..jos mormonit kertoisivat totuuden?
Nyt kun MAP-kirkkokin on viimein esseissään myöntänyt ettei mitään levyjä edes käytetty Mormonin kirjan tuottamiseen vaan kirja syntyi lukemalla tekstiä hattuihin piilotetuista taikakaluista tai kuinka MAP-kirkon perustajalla oli jopa 14 vuotiaita vaimoja ihan niinkuin pedofiliasta tuomitulla Warren Jeffsillä. Niin on pakko oikeasti kysyä, että kuinka moni ja millaiset ihmiset oikeasti kiinnostuvat MAP-kirkosta jos totuus kerrottaisiin rehellisesti vääntelemättä taikakalujen käyttöä kääntämiseksi tai selittelemällä ettei Joseph Smith oikeasti ollut pedofiili vaikka naikin nukkekodeilla leikkiviä pikkutyttöjä?
Siis ihan aikuisten oikeasti, kuka tuollaiseen lähtisi mukaan jos tietäisi totuuden ennen liittymistään?
Nyt kun MAP-kirkkokin on viimein esseissään myöntänyt ettei mitään levyjä edes käytetty Mormonin kirjan tuottamiseen vaan kirja syntyi lukemalla tekstiä hattuihin piilotetuista taikakaluista tai kuinka MAP-kirkon perustajalla oli jopa 14 vuotiaita vaimoja ihan niinkuin pedofiliasta tuomitulla Warren Jeffsillä. Niin on pakko oikeasti kysyä, että kuinka moni ja millaiset ihmiset oikeasti kiinnostuvat MAP-kirkosta jos totuus kerrottaisiin rehellisesti vääntelemättä taikakalujen käyttöä kääntämiseksi tai selittelemällä ettei Joseph Smith oikeasti ollut pedofiili vaikka naikin nukkekodeilla leikkiviä pikkutyttöjä?
Siis ihan aikuisten oikeasti, kuka tuollaiseen lähtisi mukaan jos tietäisi totuuden ennen liittymistään?
Vastaukset 62
Vanhimmat
No EI KUKAAN, herranen aika!
Juuri tästä syystä mormonien on jatkuvasti valehdeltava. Mutta korttitalo heiluu ja pikkuhiljaa romahtaa. Jatkuvasti mormonit ajetaan seinää vasten eikä sieltä karkuun pääse eikä juuri kukaan ei ota heitä tosissaan.
Askel askeleelta SLC joutuu myöntämään pötypuheensa, kuten juuri äsken Joseph Smithin moni'avioisen' pedofilian.
Kohta kaatuu Mormonin kirja ja sitten.... Kaikki!
Jehovan todistajien aika on yhtä uhanalainen.
Koulutus on pahasta, se on jokaisen uuden uskonnon luojan ymmärrettävä ja tiedettävä.
Seurakuntakarjalla ei saa olla omaa ajattelua.
Kyseleminen pitää tuomita synniksi.
Kaikki tuollainen häviää, tai pitää hävittää!
Jonkinlainen kuluttajansuoja olisi luotava suojaamaan myös uskonnolliselta väärinkäytöltä.
Mistä sait tämän käsityksen:
kun MAP-kirkkokin on viimein esseissään myöntänyt ettei mitään levyjä edes käytetty Mormonin kirjan tuottamiseen vaan kirja syntyi lukemalla tekstiä hattuihin piilotetuista taikakaluista
Vitko kertoa tarkemmin?
Ja selitä tarkemmin mikä taikakalu?
Toiseksi mitä 14 vuotiaalla vaimolal tai Jeffsillä on kääntämisen kanssa tekemistä.
Vai kirjoitako vain huuhaata jotta lietsoisit epäilyjä ja vihaa MAP kirkkoa kohtaan. Vihan lietsonta on kiellettyä jopa tällä palstalla.
Mistä tiedät että sisar Kimnballilla oli nukkekoti? Ja onko hän monikko? Kuka muu oli 14?
Kerro ihmeessä tietolähteesi joka nähtävästi tietää enemmän kuin totuus!
Mormonien 'totuus' on yhtä 'totta' kuin Putinin 'totuus'.
On tämä nähty ja ymmärretty :-D
Suora lainaus kirkon julkaisemasta Mormonin kirjaa käsittelevästä esseestä:
"According to these accounts, Joseph placed either the interpreters or the seer stone in a hat, pressed his face into the hat to block out extraneous light, and read aloud the English words that appeared on the instrument."
Taikakalu = mikä tahansa esine, jonka väitetään toimivan jollain tapaa yliluonnollisena voimakanavana, tässä tapauksessa taikakaluun ilmestyi sanoja.
Tähän liittyen yksi kysymys mormoneille:
Miksi ihmeessä levyt piti MK:oon mukaan saada reissuun jos niitä ei tarvittu kun teksti voitiin toimittaa taikalauihin ilman levyjäkin? Miksi MK:oossa on dramaattinen kertomus, jossa Jumala käskee Nefin tappamaan Laabanin?Siis tappamaan ihan turhaan.
Warren Jeffs seurasi profeettansa Joseph Smithin jalanjälkiä ja nai aivan samoin kuin Joseph Smithkin alaikäisiä tyttöjä vaimoikseen. Pedofiilejä molemmat.
Helen Mar Kimballin MAP-kirkko esseessään myöntää olleen 14 vuotias, mutta jättää mainitsematta Nancy Winchesterin, joka myös oli 14 tai korkeintaan 15 vuotias Joseph Smithin uhri. Alle 18-vuotiaita tyttöjä tämä pedofiili onnistui haalimaan vaimoikseen kaikkian 7 kpl ennen kuolemaansa. Tarinat saavat vain sairaampia piirteitä kun huomioidaan kuinka Joseph lupaili näille tytöille ja heidän vanhemmilleen varmaa korotuspaikkaa jos tytöt hänen vaimoikseen suostuisivat. Siinä on todellakin kovat psyykkiset paineet vieritetty nuoren tytön hartioille koko oman perheen pelastumisesta. Sairasta!
Ihan hyvä yhteenveto Joseph Smithin rietastelusta löytyy osoitteesta:
http://mormonthink.com/img/JosephAndHisManyWives.jpg
Mutta hei ei se taikuus mormonismissa hattuun piilotettuihin taikakaluihin loppunut.
http://exmormoni.blogspot.fi/2014/06/taikuutta.html
Nykyajan taikuripelle:
http://www.jefflindsay.com/
Ja sieltä lähinnä tämä:
http://www.jefflindsay.com/magic.html
Uurim ja tummin mainitaan Raamatussa:
2. Moos. 28:30
Pane oikeutta jakavan rintakilven sisään urim ja tummim*, ja ne olkoot Aaronin sydämen päällä, kun hän astuu Herran eteen. Näin Aaron kantakoon aina Herran edessä sydäntään vasten kilpeä, jolla hän jakaa israelilaisille oikeutta. [Ks. selitystä jakeeseen 28:15.][ 3. Moos. 8:8; 4. Moos. 27:21; 1. Sam. 28:6; Esra 2:63]
1. Sam. 14:41
Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: "Miksi et vastannut tänään palvelijallesi? Jos minä tai poikani Jonatan olemme syyllistyneet rikokseen, anna silloin, Herra, Israelin Jumala, vastaukseksi urim, mutta jos kansasi Israel on syyllinen, anna tummim."* Arpa osui Jonataniin ja Sauliin, ja muut pääsivät vastuusta. [Urim ja tummim olivat arpomisvälineitä. Ks. 2. Moos. 28:15.][ Joos. 7:14,15; Joona 1:7]
Levyt olivat olemassa. Ei sitä ole kirkon taholta kiistetty. Levyistä on 3 8 silminnäkijän todistukset. Ei niitä ole kumottu. Kääntämistapa ei merkitse, ettei levyjä olisi käytetty. Hattuun katsominen paransi keskittymistä ja ehkä esti ulkoisen valon häiritsevää vaikutusta. Olen lukenut maininnan, että kääntämisen edistyessä Joseph pystyi keskittymään ilman erityisjärjestelyjäkin.
"viimein esseissään myöntänyt " Ei siinä mitään MYÖNNETÄ! Siinä kerrotaan asia joka on kaikille hiemankin omasta kirkostaan tietävälle mormonille aivan selvä asia ja on ollut jo Joseph Smithin ajasta lähtien!!!!!!!!!!
Se, että joku ei ole tehnyt omaa osuuttaan uskonnossaan eli tutustunut kirkon historiaan ei ole kirkon syy.
Eihän se että israelilaiset käyttivät tällaisia arpakiviä todista että sellaiset olisivat olleet Smithillä saati että niillä voisi kääntää tekstiä jostain kielestä toiseen. Et ilmeisesti edes lue tekstiä jota lainaat :"Arpa osui Jonataniin ja Sauliin, ja muut pääsivät vastuusta. [Urim ja tummim olivat ARPOMISVÄLINEITÄ] .
Levyjä ei ole ollut olemassa, niistä on kerrottu tarina joka on olemassa ja johon kritiikittä uskot .
"Hattuun katsominen paransi keskittymistä ja ehkä esti ulkoisen valon häiritsevää vaikutusta" Oletko tosissasi ?
Tuo "arpomismenetelmä" on käytössä tietokoneissa. Ohjelmat rakentuu on ja ei- periaatteelle. Tuli mieleen, että "taikakalu" saattoi olla kuin tietokone, mutta sen toimintaa kuvattiin kaikille tutulla arpomisella.
Unohdat miten kirkko on siloitellut ja sensuroinut historiaansa jäsenille. Vasta internetin myötä jäsenet oavt saaneet sensuroimatonta tietoa.
Vastustajien kommentit ja väitteet vasta epäluotettavia ovatkin!! Niitä joitakin oikaistaan, mutta niin on niin paljon ja samoja toistetaan oikaisuista huolimatta, että monen perättömyyden annetaan olla.
Matt. 5
11 "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. [Matt. 10:22; Joh. 15:21; 1. Piet. 4:14]
12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä. [2. Aik. 36:16; Neh. 9:26; Matt. 23:31; Ap. t. 7:52]
Niin herjattiin Stalinia ja Hitleriä, nyt Putinia.
Lienevät hekin pyhiä miehiä jotka saavat palkkansa taivaissa(!)
Mormonit ovat ja ovat olleet irstailijoita, valehtelijoita ja pahantekijöitä ja aivan OMASTA SYYSTÄÄN ansainneet kohdalleen tulleen 'herjan ja vainon'.
Sinä jatkat edelleen valehtelua ja ihmisten huijaamista vanhaan kunnon mormonitapaan joten ei liene itsellesi yllätys että selkään ropisee. Ansiosta.
Urim ja tummim antoi kyllä/ ei vastauksen, miten arpakivillä voi kääntää kieliä ?
Tapa arpoa ja siten "saada" jumalilta vastaukset oli käytössä lähi-idän kulttuureissa jo ennen israelilaisia, joilla oli uskonnosaan muitakin maagisia tapoja, eivät he eläneet eristyksissä tai olleet uskontoineen taivaasta tippuneet.
Tietokoneisiin kirjoitetaan ohjelmat, käännösohjelmat eivät ole kovin hyviä ja tarvitsevat olemassaolevan kielen josta kääntää ja sen pitää olla kieliopilta ja sanastolta tunnettu, ei entten tentten mentelmä oikein tuota mitään käännöstä.Voitte silti alkaa opettaa että Smthillä oli tietokone käytössään, Jeff löytänee sille todisteet.
Eikö sinua jo itseäsikin ala hävettää täysin älyvapaat kirjoituksesi?
