Puhuminen

Kumppanini on joka suhteessa aivan ihanne, huomaavainen kiltti hellä tunteellinen.
Mutta, hän ei puhu toiveistaan, haluistaan eikä tunteistaan, kysyinpä mitä tahansa yhteisiin asioihin liittyvää hänen vastauksensa on tyyliin, 'ihan sama, tee niinkuin itsestäsi tuntuu'. Se ei ole niin kivaa kuin miltä ensikuulemalta kuulostaa, itse asiassa se tuntuu siltä että kumppani on välinpitämätön. Tiedän ettei hän ole mutta silti.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja tottuuko siihen?
2496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samanlaista meillä,ollut jo kuus vuotta ja täytyy sanoa ettei siihen tahdo tottua.Useimmat riidat syntyy puhumattomuudesta ja välillä se rassaa ihan älyttömästi.Erottukin on kerran pelkästään sen takia.Mutta me ihmiset ollaan niin erilaisia,joillekkin se puhuminen kaikesta on luontevaa toisille taas ei.Onneksi sitä oppii lukemaan toista pitkän seurustelun jälkeen ilman puhettakin.

Äänestä

Mulla oli ihan sama poikaystävän kanssa alkuunn ja vieläkin jonkunverran.
Meillä tää vastaus johtu siitä, että entisessä suhteessaan ei ollut saanut sanoa mielipidettään, kun siitäkin tuli jo niin hirveä riita.
Olen rohkaissut häntä sanomalla, että tarvitsen hänenkin mielipiteensä ja että yhydessähän me näistä päätetään. Ja kun hän sitten on sanonut kantansa, en ala siitä riitelemään, vaan sitten jutellaan että miten todella tehdään.
Ei hän vieläkään aina sano mitä tahtoo, mutta hyvin harvoin käy niin. En halua tapella asiasta koska tiedän että hän sulkeutuisi entistä enemmän jos niin tekisin.

Näin meillä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epävarma kirjoitti:

Kumppanini on joka suhteessa aivan ihanne, huomaavainen kiltti hellä tunteellinen.
Mutta, hän ei puhu toiveistaan, haluistaan eikä tunteistaan, kysyinpä mitä tahansa yhteisiin asioihin liittyvää hänen vastauksensa on tyyliin, 'ihan sama, tee niinkuin itsestäsi tuntuu'. Se ei ole niin kivaa kuin miltä ensikuulemalta kuulostaa, itse asiassa se tuntuu siltä että kumppani on välinpitämätön. Tiedän ettei hän ole mutta silti.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja tottuuko siihen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu