on yksi syistä miksi olen aivan lähiaikoina tullut kriittiseksi ateismia kohtaan.

Sitaatti: kaikki todelliset kristityt ja todelliset tieteentekijät ovat nöyriä.

Angus_Beef_Master kirjoitti:

Koska olen ateisti saan tuomita ihmisiä. Tämä niin kuin huumorina tähän alkuun.

Minusta kun vertaa kirjoittajia "Uskova Noora" ja "ateisti007, niin Noora vaikuttaa paljon mukavammalta ja tasapainoisemmalta ihmiseltä.

Ateisti007 ehkä itse ajattelee, että hän on oikeassa, hän on OIKEASSA, ja siksi hän voi olla tuolla lailla penätä ja vaatia vastauksia uskovalta (joita hän ei kunnioita ihmisinä kuten pitäisi) ja tehdä sitten ylimielisiä tilannekatsauksia tyyliin et osaa vastata, ei ole mitään syytä jatkaa.

Monille ateisteille tuo (jumalallinen?) oikeassaolo luo heidän mielestään oikeuden toisille räyhäämiseen ja epäkunnioittavaan käytökseen. Vaikka olisikin oikeassa ateismissaan, miksi silti käyttäytä näin? Tämä on yksi syistä miksi olen aivan lähiaikoina tullut kriittiseksi ateismia kohtaan.

Sitaatti: kaikki todelliset kristityt ja todelliset tieteentekijät ovat nöyriä.

Lue lisää

Okei olin huono ihminen edellisessä omassa viestissäni koska motiivinani oli olla ilkeä ateisti007:aa kohtaan.

Sorrun tähän usein. Olen liian yksinäinen enkä useinkaan pääse kommunikoimaan toisten ihmisten kanssa. Siksi todellisissa kommunikaatiotilanteissa en kykenemään toisen ymmärrykseen ja kompromissiin vaan haluan haukkua ja loukata ja käännyttää toisen kannastaan...

Hei vanhus! Toivon sinulle voimia

henkisellä tiellä haahuilu itsekseen saattaa olla yhtä tyhjän kanssa ja monet tarvitsevät opastusta/gurua joka johdattaa olemuksellaan ja sanoillaan sut perille.
youtubesta löytyy mm. sen niminen kaveri kuin Mooji jonka viisauksista on ollut itselleni suuri apu.

toivottavasti löydätte mitä etsitte.

sundari kirjoitti:

henkisellä tiellä haahuilu itsekseen saattaa olla yhtä tyhjän kanssa ja monet tarvitsevät opastusta/gurua joka johdattaa olemuksellaan ja sanoillaan sut perille.
youtubesta löytyy mm. sen niminen kaveri kuin Mooji jonka viisauksista on ollut itselleni suuri apu.

toivottavasti löydätte mitä etsitte.

Lue lisää

"monet tarvitsevät opastusta/gurua joka johdattaa olemuksellaan ja sanoillaan sut perille."

Osaatko "Sundari" yhtään kuvailla, edes tapailla, mitä tarkoitat tällä "perille"-sanalla tässä yhteydessä?

En kysy tätä syyllistävällä asenteella, vaikka skeptisyys saattaa kuultaa läpi kysymyksestäni, vaan minua oikeasti kiinnostaa, mikä se viime kädessä on, mitä jotkut esim. suomalaiset hakevat meditaatiosta.

Uskova Noora kirjoitti:

"monet tarvitsevät opastusta/gurua joka johdattaa olemuksellaan ja sanoillaan sut perille."

Osaatko "Sundari" yhtään kuvailla, edes tapailla, mitä tarkoitat tällä "perille"-sanalla tässä yhteydessä?

En kysy tätä syyllistävällä asenteella, vaikka skeptisyys saattaa kuultaa läpi kysymyksestäni, vaan minua oikeasti kiinnostaa, mikä se viime kädessä on, mitä jotkut esim. suomalaiset hakevat meditaatiosta.

Lue lisää

tarkoitan korkeinta minä tietoisuutta. jumalan valtakuntaa. valaistumista. jne. monta nimeä kuvaa yhtä ja samaa asiaa..

sundari kirjoitti:

tarkoitan korkeinta minä tietoisuutta. jumalan valtakuntaa. valaistumista. jne. monta nimeä kuvaa yhtä ja samaa asiaa..

Hmm, ok...

Väitän, etteivät ihmiset voi saavuttaa Jumalan valtakuntaa ja siitä tulevaa valaistumista teknisten ja muodollisten meditaatioharjoitteiden avulla.

Sitä paitsi, siitä ei ole empiiristä näyttöäkään. Missä kaikki valaistuneet ovat? Jos yksi ihmiselämä on liian lyhyt siihen ja tarvitaan samsara, jälleensyntyminen, kuten monet meditaatiota harjoittavat uskovat, niin silloinhan maailmassa pitäisi jo olla valtava määrä sieluja, jotka ovat valaistuneet tai hyvin lähellä valaistumista. Ja kuitenkin ihmiskunta menee koko ajan pahempaan ja pimeämpään suuntaan. 1900-luku oli kaikkein verisin vuosisata ihmiskunnan tunnetussa historiassa.

Uskova Noora kirjoitti:

Hmm, ok...

Väitän, etteivät ihmiset voi saavuttaa Jumalan valtakuntaa ja siitä tulevaa valaistumista teknisten ja muodollisten meditaatioharjoitteiden avulla.

Sitä paitsi, siitä ei ole empiiristä näyttöäkään. Missä kaikki valaistuneet ovat? Jos yksi ihmiselämä on liian lyhyt siihen ja tarvitaan samsara, jälleensyntyminen, kuten monet meditaatiota harjoittavat uskovat, niin silloinhan maailmassa pitäisi jo olla valtava määrä sieluja, jotka ovat valaistuneet tai hyvin lähellä valaistumista. Ja kuitenkin ihmiskunta menee koko ajan pahempaan ja pimeämpään suuntaan. 1900-luku oli kaikkein verisin vuosisata ihmiskunnan tunnetussa historiassa.

Lue lisää

no oon kanssas samaa mieltä että se ei ole jotain mikä opitaan. se on enemmänkin opitun unohtamista.

sellainen tarina tuli mieleen jossa eräs kysyi budhalta mitä tämä on saavuttanut kaikella meditoimisellaan ja buddha vastas kysyjälle, en mitään.

maailma on täynnä nukkuvia buddhia, jeesuksia, jne... mitä tahansa profeettaa nyt halutaankaan käyttää.

Uskova Noora kirjoitti:

Hmm, ok...

Väitän, etteivät ihmiset voi saavuttaa Jumalan valtakuntaa ja siitä tulevaa valaistumista teknisten ja muodollisten meditaatioharjoitteiden avulla.

Sitä paitsi, siitä ei ole empiiristä näyttöäkään. Missä kaikki valaistuneet ovat? Jos yksi ihmiselämä on liian lyhyt siihen ja tarvitaan samsara, jälleensyntyminen, kuten monet meditaatiota harjoittavat uskovat, niin silloinhan maailmassa pitäisi jo olla valtava määrä sieluja, jotka ovat valaistuneet tai hyvin lähellä valaistumista. Ja kuitenkin ihmiskunta menee koko ajan pahempaan ja pimeämpään suuntaan. 1900-luku oli kaikkein verisin vuosisata ihmiskunnan tunnetussa historiassa.

Lue lisää

On myös buddhalaisia suuntia jotka uskovat, ettei tarvita koko ihmiselämää vaan ainoastaan muutama sekunti. Pitää oivaltaa että sinulla on buddha-luonto. Että koirallakin on buddha-luonto.

Onhan valaistuneita varmaan maailma täynnä. Tai ainakin sellaisia, jotka ovat meditaatiotekniikoilla saaneet jonkinlaisen syvällisen rauhan. Jonkinlaiset rauhan perustukset jotka pysyvät, kuten itse olet saanut Kristuksesta.

Esko Valtaoja esitti että 1900-luku oli itse asiassa ihmiskunnan historian paras vuosisata. Vaikka oli niin paljon sotaa ja kuolemaa ja sortoa. Historiassa keskitytään usein liikaa valtiolliseen historiaan, suurmiehiin ja muutenkin korkean tason päättäjiin. Aivan kuin ne olisivat tärkeitä, vaikka kaikissa valtakunnissa aivan tavalliset (ja tärkeät) ihmiset elävät aivan tavallista (ja jumalallista) arkeaan. Heistä ei vain usein kirjoiteta, vaikka he ovat enemmistö. Valtaoja esitti että juuri tämän enemmistön elämänlaadun suuri muutos on ollut 1900-luvun suurin uutinen ja saavutus ja edelleen ollaan menossa koko ajan parempaan suuntaan.

Valtaoja sai kuitenkin vihapostia kun kirjoitti lehteen, että maailma on muuttunut ja muuttuu paremmaksi. Joitakin ahdistaa ajatus, että tämä (maallinen) maailma voidaan pelastaa?

Angus Beef Master kirjoitti:

On myös buddhalaisia suuntia jotka uskovat, ettei tarvita koko ihmiselämää vaan ainoastaan muutama sekunti. Pitää oivaltaa että sinulla on buddha-luonto. Että koirallakin on buddha-luonto.

Onhan valaistuneita varmaan maailma täynnä. Tai ainakin sellaisia, jotka ovat meditaatiotekniikoilla saaneet jonkinlaisen syvällisen rauhan. Jonkinlaiset rauhan perustukset jotka pysyvät, kuten itse olet saanut Kristuksesta.

Esko Valtaoja esitti että 1900-luku oli itse asiassa ihmiskunnan historian paras vuosisata. Vaikka oli niin paljon sotaa ja kuolemaa ja sortoa. Historiassa keskitytään usein liikaa valtiolliseen historiaan, suurmiehiin ja muutenkin korkean tason päättäjiin. Aivan kuin ne olisivat tärkeitä, vaikka kaikissa valtakunnissa aivan tavalliset (ja tärkeät) ihmiset elävät aivan tavallista (ja jumalallista) arkeaan. Heistä ei vain usein kirjoiteta, vaikka he ovat enemmistö. Valtaoja esitti että juuri tämän enemmistön elämänlaadun suuri muutos on ollut 1900-luvun suurin uutinen ja saavutus ja edelleen ollaan menossa koko ajan parempaan suuntaan.

Valtaoja sai kuitenkin vihapostia kun kirjoitti lehteen, että maailma on muuttunut ja muuttuu paremmaksi. Joitakin ahdistaa ajatus, että tämä (maallinen) maailma voidaan pelastaa?

Lue lisää

Nooralle yritin vastata muttei tämä romu toimi kuten pitäisi.

Angus Beef Master kirjoitti:

Nooralle yritin vastata muttei tämä romu toimi kuten pitäisi.

itseasiassa valaistunut ei edes näe maailmaa hyvänä tai pahana, vaan totuutena ja harhana. hän tiedostaa olemassa olevan todellisen luonteen eikä se aiheuta hänen mielessään mitään huolta.
meditaatio ei ole uskomista vaan päinvastoin. se on puhdasta olemista ilman mielen luomia rajoitteita. meditaation tarkoitus on sammuttaa harhaileva mieli. itsensä oivaltaminen ei siis ole mikään oppi.

Angus Beef Master kirjoitti:

On myös buddhalaisia suuntia jotka uskovat, ettei tarvita koko ihmiselämää vaan ainoastaan muutama sekunti. Pitää oivaltaa että sinulla on buddha-luonto. Että koirallakin on buddha-luonto.

Onhan valaistuneita varmaan maailma täynnä. Tai ainakin sellaisia, jotka ovat meditaatiotekniikoilla saaneet jonkinlaisen syvällisen rauhan. Jonkinlaiset rauhan perustukset jotka pysyvät, kuten itse olet saanut Kristuksesta.