Hämmästyttävää ja aivan käsittämätöntä kuinka mormonien totuus tarvitsee tuollaisia aina vain naurettavampia ja käsittämättömämpiä selityksiä pysyäkseen kasassa?
Eihän mormoneita edes herjata Jeesuksen tähden vaan Smithin toimien, eikä, jos ollaan tarkkoja, edes herjata vaan kritisoidaan. Aito kristinusko kyllä kestää kritiikin, eivätkä kristityt pidä sitä edes harjaamisena, ei kriitikkoja muilla palstoilla pidetä herjaanina .Näillä sivustoilla on tarkoitus keskustella, ei hymistellä.
Mikä on se aito kristinusko? Kirkkoja ja suuntia on tuhansia.
Joseph Smithin kautta palautettiin evankeliumin täyteys. Se on aito kristinusko, jota nyt herjataan kuten Kristuksen aikanakin tehtiin.
Jos Smithin oppia herjataan, sillä ei ole mitään tekemistä kristinuskon herjaamisen kanssa!
Mainitaanko sanaa mormoni raamatussa? Mistä se sana tulee?
"Mikä on se aito kristinusko?"
Se mitä Jeesus julisti, ei se mitä Smith. Ei Jeesuksen sanoma ole mihinkään kadonnut eikä tarvitse palautusta saati että "palautuksena" tulisi uskonto, jossa on uusi jumala, uudet opit, käskyt ja tavat .
Jos Jeesukselta jäi uusi jumala, polyteismi, haaremit, pakkovaatetus , viininjuontikielto ym opettamatta ja sekin oppi jonka hän sai jotenkin opetettua vielä hävisikin maailmasta 1800 vuodeksi, ei häntä kannata seurata.
Mormoni -sana tulee Mormonin kirjasta. Muut kuin tämän kirkon jäsenet alkoivat käyttää tuota sanaa pilkallisesti kuten aikanaan kristitty -sanaakin. Oikea nimitys mormoneista on myöhempien aikojen pyhät. Mormoni oli varhainen profeetta, joka teki koosteen Amerikan mantereelle johtatettujen ihmisten pyhistä kirjoituksista vähän yli 400 vuotta jKr.
Osoita ettei se, mitä saatiin Smithin kautta ole samaa kun se, mitä Kristus opetti! Nämä eivät ole opillisia eroavuuksia: "...uusi jumala, polyteismi, haaremit, pakkovaatetus , viininjuontikielto." Jumala ja jumaluus ovat aivan sama kuin Raamatussa. Haaremia ei ole. Pakkovaatetusta ei ole. Viisauden sana on nykypäivänä hyvin tarpeellinen ohje.
Teidän oikea nimenne on 'Myöhempien aikojen tekopyhät huijarit ja ostarinrakentajat'.
Osoita se että saatiin!
MIKÄÄN tosiasia ei puolla Smithiä profeettana tai MAP-kirkkoa 'palautettuna' kirkkona.
MONI tosiasia taas todistaa vastaan!
Tapani, ei pelkkä perusteeton höpinä ja spekulointi mitään todista, paitsi tietenkin esittäjänsä typeryydestä ja/tai epärehellisyydestä.
Pelkkä väittäminen ei osoita mitään. Et mainitse mitään, joka opillisesti olisi toisin kuin Uudessa testamentissa. Lisäilmoituksia on saatu, mutta ne eivät kumoa mitään.
Mormoni ei ollut mikään varhainen profeetta vaan Joseph Smithin fiktiivisessä Mormonin kirja-romaanissa esiintyvä fiktiivinen hahmo.
Pakkovaatetus on. Haaremi oli kirkon alkuaikoina myös maan päällä, nykyisen käytännön mukaan vain korotuksessa. Älä siis Tapanin viitsi valehdella, kun itselläsikin on parhaillaanin pakkovaatetus taikamerkkeineen ylläsi.
Smith kehitti taikavaatetuksen lisäksi mm.polyteismin.
