Olen ensimmäistä kertaa työttömänä työnhakijana. Olen lähettänyt tänä aikana 25 hakemusta, joihin olen saanut toistaiseksi vain yhden vastauksen: 'Kiitämme mielenkiinnostasi avoinna ollutta tehtävää kohtaan. Määräaikaan mennessä saimme 203 hakemusta...' Tämä taitaa olla tyypillistä, hakemuksiin ei useinmiten vastata, hyviin paikkoihin on mahdoton hakijamäärä jne.
Pelkään ihan kysyäkin tätä, mutta kuinka pitkään olette etsineet töitä, vakavasti? Ajattelin aina, että pakkohan jotain on löytyä, mutta nyt kahden kuukauden päästä on jo alkanut epäilyttämään.
Pelkään ihan kysyäkin tätä, mutta kuinka pitkään olette etsineet töitä, vakavasti? Ajattelin aina, että pakkohan jotain on löytyä, mutta nyt kahden kuukauden päästä on jo alkanut epäilyttämään.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Työttömänä olen ollu n 12v ja nykyään en hae mitään paikkaa.
Työkkärissä käyn puolenvuoden välein siinä se.
Viimeksi meni 8 kk. Koulutusta vastaavia työpaikkoja ilmaantui n. 1 kpl/kk. Hakijoita paikkaan useita kymmeniä - satoja. Toki kaikkia muitakin paikkoja hain, joihin vähänkin luulin mahdollisuuksia olevan. Ja ihan vakavasti töitä hain. Turhauttavinta on uuri tuo kun hakemuksiin ei vastata.
Kun työttömiä on satoja tuhansia ja paikkoja vain murto-osa, niin 2 kk on varsin lyhyt aika.
Varmaan 20 paikkaan olen hakenut, joista puolet koulutustani vastaavaa ja loput sekalaista. Nyt olen jossain työkkärin järjestämässä työelämävalmennuksessa. Vai työharjoitteluako tämä on? On kumpaa vain, teen töitä niin kuin olisin oikeasti töissä, mutta saan vain kelalta rahat.
Onkohan paljon muitakin työttömiä tekemässä tällä tavalla ilmaiseksi töitä? Se olisi varmaan uuden otsikon aihe.
Olen kolme vuotta todella aktiivisesti etsinyt työtä. Kaikin tavoin. Koulutusta (kolme eri ammattia) ja kokemusta riittää. Hakemuksia olen lähetellyt useita satoja ellen tuhansia , lopetin jossain vaiheessa laskemisen. Ja totta on, hakijoita on ihan järjettömästi per paikka. Joskus olen päässyt haastatteluunkin (pari kertaa), mutten kuitenkaan ollut sadoista se yksi oikea hyperihminen. Mielestäni olen ihan normaali, enkä ymmärrä, mikä minussa on vikana, voin vain arvailla. Kyllähän tämä itsetuntoon vaikuttaa ja pahasti. Usko työllistymiseen on kadonnut ja tekee mieli luovuttaa jo. Jos ei kerran kelpaa, olkoon prkle.
Olen ollut työttömänä jo kohta kaksi vuotta ja olo on todella turhautunut.
Sinullekin ei muuta kuin tsemiä ja katsele lisäopiskelumahdollisuuksia ja hae vain aktiivisesti töitä.
Pakko se on joskus tärpätä.
Minulla on ollut oikea palkallinen päivätyö viimeksi 90-luvun alussa. Sen jälkeen olen kyllä kouluttautunut yhteen uuteen ammattiin, käynyt työllisyyskursseja, ollut tukityössä ja harjoittelussa ja nyt teen muutamaa pikkuhommaa joista korvaus ei ole edes työmarkkinatuen suuruinen.
Lähettämieni hakemusten määrästä en ole pitänyt mitään lukua, mutta nelinumeroinen luku jokatapauksessa eli tuhansiin menee. Saldona muutama haastattelu sekä muutama ykkösvarasija ja nyt siis tämä homma (tai useampi pikkuhomma) josta saa taskurahaa, ei varsinaista kunnon palkkaa. Töitä on joitakin tunteja kuukaudessa.