Esko Valtaoja esitti että 1900-luku oli itse asiassa ihmiskunnan historian paras vuosisata. Vaikka oli niin paljon sotaa ja kuolemaa ja sortoa. Historiassa keskitytään usein liikaa valtiolliseen historiaan, suurmiehiin ja muutenkin korkean tason päättäjiin. Aivan kuin ne olisivat tärkeitä, vaikka kaikissa valtakunnissa aivan tavalliset (ja tärkeät) ihmiset elävät aivan tavallista (ja jumalallista) arkeaan. Heistä ei vain usein kirjoiteta, vaikka he ovat enemmistö. Valtaoja esitti että juuri tämän enemmistön elämänlaadun suuri muutos on ollut 1900-luvun suurin uutinen ja saavutus ja edelleen ollaan menossa koko ajan parempaan suuntaan.

Valtaoja sai kuitenkin vihapostia kun kirjoitti lehteen, että maailma on muuttunut ja muuttuu paremmaksi. Joitakin ahdistaa ajatus, että tämä (maallinen) maailma voidaan pelastaa?

Lue lisää

Angus, muistan itsekin törmänneeni joskus mediassa tuohon Valtaojan kehitysoptimismiin. Ymmärrän kyllä, mitä hän haluaa tuoda esiin tällä näkökulmallaan, esim. kehittyneissä maissa 1900-luvulla on tapahtunut elintason ja yleisen sivistystason nousu, joita voidaan mitata esim. imeväiskuolleisuuden selkeänä vähenemisenä ja koko väestön kattavan koulujärjestelmän kehittymisenä, mutta väitän hänen sittenkin olevan erehtynyt.

Ensinnäkään nämä valtiolliset suurmiehet, jotka näyttelivät näkyviä rooleja maailmansodissa ja erilaisissa fasistisissa järjestelmissä, eivät kehittyneet, eläneet ja toimineet tyhjiössä, irrallaan muusta yhteiskunnasta. Fasismi ja natsismi sekä neuvostokommunismi eivät olleet sattumaa, vaan tavalliset ihmiset (riittävä määrä heistä, ns. kriittinen massa) halusivat niitä. Natsi-Saksassa huomattava osa tavallisesta saksalaisväestöstä myös hyötyi natsijärjestelmästä; tämä saatanallinen järjestelmä oli monin tavoin nk. edistystä kriittisen massan silmissä.

Valtaojan kehitysoptimistinen näkemys 1900-luvusta sisältää virheen myös raamatullisesta moraalifilosofisesta näkökulmasta. Se ei huomioi sitä, että ihmisyhteisöjen hyvät teot eivät pyhitä pahoja tekoja. Emme voi myöskään sulkeistaa "kehityksen" pahoja hedelmiä ja projisoida niitä johonkin toiseuteen, "kehityksen" ulkopuoliseen todellisuuteen. Lääketieteelliset keksinnöt, ydinpommi ja biologisten aseiden kehittely ovat saman puun hedelmiä.


"Valtaoja sai kuitenkin vihapostia kun kirjoitti lehteen, että maailma on muuttunut ja muuttuu paremmaksi. Joitakin ahdistaa ajatus, että tämä (maallinen) maailma voidaan pelastaa?"

Luulen että Valtaojan saama vihaposti kuvastaa sitä, että hänen moraalinen kehitysoptimisminsa on monen korvissa heidän moraalisen vaistonsa vastainen; se kuulostaa suorastaan irvokkaalta, jos katsoo viime vuosisataa kokonaisuutena.

Omalla kohdallani, kristittynä, voin myöntää, että ihmiskunnan lopun aikoja koskeva Raamatun profetia ja oma haluni "parantaa maailmaa" muodostavat minulle dilemman: kuinka ylläpitää riittävää sisäistä motivaatiota parantaa maailmaa, kun on vakuuttunut, että tämä maailma ei ole meidän ihmisten pelastettavissa, ja kaikki itse asiassa tulee vääjämättä menemään huonompaan suuntaan tästä eteenpäin tämän maailman loppuun asti, eli iankaikkisuuden alkuun saakka?

Tähän dilemmaan vastausta etsiessäni minulle on valjennut, että Ilmestyskirjassa ja Uuden Testamentin epistoloissa kuvattu lopun aikojen kristittyjen "vihan ja ahdistuksen aika" kuvaa olennaiselta osaltaan uskovan ihmisen sisäistä kilvoittelua omaa toivottomuuttaan vastaan. Tämä asetelma kirkastaa myös moraalin ytimen: teenkö hyviä valintoja siksi, että niistä on hyötyä, vai siksi, että ne ovat hyviä valintoja?

Martti Lutherin sanoin: "Jos tietäisin maailmanlopun tulevan huomenna, istuttaisin tänään omenapuun."

Uskova Noora kirjoitti:

Angus, muistan itsekin törmänneeni joskus mediassa tuohon Valtaojan kehitysoptimismiin. Ymmärrän kyllä, mitä hän haluaa tuoda esiin tällä näkökulmallaan, esim. kehittyneissä maissa 1900-luvulla on tapahtunut elintason ja yleisen sivistystason nousu, joita voidaan mitata esim. imeväiskuolleisuuden selkeänä vähenemisenä ja koko väestön kattavan koulujärjestelmän kehittymisenä, mutta väitän hänen sittenkin olevan erehtynyt.

Ensinnäkään nämä valtiolliset suurmiehet, jotka näyttelivät näkyviä rooleja maailmansodissa ja erilaisissa fasistisissa järjestelmissä, eivät kehittyneet, eläneet ja toimineet tyhjiössä, irrallaan muusta yhteiskunnasta. Fasismi ja natsismi sekä neuvostokommunismi eivät olleet sattumaa, vaan tavalliset ihmiset (riittävä määrä heistä, ns. kriittinen massa) halusivat niitä. Natsi-Saksassa huomattava osa tavallisesta saksalaisväestöstä myös hyötyi natsijärjestelmästä; tämä saatanallinen järjestelmä oli monin tavoin nk. edistystä kriittisen massan silmissä.