Ei ole pienintäkään näyttöä Smithin väitetystä profeetallisuudesta.
Mormonin kirjakin on historiallisesti epätosi ja todistaa ainoastaan Smithin satusedäksi.
Smithin muut tuotokset ja profetiat? Aabrahamin kirja?! Täysin naurettavaa!
SINÄ tässä olet se tyhjänväittäjä ja vänkääjä, arvon morkkugöbbels! Mitään konkreettista sinulla ei ole esittää hölynpölyjuttujesi vakuudeksi.
Tuollaisia kaltaisiasi omituisia otuksia ja uskonnon liikakäytöllä päänsä pilanneita maailmaan mahtuu. Olette säälittäviä, ette vakuuttavia.
Etsiydy hoitoon.
Kun on uusi jumala josta Raamatussa ei ole mitään mainintaa, vaan päinvastoin kielletään ajatuskin sanomalla että Jahve on ainoa jumala ja kaiken luoja, sitten Smith löytää jostain egyptiläisen hautakirjoituksen josta "kääntää " että onkin elohim- jumala ja vaimo kolobilla, miten se ei eroa Raamtun opetuksesta?
Polygamiankin Smith elvyttää ja se hänen mukaansa jatkuu taivaassakin vaikka Jeesus opetti aivan muuta, pitää maksaa että pääsee "korotukseen", pitää luopua joistakin juomista jopa viinistä jota Jeesus kehoitti käyttämään, on pakko käyttää tiettyä alusasua on temppeleitä ja rappareilta lainattuja tapoja ym ym
t otta kai jos yhtäkkiä Smith liittää tuhansia i vuosia vanhoihin uskontoihin uuden jumalan joista nuo uskomnot ja niiden kirjoitukset eivät tiedä mitään vähin mitä voi vaatia on osoittaa mistä uusi jumala on peräisin. Lisäilmoitukset juuri kumoavat Raamatun ilmoitukset.
Ei ole pakkovaatetusta. Ihokasta on mukava käyttää. Aika moni käyttää aluspaitaa ja alushousuja muutenkin. Ei ihokas ole yhtään sen kummempaa!
Osoita miten mormonismin "polyteismi" eroaa Uuden testamentin jumaluuskäsityksestä: kolme erillistä, joista Isä on suurin ja jonka tahtoa kaksi muuta toteuttavat.
Vanhan testamentin aikana moniavioisuus oli sallittu, kun vaimot saatiin profeettojen "käden alla". Sama voi olla voimassa muulloinkin, kun siitä saadaan käsky. Jumala ei ole toinen eri aikoina, mutta Hänen käskynsä voivat olla erilaisia eri aikoina.
Kyllä se on pakkovaatetus, kun se on yksi korotukseen pääsyn edellytyksistä. Piispakin kyttää sen käyttöä siinä missä kymmenysten maksamistakin.
Polyteismi on kielletty ensimmäisessä käskyssä.
Jätät vastaamatta kaikkeen muuhun paitsi polygamiaan ja senkin selität sekä historiallisesti että raamatullisesti väärin. Israelilaiset eivät saaneet vaimojaan profeettojen käden kautta, heillä kuten lähi-idän muilla kansoilla oli polygamia jo ennen kuin oli oma uskontoa ja sen profeettoja eikä uskonto määrännyt vaimojen lukumäärästä ennen kuin keskiajalla jolloin polygamia kiellettiin. Profeettojen lupaa ei naisten ostoihin tarvittu ja kyllä se joka antoi Smithille luvan alkaa naida suurta määrää naisia , jopa toisten vaimoja, uskonnon nimissä oli toinen jumala, ei Jahve, vaan teidän ikioma elohim.
Ei ole pakko mennä korotukseen, joten tietty vaatetuskaan ei ole pakollinen.
Joo, ja jos rosvo uhkaa pistoolilla ja sanoo: "Rahat tai henki", eihän rahoja ole pakko antaa.
Vapaaehtoisuus on varsin kyseenalaista, kun ensin valehdellaan korotuksesta ja sitten sille asetetaan naurettavia ehtoja!
Sinutkin on peloteltu niin, että sinä aikuinen ihminen et uskalla olla käyttämättä taikamerkein varustettuja alusasuja.
Kuvittelet että toimisin pelon vuoksi. Käytän ihokasta todella mielelläni. Ne ovat sitäpaitsi edullisia.
Mistä tiedät, ettei Mormoni ollut varhainen profeetta? Kuvitelmasi korvaa todellisuuden. Ei näin: "...Joseph Smithin fiktiivisessä Mormonin kirja-romaanissa esiintyvä fiktiivinen hahmo." Mormonin kirja ei ole romaani. Niistä levyistä, joista se on osakäännös, on 3 8 silminnäkijän todistukset.
Tapani, todistusvelvollisuus on kylläkin sinulla! Sama kuin jos väittäisit Muumipeikkoa todelliseksi.
Mormonin kirja on huonosti kirjoittettu ja asiavirheitä vilisevä historiallinen romaani.
Levyjen näkinät eivät ymmärtäneet levyjen "kieltä", joten jokainen täysiälyinen ymmärtää, että heidän todistuksensa arvo on pyöreä nolla.
Esitäpä nyt Tapani aivan oikeat todisteet tai vaikene. Äläkä siirry sinne "hengellisen todistamisen" eli itsesuggestion puolelle...
Pelon lisäksi sinulla toki on vaikuttimena tuleva haaremisi. Mutta mietipä jos Smith määrääkin sinut eunukiksi jonkun muun haaremiin. Niin paljon olet tälle palstalle kirjoittelemalla tehnyt mormonismille hallaa, että se voi hyvinkin olla Smithin sinulle määräämä kohtalo.
Olet vain huvittava loukkaaviksi tarkoitettuine kirjoituksinesi!
Lue Mormonin kirjaa! Siinä on oikea todiste jokaiselle, joka rakastaa totuutta ja etsii sitä. - Silminnäkijät eivät edes väittäneet todistavansa levyjen sisällöstä, mutta he todistivat, että levyt olivat olemassa ja pysyivät todistuksessaan kuolinvuoteillaankin. Kolme silminnäkijää todistivat myös enkelistä, mikä osoitti, ettei ollut kysymys vain maallisella tavalla saadusta pyhästä kirjoituksesta.
Levyt olivat olemassa? So what?????? "Sisällöstä" he eivät tienneet yhtään mitään!
Ne jotka valehtelivat nähneensä enkeleitä olisivat oikeudessa täysin arvottomia todistajia.
Sinun piti todistaa, että Mormoni oli muinainen profeetta. Se sinulta jäi todistamatta.
Jokin motiivihan sinulla on taikamerkein varustettujen alusasujen jatkuvalle pakkokäytölle. Se ei ole se, että ne ovat yhtä kätevät kuin tavallisetkin alusvaatteet. Siinä tapauksessa käyttäisit vain tavallisia.
Mutta mietipä vakavasti tuota mainitsemaani vaihtoehtoa. Olisiko siinä tapauksessa taika-alusvaatteiden käyttö vaivan arvoista, jos lopputulos olisi kuitenkin tuo?
Voiko todistaa, että Mooses tai Jesaja olivat muinaisia profettoja? Ja entä Pietari?
Mooses ei ollut todellinen henkilö vaan fiktiota. Exodusta ei koskaan tapahtunut, jos olisi tapahtunut niin Egyptin talous olisi romahtanut kaikkien orjien nostettua kytkintä, mutta tuollaisesta romahduksesta ei ole mitään näyttöä eli Raamatun kertomus tapahtumista on satua.
Jesajan kirjoja Raamatussa on kirjoitettu usean vuosisadan aikana ja tämän todistaa modernit tekstianalyysit, jotka jäljittävät milloin mitkäkin käsitykset ja sanat ovat syntyneet ja tulleet osaksi kieltä ja Raamatun tekstiä. Jesajaakaan ei siis ole ollut olemassa sellaisena yksittäisenä profeettana. Joskus on mahdollisesti elänyt joku Jesajaksi kutsuttu merkittävä tyyppi, mutta sellaista Jesajaa josta Raamattu kertoo ei ole ollut olemassa.
Pietari taas oli todellinen henkilö. Hänet on haudattu ja hautapaikkakin taitaa olla tiedossa. Se oliko hän oikeasti se mitä Raamatussa väitetään vai vaan samanlainen uskonnolla ihmisiä huijaava tyyppi kuin Joseph Smith onkin sitten vaikeampi osoittaa.
Joseph Smith sen sijaan oli rietastelija, joka uskonnon avulla haali itselleen seksipartnereita kuin David Koresh tai Warren Jeffs. Uskoiko Joseph Smith itse olevansa profeetta? Mahdollisesti, aivan samoin kuin David Koreshkin uskoi tai Alan John Miller uskoo olevansa uudelleen syntynyt messias.
Miksi pitäisikään? Tuossa jo toinen vastasi aika perusteellisesti.
Minä en kysynyt Raamatusta yhtään mitään vaan sinun piti todistaa väitteesi!
Jesajan nimen alla kirjoittaa useampi henkilö, ilmeisesti kolme eri aikoina. Jesaja -niminen heistä heistä ensimmäisenä, nämä henkilöt ovat olleet olemassa vaikka kahden nimeä emme tiedä .
Mooses ei ehkä ole historianhahmo, ainakaan ei ole todisteita. Miten tämä liittyy mormonien levyihin?
2. Sam. 12
1 Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: "Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä.
2 Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä,
3 mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär.
4 Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian."
5 Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: "Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma.
6 Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä." [2. Moos. 22:1]
7 Silloin Natan sanoi Daavidille: "Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. [1. Sam. 16:13]
8 Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin.
9 Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. [1. Sam. 11:15-17,27]
10 Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.'
11 Herra sanoo näin: 'Minä nostan omasta perheestäsi onnettomuuden sinua vastaan, ja silmiesi edessä otan sinulta omat vaimosi ja annan heidät toiselle, joka makaa vaimojesi kanssa keskellä kirkasta päivää. [2. Sam. 16:22]
12 Sinä olet tehnyt tekosi salassa, mutta minä teen tämän teon koko Israelin nähden, keskellä kirkasta päivää.'"
13 Silloin Daavid sanoi Natanille: "Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan." Natan vastasi: "Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. [2. Sam. 24:10; Ps. 51:1-14; Sir. 47:11]
14 Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee." [2. Sam. 11:27]
Jae 8 osoittaa, että vaimot saatiin profeetan toimesta. Ei ollut kysymys vain Batsebasta.
"Jae 8 osoittaa, että vaimot saatiin profeetan toimesta. Ei ollut kysymys vain Batsebasta."
Aivan käsittämätöntä ymmärtämättömyyttä sinulta , kaikkihan tuli Jahvelta, Davidin tapauksessa kuninkuus ja sen mukana voitetun Shaulin haaremi.
" Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin."
Se mitä tuli Jahvelta, tuli profeettojen kautta.
Ei tullut.
Jeesuskin oli profeetta ja sama kuin Jahve. Hän toteutti Isänsä tahdon ja ilmoitti pelastussuunnitelman ollen itse Sovittaja.
Jeesus oli oikea historiallinen henkilö.
Suuri opettaja ja aikansa anarkisti.
Ihminen, ei enempää eikä vähempää. Ei Jeesus itse ikinä väittänyt olevansa Jumala eikä ollutkaan.
On ainoastaan YKSI Jumala, kaikkivaltias universaali HENKI. Ennen häntä ei ole ketään muuta Jumalaa ollut eikä hänen jälkeensä ketään uutta tule.