Iso osa porukasta jää eläkkeelle ja me koulutetut keski-ikäiset, joiden työkokemus ja koulutus vanheneen huimaa vauhtia, emme kiinnosta ketään, joten koulutetuille nuorille tulee lähitulevaisuudessa olemaan töitä, pidä ammattitaitoasi ajantasalla mutta älä mihin tahansa koulutukseen lähde. Käymälläni yrittäjäkurssilla moni oli minun ikäisiäni ja sangen vakavissaan yritysideoidensa kanssa, joten eiköhän niitä työpaikkoja synny. Myös itse näen ainoaksi mahdollisuudeksi saada ikinä töitä ryhtyä yrittäjäksi.
Viimeksi loppu pitempi työ toukokuussa 2003. Sen jälkeen olen ollut vain 2 viikkoa tehtaassa töissä henkilöstövuokrausfirman kautta. Välillä olen tehnyt jotain kotisivuja kotoa käsin, mutta niillä ei paljo rikastu.
Minulla on media- assistentin tutkinto.
Joka päivä luen työkkärin sivuilta työpaikat. Haen vähintään yhtä paikkaa päivässä, enimmillään olen laittanut varmaan kymmenen hakemusta saman päivän aikana. Siis sekä suoria hakemuksia että ilmoituksiin vastailuja. Ja hakemani paikat on ollu siivouksesta ad:n paikkoihin asti.
Välillä masentaa tosi ankarasti ja tuntuu, ettei elämällä ole mitään väliä. Välillä saan taas voimaa ja yritän hokea, että parhaani minä kumminkin yritän. Ihmetyttää vaan, että mikä minussa muka on vikana. Harvemmin edes haastatteluun asti pääsen.
Jatkokoulutuspaikkoihinkin haen joka vuosi, mutta ei ole vielä tärpännyt.
Suunnittelen oman toiminimen perustamista, mutta pelottaa, että tuleeko siitäkään mitään.
Ärsyttää todellakin sellaset ihmiset, jotka höpisee, että kyllä niitä töitä saa, jos vaan hakee. Minä ainakin olen yrittänyt.
Välillä itkettääkin, kun jotkut "kaverit" ja esim. vanhempani suorastaan halveksuvat minua työttömyyteni takia. Tuntuu, etteivät he usko minun yrittävän. Luulevat kai että vain istun ja odotan että ihme tapahtuisi.
Joo, onhan täällä Helsingissä työpaikkoja, mutta ongelma on se, että jokaista paikkaa hakee varmasti useampi kuin yksi tyyppi. Kyllä se taitaa monesti olla vaan tuurista kiinni, ettei valita vaikka johonkin hantti hommaan.
Henkilöstövuokrausfirmoihin en enää luota yhtään. Niin monessa paikassa pitäisi työskennellä ilman työsopimusta. Eräässä paikassa sain kärsiä seksuaalisesta ahdistelusta, mutta henkilöstövuokrausfirmaan asiasta kertoessani tyyppi vaan nauroi ja vaihtoi puheenaihetta. Asiasta ei oltu kiinnostuttu myöskään työkkärissä. Sanottiin vaan, että taidan olla aika herkkä tyyppi.
Työkkäristä ei ole ollut minulle ikinä apua. Jokainen tapaaminen kestää ehkä minuutin ja siellä sanotaan vaan että tavataan sitten se ja se päivä uudestaan. Kerran kun yritin kysellä toiminimen perustamisesta, niin täti vaan ihmetteli, että mitä minä sitä siltä kysyn...
Olen myös hakenut harjoittelupaikkoja saamatta niitä. Olin kyllä vuosia sitten yhdessä harjottelupaikassa, mutta sen jälkeen ei ole enää irronnut. Huomionarvoista on myös se, että aika monessa työhaastattelussa on sanottu ettei sillä harjottelu jutulla ole mitään väliä. Työnantajat kai usein kuvittelevat, ettei sellasten harjottelujen aikana tehdä oikeaa työtä...
En ainakaan minä nauti työttömyydestäni. Kärsimystä tämä on. Suorastaan helvettiä tämä elämä joskus...