Valtaojan kehitysoptimistinen näkemys 1900-luvusta sisältää virheen myös raamatullisesta moraalifilosofisesta näkökulmasta. Se ei huomioi sitä, että ihmisyhteisöjen hyvät teot eivät pyhitä pahoja tekoja. Emme voi myöskään sulkeistaa "kehityksen" pahoja hedelmiä ja projisoida niitä johonkin toiseuteen, "kehityksen" ulkopuoliseen todellisuuteen. Lääketieteelliset keksinnöt, ydinpommi ja biologisten aseiden kehittely ovat saman puun hedelmiä.


"Valtaoja sai kuitenkin vihapostia kun kirjoitti lehteen, että maailma on muuttunut ja muuttuu paremmaksi. Joitakin ahdistaa ajatus, että tämä (maallinen) maailma voidaan pelastaa?"

Luulen että Valtaojan saama vihaposti kuvastaa sitä, että hänen moraalinen kehitysoptimisminsa on monen korvissa heidän moraalisen vaistonsa vastainen; se kuulostaa suorastaan irvokkaalta, jos katsoo viime vuosisataa kokonaisuutena.

Omalla kohdallani, kristittynä, voin myöntää, että ihmiskunnan lopun aikoja koskeva Raamatun profetia ja oma haluni "parantaa maailmaa" muodostavat minulle dilemman: kuinka ylläpitää riittävää sisäistä motivaatiota parantaa maailmaa, kun on vakuuttunut, että tämä maailma ei ole meidän ihmisten pelastettavissa, ja kaikki itse asiassa tulee vääjämättä menemään huonompaan suuntaan tästä eteenpäin tämän maailman loppuun asti, eli iankaikkisuuden alkuun saakka?

Tähän dilemmaan vastausta etsiessäni minulle on valjennut, että Ilmestyskirjassa ja Uuden Testamentin epistoloissa kuvattu lopun aikojen kristittyjen "vihan ja ahdistuksen aika" kuvaa olennaiselta osaltaan uskovan ihmisen sisäistä kilvoittelua omaa toivottomuuttaan vastaan. Tämä asetelma kirkastaa myös moraalin ytimen: teenkö hyviä valintoja siksi, että niistä on hyötyä, vai siksi, että ne ovat hyviä valintoja?

Martti Lutherin sanoin: "Jos tietäisin maailmanlopun tulevan huomenna, istuttaisin tänään omenapuun."

Lue lisää

vaikka saisit Noora luoda täydellisen maailman omasta mielestäsi, niin ei se kaikkien mielestä olisi paratiisi. :)

sundari kirjoitti:

vaikka saisit Noora luoda täydellisen maailman omasta mielestäsi, niin ei se kaikkien mielestä olisi paratiisi. :)

Sundari, onneksi minä en ole se, joka paratiisin pääsee luomaan, vaan Jumala.

Luotan Jumalaan, Hänen muukalaiseen pyhyyteensä, ja tämän uskon ja luottamuksen varassa alistun Hänen tahtoonsa sellaisissakin asioissa, joita en nyt ymmärrä omaksi parhaakseni.

Uskova Noora kirjoitti:

Sundari, onneksi minä en ole se, joka paratiisin pääsee luomaan, vaan Jumala.

Luotan Jumalaan, Hänen muukalaiseen pyhyyteensä, ja tämän uskon ja luottamuksen varassa alistun Hänen tahtoonsa sellaisissakin asioissa, joita en nyt ymmärrä omaksi parhaakseni.

Lue lisää

mutta kuinka voit olla varma että et löydä sielläkin jotain korjattavaa? jos luotat jumalaan niin miksi et luota häneen tässäkin maailmassa, onhan hän luonut tämänkin.

sundari kirjoitti:

mutta kuinka voit olla varma että et löydä sielläkin jotain korjattavaa? jos luotat jumalaan niin miksi et luota häneen tässäkin maailmassa, onhan hän luonut tämänkin.

Nimenomaan Jumalaan luotan tässäkin maailmassa.

En luota ihmisyyteen ja ihmisiin, ihminen on langennut. Jumala on vanhurskas ja Pyhä. Ihminen on langennut syntiin. Ihminen lankesi syntiin käyttämällä Jumalalta saamaansa valinnanvapautta Jumalan pyhyyttä ja vanhurskautta vastaan.

Jumala syntyi itse ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa, ja sovitti syntimme ristillä. Hän voitti synnin, kuoleman ja kadotuksen ikuisen henkensä voimalla.

Jumala tulee tulevaisuudessa määräaikana lopettamaan tämä ihmisten turmeltuneen ja valheellisen maailman. Hän tulee tuomitsemaan jokaisen ihmisen, ja perustamaan iankaikkisen valtakuntansa.

Jokainen joka vastaanottaa Jeesuksen syntiensä sovittajana ja elämänsä Herrana, uudestisyntyy ylhäältä, Jumalan Hengestä, ja pelastuu iankaikkiseen elämään.

Siellä, Jumalan iankaikkisessa, Pyhässä valtakunnassa ei ole syntiä enää, sillä sinne pääsevien luotujen synnit on sovitettu Jeesuksessa, ja heidän uskonsa Jeesukseen on vanhurskauttanut ja pyhittänyt heidät.

Koska siellä ei enää ole syntiä, siellä ei ole korjattavaa, vaan kaikki on niin kuin pitääkin.

Jokainen, joka janoaa sovitusta ja vanhurskautusta, saa sen Jeesuksessa, ja on kelpaava astumaan Jumalan Pyhään valtakuntaan.

Uskova Noora kirjoitti:

Nimenomaan Jumalaan luotan tässäkin maailmassa.

En luota ihmisyyteen ja ihmisiin, ihminen on langennut. Jumala on vanhurskas ja Pyhä. Ihminen on langennut syntiin. Ihminen lankesi syntiin käyttämällä Jumalalta saamaansa valinnanvapautta Jumalan pyhyyttä ja vanhurskautta vastaan.

Jumala syntyi itse ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa, ja sovitti syntimme ristillä. Hän voitti synnin, kuoleman ja kadotuksen ikuisen henkensä voimalla.

