Olen ollut yhdessä tyttöystäväni kanssa kolme vuotta. Suhde on ollut antoisa ja toimiva kunnes jokin muuttui tän syksyn alussa. Tyttöystäväni ikään kuin alkoi ottaa asteittain etäisyyttä: yhteisistä haaveista puhuminen väheni ja lakkasi, seksi väheni huomattavasti, hän ehtii tapaamaan minua yhä harvemmin "kiireiden" vuoksi jne.
Tottakai huomasin nämä merkit heti alussa ja siitä asti pelko on vain kasvanut. Nyt tuntuu siltä, että loppu on tosiaan lähellä (vielä ei ole toinen osapuoli sanonut mitään, mutta jotenkin saan koko ajan huonoja viboja: hän on esim. halunnut keskustella sellaisista asioista kuin ystävyys eron jälkeen, suhteet yhteisiin kavereihin eron jälkeen yms kuitenkaan sanomatta, että kyse olisi meistä).
Tottakai olen myöskin ottanut asian puheeksi useamman kerran, mutta hän on aina kiistänyt haluavansa erota (tosin viime aikoin kiistämiset ovat olleet vähemmän uskottavia).
Tänä iltana hän yllättäen soitti ja pyysi saada tavata huomenna, on kuulemma jotain "tärkeetä asiaa". Äänensävy oli outo eikä hän suostunut kertomaan asiaa minulle puhelimessa.
Onkohan tämä nyt menoa? Taitaa tulla uneton yö. Rakastan häntä yhä ja haluasin kaiken olevan kuten ennen, jos hän päättää suhteen tulen ottamaan sen todella raskaasti (vaikka hyvin hän on asian pohjustanut). Toisaalta viimeaikainen epätietoisuus ja siitä johtuva epätoivo on ajanut minut masentuneisuuten mikä taas on vaikuttanut opiskeluihini ja työntekooni. Ehkä elämä taas maistuu erosta toivuttuani? Joka tapauksessa nyt tuntuu aika pahalta.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta epätietoisuudesta? Muutkin rohkaisevat kommentit ja selkääntaputukset otetaan ilomielin vastaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse käyttäydyin täsmälleen kuvailemallasi tavalla ennen kuin jätin edellisen poikaystäväni...Aloin kulkea kavereiden kanssa, olin töykeä poikaystävääni kohtaan, hain etäisyyttä, seksi jäi jo aikaa sitten. En tuntenut oloani hyväksi hänen kanssaan, joten ko. käyttäytyminen oli kai ihan luonnollista? Ero oli kyllä minullekin tuskaisa, vaikka aloite lähtikin minusta.
Kirjoittamasi teksti toi vahvasti mieleen omat kokemukseni. Kannattaa varautua pahimpaan, jolloin "tärkeän asian" ollessa jokin muu helpotus on suuri. Jos tyttöystäväsi haluaa lähteä, päästä hänet, vaikka se tuskaa tuottaakin. Ketään ei voi kahlita. Löydät onnesi jostain muualta. Itse nimittäin luulin viettäväni loppuelämäni poikaystäväni kanssa, mutta ONNEKSI erosimme. Nyt tiedän mitä suhteessa voi arvostaa. En varmaankaan osaisi arvostaa nykyistä miestäni, jos en olisi "harjoitellut" edellisen kanssa.
Pahalta kuullostaa. Mä en ala kertomaan mitä huominen tuo tullessaan, kerron jotain muuta.
Oon ollu samassa "tilassa" viimeiset 4 päivää ja yötä. Huomenna on kohtalon päivä. Se loppuu. Kaikki se loppuu mihin mä olen viimeiset neljä vuotta turvannut. Mun aloitteesta mutta toisen valinnasta.
Mitä mä aion tehdä. Tällä hetkellä naukkailen vodkaa, surfailen netis, katon töllöö, pelaan typeriä tietokonepelejä. Kohta lähen käymään siskon kanssa kaljalla baarissa. Tuun kotiin pienessä humalassa ja laitan soimaan jotain surullisinta musiikkia mitä koneelta löytyy. Meen sohvalle makaan ja nukahdan siihen. Toisin sanoen, kieltäydyn ajattelemasta mitään mikä huomenna on edessä. Huominen on huomenna, tänään on tänään. Tänään kieltäydyn ajattelemasta huomista. Haluan olla vähän humalassa kun tulen kotiin, mut ei liikaa koska huomenna on töitä.
Koita jaksaa siel jossain. Mä koitan pärjäillä täällä. Jos annan sekunniksikaan tunteille vallan niin tuntuu kuin kuolis...siks pidän ne pois...tee sama