Mitä jos kaikki töitä hakevat pistäisivät työhakemuksen menemään suoraan vaikka työministeriöön? Tai kopion jokaisesta työhakemuksestaan jonka muualle pistävät. Loppuisivatkohan puheet siitä, että kyllä tekevälle töitä löytyy. Ainakin joku jouduttaisiin ministeriöön palkkaamaan postia avaamaan (ja silppuamaan).
Kannattaa aina vaatia työhakemukseen kirjallinen vastaus. Aina se tulee, kun tarpeeksi kinaa.
Tällä paperikasalla on nimittäin käyttöä siinä vaiheessa, kun työtön joutuu aktivointitoimenpiteiden ja rangaistuskarenssien kohteeksi ja valitusrumba alkaa.
Jos olet jo yli 45 ikäinen, niin jotain haista vitun yhdistelmätuki-ja harjoittelútöitä voivat tarjota joista ei sa kuin ruven perseeseen. Mistään kunnon palkasta ei voida puhua.
Kokemukseni pohjalta sanon, että loppuikäsi. Voit sitten siirtyä suoraan kortistosta eläkkeelle aikanaan. Koeta psyykata itsesi henkisesti sellaiseen kuntoon, että tärkeintä elämässä on terveys ja ystävät/läheiset. Älä ajattele rahaa, älä mitään hankintoja, koeta vaan tsempata siihen ajatukseen että pääasia että vaatteet päällä, kengät jalassa ja kenties tyyny johon päänsä painaa.
Julmaa tekstiä, vaan sanon kokemuksella (yht.maist, mies 36 vee, takana iso liuta vaativiakin asiantuntijapaikkoja, nyt 2 v 3 kk työttömyyttä takana, työmarkkinatuki alla, tätäkin kirjoittelen kirjaston koneelta). Koetetaan kestää elämä läpi!
Olin pätkätöissä ja työttömänä vuorotellen yksitoista vuotta. Työttömyysjaksot olivat onneksi niin lyhyitä, että en koskaa pudonnut ansiosidonnaiselta.
Huvittavinta oli, että 14 vuotta sitten työnantajat pitivät minua liian vanhana.
Työllistyin vakituiseen työhön 52 vuotiaaana. Nyt olen ollut tässä työssä kolmisen vuotta.
Vieläkin mennyt työttömyys painaa mieltä ja seurailen näitä keskusteluja. Siintä jäi trauma. Nyt viisviitosena ja neljäkymmentäluvulla syntyneenä koen helpotuksena sen, että mahdollisessa työttömyydessä pääsen nyt ns. eläkeputkeen.
..tulee täyteen tällä viikolla. Työnantaja irtisanoi nykyään jo arkipäiväisillä tuot/taloudell. syistä. Vielä ei v***ta yhtään, päinvastoin olen tilanteeseen nähden jopa melkein onnellinen. Koskaan ole ollut aikaa tehdä omia juttuja, harrastaa ja mennä niinku nyt.
Sinulla näyttää olevan oikea asenne. Ei työttömyyttä kannata jäädä voivottelemaan.
Lisääntyneestä omasta ajasta voi saada paljon mahdollisuuksia. Minä esim. suoritin työttömänä/pätkätöissä kaksi tutkintoa.
Nyt olen niin kyllästetty opiskelusta, että mihinkään isompaa opintosuoritukseen en mielelläni ryhtyisi.
Nykyään taitaa olla kiellettyä suorittaa tutkintoa. Itse oli menossa opiskelemaan työttömänä iltaisin ja työvoimakunta antoi luvankin, mutta sainkin silloin töitä melkein heti.
Sen sijaan tuttavani vuoden päästä ei päässyt täsmälleen samaa tutkintoa opiskelemaan, valtakunnallinen linja kuulemma oli se. Ei olisi saanut iltaopintoihin opintotukea ja työttömyyskorvauskin olisi evätty (tuo on vain lisätodiste siitä, että työttömyyden ylläpito on tahallista).
Hei, Sinun kannattaa varmaan harkita ns. poluttamista. Eli ensin harjoitteluun, sitten työhön..tai jotain tommosta.. tiedustele työkkäristä...