Jumala tulee tulevaisuudessa määräaikana lopettamaan tämä ihmisten turmeltuneen ja valheellisen maailman. Hän tulee tuomitsemaan jokaisen ihmisen, ja perustamaan iankaikkisen valtakuntansa.

Jokainen joka vastaanottaa Jeesuksen syntiensä sovittajana ja elämänsä Herrana, uudestisyntyy ylhäältä, Jumalan Hengestä, ja pelastuu iankaikkiseen elämään.

Siellä, Jumalan iankaikkisessa, Pyhässä valtakunnassa ei ole syntiä enää, sillä sinne pääsevien luotujen synnit on sovitettu Jeesuksessa, ja heidän uskonsa Jeesukseen on vanhurskauttanut ja pyhittänyt heidät.

Koska siellä ei enää ole syntiä, siellä ei ole korjattavaa, vaan kaikki on niin kuin pitääkin.

Jokainen, joka janoaa sovitusta ja vanhurskautusta, saa sen Jeesuksessa, ja on kelpaava astumaan Jumalan Pyhään valtakuntaan.

Lue lisää

kysyit tuolla aikaisemmin että missä ovat kaikki valaistuneet.
entä missä ovat kaikki Jeeuksen lailla taivaaseen ylösnousseet?
ei heitä olekaan koska valaistuminen on vain elämänohje ihmiselle niin kuin Jeesuksen opetuksetkin ja muutkin uskonnot.
maailma on valheellinen. jumala on todellinen. maailma on jumala.

sundari kirjoitti:

kysyit tuolla aikaisemmin että missä ovat kaikki valaistuneet.
entä missä ovat kaikki Jeeuksen lailla taivaaseen ylösnousseet?
ei heitä olekaan koska valaistuminen on vain elämänohje ihmiselle niin kuin Jeesuksen opetuksetkin ja muutkin uskonnot.
maailma on valheellinen. jumala on todellinen. maailma on jumala.

Lue lisää

"entä missä ovat kaikki Jeeuksen lailla taivaaseen ylösnousseet?"

Tarkalleen ottaen pelastettujen Taivaaseen astuminen ei ole vielä tapahtunut . Kun Jeesus palaa takaisin, seuraa uskossa Jeesukseen kuolleiden ruumiillinen ylösnousemus iankaikkiseen elämään. Ja ne uskovat, jotka silloin ovat täällä maailmassa elossa, Jumala muuttaa kuolevaisesta lihasta ylösnousemusruumiiseen.

Myös uskomattomina kuolleet ylösnousevat silloin haudoistaan, mutta he nousevat tuomiolle, eivät iankaikkiseen elämään. Ja niin ikään sillä hetkellä täällä maailmassa elävät uskomattomat joutuvat tuomiolle.

Uskova Noora kirjoitti:

"entä missä ovat kaikki Jeeuksen lailla taivaaseen ylösnousseet?"

Tarkalleen ottaen pelastettujen Taivaaseen astuminen ei ole vielä tapahtunut . Kun Jeesus palaa takaisin, seuraa uskossa Jeesukseen kuolleiden ruumiillinen ylösnousemus iankaikkiseen elämään. Ja ne uskovat, jotka silloin ovat täällä maailmassa elossa, Jumala muuttaa kuolevaisesta lihasta ylösnousemusruumiiseen.

Myös uskomattomina kuolleet ylösnousevat silloin haudoistaan, mutta he nousevat tuomiolle, eivät iankaikkiseen elämään. Ja niin ikään sillä hetkellä täällä maailmassa elävät uskomattomat joutuvat tuomiolle.

Lue lisää

lohduttava tarina. tuli mieleen että miten mahtaa käydä kaikille nykyihmistä edeltävien ihmislajien sieluille. aikamoinen tehtävä Jeesuksella tai kenellä hyvänsä pähkäiltävänä että missä kohtaa menee se ihmistietoisuuden raja. vai olivatko ne vain jotain jumalan prototyyppi versioita ennen nykyihmisen tuotantoa.
ihmeellinen on tämä maailma ja se on hyvä että jotkut saavat uskonnoista lohtua itselleen.

"menen mielummin helvettiin koska siellä on kaikki mielenkiintoisimmat tyypit"
en muista nyt kuka tämän sanoi mutta allekirjoitan myös

Uskova Noora kirjoitti:

"entä missä ovat kaikki Jeeuksen lailla taivaaseen ylösnousseet?"

Tarkalleen ottaen pelastettujen Taivaaseen astuminen ei ole vielä tapahtunut . Kun Jeesus palaa takaisin, seuraa uskossa Jeesukseen kuolleiden ruumiillinen ylösnousemus iankaikkiseen elämään. Ja ne uskovat, jotka silloin ovat täällä maailmassa elossa, Jumala muuttaa kuolevaisesta lihasta ylösnousemusruumiiseen.

Myös uskomattomina kuolleet ylösnousevat silloin haudoistaan, mutta he nousevat tuomiolle, eivät iankaikkiseen elämään. Ja niin ikään sillä hetkellä täällä maailmassa elävät uskomattomat joutuvat tuomiolle.

Lue lisää

haluan vielä lisätä että kunnioitan sinua ja uskoasi eikä edellisen tekstini tarkoitus ollut ehkä puhtain mutta uskonnot jättävät paljon kysymyksiä ilmoille.

sundari kirjoitti:

tarkoitan korkeinta minä tietoisuutta. jumalan valtakuntaa. valaistumista. jne. monta nimeä kuvaa yhtä ja samaa asiaa..

Totuus on sisällämme , ei se löydy kirjoista , gurujen sanoista tai uskovaisten trollauksesta. Me olemme täällä hankkiaksemme kokemuksia, " synti" on ihmisten keksimä määrite kansojen orjuuttamiseksi. Me emme elä vain yhtä kertaa ja tämä ei ole ensimmäinen elämämme. Jokainen saa uskoa mihin haluaa , mutta kristinuskon pakkosyöttö ei kunnioita tätä ihmisten valinnanvapautta. Uskonnot itsessään ovat kaikki samanarvoisia keskenään sen suhteen kuinka oikeassa ne ovat. Yksinkertainen keino: keskittyä kaikeen ehdottomalla rakkaudella , mikä tahansa asia se onkin.

Olet mennyt auttamisen rajan yli omaksuen epäjumalat elintärkeiksi hautaasi asti .
Ainoita auttajia ovat kolleegasi .

En ole hyvä lohduttamaan. Ja mitä sinulle voisi kivaa/rakentavaa sanoa, kun tiedän itsestäni etten kykene usein edes ottamaan mitään tukea vastaan, kun kuvittelen olevani niin avun tuolla puolen. Hävettää vähän sanoa, mutta minulla ahdistus ei ehkä ole noin voimakasta kuin sinulla. Vaikka koenkin sen syövän elämää tehokkaasti siitä huolimatta.

Jaksamista ja parempaa mieltä.

Nimenomaan! Lopeta ajattelu ja keskity olemiseen, tee asioita joista pidät. Et tarvitse ajattelua, muuta kuin käytännön tärkeisiin asioihin. Et myöskään tarvitse mennyttä etkä tulevaa. Tuo lause ajatusten parantamisesta ajattelulla on järjetön. Suosittelen lukemaan kirjan Eckhart Tolle - Läsnäolon voima tai Harjoituksia läsnäolon voimasta (tiivistetty versio edellisestä).

randomiminä kirjoitti:

Nimenomaan! Lopeta ajattelu ja keskity olemiseen, tee asioita joista pidät. Et tarvitse ajattelua, muuta kuin käytännön tärkeisiin asioihin. Et myöskään tarvitse mennyttä etkä tulevaa. Tuo lause ajatusten parantamisesta ajattelulla on järjetön. Suosittelen lukemaan kirjan Eckhart Tolle - Läsnäolon voima tai Harjoituksia läsnäolon voimasta (tiivistetty versio edellisestä).

Lue lisää

Taisin kirjoittaa tuosta samasta jo aiemmin. Ehkä ajatteleminen sopii joillekuille, mutta sanoisin, että noin pääsääntöisesti se on tarpeetonta. Keskittyminen olemiseen ja tekemiseen on se, mikä auttaa.

Menen kyllä vielä vähän pitemmälle kuin Randominä ja kyseenalaistan myös elämäntaidollisten kirjojen lukemisen. Ne vain herättävät lisää ajatuksia. Ja sekin ajattelemiseen käytetty aika ja energia on pois jostain muusta.

Elämä on parhaimmillaan olemisen ja tekemisen harmonista vuorottelua.

Angus jos asut hkissä olisi kiva tavata sinut? Laita meiliosoite jos onnistuu?

Ja sitä työtäkin voisi hakea, jos on työelämän ulkopuolella. On luontevaa olla osa yhteiskunnan koneistoa ja sen lisäksi työ antaa palkan, jolla voi sitten tehdä kaikenlaista mukavaa vapaa-aikana. Esimerkiksi matkustella ulkomailla. Työelämässä on myös sosiaalisia kontakteja ihan luonnostaan, ei sellaisia, että istutaan sivistyneesti sohvalla tai vähän vähempi sivistyneesti pubissa eikä kummassakaan tapauksessa ole mitään konkreettista yhteistä tekemistä.

Työelämässä oleminen ei ole terveyden/ paranemisen mittari. Toisinpäin kuitenkin asia on niin, että ihminen, joka ei kykene tekemään työtä, ei ole parantunut.

Kiitos vastauksesta, Angus.

Kysyit, olenko katkera siitä, että elämä on mennyt potemiseen ja pohdiskeluun. Yllättävän hankala kysymys. Piti oikein antaumuksella pohtia jälleen tätäkin. Tietyssä mielessä ehkä olen katkera, tai ehkä en katkera mutta ainakin vähän surullinen. Kaipaan elämääni monia sellaisia asioita (juuri niitä "normaaleja" asioita, joiden mainitset itsellesi olleen niin hankalia, vaikka vaikuttaa siltä, että monelle muulle ne ovat itsestäänselvyyksiä), joita minulla ehkä olisi, jos en olisi tällainen poteva ja pohdiskeleva. Mutta tuo katkeruus tai surullisuus syntyy kuitenkin siitä, että en ole riittävän tyytyväinen itseeni ja elämääni tällaisena. Se on siis vain ajatus. En tiedä, osaanko selittää, mitä tarkoitan...

Toisaalta minun elämäni ja valintani heijastelevat minua persoonana, ja ne ovat monelta osin kuitenkin aika hyvin linjassa keskenään. En olisi minä, jos en pohdiskeli ja analysoisi ja potisi maailmantuskaa. En olisi minä, jos olisin nuoresta asti seurustellut, "koska niin kuuluu tehdä" ja "koska en halua olla yksin" tai "koska pelkään olla yksin". En olisi minä, jos minulla olisi ollut suoraviivainen elämä tyyliin opiskelu unelma-alalla, valmistuminen, uraputki valitsemallani alalla, perheen perustaminen jne. Minun kai pitää saada punnita ja kyseenalaistaa rauhassa erilaisia vaihtoehtoja. Ahdistus, tyytymättömyys, surullisuus, katkeruus tulee siitä, että ei hyväksy itseään, vertailee itseään muihin ja näkee omissa valinnoissaan noiden yleisten normien vuoksi liikaa epätäydellisyyttä ja epävarmuutta, jotka on itselle vaikeita hyväksyä. Toisaalta olen myös ylpeä siitä, että en ole mennyt virran mukana, vaan toiminut kuten itse koen oikeaksi ja hyväksy. Mutta ainakin osittain pelkään myös, että jotkut valinnoistani johtuvat omista peloistani, ja siitä kyllä olisi helppoa katkeroitua.