Eli Jahve onkin nyt sekä yksi monista jumalista, lähettämänsä Daavidin sukuinen messias, että profeetta. Mahtaako ennustaa oikein? Hänen ei pitänyt kuolla, mutta hän kuoli, ei olla ihminen, mutta hän muuttui ihmiseksi, piti olla kaiken luoja, mutta hänellä onkin isä joka alunperin on ihmisestä kehittynyt jumalaksi. Kreikkalaisten jumaltarusto on kohdannut voittajansa ...
Suoraan sanoen etenkin te mormonit olette aivan hölmöjä kun yritätte mallintaa Jumalan sen idean mukaan että teistä mukamas joskus tulisi Jumala.
Sellaista ei ikinä tule tapahtumaan :) Sinä, minä ja parvekkeellasi vieraileva talitinttikin olemme OSA Jumalaa koska Jumala on universaali henki johon koko universumi ja kaikki mitä siinä on sisältyy.
Jopa aamutohvelisi on osa Jumalaa :) Kolmiyhteys? So what?! Voi olla vaikka miljoonayhteys ja edelleen menee oikein :-D Ei tämä ole mikään ongelma!
Mitä tahansa näet ja koet on yksi ilmentymä Jumalasta johon me kaikki sisällymme ja jonka 'sisällä' me kaikki olemme.
Ei Jeesus ollut yhtään sen enempää Jumala kuin sinä tai minä. Hän sisältyi Jumalaan siinä missä sinä, minä, parvekkeellasi vieraileva talitintti tai aamutohvelisi.
Jeesuksen arvo oli hänen opetuksissaan, ei olemuksessaan. Jeesus opetti meille hyvän elämän aakkoset.
Tämän Jeesuksen tärkeimmän sanoman te mormonit(kin) olette hölmöyksissänne tyystin unohtaneet keskittyessänne jonninjoutavaan rahankeräykseen, bisnekseen ja valtapolitiikkaan.
Ei Jeesus sellaista opettanut. Kuitenkin kehtaatte käyttää hänen nimeään mainostarkoituksessa.
HÄVETKÄÄ! Tehkää parannus, hankkikaa aivot ja ymmärtäkää mikä on tärkeää ja mikä taas jonninjoutavaa ihmisten kotkotusta.
Ei Jeesus ollut mikään pikkuhitleri jonka opetus oli se, että ihmisen täytyy tehdä kaikenlaisia typeriä temppuja, seremonioita ( oikeilla valtuuksilla :-D ) tai jotakin sen sellaista pilkuntarkkaa organisaatiokuria, orjamaista kymmenysten maksamista tai muuta yhtä typerää mitä vain narsistinen ihmismieli voi hölmöydessään keksiä omassa hyötymistarkoituksessaan.
Jeesuksen sanoma oli lähimmäisenrakkauden sanoma - ihan oikeasti välitetään ja autetaan muita. Annetaan anteeksi ja osataan myös pyytää anteeksi.
Tätä Jeesus opetti ja tätä rakastava Jumala on ja ihmisen oman elämän onnellisuuden vuoksi nämä ohjeet antoi.
Ei tarkoitus ollut että ihminen elää tiukassa kurissa ahtaassa organisaatiossa, uhraten oman ja lähimmäistensä elämän hulluuden alttarille.
Ei semmoinen ole mitään hyvää elämää kenellekään eikä todellakaan ole ollut edes tarkoituksena joten jospa te myöhempien aikojen tekopyhät ostarinrakentajatkin viimein hakisitte ne käyttämättä jääneet aivonne narikasta ja alkaisitte käyttämään niitä kuten tarkoitus on.
Jumala suuressa hyvyydessään ja viisaudessaan antoi ihmiselle pään lähinnä hyödyllisempään käyttöön kuin pelkäksi telineeksi nenälle!
KÄYTTÄKÄÄ SITÄ OIKEIN!
No voisi sen kysyä niinkin, jotta kuka tulisi mukaan, jos olisi vuosia tutkinut raamattua.
Kuiitenkin - arvostan nickin Selkeyttä raamatun tuntemusta.