Työelämän suhteen olen ehkä selkeiten katkeroitunut. Koen tulleeni väärinymmäretyksi ja väärinkohdelluksi, ja minun on vaikeaa uskoa enää inhimilliseen ja oikeudenmukaiseen työelämään, jossa saisi olla oma itsensä ja näyttää jopa heikkoutensa ja oppia virheiden kautta ilman, että tulee hyljeksytyksi. Mutta se on kokonaan toinen tarinansa.

Sinä et ole tunteesi -ajatuksesta: Olen yrittänyt kovasti opetella tuota ajatusta ja järjen tasolla sen ymmärrän, mutta siinä on vielä kova työ todella omaksua. Hyvin samankaltaiseen ajatukseen perustuu MBB- eli mind-body bridging -menetelmä, jota terapeuttini on yrittänyt minulle opettaa. Menetelmän taustalla on ajatus, että mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa, eli kehon viestit kuten jännittyneisyys voi viestiä meille siitä, että jokin ajattelemamme asia aiheuttaa meissä jostain syystä esim. negatiivisia tunteita, kuten ahdistusta tai pelkoa. Eli sama idea kuin tuossa, että ihminen ei ole yhtä kuin tunteensa ja että ajatus on vain ajatus. Menetelmässä tätä on viety vähän pidemmälle eli teoriaa on mahdollistaa harjoittaa erilaisilla harjoituksilla, joissa tietoisuustaidoilla on iso rooli. Eli jos huomaamme jonkin ajatuksen ahdistavan meitä, voimme yrittää pysäyttää ahdistuksen ajattelemalla, että kyse on vain ajatuksesta, ja sen jälkeen keskittymällä vaikka luonnon ääniin. Tämä luonnollisesti helpottaa ahdistusta, koska silloin lakkaa keskittymästä itseensä ja pahaan oloonsa ja pelkoonsa siitä, että on yhtä kuin ahdistuksensa. Tai voi tehdä erilaisia karttoja (mind map -tyyliset) ahdistusta tuottavasta ajatuksesta, jolloin ensin tehdä kartta kaikista ajatukseen liittyvistä asioista, kirjataan mieleen tulevat asiat ja huomioidaan näiden aiheuttamat fyysiset tuntemukset. Sitten keskitytään taas luonnon ääniin tai käytetään muita aisteja tietoisuuden harjoittamiseen, minkä jälkeen tehdään sama kartta uudestaan. Yleensä toiseen karttaan tulee paljon vähemmän asioita kuin ensimmäiseen ja siitä erottuu ne tärkeimmät ongelmakohdat. Tässäkin ideana on kai se, että tietoisuuden kautta pään sisäinen hälinä vähenee ja asioiden merkitys vähenee. Lisäksi tämän näkee konkreettisesti kartasta ja ehkä kaupan päälle tekee jotain oivalluksia siitä, mistä ahdistus oikeastaan johtuu.

Vielä palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, minäkin pidän tärkeänä asiana sitä, että kaikki tämä pohdiskelu tarkoittaa kohdallani sitä, että olen itsetietoinen tavalla, jota kaikki eivät ehkä koskaan ole, ja että ehkä en siksi tule koskaan putoamaan kovin korkealta ja ahdistuskaan ei ehkä saavuta sellaisia mittasuhteita kuin sellaisilla, jotka ahdistuvat akuutisti ja vakavasti jostain eteen tulevista asioista. Samaistun siis täysin tuohon ajatukseesi.

Ahdistunut_ajattelija:

Millaisia asiasisältöjä tähän itsetietoisuuteesi liittyy? Ensinnäkin ymmärsin meidän molempien itsetiedostamisen liittyvän yleisesti olemassaoloon ja tällaiseen yleiseen tasoon.

Mutta sitten on vielä konkreettisemmat asiasisällöt... Itse pyrin jollain tasolla hallitsemaan tieteellisen maailmankuvan perusteet.

En voi sille mitään, mutta minusta tuntuu kaamealta kun ajattelen ihmistä joka ei esim. tiedä minkä ikäinen maailmankaikkeus on, eikä ole esim. tietoinen ainakin suurinpiirtein maapallon geologisista maailmankausista. Se kaameus tulee siitä, että minusta tällainen ihminen on jotenkin "heittänyt hukkaan perintöosansa". Että koska hän on kuitenkin syntynyt Suomeen, joka on maailman turvallisimpia ja hyvinvoivimpia maita, niin miksi hän ei ole ottanut tällaisista asioista selvää.

Toisaalta hirvittää vähän kertoa tästä ajatuksesta, koska tässä on voimakas ihmisten arvottaminen taustalla. Mutta en voi sille mitään. Jos ajattelen kuvitteellista työläistä, joka käy päivittäin duunipaikalla ja illalla ja viikonloppuisin viettää vapaa-aikaa jne, niin minusta tämän ihmisen elämä tuntuu täysin tyhjältä ja suorastaan jotenkin hukkaan heitetyltä ei-elämältä, jos hän ei ole tietoinen maailmankaikkeudesta, geologiasta, biologiasta jne. Tällainen ihminen ei mielestäni ole "tietoinen"...

No Jesse se sitten piti tuoda tähänkin ketjuun. Eiköhän anneta olla, Jessellä ja Jussilla on jo muutenkin kiireitä riittämiin, vähän isompia asioita, ei ne ehdi kaikenmaailman ahdistuneita ja liikaa ajattelevia hoivata.

Oliskohan siellä alakerrassa ketään toiminnan ihmistä, joka sanoisi tähän painavan sanansa?

ei_jesseä kirjoitti:

No Jesse se sitten piti tuoda tähänkin ketjuun. Eiköhän anneta olla, Jessellä ja Jussilla on jo muutenkin kiireitä riittämiin, vähän isompia asioita, ei ne ehdi kaikenmaailman ahdistuneita ja liikaa ajattelevia hoivata.

Oliskohan siellä alakerrassa ketään toiminnan ihmistä, joka sanoisi tähän painavan sanansa?

Lue lisää

Hei hetkinen nyt vaan... Minä toin Jessen tähän ketjuun jo aikoja sitten – luepa tarkemmin koko ketju! ;-)

Hei

Itsellä on myös ollut ongelmaa ahdistuksen kanssa joka oli todella kovaakin.
Syynä varmasti pakkoneuroosi mutta myös lapsuuden rankat kokemukset ja samantyyppiset asiat sitten tuntuu ahdistavan. Yritin järkeilemällä saada asiat selväksi ja päästä ahdistuksesta mutta tämähän tuntui vaan lisäävän sitä.

Helpotuksen/parantumisen toi se että hyväksyn ahdistuksen täysin, en taistele yhtään vastaan vaan tunnen täysillä ahdistuksen tunteen. Näin se laimenee eikä tarvitse päässään taistella ja näin lisätä tuskaa..

näinhänsemenee kirjoitti:

Hei

Itsellä on myös ollut ongelmaa ahdistuksen kanssa joka oli todella kovaakin.
Syynä varmasti pakkoneuroosi mutta myös lapsuuden rankat kokemukset ja samantyyppiset asiat sitten tuntuu ahdistavan. Yritin järkeilemällä saada asiat selväksi ja päästä ahdistuksesta mutta tämähän tuntui vaan lisäävän sitä.

Helpotuksen/parantumisen toi se että hyväksyn ahdistuksen täysin, en taistele yhtään vastaan vaan tunnen täysillä ahdistuksen tunteen. Näin se laimenee eikä tarvitse päässään taistella ja näin lisätä tuskaa..

Lue lisää

Joskus on hyvä antaa ahdistuksen tulla ja opetella olemaan sen kanssa. Helpottaa sitä vaikka hengitystekniikalla. Jättää väliin kiusaus tehdä pakonomaisesti jotain, jotta oireet unohtuisivat.

Mutta ei pidä unohtaa sitä toimintaa. Joka ei ole kaikilla sitä 24/7 itsetarkoituksellista liikkumista. Emme elä liikkuaksemme. Vaikka liikkumatta ei tietenkään voi kukaan jatkuvasti olla eikä se ole terveellistä fyysisestikään.

Syiden selvittäminen on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on elää tässä päivässä ja tulevaisuudessa. Menneille kun emme voi mitään, emme voi muuttaa sitä, minne olemme sattuneet syntymään. Tänä päivänä vuosikymmenten jälkeen elämä on kuitenkin meitä jo muuttanut ja olemme paljon muuta kuin menneisyytemme. kannattaa arvostaa sitä muutosta, jonka on itse saanut itsessään aikaan.

Voisitko aloittaa uuden ketjun, tämän vanhan selaaminen alkaa olla hankalaa. Aloita vaikka ihan samalla otsikolla.

Minua ärsyttävät yleistyksesi. Emme me kaikki ahdistuneet ajattele liikaa. Emmekä ole perfektionisteja ollenkaan.

"Olen tulkinnut elävä usko -käsitteen usein jonkinlaiseksi itsepetokseksi. Koska uskontotieteellisesti ajatellen kyseessä on kuitenkin eräänlainen kristinuskon muoto. Että siinä vain huijataan itseä luomalla jonkinlainen kielellinen käsite jonka kuitenkin väitetään olevan kielen tuolla puolen."

Ilmauksessa 'elävä usko' ei ole niinkään olennaista se, että halutaan olla "kielen tuolla puolen", vaan se, että halutaan viestittää, että tämä kielellisesti ilmaistu viittauksen kohde on erilainen kuin uskonnollinen mantrojen hokeminen ja kaavojen noudattaminen – jotain muuta kuin se totuttu ja moneen kertaan kuultu jaaritus. Näin itse koen sanaparin 'elävä usko'.

Kieltä sinänsä eivät 'elävä usko' -sanaparin käyttäjät yritä paeta ymmärtääkseni. Kieli on hyödyllinen väline objektiivisen todellisuuden ja subjektiivisten kokemusten ja tulkintojen jakamiseen.

Kaikki ei siis palaudu kieleen, vaan kieli on pelkkä väline. On myös olemassa kokemista, johon kieli ei edes yllä, jota ei voi pukea sanoiksi.

Hmm.. Tästä juuri sanotusta tuli ahdistus-aiheeseen liittyneenä mieleeni ajatus Freudin Angst-käsitteen tarinasta, jonka luin kauan sitten jostain Freudin mielen teoriaa käsittelevästä tekstistä. Tekstin mukaan Freud otsikoi epämääräisen tilan, joka ei ollut muutoin kielellisesti eriteltävissä ja hallittavissa, lyhyesti 'Angstiksi' (suom. ahdistus).

Ehkä ihmisen Angst-kokemuksessa on kyse siitä, että hän kohtaa todellisuuden ulottuvuuden, joka ei ole kielellisesti nimettävissä, eriteltävissä ja siten hallittavissa? Ehkä ne, jotka ajattelevat, että "kielen tuolla puolen ei ole mitään" kokevat Angstin silloin, kun kohtaavat kielen ulkopuolisen todellisuuden ulottuvuuden – sen, jota ei pitänyt olla olemassakaan? Ja ehkä he kohtaavat sen mm. "esikielellisissä" lihallisissa tapahtumissa, kuten emootioissa, kivuissa jne.?

Vaikka tuntisi kipua esim. kyljessä, kuvailisi sen parhaansa mukaan lääkärille, joka laittaisi tutkimuksiin, joista selviäisi kivun syy, josta voi lukea tuhansista lääketieteellisistä artikkeleista, kuunnella kohtalotovereiden tilityksistä ja ehkä jopa tavoittaa runoista, se on silti jotain muuta, jotain enemmän, jotain millä on kielestä irrallinen olemassaolo...

Voisiko Angus sinun kokemassasi ahdistuksessa olla kyse Angstista, eli sen kohtaamisesta, mitä et voi kielellä tavoittaa? Jos näin on, et tosiaan voi parantaa itseäsi ajattelemalla, koska ajattelu on kielellistä toimintaa.

Jotenkin hassua ja ehkä vähän creepyä on se oivallus, että en voi sanoa Angstista enempää... :-)

Älä AJATTELE niin paljoa.

Erikoinen metafora. En saa siitä oikein otetta.